Vastoin yleistä uskomusta onnettomuustilastot eivät anna minkäänlaista tukea väitteelle nastarenkaiden paremmasta turvallisuudesta. Ei Suomessa eikä ulkomailla missä nastarenkaiden käyttöä on rajoitettu tai käyttö kielletty kokonaan.
On tietenkin totta, että tietyissä olosuhteissa nastat pysähtyvät nopeammin kuin kitkat, mutta siitä ei siis kuitenkaa seuraa mitään eroa onnettomuuksissa. Nastoilla ja kitkoilla ajetaan suhteessa saman verran onnettomuuksia. Ks. tiehallinnon talvirengastutkimus vuodelta 2001. Muualla asiaa ei Suomessa ole tutkittukaan.
Sen sijaan on kiistatonta, että nastoista on haittaa. Ne kuluttavat teitä tuhansia tonneja vuodessa ja aikaansaavat terveydelle vahingollista pölyä ja melua sekä lompakoille vahingollista tarpeetonta tienpitoa.
Hiekoituksen määrä on murto-osa verrattuna nastojen teitä kuluttavaan vaikutukseen eikä mitään todellista teoriaa tai käytäntöä hiekoituksen lisääntymisestä nastojen käytön vähetessä ole. Esimerkiksi Japanissa, jossa nastojen käyttö kiellettiin 90-luvun alussa ei uutta pölyongelmaa saatika onnetomuuksien kasvua nähty. Japanissa todettiin risteysalueiden kiillottuminen, mutta sekin opittiin hoitamaan paikallisella liukkaudentorjunnalla. Eivätkä onnettomuudet siis lisääntyneet.
Väite kitkarenkaiden nostattamasta pölystä perustuu outoon ja tarkoitushakuiselta vaikuttavaan tutkimusasetelmaan. Kitkat nostavat pölyä 15% enemmän kuin nastat, mutta mistä se pöly sinne tiehen tuli? Nastoista. Ja mitä käytännön eroa on sillä, että nostaako nastojen jauhaman pölyn ilmaan 100 vai 115 autoa? Pölyn määrän ratkaisee se kuinka paljon sitä on, ei se kuinka nopeasti se nostetaan ilmaan.
Summa summarum. Nastoista ei nykytiedon valossa ole mitään todellista hyötyä, mutta haitat ovat selvät - pöly, melu, kustannukset ja yleinen neukkulainen olemus. Olisi korkea aika hoitaa tämä asia tosiasioiden pohjalta.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Taas lepuuttajapelle on pari päivää kerännyt agressioitaan ja uskaltautunut avautumaan palstalla kun hätä on suuri, älä sinä huoli, pysyttele vaan kämpilläsi ja anna lepuuttajien olla, sillä tavoin me ainoilla oikeilla talvirenkailla, nastarenkailla ajavat voimme turvallisin mielin tehdä ajosuoritteemme kun ette te onnettomat lepuuttajapellet ole liikenteessää häsläämässä.
Koska tosiasiahan on edelleen se kuten jo tuossa mainitsin niin nastarenkaat ovat ainoat oikeat talvirenkaat, piste.
aloittaja perustaa asiansa 90-luvun Japanilaiseen kokemukseen ja 2001 vuoden Suomalaiseen tutkimukseen, mutta ei ole huomioinut huomattavasti tuoreempaa VTT:n tutkimusta ollemkaan. Tässä VTT:n tutkimuksessa todetaan kitkarenkaiden lamelleihin kertyneiden satojen jopa yli 2 grammaa painavien kivien aiheuttavan todella suuren rasituksen asfaltin pintaan ja tietä vasten hakkautuessaan muuttuu tiepölyksi. Merkittävää on myös ero noiden kivien ja nykynastojen massassa, eli nasta painaa gramman ja kivet tosiaan jopa yli 2 grammaa. Nuo kivet rikkovat myös järjettömän paljon tuulilaseja.
Liikenneturva suosittelee edelleen nastarenkaiden käyttöä.
On ne viisaita nuo kivet. Osaavat erottaa nasta- ja kitkarenkaiden lamellit, vaikka ne ovat meikäläisen silmään aika samanlaisia.
siis tutkittu VTT;n toimesta ja kyllä niissä lamelleissa on eroa nasta/kitkarenkaiden välillä. Lähinnä pitäisi ymmärtää, että nastarengas ei ole se ainut ongelma vaan kitka on omalla tavallaa pahempi ongelma.
Ko. "tutkimuksen" rahoittajana toimi mm. Tikka-Nasta Oy ja kiitoslistalla oli myös Lemminkäinen Oyj.
Että se siitä puolueettomasta tutkimuksesta.
Mistähän tuon "tiedon" olet kaivanut, sieltä pimeästäkö?
Oma perstuntuma ja sydämmentykytykset kyllä opettavat tässä asiassa...
Kaikilla kun ei tunnu olevan niitäkään, ei tuntumaa eikä tykytystä, varsinkin ihmettelen kuinka nuo lepuuttajapellet eivät yhtään ajattele yleistä liikenneturvallisuutta, nekö juuri haluavat ylimääräisiä sydämentykytyksiä myös muille autoilijoille omista puhumattakaan. On erittäin vastuuntunnotonta lähteä liikenteeseen joillakin veneilijöille tarkoitetuilla lepuuttajilla, erilaisia ja suuruisia sanktiota pitää siitä tunnottomuudesta määrätä, josko sitten alkaisi omakin älli ajattelemaan mikä on turvallisinta. Ajatellaan vaan jotain asfaltin kulumista ja ropinaa, pah, asfaltti kuluu suolauksen seurauksena ja ropina ei ole minua ainakaan häirinnyt pätkän vertaa, ovat muuten kesäkummejakin hiljaisemmat vaikka ovat nokialaiset.
Niin mutta kun tuossa nyt ilmeisesti oltiin sitä mieltä, että kitkoilla ei ajeta sen enempää kolareita kuin nastoilla eli kyllä ne pellet ajattelee liikenneturvallisuutta yhtä paljon kuin dillet ja sen lisäksi ne ajattelee vielä muitakin asioita.
Niin mutta kun tuossa nyt oltiin vaan mieltä, ei mitään faktaa. Se taho kun yleensä antaa tutkimuksista lausuntoja niin ei ne ole mielipiteitä, ne tutkittuja asioita, jotenka esim Liikenneturvan nastarengassuositus ei ole mitään mutua.
Siitä on silloin lepuuttajapellen turha enää naukua. Naut sitten siellä hatelikossa.
Kivipölykeuhkoahtaumatauti, astma, kuulovaurio, sydänkohtaus, verisuonitauti, keuhkosyöpä, ennenaikainen kivulias kuolema jne. - kaikki tarjolla ja valinnanvaraa ei ole - NASTARENKAAT KIELTOON!
Lueppas koko viestiketju ja vaikkapa Moottorilehden numero 11/2011.
Sydänkohtauksen ja ennenaikasen kivuliaan kuoleman saa varmimmin kitkarenkailla ja samaten kaikki tiepölystä johtuvat ongelmat.
lainaus:"Summa summarum. Nastoista ei nykytiedon valossa ole mitään todellista hyötyä,"
Jospa lukisit lehtesi uudelleen. Siellä todetaa suurella suulla, että nasta on ainut joka pitää sileällä ja kiillottuneella jäällä. Eikö hyöty olekin melkoinen, noita risteyksiä osuu varmasti kaikille paljon talven aikana ja aina ne tahtoo yllättää ainakin Hesalaiset.
VTT:stä puheenollen se on sellainen valtion omistama hölynpölynlaitos, joka tekee valtiolle politiikan teon tueksi erlaisia tuloshakuisia raportteja.
Esimerkkinä Pekkariselle tehty "95E10 Bensiinin erikoistilaustutkumus", Siinä olisi pitänyt vertailla 95E10 ja vanhaa E95 bensiiniä, mutta hutkimus tehtiin vasta sen jälkeen kun 95 bensiini oli jo korvattu uudella litkulla ja verrokiksi valiutui 98E5.
VTT on täynnä "Erikoistutkijoita" jotka syövät valtion = veronmaksajan (ja jonkun muun haravan tilaajan) kädestä.
Juu ja Suomalainenhan uskoo mitä tahtoo uskoa ja tukeutuu siihen kuin kallioon.
Nimim. asiasta en mitään tiedä, mutta periaatteesta olen vastaan. Näihän se monesti on, kun asioista ei mitään tiedä.
Pitipä oikein lukea. Tutkimuksen ovat tehneet tiehallinto (mikä lie nykyään ja VTT aken toimeksiannosta)
Talvirengastutkimus 2001, sivu 30.
"Pääaiheuttajien rengastyypit vastaavat tarkasti tällä hetkellä liikenteessä
olevien henkilöautojen rengastyyppien jakaumaa (kuva 22). Tulee muistaa,
että onnettomuusaineisto on vuosilta 1997 – 99, jolloin kitkarenkaiden osuus
on ollut hieman nykyistä pienempi, mutta tämäkin huomioon ottaen tilastollisen
tarkkuuden rajoissa rengastyyppien jakaumaa voidaan pitää samanlaisena."
Uudempaa tutkimusta en ainakaan minä löytänyt netistä. Sen maininnan löysin, että nyt 30% ajaisi kitkoilla kun 2001 se oli luokkaa 15% eli kitkojen osuus kai kuitenkin kasvaa.
En nopeasti löytänyt tilastotietoja talvikuukausien onnettomuukista, mutta kaiken kaikkiaan 90-luvun alussa henkensä heitti 650 ihmistä, 2000-luvun alussa 400 ihmistä ja vuonna 2010 250 ihmistä eli parempaan mennään.
Ei siis pienintäkään viitettä kitkojen vaarallisuudesta, pikemmin päinvastoin.
Ainakaan eilen eräälle kaverille ei nastoista ollut hyötyä.
Olin palailemassa töistä, mittarissa 2. Alkumatkassa satoi vähän vettä. Sade loppui ja tien pinta näytti olevan märkä. Edellä ajavia seuratessa tuntui, että jotain outoa on. Sitten vastaan tuli bussi, vein sormen jo valmiiksi pyyhkijöiden katkaisijalle. Outoa, ei roiskettakaan tuulilasille. Painoin kaasua, hitto, tiehän on jäässä. Pakko olla satanut jotain alijäähtynyttä vettä.
Varmaan ei kaikki tuota liukkautta huomaa, ajattelin. Kymmenkunta kilometriä myöhemmin oli auto (uudehkoilla nastarenkailla) ulkokaarteessa pellolla. Osasi sentään valita oikean kaarteen, seuraavassa ja edellisessä ei olisi puiden takia päässyt niin vähällä.
Puhut silkkaa asiaa. Kyllä se turvallisuus on enempi korvien välissä. Nastoihin luotetaan liikaa ja sitä kautta ulosmitataan parempi pito jäisellä tiellä. Sitä paitsi, kun nastat vähän kuluu, ei se pito edes ole enää parempi.
Kitkoilla pärjää hyvin ja tiet säästyy.
Melko pitkä repliikki mutta ei sanomaa lainkaan, no sen verran tuli selville että lepuuttajilla ei ole asiaa liukkaille.
Minusta sanoma oli hyvin selvä. Mutta eihän auton ratissakaan kaikilla näytä leikkaavan.