Mun mielestä Tytti Isohookana-Asunmaa on tehnyt arvokasta työtä aikoinaan, mutta maailma on muuttunut 30 vuodessa niin paljon että koulutus ei voi enää nykypäivänä olla samaa kuin miten he 30 vuotta sitten suunnittelivat.
Kovin käytäntölähtöisesti ilman teorioita ei voi kouluttaa korkea-asteen tutkintoa. Tähän on useita syitä: 1. Ilman vankempaa teoriapohjaa pelkkien käyttöteorioitten varassa ei synny valmiuksia siirtää opittuja asioita muihin tilanteisiin, missä ne on satuttu jossain projektissa tms. työtilanteessa oppimaan. 2. Ilman teoriapohjaa ei tule sellaisia kehittämisvalmiuksia, jotka ovat ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tavoitteena. Amk-tutkinnon suorittanut ei ole pelkkä tekijä vaan nimenomaan osaa osallistua innovaatiotoimintaan ja kehittää uutta. 3. Maailma muuttuu nykyään sellaista vauhtia, että jos nyt opettelemme jonkin asian niin se varmasti on muutaman vuoden päästä vanhentunut. On paljon tärkeämpää osata sopeutua muutokseen kuin toistaa mekaanisesti joitakin kaavoja tai työvaiheita. Toisin oli vielä 30 vuotta sitten. 4. Opettajat ovat olleet käytännön työelämässä aika kauan, jopa 30 vuotta sitten. Miten he osaisivat käytännössä opettaa niitä asioita, mitä työelämässä tarvitaan edes nyt tai ihannetapauksesa 10 vuoden kuluttua? Työpaikoilla harjoittelussa oppii sen mitä tarvitaan nyt, mutta ei sitä, mitä tarvitaan edes 5 vuoden päästä. Myös työpaikoilta puuttuu usein näkemystä tulevaisuuden tarpeista ja sitä odotetaan ammattikorkeakouluilta. Jotta pystyisi aikanaan huomaaman, mitä tarvitaan 10 vuoden päästä, tarvitaan muutososaamista, joka perutuu vankkaan teoriapohjaan.
Tässä nyt muutama ensin mieleen noussut asia. Lisäksi pitää vielä muistaa, että jälkiviisaus on parasta viisautta, ja aina on helppo jälkikäteen kritisoida tehtyjä uudistuksia. Olisi mukava tietää, mitkä olisivat oikeasti ne tarpeet, mitä Suomessa on seuraavien 30 vuoden päästä.
0Äänestä
Etukäteisviisas
Oli amk-uudistuksen yhteydessä myös etukäteisviisautta, mutta eihän sitä kukaan ottanut kuullakseenkaan. Varoiteltiin, että on turha muuttaa opetusta yleisempään ja teoreettisempaan suuntaan tai vähentää työharjoittelun osuutta, ja molemmissa asioissa oltiin oikeassa.
Lisäksi kritisoitiin aloituspaikkojen määrän lisäystä, sillä se tarkoittaa automaattisesti tason laskua, sillä riittävän tasokkaita opiskelijoita ei Suomessa ole rajattomasti. Tässäkin oltiin oikeassa, sillä hyvä, että puolet aloittaneista saadaan helpotetustakaan koulutuksesta läpi.
Kukaan ei voi tietää 30 vuoden päähän tarkkoja koulutustarpeita ainakaan nopeasti kehittyvillä aloilla, puhumattakaan sitten aloista, joita nykyisin ei edes ole olemassa. Mutta todennäköisesti tuolloinkin ihmiset syntyvät, käyvät koulua ja opiskelevat, syövät, juovat, lisääntyvät sekä lopulta sairastuvat ja kuolevat, joten noiden alojen työtehtäviä on edelleen olemassa.
0Äänestä
AMK, työsuhteessa
Etukäteisviisas kirjoitti:

Ote artikkelista:"Yksi nykyisten ammattikorkeakoulujen suuri ongelma ovat myös opintojen venyminen ja suuret keskeytysluvut." Tuttavapiirissä on useampikin AMK:n keskeyttänyt. Syynä töihin pääsy kesken opintojen ja ""ei se ollut mun juttu". Vikaa ei ole noissa ihmisissä, vaan siinä, että heidät on heti lukion jälkeen painostettu seuraavaan oppilaitokseen. Hakea pitää, mihin tahansa ja ottaa opiskelupaikka vastaan, jos sen saa. Parempi olisi, kun saisi miettiä rauhassa, mitä haluaa elämällään tehdä ja olla töissä välillä, olisi motivoituneempi opiskelija. Käytännön työtehtäviin, jotka eivät vaadi koulutusta on jopa vaikeaa saada työntekijöitä, ehkä suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle entistäkin enemmän. Nykyäänhän kouluttaudutaan enemmän. Samaan aikaan koulutetuilla on vaikeaa saada oman alansa töitä. Johtopäätökseni: - Vähennetään koulujen aloituspaikkoja, erityisesti niiltä aloilta, joilta on työllistytty huonoimmin. - Ei painosteta nuoria opiskelemaan, jos omaa kiinnostusta ei sillä hetkellä ole. - Työnteko peruskoulun ja/tai lukion jälkeen tulisi ymmärtää osaksi työuraa. - Kun kouluttautumista on harkinnut, sitä ei yhtä helposti jätä kesken. - Saadaan työhönsä motivoituneita, siis keskimäärin parempia työntekijöitä koulutusta vaativiin tehtäviin.
0Äänestä
Ei ole pakko ...
AMK, työsuhteessa kirjoitti:

Ihme käsitys, että olisi muka pakko hakea johonkin! Mikään ei ole tässä elämässä pakko, paitsi kuolema. Hakeminen on vain työmarkkinatuen edellytyksenä.
Moni pärjää lukion jälkeisen välivuoden ilman työmarkkinatukea, asuu kotona ja saa jonkinlaista viikkorahaa tai käy vähän töissä, opiskelee avoimessa korkeakoulussa eri alojen opintoja miettii rauhassa, mitä haluaa tehdä isona.
Niin kauan kuin jo nyt 2/3 uusista yliopilaista jää joka kevät ilman korkeakoulupaikkaa, ei ole mitään järkeä vähentää aloituspaikkoja korkeakouluista. Jos hakijoita halutaan enemmän ammatilliseen koulutukseen, on syytä vähentää lukiopaikkoja ja ohjata nuoria peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kylläkin korkeakoulututkinnolla työllistyy paremmin kuin ammatillisella tutkinnolla.
0Äänestä
Mutta kuitenkin
Ei ole pakko ... kirjoitti:

Ei ohjausta pidä tehdä raaka-aineen määrän eli ylioppilaiden lukumäärän, vaan lopputuotteen tarpeen eli työllistyvien korkeakoulutettujen määrän mukaisesti. Muuten priimallekin lopputuotteelle täytyy keksiä toisarvoisia käyttötapoja kuten esimerkiksi kulissipainona käyttämistä.
0Äänestä
Pientä korjausta
"Niin kauan kuin jo nyt 2/3 uusista yliopilaista jää joka kevät ilman korkeakoulupaikkaa, ei ole mitään järkeä vähentää aloituspaikkoja korkeakouluista."
- Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän tulee riippua siitä, paljonko näitä tarvitaan työmarkkinoilla. Sama yliopistoissa.
"Jos hakijoita halutaan enemmän ammatilliseen koulutukseen, on syytä vähentää lukiopaikkoja ja ohjata nuoria peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin."
- Näin on. Tosin voihan sinne ammattikouluun mennä lukion jälkeenkin.
"Tilastokeskuksen tietojen mukaan kylläkin korkeakoulututkinnolla työllistyy paremmin kuin ammatillisella tutkinnolla. "
- Toki. Johtuu siitä, että jatkuva ylikoulutus inflatoi tutkintoja. Kohta laitosssiivolta edellytetään AMK-tutkintoa ja tänä päivänän Siwan kassalta löytyy KTM:iä. Hienoa, ettää on varaa mistä valita!
0Äänestä
argaeg
Kommentointia - asian vierestä.
"- Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän tulee riippua siitä, paljonko näitä tarvitaan työmarkkinoilla. Sama yliopistoissa."
Minun mielestäni ei, ei ainkaan vain ja ainoastaan noin. Ei ainakaan yliopistojen kohdalla, eikä ainakaan niillä aloilla, jotka eivät valmista perinteisessä mielessä suoraan ammattiin. Yliopistojen perustehtävänä pitää olla tutkimus, ei niin kovin lyhytnäköinen työelämälähtöisyys tms.
Yliopiston tarjoamaa teoreettista koulutusta kovasti usein väheksytään. Tämä johtuu vain siitä, ettei sen tarjoamaa osaamista oikein osata tunnistaa.
Tiedonhaku, kriittinen tiedonkäsittely ja analysointi, erilaiset lukutekniikat, viittaussuhteiden ja asiayhteyksien hahmottaminen - nämä kaikki ovat ominaisuuksia, joita yliopistossa oppii ja joita myös nykyajan työelämässä usein tarvitsee. Mikäli koulutus on vain tai pääsääntöisesti työelämälähtöistä, niin tällaiset ominaisuudet saavat valitettavan vähän painoarvoa.
"- Toki. Johtuu siitä, että jatkuva ylikoulutus inflatoi tutkintoja. Kohta laitosssiivolta edellytetään AMK-tutkintoa ja tänä päivänän Siwan kassalta löytyy KTM:iä. Hienoa, ettää on varaa mistä valita!"
No, tästä pitäisi saada jotain tarkempaa tietoa. Ihan helpolla en uskoa tätä urbaanilegendaa, että kaupan kassoja hoitaisivat korkeakoulutetut. Jos joku hassu KTM siellä kaupan kassalla on töissä niin ok - mistään massailmiöstä tuskin on kyse.
0Äänestä
jjjk
argaeg kirjoitti:

Työmarkkinoita ne ovat yliopistojenkin työmarkkinat
0Äänestä
jotta näin ikään...

"Ihan helpolla en uskoa tätä urbaanilegendaa, että kaupan kassoja hoitaisivat korkeakoulutetut. Jos joku hassu KTM siellä kaupan kassalla on töissä niin ok - mistään massailmiöstä tuskin on kyse. "
Näinhän se on. Oikeammin nämä KTM:t taitavat olla enenevissä määrin kortistossa, mistä löytynee suhteellisen tutkittua tietoakin, sikäli mikäli MOLin kuukusitilastot sellaisiksi luetaan.
Ja hyvin paljon viitteitä esitetään myös siitä, että enenevissä määrin työllistyminen tapahtuu koulutusta vastaamattomiin tehtäviin.
Vaikkei välttämättä Siwan kassalle - se pitääkin käsittää metaforaksi
0Äänestä
ka(n)ssamaisteri
Aina on ollut heitä jotka eivät jostain syystä saa/halua koulutustaan vastaavaa työtä. >>Johtuu siitä, että jatkuva ylikoulutus inflatoi tutkintoja. Kohta laitosssiivolta edellytetään AMK-tutkintoa ja tänä päivänän Siwan kassalta löytyy KTM:iä. Hienoa, ettää on varaa mistä valita!
0Äänestä
muumaamansikkka
Niin meni, olisi pitänyt jyrätä "yliopisto/korkeakoulu väen yli ja tehdä korkeakouluja kuten esim Norjassa ja Ruotsissa, joissa voi lukea alemman ja joissakin myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Ei ole tämmöistä, kummallista väittelyä noissa maissa. Ja molemmat työllistyy, ja, mikä parasta voit helposti jatkaa ylempään tutkintoon, tohtoriksi asti ilman suurempia "siltaopintoja hehe" jos pysyttelet samalla alalla
0Äänestä
että kannattaahan se
Minä puolestani veikkaisin, että maassa kuin maassa ja järjestelmässä kuin järjestelmässä työllistyy, jos on riittävästi vapaita työpaikkoja omalla alalla ja tasolla, vai mitä?
Sen sijaan jos halutaan tulevaisuudessa kouluttaa korkeakoulutasolle 88% nuorisosta, en ihan usko, että muuta kuin korkeakulutason hommaa olisi vain 12%? Tai voipi tosin ollakin. Sehän järjestyy jo sillä, että siivoojiltakin vaaditaan tulevaisuudessa AMK-tutkinto ja peruskoulupohjalla ei pääse enää kuin kansanedustajaksi.
Toisaalta, kun tietää, että -89 tehtiin 4,5 miljardia tilstoitua työtuntia ja 2010 n. 4 miljardia (0.5 miljardia vähemmän kuin 20 v aikaisemmin) tästä voisi tyhmempi jo vetää johtopäätöksen, että kaikille ei töitä tule riittämään, oli koulutus aivan mikä hyvänsä apukoulusta saunatontun tutkintoon. Etenkin kun työikäisikin oli 150 000 enemmän v. 2010.
Kun lasketaan tuon 0.5 miljardin tunnin vastaavan 300 000 miestyövuotta eikä silloin -89 ihan jokaiselle hommia ollut, tänä päivänä onkin sitten jo ihan näin laskien oikeasti työttömänä 500 000. Koska joukossa on paljonkin vajaatyöllistettyjä, vakavasti osto- ja kulutusvammaisia on maassa n. 800 000, vähintään.
0Äänestä
teujetuetu
Teknikon koulutus poistettiin joskus vuonna 2000. Oli 3 vuotinen ammattikorkeaopinto, inssiopinnot oli 4 vuotisia. Teknikkoja olisi tarvittu jatkossakin ja inssikoulutus olisi voinut olla vaativampi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Samaa mieltä.
Mun mielestä Tytti Isohookana-Asunmaa on tehnyt arvokasta työtä aikoinaan, mutta maailma on muuttunut 30 vuodessa niin paljon että koulutus ei voi enää nykypäivänä olla samaa kuin miten he 30 vuotta sitten suunnittelivat.
Kovin käytäntölähtöisesti ilman teorioita ei voi kouluttaa korkea-asteen tutkintoa. Tähän on useita syitä:
1. Ilman vankempaa teoriapohjaa pelkkien käyttöteorioitten varassa ei synny valmiuksia siirtää opittuja asioita muihin tilanteisiin, missä ne on satuttu jossain projektissa tms. työtilanteessa oppimaan.
2. Ilman teoriapohjaa ei tule sellaisia kehittämisvalmiuksia, jotka ovat ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tavoitteena. Amk-tutkinnon suorittanut ei ole pelkkä tekijä vaan nimenomaan osaa osallistua innovaatiotoimintaan ja kehittää uutta.
3. Maailma muuttuu nykyään sellaista vauhtia, että jos nyt opettelemme jonkin asian niin se varmasti on muutaman vuoden päästä vanhentunut. On paljon tärkeämpää osata sopeutua muutokseen kuin toistaa mekaanisesti joitakin kaavoja tai työvaiheita. Toisin oli vielä 30 vuotta sitten.
4. Opettajat ovat olleet käytännön työelämässä aika kauan, jopa 30 vuotta sitten. Miten he osaisivat käytännössä opettaa niitä asioita, mitä työelämässä tarvitaan edes nyt tai ihannetapauksesa 10 vuoden kuluttua? Työpaikoilla harjoittelussa oppii sen mitä tarvitaan nyt, mutta ei sitä, mitä tarvitaan edes 5 vuoden päästä. Myös työpaikoilta puuttuu usein näkemystä tulevaisuuden tarpeista ja sitä odotetaan ammattikorkeakouluilta. Jotta pystyisi aikanaan huomaaman, mitä tarvitaan 10 vuoden päästä, tarvitaan muutososaamista, joka perutuu vankkaan teoriapohjaan.
Tässä nyt muutama ensin mieleen noussut asia. Lisäksi pitää vielä muistaa, että jälkiviisaus on parasta viisautta, ja aina on helppo jälkikäteen kritisoida tehtyjä uudistuksia. Olisi mukava tietää, mitkä olisivat oikeasti ne tarpeet, mitä Suomessa on seuraavien 30 vuoden päästä.
Oli amk-uudistuksen yhteydessä myös etukäteisviisautta, mutta eihän sitä kukaan ottanut kuullakseenkaan. Varoiteltiin, että on turha muuttaa opetusta yleisempään ja teoreettisempaan suuntaan tai vähentää työharjoittelun osuutta, ja molemmissa asioissa oltiin oikeassa.
Lisäksi kritisoitiin aloituspaikkojen määrän lisäystä, sillä se tarkoittaa automaattisesti tason laskua, sillä riittävän tasokkaita opiskelijoita ei Suomessa ole rajattomasti. Tässäkin oltiin oikeassa, sillä hyvä, että puolet aloittaneista saadaan helpotetustakaan koulutuksesta läpi.
Kukaan ei voi tietää 30 vuoden päähän tarkkoja koulutustarpeita ainakaan nopeasti kehittyvillä aloilla, puhumattakaan sitten aloista, joita nykyisin ei edes ole olemassa. Mutta todennäköisesti tuolloinkin ihmiset syntyvät, käyvät koulua ja opiskelevat, syövät, juovat, lisääntyvät sekä lopulta sairastuvat ja kuolevat, joten noiden alojen työtehtäviä on edelleen olemassa.
Ote artikkelista:"Yksi nykyisten ammattikorkeakoulujen suuri ongelma ovat myös opintojen venyminen ja suuret keskeytysluvut." Tuttavapiirissä on useampikin AMK:n keskeyttänyt. Syynä töihin pääsy kesken opintojen ja ""ei se ollut mun juttu". Vikaa ei ole noissa ihmisissä, vaan siinä, että heidät on heti lukion jälkeen painostettu seuraavaan oppilaitokseen. Hakea pitää, mihin tahansa ja ottaa opiskelupaikka vastaan, jos sen saa. Parempi olisi, kun saisi miettiä rauhassa, mitä haluaa elämällään tehdä ja olla töissä välillä, olisi motivoituneempi opiskelija.
Käytännön työtehtäviin, jotka eivät vaadi koulutusta on jopa vaikeaa saada työntekijöitä, ehkä suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle entistäkin enemmän. Nykyäänhän kouluttaudutaan enemmän. Samaan aikaan koulutetuilla on vaikeaa saada oman alansa töitä.
Johtopäätökseni:
- Vähennetään koulujen aloituspaikkoja, erityisesti niiltä aloilta, joilta on työllistytty huonoimmin.
- Ei painosteta nuoria opiskelemaan, jos omaa kiinnostusta ei sillä hetkellä ole.
- Työnteko peruskoulun ja/tai lukion jälkeen tulisi ymmärtää osaksi työuraa.
- Kun kouluttautumista on harkinnut, sitä ei yhtä helposti jätä kesken.
- Saadaan työhönsä motivoituneita, siis keskimäärin parempia työntekijöitä koulutusta vaativiin tehtäviin.
Ihme käsitys, että olisi muka pakko hakea johonkin! Mikään ei ole tässä elämässä pakko, paitsi kuolema. Hakeminen on vain työmarkkinatuen edellytyksenä.
Moni pärjää lukion jälkeisen välivuoden ilman työmarkkinatukea, asuu kotona ja saa jonkinlaista viikkorahaa tai käy vähän töissä, opiskelee avoimessa korkeakoulussa eri alojen opintoja miettii rauhassa, mitä haluaa tehdä isona.
Niin kauan kuin jo nyt 2/3 uusista yliopilaista jää joka kevät ilman korkeakoulupaikkaa, ei ole mitään järkeä vähentää aloituspaikkoja korkeakouluista. Jos hakijoita halutaan enemmän ammatilliseen koulutukseen, on syytä vähentää lukiopaikkoja ja ohjata nuoria peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kylläkin korkeakoulututkinnolla työllistyy paremmin kuin ammatillisella tutkinnolla.
Ei ohjausta pidä tehdä raaka-aineen määrän eli ylioppilaiden lukumäärän, vaan lopputuotteen tarpeen eli työllistyvien korkeakoulutettujen määrän mukaisesti. Muuten priimallekin lopputuotteelle täytyy keksiä toisarvoisia käyttötapoja kuten esimerkiksi kulissipainona käyttämistä.
"Niin kauan kuin jo nyt 2/3 uusista yliopilaista jää joka kevät ilman korkeakoulupaikkaa, ei ole mitään järkeä vähentää aloituspaikkoja korkeakouluista."
- Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän tulee riippua siitä, paljonko näitä tarvitaan työmarkkinoilla. Sama yliopistoissa.
"Jos hakijoita halutaan enemmän ammatilliseen koulutukseen, on syytä vähentää lukiopaikkoja ja ohjata nuoria peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin."
- Näin on. Tosin voihan sinne ammattikouluun mennä lukion jälkeenkin.
"Tilastokeskuksen tietojen mukaan kylläkin korkeakoulututkinnolla työllistyy paremmin kuin ammatillisella tutkinnolla. "
- Toki. Johtuu siitä, että jatkuva ylikoulutus inflatoi tutkintoja. Kohta laitosssiivolta edellytetään AMK-tutkintoa ja tänä päivänän Siwan kassalta löytyy KTM:iä. Hienoa, ettää on varaa mistä valita!
Kommentointia - asian vierestä.
"- Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän tulee riippua siitä, paljonko näitä tarvitaan työmarkkinoilla. Sama yliopistoissa."
Minun mielestäni ei, ei ainkaan vain ja ainoastaan noin. Ei ainakaan yliopistojen kohdalla, eikä ainakaan niillä aloilla, jotka eivät valmista perinteisessä mielessä suoraan ammattiin. Yliopistojen perustehtävänä pitää olla tutkimus, ei niin kovin lyhytnäköinen työelämälähtöisyys tms.
Yliopiston tarjoamaa teoreettista koulutusta kovasti usein väheksytään. Tämä johtuu vain siitä, ettei sen tarjoamaa osaamista oikein osata tunnistaa.
Tiedonhaku, kriittinen tiedonkäsittely ja analysointi, erilaiset lukutekniikat, viittaussuhteiden ja asiayhteyksien hahmottaminen - nämä kaikki ovat ominaisuuksia, joita yliopistossa oppii ja joita myös nykyajan työelämässä usein tarvitsee. Mikäli koulutus on vain tai pääsääntöisesti työelämälähtöistä, niin tällaiset ominaisuudet saavat valitettavan vähän painoarvoa.
"- Toki. Johtuu siitä, että jatkuva ylikoulutus inflatoi tutkintoja. Kohta laitosssiivolta edellytetään AMK-tutkintoa ja tänä päivänän Siwan kassalta löytyy KTM:iä. Hienoa, ettää on varaa mistä valita!"
No, tästä pitäisi saada jotain tarkempaa tietoa. Ihan helpolla en uskoa tätä urbaanilegendaa, että kaupan kassoja hoitaisivat korkeakoulutetut. Jos joku hassu KTM siellä kaupan kassalla on töissä niin ok - mistään massailmiöstä tuskin on kyse.
Työmarkkinoita ne ovat yliopistojenkin työmarkkinat
"Ihan helpolla en uskoa tätä urbaanilegendaa, että kaupan kassoja hoitaisivat korkeakoulutetut. Jos joku hassu KTM siellä kaupan kassalla on töissä niin ok - mistään massailmiöstä tuskin on kyse. "
Näinhän se on. Oikeammin nämä KTM:t taitavat olla enenevissä määrin kortistossa, mistä löytynee suhteellisen tutkittua tietoakin, sikäli mikäli MOLin kuukusitilastot sellaisiksi luetaan.
Ja hyvin paljon viitteitä esitetään myös siitä, että enenevissä määrin työllistyminen tapahtuu koulutusta vastaamattomiin tehtäviin.
Vaikkei välttämättä Siwan kassalle - se pitääkin käsittää metaforaksi
Aina on ollut heitä jotka eivät jostain syystä saa/halua koulutustaan vastaavaa työtä.
>>Johtuu siitä, että jatkuva ylikoulutus inflatoi tutkintoja. Kohta laitosssiivolta edellytetään AMK-tutkintoa ja tänä päivänän Siwan kassalta löytyy KTM:iä. Hienoa, ettää on varaa mistä valita!
Niin meni, olisi pitänyt jyrätä "yliopisto/korkeakoulu väen yli ja tehdä korkeakouluja
kuten esim Norjassa ja Ruotsissa, joissa voi lukea alemman ja joissakin myös ylemmän korkeakoulututkinnon.
Ei ole tämmöistä, kummallista väittelyä noissa maissa.
Ja molemmat työllistyy, ja, mikä parasta voit helposti jatkaa ylempään tutkintoon, tohtoriksi asti ilman suurempia "siltaopintoja hehe" jos pysyttelet samalla alalla