Olen ihan varmasti masentunut ja ahditunut. Mutta olen jo lapsesta saakka oppinut kätkemään kaikki tunteeni ja ajatukseni. Olen elänyt epävakaan äitini kanssa, opin jo pienenä lapsena pitämään ajatukset ominani sillä ei voinut koskaan tietää miten äitini niihin reagoi.
Olen oppinut näyttelemään ja valehtelemaan että mulla menee aina todella hyvin. Olen kavereiden tai oikeastaan kaikkien ihmisten seurassa aina hyvin mukava ja iloinen. En halua näyttää kenellekkään että mulla on paha olla. Pelkään ihmisten reaktioita ja tuntuu jotenkin hävettävältä olla ns. heikko.
Mutta nyt vanhemmiten ahdistus on lisääntynyt siinä määrin että en enää ole pystynyt täysin peittämään sitä. Saatan reagoidan fyysisetikkin. Saada julkisesti itkukohtauksia, voida tosi huonosti, olen hermostunut. Tämän takia olen alkanut erkaantua ihmisista ja viettää aikaani hyvin paljon yksin.
Unettomuuden takia jouduin hakeutumaan lääkäriin. Sielläkään en pysty kertomaan että mulla on oikeasti huono olla. Valehtelen vain että koulun yms takia stressiä etten siksi pysty nukkumaan. En edes lääkärin edessä pysty olemaan heikko. Pelkään etten kohta pysty enää meneemään minnekkään. Ahdistaa niin paljon kaikki asiat että tekisi mieli vain jäädä kotiin ikuisiksi ajoiksi. Tuntuu kuin olisin rakentanut tunteideni ympärille muurin niin ettei kukaan saa niitä tietää.
Olen oppinut näyttelemään ja valehtelemaan että mulla menee aina todella hyvin. Olen kavereiden tai oikeastaan kaikkien ihmisten seurassa aina hyvin mukava ja iloinen. En halua näyttää kenellekkään että mulla on paha olla. Pelkään ihmisten reaktioita ja tuntuu jotenkin hävettävältä olla ns. heikko.
Mutta nyt vanhemmiten ahdistus on lisääntynyt siinä määrin että en enää ole pystynyt täysin peittämään sitä. Saatan reagoidan fyysisetikkin. Saada julkisesti itkukohtauksia, voida tosi huonosti, olen hermostunut. Tämän takia olen alkanut erkaantua ihmisista ja viettää aikaani hyvin paljon yksin.
Unettomuuden takia jouduin hakeutumaan lääkäriin. Sielläkään en pysty kertomaan että mulla on oikeasti huono olla. Valehtelen vain että koulun yms takia stressiä etten siksi pysty nukkumaan. En edes lääkärin edessä pysty olemaan heikko. Pelkään etten kohta pysty enää meneemään minnekkään. Ahdistaa niin paljon kaikki asiat että tekisi mieli vain jäädä kotiin ikuisiksi ajoiksi. Tuntuu kuin olisin rakentanut tunteideni ympärille muurin niin ettei kukaan saa niitä tietää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eihän sitä muuten opi, kuin avautumalla. Ei kukaan voi avautua sinun puolesta kuin sinä itse.
Se ensimmäinen askel avautumisen ja omien murheiden jakamiseen on aina se vaikein, mutta sen jälkeen helpottaa.
Päätä mielessäsi että nyt alat avautumaan ihmisille ja kertomaan tilanteiden todellisen laidan. Kirjoita sitten kirje, mitä haluat sanoa tai mitä haluat heidän lukevan. Varaa vaikka lääkärille aika, jonne kirjoitat kirjeen ja jos et asioita pysty sanomaan ääneen, niin annat sitten kirjeen.
Ei kukaan muu voi sinun asennettasi muuttaa kuin sinä itse. On aika lopettaa ja unohtaa ajattelumaailma missä aina pitäisi olla voimakas, eikä koskaan saisi olla heikko. Sen ajatustavan muuttaminen on vaikeaa, mutta ainoastaan sinä itse voit omat ajattelutapasi ja käyttäytymisen muuttaa.
Sinä olet rakentanut muurin itsei ympärille. Se on ollut puollustusmekanismi lapsuudessa, kska et ole saanut ilmaista tunteitasi vapaasti äitisi läheisyydessä. Sinua on varmaan jopa häväisty, sinulle on suututtu tai äitisi ei ole kestänyt sinun tunteen ilmaisujasi. Sinulla on alitajunnassa valtavasti pantattuna kätkettyä, vihaa, iloa ja omaa kokemsutasi jonka olet sinne sullonut. Hyvä, että nyt pystyt jotenkin purkamaan jopa itkemäällä. Älä ihmeessä häpeile itkua, yritä uskaltaa olla vihainen, mutta rakentavasti ja jos koet vähänkin iloa, ilamaise se. Joskus sinulaisesi on jopa uhohtanut erilaiset tunneelämykset, jos niitä ei ole voinut tuoda esiin. '
Onneksi on saatavana hyvää kirjallisuuttakin ja oppii vähitellen oivaltamaan, mistä kenkä puristaa. Ei tarvitse jäädä menneisyyden vangiksi.