Jaana Pelkonen

Kokoomuksen Jaana Pelkonen säväytti onnistuneella asullaan linnanjuhlissa. Nuori, fiksu ja kaunis nainen oli valinnut kauniin asun itselleen. Jaana Pelkosen asu oli yksi illan onnistuneimmista. Näin arvioi myös muotimaailman tuntija Saimi Höyer.
1295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kohottaako tämä jotenkin hänen poliittista painoarvoa?

Äänestä
  • Ihmiset voivat joko pitää itsestään huolta tai olla pitämättä. Kyllä ihmisestä saa ihan erilaisen kuvan, jos vaihtoehtona on timmi kuntosalilla käyvä nätti nainen, joka osaa vieläpä pukeutua tai jos toinen vaihtoehto on ulkonäköönsä välinpitämättömästi kaikin puolin suhtautuva ihminen.

    Paljon mieluummin uskon asioita hoidettavaksi tuolle itsestään hyvää huolta pitävälle ihmiselle.

    Äänestä

Oliko juhlilla joku itsestään huoltapitämätön? Onhan tuo yksi valintaperuste tosin kevyt sellainen.

Äänestä
  • No ihan asuvalinnan osalta voisi sanoa, että Juha Väätäisen puolisolla oli kaamea kaapu päällä.

    Äänestä

Kokomuksen suloinen maskotti kissi mirri tämä Jaana Pelkonen mielipiteetkin varmasti ohjeiden mukaiset, oma lapsellinen kuorrutus päälle viellä nin kyllähän kansalle kelpaa.

Äänestä
  • Jaana on myös fiksu ja koulutettu. Hänellä oli yliopistotutkinto eli on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri.

    Äänestä

  • se sama edelleen kirjoitti:

    Jaana on myös fiksu ja koulutettu. Hänellä oli yliopistotutkinto eli on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri.

    Valtiotieteiden maisterit ovat juuri sitä umpityhmää sakkia, peruskoulun 10-luokkalaisetkin ovat kaikki järjestään fiksumpia kuin yksikään valtiotieteilijä.

    PS. Ei se ole edes oikea tiede samaan kategoriaan kuin teologia, parapsykologia ja TAROT-kortit.

    Äänestä

Samoja juttuja kerrottiin aikanaan Tiurasta.

Äänestä

Marco Bjustrom ja hänen munaminiä oli pukeutunut tyylikäästi. Hoikkina karppajat saapuivat proteini on hyvää

Äänestä

Mikäli Jaana Pelkonen jatkaa puolueessa, hän voi päästä vielä korkealle. Tämä koulutettu, fiksu ja edustava nainen.

On muuten ihan toisella tasolla kuin joku Guzetin demareista.

Tsemppiä vaan.

Äänestä

mitä tekemistä muodilla on politiikassa? jaana pelkoselle olisi varmaan ollut parempi jäädä työskentelemään muodin pariin. mitä hän on saanut aikaiseksi politiikan uralla? ei tule mieleeni mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säväytti kirjoitti:

Kokoomuksen Jaana Pelkonen säväytti onnistuneella asullaan linnanjuhlissa. Nuori, fiksu ja kaunis nainen oli valinnut kauniin asun itselleen. Jaana Pelkosen asu oli yksi illan onnistuneimmista. Näin arvioi myös muotimaailman tuntija Saimi Höyer.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu