Joko alkaa 95 kelvata? Ei ole näkynyt enää vaahtoamista 98:n puolesta?
95 E 10
39
2031
Vastaukset
- dgkjsdjgsdg
Silti iso osa ajaa 98:lla vaikkei siitä vaahtoakkaan.
Itse en ole tankannut vielä kertaakaan uutta 95:sta (eikun tankkasimpa kerran autovuokraamon autoon) Enkä tankkaakaan.
En ota muutaman sentin takia sitä riskiä että auto hajoaa.
Oletko niin köyhä että on pakko tankata 95:sta?- hyvintoimii.
En ole huomannut mitään eroa. Molemmat bensat tuntuu toimivan samalla tavalla.
Auto on Mb C 200 bensa vm. 2011. - Kopromaatti
Samat ajatukset. Ainoa 95, jota olen käyttänyt yli vuoteen on rajan takaa. Venäjällä kun ei sotketa vettä bensaan ja hintakin on puolet täkäläisestä. Suomesta olen tankannut vain ysikasia. Pienempi kulutus riittää korvaamaan 2 % hintaeron.
- Ei kelvannut
Kesällä kokeilin 95:sta useamman tankillisen, mutta kokemukset olivat niin huonoja, että palasin 98:iin. 95:llä auto oli huomattavan laiska, ja kulutus oli sen verran suurempi, että rahallisesti ajo tulee kummallakin suurinpiirtein saman hintaiseksi.
- Ei 95:ta
Kyllä riitti yksi tankkaus 95E10 kun tyhjälläkäynti sippasi täysin tämä tapahtui
tammikuun alussa sen jälkeen olen tankannut vain 98:a moottori käy nätisti.
Otin kokeeksi 5 litraa 95 bensaa perämoottoria varten ja ihmettelin kun kannun
kyljestä lähti punaista väriä sihen oli roiskunut 95:ta ilmeisesti etanoli liuotti
sitä väriä mitähän mahtaa tehdä bensaletkuissa jne. - -.-
Niin, toisilla vaan on niin tarkka tunto että tuntee sen 0,5 hv lisätehon selvästi jo...TAI SITTEN EI. Korvien välissä se heittää.
- 98E05
-.- kirjoitti:
Niin, toisilla vaan on niin tarkka tunto että tuntee sen 0,5 hv lisätehon selvästi jo...TAI SITTEN EI. Korvien välissä se heittää.
"Korvien välissä se heittää. "
Mitä helkatin väliä sillä on, mitä polttoainetta ihmiset tankkaavat autoihinsa?
Entä onko se peruste alkaa arvostelemaan ihmisiä hulluiksi? - ei kelvannut
-.- kirjoitti:
Niin, toisilla vaan on niin tarkka tunto että tuntee sen 0,5 hv lisätehon selvästi jo...TAI SITTEN EI. Korvien välissä se heittää.
Ei tuossa automaatissa liikaa tehoa ole muutenkaan, ja kun siitä katoaa osa, niin ei tarvitse olla mikään fakiiri huomatakseen, että risteyksistä kiihtyy hitaammin kuin ennen. Vähän kuin täysi lasti kyydissä. Kun lisäksi tankki tyhjenee lyhyemmällä ajolla, ei ole perustella vaihtaa huonompaan.
- 27
ei kelvannut kirjoitti:
Ei tuossa automaatissa liikaa tehoa ole muutenkaan, ja kun siitä katoaa osa, niin ei tarvitse olla mikään fakiiri huomatakseen, että risteyksistä kiihtyy hitaammin kuin ennen. Vähän kuin täysi lasti kyydissä. Kun lisäksi tankki tyhjenee lyhyemmällä ajolla, ei ole perustella vaihtaa huonompaan.
Etanoli lisää oikein säätyvän moottorin tehoa. Jos autosi selvästi hyötyy E5:n korkeammasta oktaaniluvusta, ei liene järkevää käyttää 95:sta, etanolimäärästä riippumatta.
- Kuka käski
Ei 95:ta kirjoitti:
Kyllä riitti yksi tankkaus 95E10 kun tyhjälläkäynti sippasi täysin tämä tapahtui
tammikuun alussa sen jälkeen olen tankannut vain 98:a moottori käy nätisti.
Otin kokeeksi 5 litraa 95 bensaa perämoottoria varten ja ihmettelin kun kannun
kyljestä lähti punaista väriä sihen oli roiskunut 95:ta ilmeisesti etanoli liuotti
sitä väriä mitähän mahtaa tehdä bensaletkuissa jne.Onks luetun ymmärtämisessä ongelmia? Mikään perämoottorin valmistaja ei suosittete 95E10 käyttöä. Ja sun piti vartavasten kokeilla.
- nväkib
tai yks vaihtoehto on tankata lukoilin(teboilin)bensaa,niille tuo bensa on niin pal halvempi et viinaa minimi määrä.Nitten 95e10 polttoainees ei vielä kertaakaan ollut kuin n 5% etanolia.Otettu näytteitä pitkin vuotta.Jotain ilo laborantti vaimosta.
- 21
Taitaa Teboilille kuitenkin tulla hintapaineita. Joutuvat ilmeisesti maksamaan sakkoja valtiolle biovelvoitteen laiminlyönnistä.
- 20
Etanolilla ei ole minimimäärää. Teboilin tuoteselosteen mukaan E10:n tyypillinen happipitoisuus on 3,6%. Jos etanolia tosiaan on alle 5% on toinen puoli korvattu 10 prosentilla etanolia huomattavasti kalliimpaa ETBE:tä. "Bensan" osuus on siis vain 85%.
- KuulaakalloonTANA
95ViinaPask.. -eeku bensa kerää ihteensä varastoinnin aikana ilmasta kosteutta> sitten kaasutinmoottoreissa käynnistys vaikeempaa, ellei jopa mahdotonta. Niille jotka nillittää vastaan, niin sanompa vaan, että pimmeessä ja kylymässä alakaa vituttaan nykiä agregaattia käyntiin, ku se ei luppailekkaan! Kohokammion tyhjennys ja huoltsikalta tuoretta 98 toisesta tankista syöttäen heti ekanykäsyllä käyntiin. Sitten ajan agregaatin käyntilämpöiseksi ja vaihdan lennosta 95vesikuselle> sammuu täyskierroksilta muutamassa sekunnissa!
Nykyaikaiset bensamoottorit ruiskulla ja sähkötartilla ehkä sietää enempi vettä.
Jos viinaa on pakko polttaa, oikea tapa olisi valtion jakaa seosviina ilmaiseksi asiakkaille. Sittempä voisi vihreät kilpailla kellä starttaa vielä ekologisemmalla polttoaineella... Toinen mahdollisuus olisi ottaa mallia seosbensasta jossa öljy ja bensiini sekoitetaan vasta käytettäessä.- Hyvin toimii
Hyvin kelpaa 95e10 oli moottori kylmä tai kuuma aina lähtenyt heti käyntiin ja käy tasaisesti ei nyvi kiihtyy normaalisti 0-100 km/h 8.7 sek tehtaan lupaama onnistuu varmasti. Kulutus sama kuin vanhalla 95 pensalla. Ei pienintäkään ongelmaa ajanut nyt 95e10 pensalla noin 32 tuhatta. Auto audi a4 2002.
- KuulaakalloonTANA
Hyvin toimii kirjoitti:
Hyvin kelpaa 95e10 oli moottori kylmä tai kuuma aina lähtenyt heti käyntiin ja käy tasaisesti ei nyvi kiihtyy normaalisti 0-100 km/h 8.7 sek tehtaan lupaama onnistuu varmasti. Kulutus sama kuin vanhalla 95 pensalla. Ei pienintäkään ongelmaa ajanut nyt 95e10 pensalla noin 32 tuhatta. Auto audi a4 2002.
Kuten sanoin, ruisku sähköstartilla saattaa toimia ongelmattomammin.
Polttoaineen laaduttomuus paljastuu käsikäynnisteisellä kaasutinmoottorilla.
En viitsi edes alkaa kertomaan KOKEMUKSIANI mitä viinabensa tekee pienkoneiden kaasuttimille.
- J.K.P.
Se on todella jännä juttu, että niitä jotka on huomanneet 95E10-bensan toimivan huonommin, pidetään hölmöinä ja luulotautisina. Että "korvien välissä se vika on". Uskokaa nyt jo että kaikki ruiskut eivät osaa säätää itseään polttoaineen mukaan. Itselläni on VW Golf vm-93, ja taulukoiden mukaan 95E10 pitäisi siihen sopia, MUTTA: Tyhjäkäynti laski ja muuttui epätasaiseksi, käynnistys vaati huomattavasti pidemmän startin, kulutus lisääntyi 10%, moottoriöljykorkin alle oli jostakin ilmestynyt valkoista kuohaa. Ja siis ajoin kaikkiaan kolme tankillista 95E10:llä, jonka jälkeen aloin käyttämään 98E5 bensiiniä. Kaikki mainitsemani viat vähitellen katosivat, myös se kuoha öljykorkin alta. Ja todistajia on, joten ei tämä piru vie voi mitenkään johtua korvieni välistä. Tarvitsisi varmaan toistaa koe valvotuissa olosuhteissa, että epäilijätkin uskoisivat.
- 2+1
Nuo ovat vielä melko lieviä oireita: kaveri oli tankannut Corvetteen yhden tankillisen 95E10, ja aamulla ei ollut auton paikalla mitään muuta kuin lätäkkö, jossa oli jotain öljymaistä ainetta! Koko auto oli sulanut yön aikana. Ja maahantuoja väitti kivenkovaan, ettei sulaminen ole voinut johtua bensiinistä.
- 3+1
2+1 kirjoitti:
Nuo ovat vielä melko lieviä oireita: kaveri oli tankannut Corvetteen yhden tankillisen 95E10, ja aamulla ei ollut auton paikalla mitään muuta kuin lätäkkö, jossa oli jotain öljymaistä ainetta! Koko auto oli sulanut yön aikana. Ja maahantuoja väitti kivenkovaan, ettei sulaminen ole voinut johtua bensiinistä.
Joo ja mun chevy nubiras kävi näin. >tankkasin täyteen 85e ja seuraavana päivänä poliisi puhallutti, 1.5 promillea ja enkä ollut juonut tippaakaan..
Syynä on vain tuo viinabensa. - P.K.J.
Hei J.K.P. On se jännä miten VTT ei ole löytänyt minkäänlaista vikaa 95:Sta, mutta nämä entisen Esson-baarin( ST1:siä nykyään) veteraanit ovat löytäneet tieteellisen totuuden.
- 13+17
P.K.J. kirjoitti:
Hei J.K.P. On se jännä miten VTT ei ole löytänyt minkäänlaista vikaa 95:Sta, mutta nämä entisen Esson-baarin( ST1:siä nykyään) veteraanit ovat löytäneet tieteellisen totuuden.
"Oikaistut koetulokset, joissa koejärjestelyyn sisältyviä epätarkkuuksia
on pyritty vaimentamaan.
95 vs 98 ero%
SAAB 2,5%, 0,27 l/100km
Honda 4,6%, 0,45 l/10km
Nissan 2,4%, 0,18 l/100km"
lähde: VTT - 28
13+17 kirjoitti:
"Oikaistut koetulokset, joissa koejärjestelyyn sisältyviä epätarkkuuksia
on pyritty vaimentamaan.
95 vs 98 ero%
SAAB 2,5%, 0,27 l/100km
Honda 4,6%, 0,45 l/10km
Nissan 2,4%, 0,18 l/100km"
lähde: VTTJa keskiarvo oli muistaakseni 1%, hintaero n. -5%. Taisit lukea hiukan niinkuin jotkut Raamattua.
- 98E05
28 kirjoitti:
Ja keskiarvo oli muistaakseni 1%, hintaero n. -5%. Taisit lukea hiukan niinkuin jotkut Raamattua.
hyvin harva ihminen ajaa keskimääräisellä autolla koska sellaista ei ole olemassa. Tutkimus todisti että joissakin autoissa kulutus nousee enemmän kuin polttoaineen hintaero.
95 - 98 hintaero on 3% ei 5% - 9
98E05 kirjoitti:
hyvin harva ihminen ajaa keskimääräisellä autolla koska sellaista ei ole olemassa. Tutkimus todisti että joissakin autoissa kulutus nousee enemmän kuin polttoaineen hintaero.
95 - 98 hintaero on 3% ei 5%Siispä koska yhdessä kuudesta autosta E10 saattaa tulla kalliimmaksi kuin E5:nen, ei kenenkään pidä sitä käyttää. Melko solidaarista.
Koskapa et pidä keskiarvoista katsoin Hondan VTT:n kakkos mittaukset, siis karstat poltettuna, ero oli vain 3,4%.
Polttoaine.net:in mukaan eilen tyypillinen hintaero oli n. 3,2%, joten Hondan bensalaksu olisi n. 0,2% suurempi E10:llä. - 98E05
9 kirjoitti:
Siispä koska yhdessä kuudesta autosta E10 saattaa tulla kalliimmaksi kuin E5:nen, ei kenenkään pidä sitä käyttää. Melko solidaarista.
Koskapa et pidä keskiarvoista katsoin Hondan VTT:n kakkos mittaukset, siis karstat poltettuna, ero oli vain 3,4%.
Polttoaine.net:in mukaan eilen tyypillinen hintaero oli n. 3,2%, joten Hondan bensalaksu olisi n. 0,2% suurempi E10:llä.En mielestäni sanonut, että E10:ä ei pitäisi käyttää - käytä jos huvittaa.
VTT testasi siis kuusi autoa ja julistaa että kulutus ei nouse... vaikka puolessa autoista kulutus nousikin
Entä ne pari tuhatta automallia joita ei testattu? Onko tämä kuuden auton otanta rinnastettavissa niihinkin?
- Suom4lainen
Toi saamaton tenubensa on aivan paskaa, alkoholi kuuluu desifiointiaineisiin ja kaljatuoppiin, ei auton bensatankkiin!!!
- z
Ja bensaan sopii oikein hyvin etanolipohjainen eetteri?
- hintaa lisää
Ei toimi vesipensalla 500 apartti viiu, konstailu loppu kertaan
- u
Joo, ei se imuilman koteudesta ja bensalitran palaessa syntyvä 1500ml mitään haittaa, vaan se ylimääräinen 5ml jonka E10 voi vettä moottoriin tuoda.
- .jk.
Minulla loppui Hyundaista nykiminen, kun siirryn E10 bensaan. Huollossa ei sitä pois saaneet
- 16+17
Ei VTT testannu mun paali-ikäistä swiftiä vm 92. Tyhjäkäynti hummaa ja kytkimen kun painaa pohjaan sammuu välillä. Tämä siis 95e10:llä. Toimii normaalisti 98 bensalla.
Keskiarvon mukaista autoa/ihmistä ei ole olemassa - bensaatankkiin
itsellä megane 2 2004 1,6 koneella.. Vika oli sellanen että toisinaan ei käynyt yhtään tyhjäkäyntiä. Ja sitten välillä taas kävi ehkä päivän ja taas sama homma. Tutkittiin ja tutkittiin, vaihdettiin tulppia ja tarkasettiin puolia yms.
Kerran olin lähdössä ajelemaan kaupungin keskustaan jossa paljon valoristeyksiä eli aika paska homma jos tyhjäkäytiä ei ollenkaan. Bensa oli melko vähissä, harmitti kun pitäisi taas nykiä ja taiteilla huoltikselle. Olin ostanut ruohonleikkuriin bensaa edellisellä viikolla ja ajattelin että kaadanpa siitä tankkiin niin ei tarvi kikkailla keskustan asemalle vaan pääsee rauhallisemmalle paikalle.
Ajelin , ja yhtäkkiä huomasin ettei ropponen sammunutkaan. Tajusin että se kannussa oleva oli 98 bensaa. No siitä rohkaistuneena ajoin siihen keskustan asemalle ja tankkasin 98 bensaa. Nyt olen ajellut jo pari kuukautta ilman mitään käynti vikoja., tosin hieman kallimmalla litrahinnalla kylläkin. Tosin auton keskikulutusmittarin mukaan kulutus on laskenut n.0.4 l sadalla.
että tämmöstä täällä ainakin , rellu pelaa paremmin itsellä..... - mies32
Edelleen 98 on todella moneen autoon paras valinta. Keskimäärin vähän pienempi kulutus, vähän paremmat tehot ja hintaeroa vain 3%. Myös tankilla tarvitsee käydä vähän harvemmin jos kulutus on pienempi, tämä lisää käyttömukavuutta. Vaikka erot ovatkin marginaaliset. Rikkoutumisriski 95:llä lienee myös marginaalisesti isompi kuin 98:lla, tosin sitä on turha liikaa pelätä, oma vakiokuntoinen bensa-autoni on kulkenut keväästä lähtien hienosti e85:llä.
- halvalla mennään
Mulla on ainakin moposkootteri kulkenut mainiosti E10:llä
- Köyhä, ei kipeä
Että tämmösiä kokemuksia. Mä tankkailen yhtä VW-konsernin autoa, yhtä Italialaista, yhtä Japanilaista autoa, Japanilaista moottoripyörää ja veneen veekasia ja kaikkia näitä E 10:llä.
Kulutus saattaa olla aavistuksen verran korkeampi, mutta ei muita ongelmia ole ollut. Veneen ja moottoripyörän tankkaan talvisäilytykseen 98:lla, koska niin suositellaan.
Pienkoneet, kuten moottorisahat, ruohonleikkurin, ym härpäkkeet tankkailen 98:lla. Ymmärtääkseni kysymys on ainoastaan puristuskestävyydestä ja moottorin voitelusta. Luulen, että muu on luulotautia.
- 98-95
Joko alkaa 95 kelvata? Ei ole näkynyt enää vaahtoamista 98:n puolesta?
- YSIKASI
En ole vielä tankannut E-10 -bensaa ollenkaan, vaan ysikasia vain. Etenkin talvella ei ole mitään järkeä tankata etanolilitkua, kun haluan että auto lähtee myös käyntiin.
- ViinaMaistuu
Ensinnäkään, onko yhtäkään tapausta jossa auto olisi hajonnut E10:n takia? Ei ole ainakaan itsellä sattunut silmään? Silmään on kyllä sattunut kaikenlaisia kokeiluja joissa on vanhahkolla pirssillä pienellä suutinmodilla ajettu E85:llä (eli paljon reippaammalla seoksella) 100tkm ja sitten purettu kaikki atomeiksi, missään ei näkynyt mitään vikaa.
"Etanoli rikkoo autosi", propagandaa sanon minä.- DGC
Etanolin aiheuttamista vioista en tiedä enkä välitä. Minulle kelpasi ennen 95E10 mutta kun vaihdoin 106E85:een, ei kyllä kelpaa enää edes 98E5 eikä varsinkaan 95E10. Bensa on huono polttoaine.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875