Olen seurustellut poikaystäväni kanssa viitisen kuukautta. Suhdettame varjosta tieto siitä että poikaystäväni on ilmoittanut jätäävänsä minut ensi keväänä. Hänen mukaansa on hän niin nuori että tahtoo elää elämäänsä eteenpäin, viettää kesän ilman sitoomuksia ja tiedossa on hänellä viellä muutto toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
Olen yrittänyt kertoa hänelle ettei suhde ole nuoruuden ja elämisen este. Kertonut myös etten pane pahakseni hänen festarireissujaan kesällä jos hän vain muistaisi minun olemassa oloni eikä sähläisi muiden naisten kanssa. Myös omien auki olevien suunnitelmieni takia olen ehdottanut hänelle että muuttaisimme yhdessä uuteen kaupunkiin. Itse tahtoisin jatkaa seurustelua sinne asti kuin se kantaa ilman mitään typeriä määräaikaisuuksia.
Suurin ongelma itselleni on se että rakastan poikaystävääni liikaa tehdäkseni päätösken; Odotanko että hän muuttaa mielensä ja otan riskin että petyn keväällä vai Jätänkö hänet itse ennen kuin minuun sattuu enemmän.
Olemme puhuneet asiasta pariin otteeseen ja olen pyytänyt häntä ajattelemaan asioita myös minun kantiltani. (Tietenkään en voi pakottaa toista olemaan kanssani jos hän ei tahdo) Hän on luvannut ajatella ja on myöntänytkin että hänellä on herännyt ajatuksia josko minä voisinkin olla juusi "SE". Mutta siitä huolimatta hän tuntuu olevan vakaasti kannassaan...ainakin toistaiseksi
Voiko kyseessä olla pelkkä nuorenmiehen sitoutumis kammo joka katoaisi ajan kanssa. Jos sinnittelisimme tuonne "määräaikaan" asti yhdessä olisimme suhteemme kestänyt jo reilusti yli 9 kuukautta. En usko että päätös tulisi olemaan hänellekkään helppo enää siinnä vaiheessa.
Molempien keskustelujemme päätteeksi olemme sopineet että yritämme yhdessä vaikka tieto mahdollisesta erosta klvaakin taustalla. Sillä poikaystävänikin vakuutta siitä kuinka paljon hän minusta välittää ja minua rakastaa eikä tahtoisi satuttaa.
Rakastan poikaystävääni enkä tahtosi menettää häntä (ennen kuin on pakko)
Joskus asia vain käy liian suureksi päähäni ja nyt on hetki jollain oli annettava asian purkautua ulos. Häpeän myöntää tilannetta läheisilleni siispä on helpompaa kertoa se ulkopuolisille.
Olen yrittänyt kertoa hänelle ettei suhde ole nuoruuden ja elämisen este. Kertonut myös etten pane pahakseni hänen festarireissujaan kesällä jos hän vain muistaisi minun olemassa oloni eikä sähläisi muiden naisten kanssa. Myös omien auki olevien suunnitelmieni takia olen ehdottanut hänelle että muuttaisimme yhdessä uuteen kaupunkiin. Itse tahtoisin jatkaa seurustelua sinne asti kuin se kantaa ilman mitään typeriä määräaikaisuuksia.
Suurin ongelma itselleni on se että rakastan poikaystävääni liikaa tehdäkseni päätösken; Odotanko että hän muuttaa mielensä ja otan riskin että petyn keväällä vai Jätänkö hänet itse ennen kuin minuun sattuu enemmän.
Olemme puhuneet asiasta pariin otteeseen ja olen pyytänyt häntä ajattelemaan asioita myös minun kantiltani. (Tietenkään en voi pakottaa toista olemaan kanssani jos hän ei tahdo) Hän on luvannut ajatella ja on myöntänytkin että hänellä on herännyt ajatuksia josko minä voisinkin olla juusi "SE". Mutta siitä huolimatta hän tuntuu olevan vakaasti kannassaan...ainakin toistaiseksi
Voiko kyseessä olla pelkkä nuorenmiehen sitoutumis kammo joka katoaisi ajan kanssa. Jos sinnittelisimme tuonne "määräaikaan" asti yhdessä olisimme suhteemme kestänyt jo reilusti yli 9 kuukautta. En usko että päätös tulisi olemaan hänellekkään helppo enää siinnä vaiheessa.
Molempien keskustelujemme päätteeksi olemme sopineet että yritämme yhdessä vaikka tieto mahdollisesta erosta klvaakin taustalla. Sillä poikaystävänikin vakuutta siitä kuinka paljon hän minusta välittää ja minua rakastaa eikä tahtoisi satuttaa.
Rakastan poikaystävääni enkä tahtosi menettää häntä (ennen kuin on pakko)
Joskus asia vain käy liian suureksi päähäni ja nyt on hetki jollain oli annettava asian purkautua ulos. Häpeän myöntää tilannetta läheisilleni siispä on helpompaa kertoa se ulkopuolisille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lähestyt asiaa aivan väärästä näkökulmasta. Olisitko onnellinen, jos saisit ylipuhuttua poikaystäväsi jatkamaan suhdetta? Ajatus vaivaisi sinua lopunikääsi ja tulisi väliinne ennemmin tai myöhemmin, sanoit tai vannoit nyt mitä tahansa.
Anna poikaystävällesi aikaa, jota hän tarvitsee. Anna hänen mennä, jos hän mennä haluaa. Se ei ole osoitus välinpitämättömyydestä, vaan nimenomaan aidosta välittämisestä: anna hänen löytää oma tiensä. Siihen pystyviä naisia on harvassa.
Jos olette toisillenne tarkoitetut, mies kyllä palaa luoksesi. Hänen täytyy vain saada itse huomata, ettei voi elää ilman sinua: väkipakolla et sitä ajatusta aidosti hänen päähänsä saa. Kun ahdistat ja painostat miestä taipumaan tahtoosi, hän kadottaa itseään pala kerrallaan. Lopulta hän on niin hukassa ja eksyksissä, että sinä ja suhteenne alatte kärsiä. Oletko muuten itsekään vielä löytänyt omaa tietäsi? Täytyy oppia ensin olemaan onnellinen yksin, ennen kuin voi olla onnellinen kenenkään toisen kanssa.
Ja jos ette yhteen päätyisikään, entä sitten? Niin ei vain olisi tarkoitettu ja sinua odottaisi jossakin joku sopivampi, vaikka ajatus nyt saattaisi mahdottomalta tuntuakin.
Joku tietää meitä paremmin. Luota siihen ja lakkaa ajattelemasta itsekkäästi: silloin sinäkin voit löytää todellisen onnen.