Piti päästä jotain kautta purkamaan näitä ajatuksia ja tämä tuntuu helpoimmalta vaihtoehdolta.
Olen parikymppinen nuori mies enkä ole vieläkään seurustellut kenenkään kanssa (kyllä, säälittävää) kyse ei ole sitoutumiskammosta tai muusta vastaavasta. Päin vastoin. Jos se minusta olisi kiinni, niin olisin mielelläni aloittanut seurustelun jo vuosia sitten. En voi väittää, etteikö kukaan olisi koskaan ollut kiinnostunut minusta. Peruskouluaikana eräs erittäin nätti tyttö ilmaisi minulle kiinnostuksensa ja halukkuutensa seurusteluun, mutta olin tuolloin erittäin ujo, enkä jostain syystä tuntenut mitään henkistä vetovoimaa häntä kohtaan ja niinpä hoidimme asian omasta mielestäni hyvin kypsästi ja päätimme jatkaa kaveripohjalla.
Tuohon yhteen tapaukseen oikeastaan rajautuu kaikki naisten tekemät aloitteet minua kohtaan. Lukion alettua rupesin haluamaan tyttöystävää todella pahasti. Ihastuin vuorotellen käytännössä kaikkiin lukion nätteihin tyttöihin ja pahinta siinä oli, että joka kerta ihastus oli todella syvää, enkä voinut ajatella mitään muuta kuin kyseisiä tyttöjä.
On erittäin rasittavaa ihastua liian heppoisin perustein. Varsinkin, kun en tunnu enää koskaan saavan minkäänlaista kiinnostuksen osoitusta takaisin.
Vaikka olen perimmiltäni ujo, niin minua on aina ärsyttänyt ihmiset jotka nyhjöttää kotona odottaen, että oma ihastus koputtaa oveen ja tulee hakemaan. Niinpä olen aina tuonut melko suoraan ilmi tytöille kiinnostukseni heitä kohtaan. Olen kuitenkin joutunut kerta toisensa jälkeen pettymään, kun vastaukset ovat olleet enemmän tai vähemmän kylmiä.
Nyt olen taas kerran epätoivon saartamana, kun menin ihastumaan erääseen super kauniiseen ja mukavaan tyttöön, jonka kanssa tein erästä keikkatyötä. Alkuun kaikki oli mahtavaa ja meillä tuntui klikkaavan täydellisesti, kunnes sain kuulla, että hän seurustelee. Tällöin vedin jarrut samantien päälle, sillä en ikinä haluaisi muuttua ihmiseksi, joka koittaa rikkoa toisen parisuhteen.
Olemme kuitenkin tavanneet tytön kanssa muutamaan kertaan työn ulkopuolella ja keskutellessamme hänen poikaystävästään, hän ihmetteli miksen minä seurustele, sillä olen kuulemma erittäin "söpö" ja mukava. En tuolloin uskaltanut kertoa, että siksi, koska haluan vain sinut. Hänellä on ollut joitain ongelmia omassa parisuhteessaan ja kerran hän yritti avautua heidän isosta riidasta minulle, mutta hienovaraisesti kuolletin koko jutun, sillä pelkäsin, että rohkaisisin häntä lopettamaan suhteen jos tiedän liikaa.
Olen nyt hyvin ymmälläni, sillä en tiedä pitäisikö minun menetellä kuten aikaisemmissa tapauksissa ja kertoa tunteistani hänelle. Toisaalta huono menestys tyttöjen kanssa vihjaa siitä, että ehkä suora lähestymistapani ei olekaan niin fiksua.
Onko jollain esittää mielipidettä asiasta? Toimiiko suorapuheisuus ihmissuhteiden alkupuolella, vai onko se joku kirjoittamaton etikettisääntö, että kiinnostuksesta pitää kertoa monen mutkan kautta vihjaillen?
Olen parikymppinen nuori mies enkä ole vieläkään seurustellut kenenkään kanssa (kyllä, säälittävää) kyse ei ole sitoutumiskammosta tai muusta vastaavasta. Päin vastoin. Jos se minusta olisi kiinni, niin olisin mielelläni aloittanut seurustelun jo vuosia sitten. En voi väittää, etteikö kukaan olisi koskaan ollut kiinnostunut minusta. Peruskouluaikana eräs erittäin nätti tyttö ilmaisi minulle kiinnostuksensa ja halukkuutensa seurusteluun, mutta olin tuolloin erittäin ujo, enkä jostain syystä tuntenut mitään henkistä vetovoimaa häntä kohtaan ja niinpä hoidimme asian omasta mielestäni hyvin kypsästi ja päätimme jatkaa kaveripohjalla.
Tuohon yhteen tapaukseen oikeastaan rajautuu kaikki naisten tekemät aloitteet minua kohtaan. Lukion alettua rupesin haluamaan tyttöystävää todella pahasti. Ihastuin vuorotellen käytännössä kaikkiin lukion nätteihin tyttöihin ja pahinta siinä oli, että joka kerta ihastus oli todella syvää, enkä voinut ajatella mitään muuta kuin kyseisiä tyttöjä.
On erittäin rasittavaa ihastua liian heppoisin perustein. Varsinkin, kun en tunnu enää koskaan saavan minkäänlaista kiinnostuksen osoitusta takaisin.
Vaikka olen perimmiltäni ujo, niin minua on aina ärsyttänyt ihmiset jotka nyhjöttää kotona odottaen, että oma ihastus koputtaa oveen ja tulee hakemaan. Niinpä olen aina tuonut melko suoraan ilmi tytöille kiinnostukseni heitä kohtaan. Olen kuitenkin joutunut kerta toisensa jälkeen pettymään, kun vastaukset ovat olleet enemmän tai vähemmän kylmiä.
Nyt olen taas kerran epätoivon saartamana, kun menin ihastumaan erääseen super kauniiseen ja mukavaan tyttöön, jonka kanssa tein erästä keikkatyötä. Alkuun kaikki oli mahtavaa ja meillä tuntui klikkaavan täydellisesti, kunnes sain kuulla, että hän seurustelee. Tällöin vedin jarrut samantien päälle, sillä en ikinä haluaisi muuttua ihmiseksi, joka koittaa rikkoa toisen parisuhteen.
Olemme kuitenkin tavanneet tytön kanssa muutamaan kertaan työn ulkopuolella ja keskutellessamme hänen poikaystävästään, hän ihmetteli miksen minä seurustele, sillä olen kuulemma erittäin "söpö" ja mukava. En tuolloin uskaltanut kertoa, että siksi, koska haluan vain sinut. Hänellä on ollut joitain ongelmia omassa parisuhteessaan ja kerran hän yritti avautua heidän isosta riidasta minulle, mutta hienovaraisesti kuolletin koko jutun, sillä pelkäsin, että rohkaisisin häntä lopettamaan suhteen jos tiedän liikaa.
Olen nyt hyvin ymmälläni, sillä en tiedä pitäisikö minun menetellä kuten aikaisemmissa tapauksissa ja kertoa tunteistani hänelle. Toisaalta huono menestys tyttöjen kanssa vihjaa siitä, että ehkä suora lähestymistapani ei olekaan niin fiksua.
Onko jollain esittää mielipidettä asiasta? Toimiiko suorapuheisuus ihmissuhteiden alkupuolella, vai onko se joku kirjoittamaton etikettisääntö, että kiinnostuksesta pitää kertoa monen mutkan kautta vihjaillen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ongelma tuntuisi olevan siinä, hämmästyttävää kyllä, että olet henkisesti kypsempi kuin muut ikäisesi pojat. Tottakai parikymppisinä kaikki miehet alkavat olla jo aikuistuneita, mutta tarkoitan lähinnä peruskoulun sekä lukion aikoja.
Pikaisen analysoinnin jälkeen tulin siihen tulokseen, että lukion tytöt saattoivat ottaa sinuun kontaktia aikoinaan siksi, että heidän mielestä olit mukavaa seuraa juuri aikusmaisuutesi takia. (Sitä kun harvalta lukiolaispojalta löytyy).
Tytöt ehkä hakivatkin vain luotettavaa kaveria vastakkaisesta sukupuolesta ja ihastuksen tunnustaminen lyhyen yhdessäolon jälkeen luultavasti säikäyttivät heidät pois. Sen takia ei ole kovin fiksua tunnustaa ihastusta liian nopeasti, sillä tällöin pakotat toisen tekemään päätöksen tässä ja nyt ja ellei hän ole täysin varma sinusta, niin vastaus on kielteinen.
Toki kummankin osapuolen kasvaessa henkisesti näistä asioista tulee helpompia käsitellä ja siksipä jo sinun iässä, (oletan sinun olevan 20-25v), oleva voisi minusta ottaa asian rehdisti esille. Tai ainakin kysellä vähän, että missä tämän naisen mielestä teidän jutussa mennään.
Jotkut ihmiset saattaa roikkua parisuhteessa vaan koska eivät halua olla yksin ja odottavat vain parempaa ottajaa jonka sattuessa kohdalle entinen kumppani lentää kuin leppäkeihäs. Kyllähän autokin vaihdetaan uudempaan aina lennosta ;)
Heippa,
Suomalaiset tytöt, ja ihmiset yleensä, voi olla tosi arkoja tunteiden paljastamisen suhteen. Äkkinäistä ihastuksen tunnustusta pidetään epäaitona tai epäuskottavana.
Suosittelen kokeilemaan tuomaan positiivisia asioita esiin neutraalimmalla tavalla, ja katsoa miten hän reagoi. Voit kertoa vaikka mistä pidät hänessä, että viihdyt hänen seurassaan tms.
Niin ja vielä,
Super kauniisiin tyttöihin ihastuu tosi moni ulkonäön vuoksi. He ovat siksi ehkä enemmän varuillaan näiden ihastusten tunnustamisen suhteen. Tulee helposti mieleen ajatus, että toinen on ihastunut vain ulkonäön takia. Monet myös yrittävät saada sänkyyn ulkonäön takia. Siksi on jatkuvasti oltava varuillaan.
Olen itsekin kuullut usein puuntakaa tulevan tunnustuksen ja mennyt siitä lukkoon. Tähän ei vaikuta se, että onko sanoja mielestäni viehättävä. Yli-innokas päällekäyminen aiheuttaa pelkoreaktion. Varsinkin jos tuntuu, että toinen ei näe muuta kuin ulkonäköni.