Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Unohtumattomat viiskymppisjuhlat!1/3

Oli elokuu 2011 kun nykyinen naisystäväni Taina johon olin tutustunut pari vuotta aikaisemmin pyysi minua lähtemään entisen opiskelukaverinsa Arjan 50-vuotispäiville Ouluun. En ollut kovin innostunut ajelemaan tuota viittäsataa kilometriä, mutta kun kesälomaa oli vielä jäljellä, niin mikäpä siinä. Olihan meille luvattu yösijakin Arjan luota.
Iltapäivällä päästiin perille ja juhlaväki oli mitä mukavinta keskustelijaa sekä varsin kohtuullista alkoholin juontitavoissaan. Arja tuli kysymään tainalta ja minulta haluammeko että hän lämmittää meille saunan illalla ja myönnyimme siihen, Arja myös kertoi että oli ajatellut meidän nukkuvan hänen parisängyssään ja itse voisi nukkua tyhjässä huoneessa. Olimme aivan otettuja ja vinkkasimme silmää Tainan kanssa, mikäpä sen mukavampaa kuin saunapuhdas yö Oulussa ajattelimme.

Vieraiden lähdettyä noin iltakymmenen jälkeen Arja sanoi saunan olevan lämmin ja katsoneensa pyyhkeet meille valmiiksi ja minä lähdin saunaan Tainan jäädessä juttelemaan Arjan kanssa tullen hetken päästä löylyihin. Syleilimme löylyn lämmössä ja suutelimme pitkään, huokaisimme että kohta pääsemme rakastelemaan kunnes Arja nukahtaa, siihen Taina sanoi hieman ilkikurinen ilme kasvoillaan että "juupa juu".
Poistuin suihkun kautta saunasta ja huutelin Arjalle että nyt voit mennä kun ei ole miehiä enään saunassa johon hän kiitteli mennessään löylyihin. Menin sängylle pitkäkseni ja sinne melkein torkahtaenkin kunnes Taina tuli pyyhe ympärillään viereeni laittaen kätensä pyyhkeeni alle missä oli jo jäykkää odotusta tarjolla.
Taina nosti pyyhkeen ympäriltäni ja otti kaluni huuliensa väliin ja lekitteli terskallani.

Arja huuteli saunasta tulessaan että kaataako hän lasilliset roseviiniä meille ja myönnyimme, Taina lähti Arjan seuraksi keittiöön mistä alkoi kuulumaan kikattelua ja tirskahduksia. Taina tulikin sieltä kolmen viinilasin kanssa laittaen ne pöydälle, mutta en kysynyt miksi kolme lasia, ajattelin että oli epähuomiossa ottanut Arjankin lasin. Taina kertoi että hän haluaa sitoa minut, että se oli kivaa kun olimme viimeksi harrastaneet sidontaseksiä, hieman epäröin, mutta suostuin kuitenkin.

Taina haki tuolin ja asetti sen aivan sängyn viereen ja komensi minut istumaan siihen ottaen yöpöydän laatikosta pari liinaa. Taina sitoi ranteeni liinoilla mitkä sitoi tuolin istuinosan altta yhteen, en juurikaan pystynyt liikkumaan kaatamatta tuoliani.

Taina lähti keittiöön ja viipyi siellä kikatellen. Kymmenen minuutin kuluttua hän saapui makuuhuoneeseen Arjan kanssa. Kumpikin naisista antoi pyyhkeen pudota lattialle ja olin ihmeissäni siinä minä istumassa alastomana tuolissa sidottuna.
Kysyin että mitä nyt, siihen Arja ja Taina sanoivat että nyt alkaa juhlat. Naiset tulivat minun luokse ja halailivat minua Arjan polvistuessa eteeni ottaen munani suuhunsa, tärisin jännityksestä enhän ollut tottunut yleisöön. Taina kysyi Arjalta haluaako hän maistaa ja Arja nyökkäsi vuorostaan polvistuen imemään tärisevää kulliani. Mutta sitten naiset irrottautuivat minusta ja alkoivat halaamaan toisiaan.

He menivät sängylle missä alkoi kiihkeä naisten välinen suutelu mikä oli aivan mahtavaa katsottavaa. Taina laskeutui suutelemaan Arjan muhkeita rintoja punan noustessa Arjan kasvoille. Taina liutti kieltään selelleen heittäytyneen Arjan vatsan yli aina häpykukkulalle, näin kuinka kutsuvasti Arja levitti jalkansa paljastaen posliiniksi ajellun pimpsansa mitä Taina alkoi nuolemaan samaan aikaan sormillaan hyväillen. Arja voihki ja alapää vatkasi Tainan huulille kun Taina pylly jämäkästi pystyssä nuoli Arjan kiimaista vakoa. Oma kullini tärisi ja sydän hakkasi, suuta kiimasta kuivuen katsoin tätä näytelmää ja saatoin vain kuvitelle mikä minua odotti. Taina katsoi minua hymyillen ja kuinka kiihittava oli tuon näky kuinka Arjan pimpsan mehut kiilsi Tainan naamalla. Kuten myös Arjan posliini kiilteli kiimasta, Taina jatkoi nuolemista ja Arja voihki sekä vatkasi saaden vapisevan orgasmin Tainan huulille. Naiset alkoivat halaamaan toisiaan voipuneena siinä samalla suudellen.

Siinä nuo kiimasta huohottavat naiset olivat aivan silmieni alla ja tiesin, että kohta minä saan nauttia heistä kummastakin. Voih sitä odotusta...
66424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taina jäi makailemaan kun Arja nousi hänen päälleen kuusysi asentoon, Arja oli avan ihastuttava kun hän hieroi alapäätään Tainan suuhun laskeutuen nuolemaan Tainan pillua. Taina levitti jalkansa jä näin kuinka niin tuttu ohut karvoitus oli jo aivan märkä. Arja nuoli Tainaa ja kumpikin heistä voihki täristen, se kiima oli kuin ilmassa oleva sähkö minkä aistin sinertäväksi paisuneella munallani. Naisten äänekäs nuoleminen jatkui kun hiestä ja pimpsamehuista märät vartalot laukesivat vihdoin valtavaan orgasmiin, Taina ja Arja syleilivät toisiaan täristen ja niiskuttaen.

Itse tärisin ja yritn kiemurrella irti siteistä siinä onnistumatta kun naiset kysyivät että taidat haluta jo siteet irti. Huusin että haluan ja naiset tulivat viipyillen irottamaan minua. Otin ensin naisystäväni Tainan syleilyyn ja suutelin häntä pitkään, sitten kiepsautin Arjan syleilyyni ja kysyin Tainalta ettet vain tule mustasukkaiseksi mihin taina kikatti että "ehkä". Otin kummankin naisen käden käteen ja sanoin mennään naimaan, Taina ja Arja kävivät selälleen sängylle ja minä laitoin käteni kummankin jalkoväliin missä mina odotti kaksi ennätysmärkää pillua, toinen posliini ja toinen tuttu pikku-tainani.
Naiset pyörähtivät polvilleen ja pyllistivät kumpikin tuoden pimpsat esille mitä parhaiten ja sanoivat että nuole meitä. Hyväilin Arjan pyöreitä pakaroita ihaillen tuota märkää näkymää, sitten upotin kieleni syvälle märkään vakoon missä annoin kieleni päästä aivan valloilleen, Arja voihki ja vatkasi pyllyään naamaani vasten mikä vain yllytti kieltäni entistä hurjempaan lentoon kunnes Arja laukesi naamalleni minun puristaessa pakaroista Arjaa tiiviimmin kasvoilleni.


Arja kääntyi selälleen ja Taina meni suutelemaan häntä ja minä menin siihen toiselle puolelle, kuiskasin Arjalle että haluan työntää munani tuonne niin mahtavan märkään pimpsaan. Arja levittikin jalkansa ja nousin täydessä tanassa jalkovälille, koetin sormellani tajuttoman märkää vakoa mihin survaisin siniseksi paisuneen kaluni, Arja sai välittömästi orgasmin ja minä lykin vielä muutaman kerran, kunnes pyörähdin selälleni ja sanoin haluan teitä kumpaakin.

Äänestä
  • Arja nousi istumaan kaluni päälle mitä Taina ohjasi Arjan sisälle, näin kuinka Taina otti Arjan rinnat käsiinsä ja suuteli Arjan kaulaa ja niskaa. Arja laukesi jälleen ja tunsin kuinka vatsanikin oli aivan pimpsamehuista kastunut. Silloin Taina siirtyi niin että nousi istumaan kasvoilleni niin, että saattoi samalla suudella Arjaa ja minä aloin nuolemaan hurjasti naistani orgasmiin ja kysyin ettet vain ole mustasukkainen mihin Taina voihkaisi että ei ole samalla saaden tärisevän orgasmin kasvojeni päällä. Olin nyt kuin uitettu pillumehuissa joka puolelta ja kumpikin nainen vatkasi itseään mitä hurjimpaan kiimaan. Arjan ***** sykki miehuuteni ympärillä mitä hurjemmin samaan aikaan kun Taina jatkoi laukeamisiaan suuni päällä. Nyt alkoi oma pulssini sykkiä siihen malliin etten enää voinut pidätellä vaan kullini oli pakko antautua Arjan hurjaan ratsastukseen, karjaisin samalla aikaa kun spermat lähti syöksymään syvälle Arjan orgasmista sykkivään märkään pilluun, Taina painoi alapäätään täristen suulleni ja voipui siihen huohottaen. Taina nousi kainalooni makailemaan kun Arja jäi makailemaan vatsani päälle.

    Annoimme pusuja toisillemme ja hymyilimme, että olipa mukavat synttärit. Lupasimme uusia kunnes minä täytän kahden vuoden ja Taina kolmen vuoden päästä täydet viisikymmentä

    Äänestä

öl

Äänestä
  • Olipas sinulla uni.Hyvä että heräsit kuitenkin.

    Äänestä

Aivan mahtava tarina. Kyllä kiihotti. Kaivoin kalun paljaaksi ja hyväilin seisovaa kyrpääni koko ajan kun luin tätä. Sitten runkkasin itselleni mahtavan orgasmin kun kuvittelin vaimon ja hänen työkaverinsa samanlaiseen tilanteeseen. Kyllä antaisin molemmille patukkaa peppuun. Toivottavasti tulee se tilaisuus.

Äänestä

päästä äkkiä kissa paskalle, kaveri ei kerinnyt ja se väänsi liisterit sänkyyn!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnen mies Oulussa! kirjoitti:

Oli elokuu 2011 kun nykyinen naisystäväni Taina johon olin tutustunut pari vuotta aikaisemmin pyysi minua lähtemään entisen opiskelukaverinsa Arjan 50-vuotispäiville Ouluun. En ollut kovin innostunut ajelemaan tuota viittäsataa kilometriä, mutta kun kesälomaa oli vielä jäljellä, niin mikäpä siinä. Olihan meille luvattu yösijakin Arjan luota.
Iltapäivällä päästiin perille ja juhlaväki oli mitä mukavinta keskustelijaa sekä varsin kohtuullista alkoholin juontitavoissaan. Arja tuli kysymään tainalta ja minulta haluammeko että hän lämmittää meille saunan illalla ja myönnyimme siihen, Arja myös kertoi että oli ajatellut meidän nukkuvan hänen parisängyssään ja itse voisi nukkua tyhjässä huoneessa. Olimme aivan otettuja ja vinkkasimme silmää Tainan kanssa, mikäpä sen mukavampaa kuin saunapuhdas yö Oulussa ajattelimme.

Vieraiden lähdettyä noin iltakymmenen jälkeen Arja sanoi saunan olevan lämmin ja katsoneensa pyyhkeet meille valmiiksi ja minä lähdin saunaan Tainan jäädessä juttelemaan Arjan kanssa tullen hetken päästä löylyihin. Syleilimme löylyn lämmössä ja suutelimme pitkään, huokaisimme että kohta pääsemme rakastelemaan kunnes Arja nukahtaa, siihen Taina sanoi hieman ilkikurinen ilme kasvoillaan että "juupa juu".
Poistuin suihkun kautta saunasta ja huutelin Arjalle että nyt voit mennä kun ei ole miehiä enään saunassa johon hän kiitteli mennessään löylyihin. Menin sängylle pitkäkseni ja sinne melkein torkahtaenkin kunnes Taina tuli pyyhe ympärillään viereeni laittaen kätensä pyyhkeeni alle missä oli jo jäykkää odotusta tarjolla.
Taina nosti pyyhkeen ympäriltäni ja otti kaluni huuliensa väliin ja lekitteli terskallani.

Arja huuteli saunasta tulessaan että kaataako hän lasilliset roseviiniä meille ja myönnyimme, Taina lähti Arjan seuraksi keittiöön mistä alkoi kuulumaan kikattelua ja tirskahduksia. Taina tulikin sieltä kolmen viinilasin kanssa laittaen ne pöydälle, mutta en kysynyt miksi kolme lasia, ajattelin että oli epähuomiossa ottanut Arjankin lasin. Taina kertoi että hän haluaa sitoa minut, että se oli kivaa kun olimme viimeksi harrastaneet sidontaseksiä, hieman epäröin, mutta suostuin kuitenkin.

Taina haki tuolin ja asetti sen aivan sängyn viereen ja komensi minut istumaan siihen ottaen yöpöydän laatikosta pari liinaa. Taina sitoi ranteeni liinoilla mitkä sitoi tuolin istuinosan altta yhteen, en juurikaan pystynyt liikkumaan kaatamatta tuoliani.

Taina lähti keittiöön ja viipyi siellä kikatellen. Kymmenen minuutin kuluttua hän saapui makuuhuoneeseen Arjan kanssa. Kumpikin naisista antoi pyyhkeen pudota lattialle ja olin ihmeissäni siinä minä istumassa alastomana tuolissa sidottuna.
Kysyin että mitä nyt, siihen Arja ja Taina sanoivat että nyt alkaa juhlat. Naiset tulivat minun luokse ja halailivat minua Arjan polvistuessa eteeni ottaen munani suuhunsa, tärisin jännityksestä enhän ollut tottunut yleisöön. Taina kysyi Arjalta haluaako hän maistaa ja Arja nyökkäsi vuorostaan polvistuen imemään tärisevää kulliani. Mutta sitten naiset irrottautuivat minusta ja alkoivat halaamaan toisiaan.

He menivät sängylle missä alkoi kiihkeä naisten välinen suutelu mikä oli aivan mahtavaa katsottavaa. Taina laskeutui suutelemaan Arjan muhkeita rintoja punan noustessa Arjan kasvoille. Taina liutti kieltään selelleen heittäytyneen Arjan vatsan yli aina häpykukkulalle, näin kuinka kutsuvasti Arja levitti jalkansa paljastaen posliiniksi ajellun pimpsansa mitä Taina alkoi nuolemaan samaan aikaan sormillaan hyväillen. Arja voihki ja alapää vatkasi Tainan huulille kun Taina pylly jämäkästi pystyssä nuoli Arjan kiimaista vakoa. Oma kullini tärisi ja sydän hakkasi, suuta kiimasta kuivuen katsoin tätä näytelmää ja saatoin vain kuvitelle mikä minua odotti. Taina katsoi minua hymyillen ja kuinka kiihittava oli tuon näky kuinka Arjan pimpsan mehut kiilsi Tainan naamalla. Kuten myös Arjan posliini kiilteli kiimasta, Taina jatkoi nuolemista ja Arja voihki sekä vatkasi saaden vapisevan orgasmin Tainan huulille. Naiset alkoivat halaamaan toisiaan voipuneena siinä samalla suudellen.

Siinä nuo kiimasta huohottavat naiset olivat aivan silmieni alla ja tiesin, että kohta minä saan nauttia heistä kummastakin. Voih sitä odotusta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu