Vasemmistokommunismi

Tämä on kiintoisa kysymys. Kun se ei itselleni ole aktuelli, niin toivon, että sinä kysyt tuolta:

http://skp.fi/kysymyspalsta

onko stalinisti vasemmistokommunisti ja natsi oikeistokommunisti ...
mahtuuko se samaan puolueeseen...

samaan sotaanhan ne on aina mahtuneet..

zippadappaduidui...

Virallinen vastaus
http://skp.fi/kysymyspalstaHyväksyykö SKP vasemmistokommunisteja riveihinsä?

SKP:hen on tervetullut jokainen, joka hyväksyy puolueen ohjelman ja säännöt ja on valmis toimimaan yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.
SKP pyrkii kokomaan kommunistit Suomessa yhden yhteisen kommunistisen puolueen puitteisiin. Kommunistien hajanaisuudesta hyötyvät vain suurpääoma ja oikeistovoimat. Kommunistien voimien kokoaminen on tärkää myös laajemman vasemmistolaisten, punavihreiden ja muiden uusliberalismin vastaisten voimien yhteistyön kehittämisen kannalta.

Parempi kysymys saattaisi tosiaan olla haluaisiko kukaan vasemmistokommunistien teoriaperinteestä vaikuttunut liittyä SKP:hen. Ei haluaisi, sillä SKP:n ohjelma ei vasemmistokommunistien näkökulmasta ole kommunistinen. Vasemmistokommunistit ovat olleet SKP:n ohjelman kriitikoita jo 1920-luvulta alkaen.

Vasemmistolainen on yleinen nimitys työväenliikkeen eri suunnista alkaen sosialidemokraateista ja päättyen anarkisteihin.
Tavallaan nimitys tarkoittaa, että katto on korkealla ja seinät leveällä.
Porvarit nimittävät usein aitoja demokraatteja monenlaisten vasemmistolaisten nimellä. Perussuomalaiset nimittävät Vihreiden jäseniä viherkommunisteiksi! He eivät ole esittäneet mitä sillä tarkoittavat.

Kaikissa poliittisissa liikkeissä on hajontaa. Sisäisiä kiistoja ja ulosmarsseja. Niin myös kommunistipuolueissa. Mtös henkilökohtaiset antipatiat saattavat olla syynä kiistoihin. Kommunistit eivät ole sen enempää vapaita kiistoista kuin porvaripuolueetkaan.
Kommunististen puolueiden ongelma on jäsenistön aatteellinen kouluttaminen vähintään marxilaisuuden perusasioihin.
Tänään ongelmana on kahden kom.puolueen olemassaolo ja josta niiden tulisi päästä irti.

Leninillä on maino teos äärivasemmistolaisuudesta "Vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa" (1920).

Se on kritiikki sekä oppikirja työväenluokan toimintamenetelmista tiettynä historiallisena ajankohtana.
Venäjän vallankumouksen voitto 1917 innosti lähinnä Euroopassa työväenliikettä suoraan joukkotoimintaan "päin sortajaa" ja jopa aseellisesti tutkimatta vallitsevia olosuhteita. Siis intoa oli enemmän kuin rahkeissa varaa.
Vallankumousliike hiipui noin vuonna 1920 mennessä ja työväenliike tuli suunnata etupäässä rauhanomaisen vaikuttamisen tielle, työväen joukkojen kasvattamiseksi tietoiseksi itsestään odottamatta "pikavoittoja". On tutkittava millainen yhteiskuntatilanne on ja miten kussakin tilanteessa tuli toimia. Työläisiä ei mm. voi jatkuvasti nostaa lakkotaisteluihin.
Eräs merkittävä seikka oli luopua välittömästä vallankumouksen tavoittelusta, jos joukot eivät siihen olleet valmiita. Tuli pyrkiä joukkotyöhön ja myös vaikuttamiseen parlamentissa. Anarkistit ja muut äärivasemmistolaiset asettuivat parlamenttityötä vastaan.

Linjataistelua käytännön sanelemissa ehdoissa käydään myös porvaripuolueissa. Suomessa viimeisin suuri porvaripuolueen linjataistelu nähtiin puolenkymmentä vuotta sitten kun puolet Perussuomalaisen puolueen kansanedustajista erosivat puolueesta ja perustivat uuden puolueen.
Keskustapuoletta on vaivannut linjakiistat vähän väliä. Kaikissa porvaripuolueissakin on vääntöä suuntaan tai toiseen, oikealle tai vasemmalle.

Kommunisteilla luonnollisesti on vaikeinta. Ei riitä, että kansalainen liittyy puolueeseen. Hänen täytyy opiskella työväenluokan maailmankatsomuksen alkeet ja silti ajankohtainen strategia syntyy useimmin väittelyn kautta. Väittelyä on ja tulee olla. Se ei ole pahasta. Päinvastoin. Se kehittää puoluetta vahvemmaksi.

Leninin teos kannattaa lukea.

Aloituksen ongelma on mielenkiintoinen.
Ensiksi voidaan todeta, että kommunisteja lähestyy rehtejä ihmisiä sen maailmankatsomuksen vuoksi, sen rauhanomaisen politiikan vuoksi.
Niin sanottu taistolainen opiskelijaliike heijastaa äkkiväärää vasemmistolaisuutta. Oletettiin, että kun mennään liput hulmuen joukkojen pariin, ne seuraavat. Ja kun vallankumoustilannetta ei syntynytkään, alkoi kannattajien joukko kadota taivaan tuuliin. Osaksi taistolaisliikkeen jäsenet katsoivat omaan napaansa. Koulutettu osa pelkäsi jäävänsä jalkoihin työelämässä.
Ongelma oli siis siinä miten mukautua työväenliikkeen rauhalliseen kehityskauteen. Käydä kokouksissa, opiskella työväenluokan maailmankatsomusta, sopeutua tiettyyn perinteiseen järjestötoimintaan. Taistolaista opiskelijaliikettä voidaan sanoa vasemmistokommunistiseksi; kaikki heti tai ei mitään. SKP ei kyennyt sopeuttamaan radikaaleja pitkään ja uuvuttavaan järjestötyöhön.
Taistolaisliike säväytti porvareita niin että monelta meni yöunet. Sivistyneistön suuret joukot lähestyivät marxilaisuutta.
Pointti oli, että kuviteltiin tiettyä päämäärää nopeasti eikä osattu sopeutua vallitsevaan olotilaan. 1970 luvun lopulla oli jo nähtävissä Neuvostoliiton ongelmat, joita se ei kyennyt ratkaisemaan ja sen vetovoima hiipui kaiken aikaa. Iskuna kiveen oli myös NL:n päätös osallistua Afganistanin hallituksen tueksi meneminen sotilaallisesti. Pääongelmaksi NL:ssä muodostui talous.

Kuitenkin taistolaiselle opiskelijaliikkeelle kaikki kunnia. Se puolusti työväen/kansojen solidaarisuutta, opiskeli marxilaisuutta, tuotti kirjallista materiaalia. Se oli edelläkävijä sivistyneistön keskuudessa tukea maailman sorrettuja.

Ja oikaistaanpa täälläkin Partacuksen patologista valehtelua.

"Ensiksi voidaan todeta, että kommunisteja lähestyy rehtejä ihmisiä sen maailmankatsomuksen vuoksi, sen rauhanomaisen politiikan vuoksi."

Sinä itse olet mahdollisimman huono esimerkki mistään "rauhanomaisen politiikan" ajamisesta hyväksyessäsi ilman kritiikin häivää ja vähäisintäkään tuomitsemista sinun itsesi antaman arvion mukaan "kiistatta fasistisen Venäjän" militaristisen imperialismin Ukrainaan kuuluvalla Krimillä ja Itä-Ukrainassa.
Päinvastoin: sinähän olet puolustellut Venäjän fasismidiktatuurin miehityssotapolitiikkaa, esittäessäsi Venäjälle asetettujen sanktioiden poistoa ja niiden langettamista sen sijaan imperialismin uhrille, Ukrainalle.

Joten mitäpä jos te kommunismidiktatuurin puuhastelijat opettelisitte noin ensialkuun vaikka pois siitä Leninin propagandaopin maksiimista, joka vaatii kommunisteja valehtelemaan aina ja joka paikassa missä se vain on tarpeen kommunismidiktatuurin asialle.

Kaikkien maailman valtioiden tulisi toimia rauhanomaisen ulkopolitiikan linjalla.
Suomen kohtalo on raaka sen noudattamatta jättämisestä heti itsenäisyyden alkuvuosina ja sittemmin saksalaisen fasismin sotakelkkaan lähtemisessä.
Rikkaiden kapitalistimaiden nato ei anna meille yhtään lisäarvoa. Päinvastoin sen kelkkaan meneminen tuottaa surua ja murhetta.