Presidentinlinnan kutsut oli kokonaisuudessaan tälläkertaa hieman asiallisemmat kuin aikaisemmin, mutta kyllä mokia sattui nytkin.
Ylen juontajat olivat pahemman kerran hukassa, kun joka kolmas nimi kättelyssä meni väärin keskimäärin. Olisivat mieluummin olleet hiljaa silloin kun eivät ollee varmoja nimistä.
Toinen epäkohta oli kun he puhuivat päälekkäin, jopa kolmekin toimittajaa yhtäaikaa, mistä moinen hätäily, siitä ei saanut katsoja mitään selvää. Lopussa näytti siltä että hekin olivat juovuksissa, olisiko Tarja tehnyt läksiäis poolit hieman vahvempina, vai mistä moinen johtui.
Kameramiehet toimivat selvästi asiallisemmin kuin aikaisemmin. Ennen nähtiin tanssiparketilla vain Lipposen ja Heinäluoman kaljut, nyt näytettiin myös soristaja Kustafsonin nenää riittävästi. Sekä Urpilaisen huitomista kahvipöydässä, Jopa kokoomuksen Salolaisen tanssia näytettiin vilaus, mutta missä oli Pääministeri Katainen ja paras presidenttiehdokas Sauli Niinistö.
Huumeiden käyttäjä taiteilijoita, ja homoja näytettiin kyllä enemmpi kuin heidän kannatus edellyttää, mutta sen kyllä arvaakin. Toivottavasti uusi presidentti saa nekin arvot kohdilleen.Toivossa on hyvä elää sanoi kirppukin aikoinaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Näytettiin siellä Väyrystäkin, mutta se taisi olla TV, kolmosen jälkilähetys.
Noh, nämä juhlat olivat ihan Halosen näköiset. Tai ylipäätään demaribileiden. Tylsät ja mauttomat.
Juontajatkin pitkästyivät ja seurailivat mitä seurailivat, vai olivatko juontaessaan peräti boolimaljan vieressä. No, mitä helkkarin väliä sillä on, onko pitkä blondi Biudee vai Harkimon ex-muija. Tai ketä kiinnostaa mikä sen h*** presidenttiehdokkaan sukunimi on.
Halonen ja Arajärvi näyttivät taas sen, kuinka huonosti demari osaa tanssia. Valssi meni aivan kävelyksi. Yllätys oli, että se Haloskan tytärtä tanssittanut kadetti oli Arajärven tasoinen puujalka, Vai onko se Anna vaan tullut äitiinsä ja on kertakaikkiaan mahdoton. Siis tanssipartnerinakin.
Enpä usko, että ensi vuonna on paljoakaan kummemmat pirskeet. Väyrynen niitä isännöi, mutta samanlainen tylsä tahti jatkuu. Vähän jutut paranee kun Paavolla on sentää huumoria, vaikkakin välillä tahatonta. Vaan tanhuta Paavo osaa, joten valssi sujuu...
Samanlaiset tuntemukset minulle tuli Linnan juhlien televisioinnista kuin KauKellakin. Tosin koska boolista puhuttiin tällä kertaa aiempaa vähemmän, epäilen että juontajilla oli nyt mukanaan oma taskumatti, josta oli sitä paitsi otettu pohjat jo ennen lähetyksen alkua.
Tällä kertaa tanssilattiallakin keskityttiin tavallista vähemmän poliitikko- ja sotaveteraanien haastattelemiseen. Sen sijan saivat vähemmistöt mustalaisista maahanmuuttajiin ja homoihin. Klassinen kysymys "Mitä itsenäisyys TEILLE merkitsee" taisi unohtua esittämättä.
Ylivoimaisen pääosan sen sijaan saivat niin vieraiden esittelyissä, lattialla kuin jatkoillakin jotkut Angry Birdsit, joita nähtyään varsinkin naistoimittajat olivat aivan liekeissään, samoin kuin tuon nimen saaneet liikenne- ja viestintäministeriön villasukkaministerit. Rehnin Ollin pokka onneksi piti tuossa hehkuttelussa, vaikka leikkiin mukaan lähtikin.
Mitä mieltä olet siitä, että Ollie Rehn aikoinaan jäi mitalien ulkopuolelle kepun puheenjohtajavaaleissa? Nythän toki on kultapoika.
Kepu olisi hävinnyt demareille vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, jos puolue olisi käynyt niihin Rehnin johdolla, vaikka olisi Irakgatea hyödyntänytkin. Rehniltä puuttuu mitä ilmeisimmin luontainen kyky esiintyä kansan äänenä. Nykyisessä asemassa hänen ei tietenkään tarvitse sellaisena pyrkiä esiintymäänkään.
Samaa mieltä analyysistasi. Rehn on järkimiehiä sinänsä, mutta joutuu kantamaan sekä EU:n laajentumispolitiikan, että talouspolitiikan ongelmat keskustalaisena poliitikkona.
Rehn ei ole järkimiehiä, koska ei käsitä vaihtoehtojen mahdollisuutta.