ADHD?

Meidän Sylvialla (6v.) on huomattu seuraavanlaisia oireita:

* Hän heiluttelee koko ajan jalkojaan tai liikkuu jotenkin. Ei kerta kaikkiaan PYSTY olemaan paikoillaan. Ei sitten millään.
* Todella vilkas, eskarissa keskittymisvaikeuksia.
* Hänen täytyy päästä olemaan koko ajan äänessä.
* Tekee huolimattomuusvirheitä.
* Hukkaa usein esim. kyniä, koulukirjoja…
* Ei näytä kuuntelevan kun hänelle puhutaan.
* Kun olen tyttöjen leikkiä seurannut eskarin pihalla joskus tai kun olen mennyt hakemaan esim. kavereilta, on meidän Sylvia kyllä koko ajan kiljunut ihan päällimmäisenä ja puhunut kaikkein eniten. Ei siis anna suunvuoroa toisille.

Haluaisin tietää, voisiko kyseessä olla ADHD. Kiitos vastaajille!
7320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kannattaa ottaa asia puheeksi päiväkodin työntekijöiden kanssa ja ovat he huomanneet samat "ongelmat" kuin sinä itse. Oman poikani kohdalla päiväkodin työntekijät ottivat reilusti asian puheeksi kanssani ja asiaa lähdettiin viemään eteenpäin. Psykologi teki omat testinsä ja niiden tulosten perusteella haettiin pojalle sopiva koulu. Jo tässä vaiheessa olisi puuttua asiaan lapsenkin kannalta ja apua voisi saada jo varhaisessa vaiheessa. Ilman asiantuntuntijan lausuntoa on vaikea sanoa onko lapsellasi ADHD vai jokin muu.

Äänestä

Toisaalta, jos eskarista ei ole oltu huolissaan, en minäkään sinuna olisi. Olen huomannut koulussa hyvinkin värikkäitä persoonia koulussa, joilla ei kuitenkaan ole ADHD:ta.

Lapsellasi voi olla myös taantumakausi. Tuo kaveriporukassa olo kuvastaa myös sitä. Pienet lapsethan haluavat määrätä tahdin ja eivät malta olla paikallaan... Se on oikeastaan parempi vaihtoehto, koska se menee ohi yleensä n. 1/2v.

Olen myös huomannut meidän ADHD:sta , että kun ikää tulee --> rauhoittuu motorisesti. Tarkkaavaisuusongelma ei häviä.

Jos et tunne lastasi raskaaksi ja eskari ei huolestu, niin hyvä hoito on rajoja ja rakkautta.

Äänestä

Asiaa aikaisemmin mitenkään kokeneena haluaisin tietoa paremmin tietäviltä ....
Minä haluaisin tietää, voiko olla mahdollista että eskarissa / päiväkodissa tällainen asia huomataan, mutta siitä ei "kerrota". Eli halutaan painaa asia villasella resurssipulan vuoksi , kun pelätään että jos lapsi diagnosoidaan saattaa vaatia erityis apua / huomiota. Ei haluta sitoa siihen vähiä resursseja, koska "ongelma poistuu" kuitenkin kohta puolen vuoden sisään, kun lapsi aloittaa koulun... ?

Äänestä

Hei,olen melko varma kyseessä on ADHD!Poikani diagnosoitu kauan sitten.Jaksamista ja ota yht jos haluat lisäinfoa,sillä mitä aikaisemmin aloitat avunhaun sen parempi teille molemmille.

p.050-537 73 81 anu

Äänestä
  • Omalla pojalla osittain samoja merkkejä, mutta ei todettu ADHD:tä. Kannattaa kuitenkin tutkia. Meidän tenava on vilkas ja kovaääninen, näyttäisi ettei kuuntele mitään, mutta taatusti muistaa sen mitä puhuttiin.

    Äänestä

  • Kannattaa tsekata kirjoitti:

    Omalla pojalla osittain samoja merkkejä, mutta ei todettu ADHD:tä. Kannattaa kuitenkin tutkia. Meidän tenava on vilkas ja kovaääninen, näyttäisi ettei kuuntele mitään, mutta taatusti muistaa sen mitä puhuttiin.

    Meidän adhd on myös kovaääninen, vilkas..
    jos asia ei kiinnostava, ei muista
    jos asia kiinnostaa, muistaa kaikki yksityiskohtia myöten ja tarvittaessa itse ottaa asiasta lisää tietoa..esim. lapseni tykkää matematiikasta, onhan siinä lahjakas..saa laskea 5-6 sivua tunnin aikana (lisäkirja) ja äidinkieli ei kiinnosta yhtään ja takkuaa läksyjen tekoa myöden..

    Äänestä

Minun lapsellani, 8-vuotiaalla Outilla, on myös todettu ADHD.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ADHDko??? kirjoitti:

Meidän Sylvialla (6v.) on huomattu seuraavanlaisia oireita:

* Hän heiluttelee koko ajan jalkojaan tai liikkuu jotenkin. Ei kerta kaikkiaan PYSTY olemaan paikoillaan. Ei sitten millään.
* Todella vilkas, eskarissa keskittymisvaikeuksia.
* Hänen täytyy päästä olemaan koko ajan äänessä.
* Tekee huolimattomuusvirheitä.
* Hukkaa usein esim. kyniä, koulukirjoja…
* Ei näytä kuuntelevan kun hänelle puhutaan.
* Kun olen tyttöjen leikkiä seurannut eskarin pihalla joskus tai kun olen mennyt hakemaan esim. kavereilta, on meidän Sylvia kyllä koko ajan kiljunut ihan päällimmäisenä ja puhunut kaikkein eniten. Ei siis anna suunvuoroa toisille.

Haluaisin tietää, voisiko kyseessä olla ADHD. Kiitos vastaajille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu