ohittaminen lumisella ohituskaistalla ?!?

Eilen ajelin Jyväskylästä Heinolaan ja siinä on useita ohituskaista pätkiä.
Tie on toiminut loistavasti kesä-aikaan ja sujuvoittanut/nopeuttanut tuon pätkän ajamista.

Eilen oli satanut tielle n. 10cm lumi/sohjo kerros. Lumiaurat/suola-autot eivät olleet ehtineet käymään joten ohituskaistan kohdalla oikea kaista oli lumi kulkeutunut ajo-uriksi ja vasen kaista oli 10 sentin lumipeitteessä ja kaistojen välissä vielä jonkinlainen lumipolanne.

Suurimmaksi osaksi autolijat ajelivat peräkanaa oikealla kaistalla, mutta oli muutama uhkarohkea "volvo"-kuski jotka vetivät 110-lasissa vasentakaistaa. Itsekin tein pari ohitusta tuolla, mutta en uskaltanut nostaa nopeutta sallituun sataseen. Sen verran huljakkaalta meno tuntui.

Nuo uhkarohkeat ei vaaranna pelkästään omaa henkeään vaan myös kanssa kulkijoiden hengen kun ajavat kapeassa rännissä vasemmalla puolella turvakaide ja oikealla muuta liikennettä. Pitäisikö kieltää huonolla kelillä ohittelu näiden ohituskaistoijen kohdalla ? Se lisäisi liikenneturvallisuutta.
36595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Nynny!
Ei se pieni sohjo laatuautossa tunnu mitenkään. Se on toki parempi, ettei pelokkaat nysvärit lähde tukkimaan vasenta kaistaa kinnereillään.

Se on kato niin, että tosimiehet menee eikä meinaa. "neidit" nysvää ja netissä vikisee.

Äänestä
  • Kana ja hevonen leikkivät navetan pihalla kun hevonen yllättäen putoaa isoon kuoppaan.

    Hevonen huutaa kanalle että ”hae isäntä apuun”. Kana ei löydä isäntää mutta ottaa sen sijaan isännän Audin ja ajaa kuopan viereen, lassoaa hevosen ja vetää ylös kuopasta.

    Pari päivää myöhemmin kana tippuu kuoppaan. Kana huutaa hevoselle että ”hae isännän Audi”. Hevonen sanoo että ”ei tarvitse”, ”uskon että saan sinut ylös sieltä”. Hevonen venyttäytyy kuopan yli ja sanoo kanalle että ”ota kiinni jormastani”. Kana ottaa kiinni ja hevonen vetää kanan ylös.

    Mikä on tarinan moraalinen opetus? Jos sinulla on iso kull.i, et tarvitse Audia.

    Äänestä

  • huh huh, toivottavasti kirjoituksesi oli ironinen.

    Tosimiehet menee eikä meinaa ja ovat perillä max 5 min aikaisemmin ja samalla aiheutetaan lukuisia vaaratilanteita pahimillaan tapetaan joku eikä päästäkään perille koskaan.

    Ymmärrätkö ettei liikenne ole leikkiä siellä voi pahimmillaan tappaa jonkun aivottomuudellaan.

    Ja mitä noihin "laatuautojen" ajo ominaisuuksiin sun muihin aivopieruihin on parempi etten sano mitään.

    Äänestä

  • esel kirjoitti:

    huh huh, toivottavasti kirjoituksesi oli ironinen.

    Tosimiehet menee eikä meinaa ja ovat perillä max 5 min aikaisemmin ja samalla aiheutetaan lukuisia vaaratilanteita pahimillaan tapetaan joku eikä päästäkään perille koskaan.

    Ymmärrätkö ettei liikenne ole leikkiä siellä voi pahimmillaan tappaa jonkun aivottomuudellaan.

    Ja mitä noihin "laatuautojen" ajo ominaisuuksiin sun muihin aivopieruihin on parempi etten sano mitään.

    Laatu kärryn saa kun isä tai suku omistaa tai velal,mut silti se pito ei ole yhtään parempi.Nää pässit ei ajattele,vaan haluavat näyttää muille että on joku laatulaatikko liikenteessä,mikä ei suojaa yhtään enemmän kuin joku n pahvil.

    Äänestä

Yes! on talviautoja, sekä "talviautoja". Muutamat automerkit ja mallit pitäisi lailla kieltää, joilla ei pysty kunnolla väh. nopeusrajotuksien mukaan normaali talvessa ajamaan. Oli talvella mikä tahansa keli, niin on nautinto ajaa saabilla. Ei siinä tarvitse pelätä ja jännittää. Sen verran pitää turvallisuuteen talveksi satsata, että on laadukkaat talvirenkaat alla.

Äänestä
  • Ei se talvirenkaista ole kiinni kuinka hyvin pysyy tiellä.

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Itsellä kolmevuotias Volvo V70, joka kulkee paksussa lumessa kuin juna, eikä käyttäydy yllättävästi.

    Lisäksi ajonhallinta (DSTC) oikaisee ja hiljentää automaattisesti, jos suunnasta alkaa lipsumaan,

    Äänestä

Tyypillinen pulun puskija, kaikkien pitäs mennä sun mukaan, mulkvist, me enemmän äyräillen menemme itse.... eikö mene kaaliin? Sä Dramatisoit liikaa... mölli.

Äänestä
  • Tai sitten 'oma meno oikein' ei ollut eilen nelostiellä, eikä ymmärrä tilanteen vaarallisuutta. Pysy vaan kotona, korkeintaan Valtsuun autolla ( ja vain sulia teitä pitkin)

    Äänestä

Kyllä se ohittaminen joskus on vaarallista kun ohitus kaista on huonossa kunnossa. Onneksi minussa on sen verran Minä Minä asennetta että hiljennän kun minut ohitetaan, ja näin poistun nopeammin vaaratilanteesta!

Äänestä

Talvikeleillä raskasauto on vakaampi lumipöpperössä ohituskaistalla, esim joku 1,2t painava VW-golf vs 1,8t painava Volvo 850 kuormassa 2,5t. Olen huomannut selkeän eron ja sen takia en halua ajella millään pikkukirpulla joka poukkoilee ajourissa kuinka sattuu. Pahimmat tien tukot ajelee pikku kirpuilla.

Äänestä
  • Vähäisellä aivokapasiteetilla varustetut eivät taas osaa ottaa muut huomioon liikenteessä.

    Äänestä

  • Mitä hittoa se mikko kujettaa volvossaan, 700 kiloa painoa matkustajista ja tavaroista

    Äänestä

  • 700 kiloa kirjoitti:

    Mitä hittoa se mikko kujettaa volvossaan, 700 kiloa painoa matkustajista ja tavaroista

    Pulska håmåkööri matkalla mökille bilettää. Kyllähän siinä painoa on.

    Äänestä

  • 700 kiloa kirjoitti:

    Mitä hittoa se mikko kujettaa volvossaan, 700 kiloa painoa matkustajista ja tavaroista

    Takapotku-vollessa on kato aina hiekkasäkki tai kaksi takakontissa jottei perä lähre irti joka mutkassa ja tasamaalla pääsee liikenteeseen.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    Takapotku-vollessa on kato aina hiekkasäkki tai kaksi takakontissa jottei perä lähre irti joka mutkassa ja tasamaalla pääsee liikenteeseen.

    Mistä lähtien 850 on ollut takavetoinen?

    Äänestä

  • 700 kiloa kirjoitti:

    Mitä hittoa se mikko kujettaa volvossaan, 700 kiloa painoa matkustajista ja tavaroista

    Muutama vuosi sitten kuskasin purku aitaa Lempäälästä Punkalaitumelle autossa oli 3/4 peräkärry kuorma ja kärryssä oli täysikuorma, tuttu naapuri ilmoitti minulle Kylmäkosken levähdysalueella olleista "paskalakeista" jotka olivat siellä vaakan kanssa, niin tiesin mennä kierto reittiä koska kuorma painot olivat melkein tuplaten yli sallitun.

    Äänestä

  • old_profile_20588 kirjoitti:

    Hitsi et sä oot rohkea tosimies.

    Selvä asennevamma jos ei sääntöjä ja lakeja kykene noudattamaan. Nåh, minkäs vanhemmilleen voi kun asennevamma tiedetään periytyvän.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Selvä asennevamma jos ei sääntöjä ja lakeja kykene noudattamaan. Nåh, minkäs vanhemmilleen voi kun asennevamma tiedetään periytyvän.

    CE-kortillisille pitäisi sallia suuremmat peräkärryjen painot kuin B-kortillisille ja kärryn vetämiseen pikku E pakolliseksi. Vituttaa tehdä kaksi reissua vaikka menisi tavarat kertakuormalla.

    Äänestä

  • old_profile_20588 kirjoitti:

    CE-kortillisille pitäisi sallia suuremmat peräkärryjen painot kuin B-kortillisille ja kärryn vetämiseen pikku E pakolliseksi. Vituttaa tehdä kaksi reissua vaikka menisi tavarat kertakuormalla.

    CE-kortilliset ei käyttäydy noin vastuuttomasti liikenteessä, sulla on vain mopokortti.

    Äänestä

  • olet håmå kirjoitti:

    CE-kortilliset ei käyttäydy noin vastuuttomasti liikenteessä, sulla on vain mopokortti.

    E-kortti on minulla ollut taskussa viimeiset 7 vuotta, itselläsi taitaa olla se mopokortti, kommentistasi päätellen.

    Äänestä

  • "1,8t painava Volvo 850 kuormassa 2,5t"
    Onko sulla takapenkki ja tavaratila täynnä laastisäkkejä vai miten saat 500kiloa ylikuormaa kasipätkään?

    Äänestä

Jokaisen pitäisi oppia tuntemaan oma autonsa niin hyvin, että tietää uskaltaako sillä lähteä ko. paikoissa ohittamaan. Talvirenkaiden hyvyydellä ei ole mitään merkitystä jos lunta tai loskaa on yli 10cm.
Toiset autot lähtee puskemaan helpommin ja ovat erillaisia ohjata kuin toiset.
Opetelkaa tuntemaan autonne !

Äänestä
  • Niin että eikun liikenteen sekaan vain kokeilemaan millä noppeuvella se perä tahi keula irtuuaa.

    Äänestä

  • juupatijuupati kirjoitti:

    Niin että eikun liikenteen sekaan vain kokeilemaan millä noppeuvella se perä tahi keula irtuuaa.

    Eiköhän porukoilla ole sen verran älliä, ettei sitä lähdetä neljän ruuhkassa kokeilemaan. Hyvin voi koittaa sellaisella tieosuudella kun ketään ei ole lähimaastossakaan.

    Äänestä

Loskassa pitää osata ajaa ns. "perseellään", vaikka auto nousee loskaliirtoon on se silti hallittavissa pikku korjailuilla ;) Monet vaan pönöttää siinä penkissä tuntematta auton liikkeitä. Semmosille on vaarallista ajaa loskassa ! Eikä siihen Audia tarvita, lapsenjöötin värinen pikku corollakin kelpaa hyvin kun osaa liidellä hallitusti. ;)

Äänestä

Ota asia positiivisesti. Ohitushetkellä on tietysti oma erityinen riskinsä, mutta se korvautuu, kun kaahari häipyy kauas pois. Kaahari on parempi jossain edessä kuin takana huohottamassa.

Äänestä
  • Olen ollut ensimmäisenä paikalla, kun tällainen lumisten ohituskaistojen sankari on siirtynyt muutama kilometri ohituskaistan jälkeen ajoradalta ojaan. Meni siis sohjo lentäen ohituskaistalla reippaasti ohi, mutta kiire loppuikin pian sen jälkeen. Autona oli juuri tuollainen tässäkin keskustelussa mainittu V70. Kauhean vihainen se kuski oli, mutten oikein ymmärtänyt, että kenelle. Jäi siis henkiin, vaikka ambulanssia tarvittiinkin.

    Itse olin mukavasti ajoissa perillä tuonkin reissun jälkeen.

    Äänestä

  • nynny kirjoitti:

    Olen ollut ensimmäisenä paikalla, kun tällainen lumisten ohituskaistojen sankari on siirtynyt muutama kilometri ohituskaistan jälkeen ajoradalta ojaan. Meni siis sohjo lentäen ohituskaistalla reippaasti ohi, mutta kiire loppuikin pian sen jälkeen. Autona oli juuri tuollainen tässäkin keskustelussa mainittu V70. Kauhean vihainen se kuski oli, mutten oikein ymmärtänyt, että kenelle. Jäi siis henkiin, vaikka ambulanssia tarvittiinkin.

    Itse olin mukavasti ajoissa perillä tuonkin reissun jälkeen.

    "keskustelussa mainittu V70"

    itsellä lähti tänään volga mukavaan sohjoliirtoon oikealle kaartavassa mutkassa Porvoonväylällä. Nopeutta mittarissa vajaa 120km/h. Uskoin jo liukuvani vähitellen keskikaiteeseen ja arvelin, että siitä huonollä säkällä pomppaaan juuri ohittamani rekan nupin eteen, jolloin tulee tod.näk. ruumissäkille käyttöä. Kävi kuitenkin niin, että uudenveroiset Hakkapeliitta R -kitkarenkaat saavuttivat uudelleen pidon kevyn kaasun kevennyksen, tien suuntaan ohjauksen ja odottelun jälkeen. Sohjokerros kai sattui myös ohenemaan ajosuunnassa. Ei edes ajonvakautuksen valo vilkkunut.

    Hieman huonommalla tuurilla olisin nyt vainaa.

    Äänestä

Siis c'mon. Tällaiset kirjoitukset vois jättää kirjottamatta. Ei tarvitse kaikesta aina valittaa ja vikistä. Antaa olla, kaikki ajelee niin kuin ajelee ja käsittääkseni tämä Volvo pääsi hyvin ohi eikä aiheuttanut mitään vaaraa tai onnettomuutta. Joten mikä pointti tässä aiheessa on? Joka päiväistähän tuo *huoh*

Äänestä
  • "Volvo pääsi hyvin ohi eikä aiheuttanut mitään vaaraa tai onnettomuutta. Joten mikä pointti tässä aiheessa on? Joka päiväistähän tuo *huoh* "

    Kukaan ei kuollut, tänään.
    Armeijan perussääntö: "Live to fight an other day".

    Äänestä

Jeees,jos on kerran rattimieheksi syntynyt,ajakoon silloin oman harkintansa mukaan,sitä nopeutta,jonka parhaakseen katsoo.Oikea kaista moottoritiellä on hitaammin ajaville ja vasen sitten nopeimmille,mikä on ongelma?

Toivottavasti vain ei tule hirveästi ruumiita tänä talvena.

Olen muuten huomannut tuon ajonhallinta ja luistoneston laitteiston toimimattomuuden myös jossakin ääritilanteissa.Kerran pääsi auto jopa kunnon kylkimyyryyn.Ei ne laitteet tuosta koslasta tee sen turvallisempaa,kyllä se on jokin muu tekijä...Että onnea selviytymiseen tästä talvesta niille,jotka näihin luottavat.

Äänestä

Eilen ajoin Hyvinkäältä Nurmijärvelle ohituskaistaa pitkin, koska oikealla kaistalla jono mateli 80 km/h.

Kyllä hyvä auto hyvillä renkailla menee paksussakin hangessa. Jos lunta on liikaa, auto pysähtyy.

Varmaan eri juttu jollain 80-luvun takavetoisella ja leveilllä talvirenkailla...

Huonolla kelillä ohituskaistalla saa ajaa taitavien kuljettajien seurassa eli meno on turvallisempaa.

Äänestä
  • Hyvä usko riittää niin kauan kun kolahtaa,huvittavaa on aina ollut keskustelu renkaista kitkat vastaan nastat.Opi jo sinäkin tajuamaan vaikka ostaisit mailman parhaammat renkaat,ET SELVII HENGIS KUN TILANNENOPEUS ON VÄÄRÄ!siis pitää kuljettajan tajuta mitä kuljettaa.

    Äänestä

Kyllä kundin käsi hepillä tuntuu paljon paremmalta kuinnaisen käsi. Tykkään myös imutteluista...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaarallista ?!? kirjoitti:

Eilen ajelin Jyväskylästä Heinolaan ja siinä on useita ohituskaista pätkiä.
Tie on toiminut loistavasti kesä-aikaan ja sujuvoittanut/nopeuttanut tuon pätkän ajamista.

Eilen oli satanut tielle n. 10cm lumi/sohjo kerros. Lumiaurat/suola-autot eivät olleet ehtineet käymään joten ohituskaistan kohdalla oikea kaista oli lumi kulkeutunut ajo-uriksi ja vasen kaista oli 10 sentin lumipeitteessä ja kaistojen välissä vielä jonkinlainen lumipolanne.

Suurimmaksi osaksi autolijat ajelivat peräkanaa oikealla kaistalla, mutta oli muutama uhkarohkea "volvo"-kuski jotka vetivät 110-lasissa vasentakaistaa. Itsekin tein pari ohitusta tuolla, mutta en uskaltanut nostaa nopeutta sallituun sataseen. Sen verran huljakkaalta meno tuntui.

Nuo uhkarohkeat ei vaaranna pelkästään omaa henkeään vaan myös kanssa kulkijoiden hengen kun ajavat kapeassa rännissä vasemmalla puolella turvakaide ja oikealla muuta liikennettä. Pitäisikö kieltää huonolla kelillä ohittelu näiden ohituskaistoijen kohdalla ? Se lisäisi liikenneturvallisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu