Oinonen, et vienyt rouvaasi linnanjuhliin

Peruspersu Oinonen kai tunsi jääneensä julkisuusmittelössä varjoon puolueen hakkaraisille ja halla-ahoille, koska ominaisella fiksuudellaan päätti spontaanisti päästä otsikoihin ilmoittamalla boikotoivansa = halveksivansa presidentti-instituutiota ja tasavallan itsenäisyyden merkittävintä juhlistamista, Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivävastaanottoa.
Oinonen ei siedä "homojen keskinäistä tanssimista". Entä homon ja lesbon paritanssi, Oinonen? Entä tilaisuudessa tanssimattomat homot ja Lesbot, Oinonen? Tyttöparissa tanssiko olisi kelvannut mutta ei härkäparissa, Oinonen?
Oinonen ei tietenkään yltänyt ajattelemaan, että päätöksellään hän ei koskaan voi osallistua linnan itsenäisyysjuhliin kansanedustajuuden velvoittamana, eikä taatusti yksityisesti, koska siitähän repeäisi kaikkien kansallisten perusnaurujen äiti.
Ei, vaikka pressana olisi Timo Soini. Soinikaan ei voisi asettaa kutsukriteeriksi mitään Oinos-ehtoja.

Harmittaa rouva Oinosen puolesta. Protokolla mahdollistaa ja suuri yleisö odottaa, että myös kansanedustajien puolisot osallistuvat/näyttäytyvät linnan juhlissa.
No, Oinonen on päättänyt, että hän (rouvineen) ei edusta äänestäjiään Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Muuten, vaalivoittaja Soinihan kieltäytyi hallitusvastuusta vain siksi, ettei edellisen kauden kansanedustajista olisi ministeriksi ottaa kuin oinosia.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikö toki Oinonenkin ole niitä persujen poikamiehiä, viihtyy paremmin kaveriporukalla saunomassa itsenäisyyspäivänäkin.

Mikään lakihan ei edellytä presidenttiä aina kutsumaan kaikki kansanedustajat Linnan juhliin, joten nyt saattoi olla viimeinen kerta kun Oinonen ja Hakkarainen edes saivat mitään kutsua.

Heidän suhtautumisensa on jo yleisessä tiedossa eikä heitä varmastikaan enää kutsuta, sillä he eivät halua kunnioittaa presidentin kutsua ja juhlistaa itsenäisyyspäivää Linnan juhlassa.

Äänestä

On aivan selvää, että kun tohtori Halla-ahon vuositulot ovat jotain 15 000 euroa
ja Kike Elomaan pari tonnia,

niin he ovat paljon aidompia kansan edustajia,
kun yltäkylläisyydessä maahanmuuttajia tänne lapiovat vanhaset, kataiset
ja haloset sun muut lipposet ja biaudet,
jotka vuosi kausia
ovat saanet verkostojensa kautta eli siis kähmimällä etuja itselleen.

Siksi tarvitsemme oinosia, elomaita ja halla-ahoja immosia jne.
hoitamaan suomalaisten asioita ja olemaan kansallismielisiä
isänmaallisia ihmisiä eduskunnassakin,
EMMEKÄ KANNATA NIITÄ,

JOTKA ENSI OTTAVAT KYMPPITONNIN PALKKAA ITSELLEEN JA ETUJA
JA SITTEN JAKAVAT MAMULLE RAHAA
JA NIMITTELEVÄT TAVALLISIA SUOMALAISIA RASISTEIKSI PÄÄLLE KUN
OTTAVAT NÄILTÄ VUOKRA-ASUNNOT, TERVEYSKESKUSPALVELUT,
LIIKENNEYHTEYDET, POSTIT, PIDENTÄVÄT ELÄKEIKÄÄ JA NOSTAVAT VEROJA.

Kataiselta kävi kevyesti puoluetuen taivaisiinnosto viimekauden aluksi
ja nyt presidentin tulevan VEROTTOMAN palkkion nosto ja pasarampan
oikeudenkäyntiin löytyi miljoonia.

Kansakoulunkäyneen verkostoituneen kirvesmiehen Ihalaisen
tulot ovat yli 20 000 euroa kuukaudessa,
kun hän laulaa: on nälkä aina vieraanamme .... rumarellumarei
internationaalia

SOINI, HALLA-AHO JNE EIVÄT OLE POLIITIKKOJA VAAN ISÄNMAALLISIA
KANSAN ASIANHOITAJIA JA SUOMEN PELASTAJIA. Tämäntyyppisestä
ajattelusta lähdemme nyt liikkeelle rakentamaan uutta Suomea kansalaisille.

Äänestä

Missä soini - siellä natsi.
Soini on rasistipuolueen puheenjohtaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sorry, rva O kirjoitti:

Peruspersu Oinonen kai tunsi jääneensä julkisuusmittelössä varjoon puolueen hakkaraisille ja halla-ahoille, koska ominaisella fiksuudellaan päätti spontaanisti päästä otsikoihin ilmoittamalla boikotoivansa = halveksivansa presidentti-instituutiota ja tasavallan itsenäisyyden merkittävintä juhlistamista, Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivävastaanottoa.
Oinonen ei siedä "homojen keskinäistä tanssimista". Entä homon ja lesbon paritanssi, Oinonen? Entä tilaisuudessa tanssimattomat homot ja Lesbot, Oinonen? Tyttöparissa tanssiko olisi kelvannut mutta ei härkäparissa, Oinonen?
Oinonen ei tietenkään yltänyt ajattelemaan, että päätöksellään hän ei koskaan voi osallistua linnan itsenäisyysjuhliin kansanedustajuuden velvoittamana, eikä taatusti yksityisesti, koska siitähän repeäisi kaikkien kansallisten perusnaurujen äiti.
Ei, vaikka pressana olisi Timo Soini. Soinikaan ei voisi asettaa kutsukriteeriksi mitään Oinos-ehtoja.

Harmittaa rouva Oinosen puolesta. Protokolla mahdollistaa ja suuri yleisö odottaa, että myös kansanedustajien puolisot osallistuvat/näyttäytyvät linnan juhlissa.
No, Oinonen on päättänyt, että hän (rouvineen) ei edusta äänestäjiään Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Muuten, vaalivoittaja Soinihan kieltäytyi hallitusvastuusta vain siksi, ettei edellisen kauden kansanedustajista olisi ministeriksi ottaa kuin oinosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu