Mikä antaa teille syyn elää? Itse mietin sitä koko viikonlopun, kun en jaksanut lähteä edes kaupassa käymään kun masensi oma yksinäisyys niin paljon. Itselläni ainoa syy elää on varmaan vanhemmat, jotka ovat varmaan ainoita jotka minusta välittävät. Heidän takiaan täällä vielä sinnittelen, vaikka itsemurha on käynyt useasti mielessä ja olen jopa suunnitellut miten sen toteutan.
Minulla ei ole kavereita, ei kunnon harrastuksia... eipä juuri mitään. :(
Minulla ei ole kavereita, ei kunnon harrastuksia... eipä juuri mitään. :(
Vastaukset 38
Vanhimmat
Olen itsekin miettinyt mikä antaa syyn nousta sängystä ja lähteä työhön, jota vihaan, ja tulla kotiin missä kukaan ei odota. En ole keksinyt mitään viisasten kiveä ongelman ratkaisemiseen, enkä tiedä onko ongelmaan edes ratkaisua. Kysymys taitaakin olla lähinnä siitä, miten saa tämän maallisen ajan kulumaan, mikä meille on annettu, ja miten tuon ajan saisi kulutettua mahdollisimman mielekkäällä tavalla.
Koska aika on kuitenkin ainoa asia, mitä on rajallisesti, eikä voi tietää kääntyykö onni jossain vaiheessa, ei ole mielekästä rajata aikaansa omilla toimillaan. Sinunkin elämäsi voi kääntyä vaikka huomenna, vaikka se tuntuisi sinusta äärimmäisen epätodennäköiseltä, se on silti mahdollista. Samoin minunkin, tai kenen tahansa tätä palstaa lukevan, elämä voi kääntyä yhdessä hetkessä.
Klikkaa linkkiä http://webchat.quakenet.org/, anna nimimerkkisi ja kirjoita Channels kohtaan #poliittisestikorrekti. Se on meidän palstalaisten chatti, jossa tälläkin hetkellä 4 yksinäiseksi itsensä tuntenutta keskustelee, ja täten tuntevat olonsa ainakin vähän vähemmän yksinäiseksi. Sinäkin olet tervetullut sinne.
Itse olen aina ihmetellyt näitä itsemurha-haluja, ei mullakaan hyvin mene mutta en todellakaan haluaisi kuolla. Harrastukset pelkästään antaa syyn elää.
Kuoleminen on yliarvostettua eikä pelkästään yksinäisyys ole ihmisen pahin tilanne.
Varmaankin se sitkeä halu elää ja nähdä mitä huominen tuo.
Ehkä se on toivo siitä ettei huomenna satu sieluun yhtä paljon kuin tänään... tosin toivo ei ole mitään ikinä tuonut... joten siirrän kapulan seuraavalle...
Minulle antaa voimaa usoni Jumalaan: tiedän että en ole sattuman oikusta täällä taapertamassa. Minulla on vähän biologisia omaisia, vanhemmat kuolleet, mies jätti, ei lapsia. On kaksi siskoa mutta heillä on oma elämänä ja asuvat kaukana.
En koe olevani sittenkään yksinäinen: Olen saanut hankittua sopivan ystäväpiirin seurakunnan ja monien aktiviteettienni kautta. On yksinäisä, joita käyn tapaamassa, käyn heidän kanssaan tapahtumissa, laitan tekstailen ym. On ihanaa olla sitten kotona yksinkin.
Ihmissuhteet vaativat myös viitseliäisyyttä ja ei vain odiottelua neljän seinä sisällä ja itsensä säälittelyä.
Seurakunta ei ole kaikkien juttu ja monille uskovien jutut voivat olla elämästä vieraannuttavaa.
60 vuotiaana ilmoitan lehdistölle ettei kukaan ole koskaan tykännyt minusta ja etten ole pussannut naista 30 vuoteen. Saan varmasti huomiota ja haluan nähdä kun kaikki nauraa mulle. Voisin kyllä hommata maksullisen naisen sitä ennen mutta sitahän ei lasketa.
Mikä saa mut jaksamaan? Todellakin mun usko Jumalaan ja sen ainooseen poikaan Jeesukseen joka vapautti meiät kaikesta pahasta minkä synti tuo mukanaan. On vapauttavaa tietää että taivaassa on isä joka rakastaa kaikkia katsomatta tekoihin tai mihinkään mitä sä oot tehny. Monet ei vain ole "väleissä" Jumalan kanssa yksinkertaisesti, koska eivät usko moiseen.
Monet voi puhua "viisaita" ja todistella et ei todellakaan oo mitää Jumalaa , varsinkaan sellaista joka ois hyvä! Mutta mitä ne tietää? Mä ite oon ollu koko elämäni uskossa ja luulin että tiesin mitä se on, mutta se oli mulle vain pään uskoa koko nuoruuteni. Lopulta Jumala muutti mun elämän aivan täydellisesti eri rukousvastauksien ja muitten tapahtumien kautta mikä oli mulle täysin yliluonnollista. Elämästä katos stressi ja kaikki huolet koska tiesin et kaikki tulee menee hyvin koska mulla on niin hyvä taivaanisä joka haluaa vain parasta kaikille mutta on surullinen siitä että ihmiset ei elä suhteessa sen kanssa. Itse voin sanoa että mulla on usko tippunut pääntasolta sydämeen ja uskonkin jumalaan kok sydämestäni. Mun koko persoonallisuus ja koko elämä on muuttunu vaa paremmaks ku voin kuvitella. On monia ihmeitä ja juttuja mitä vois kertoo , millä vois "todistella" asiaa , mutta siinä on tietty kyse siitä et kuka uskois mun todistuksia.
Mä haluun vaan rohkasta sua että älä oikeesti heitä elämääs hukkaan! Se voi tehä täyskäännöksen , koska tiiän niiin monia todistuksia eri ihmisiltä jotka on ollu samassa tilanteessa ku sä tai vielä pahemmassa, mutta Jumala on kääntäny kaiken ympäri, parhaaksi! Sä voit oikeesti ite rukoilla Jeesusta ja kysyy et ooks sä oikeesti olemassa ja sitä et se vois auttaa sun tilanteessa ja mä voin luvata että asiat muuttuu koska jumala tietää sunkin elämästä kaiken ja haluis vaan että sä käännyt sen puoleen :D
Sul on viel koko elämä edessä ja sä voit toteuttaa kaikki unelmas ja hankkia perheen ja vaikka mitä hyvää, mutta mä pyydän että ees kokeilisit kääntyä jumalan puoleen ennen kuin teet mitään ajattelematonta. Jumala rakastaa sua enemmän ku kukaan ikinä pystyis :)
Jaahas, no kertoisitko miksi Jumala ei ole parantanut elämääni vaikka olen lähes NELJÄ vuotta rukoillut? Tuntuu vaa turhemmalta ku ei mitään vastausta ole koskaan tullut...
En ole se jolle esitit kysymyksesi, mutta vastaan silti omasta puolestani: Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin omalla tavallaan, muttei ole mikään karkkiautomaatti jolta saa kaiken mitä tahtoo. Vastoinkäymisillä ja muilla vaikeuksilla on oma tarkoituksensa, vaikka sitä on usein vaikea ymmärtää.
uskovaista, minä myös. Kolme vuotta sitten elämältäni vedettiin TÄYSIN matto jalkojen alta. Ahdistaa, masentaa, pelottaa, haluaisin kuolla. Elän jatkuvassa stressissä, paineessa sekä ikävässä. Tätä pahaa oloa ei voi sanoiksi pukea. Elämä oli kaikkea mitä voi toivoa, ennenkuin se onni ja tasapaino otettiin pois ja minusta tuli ihmisraunio. Olin ollut uskossa jo monta vuotta ennen tätä pimeää tietä.
Herään joka aamu samaan painajaiseen. Syy miksi elän: Jumala, jolle olen vihainen ja väsynyt ja sitten rakas siskoni. On heppoista sanoa perusta perhe, sitä ei noin vaan perusteta. Haluaisin todellakin tehdä itsemurhan mutta uskovana ei uskalla. Tiedän myös että Jumalalla on nämä minunkin asiat hallinnassa, tuntuu vaan että psyyke ei enää kestä.
No just. Entäpä kun elämä on yhtä vastoinkäymistä ? Juuri kun uskalsin alkaa kuvitteleen, että ei tää nyt niin kamalaa olekaan, niin lapseni sairastui vakavasti. Sitä ennen oli monta vuotta taistelua kaikesta, ja joka h**tin kerta, kun alkaa kuvitteleen, että ehkäpä huomisenkin voisi vielä katsoa, niin vedetään matto alta. Ja kaikista parasta tässä on, että saan itsekseni märehtiä, kun ei ole ystäviä ! Eikä ole koskaan ollutkaan.
JA TODELLAKIN OLEN ATEISTI JA SELLAISENA PYSYN, en halua edes uskoa noin JULMAAN JA EPÄOIKEUDEN MUKAISEEN TARU OLENTOON.
No ei nyt ole tarvinut aamuisin itselleen kertoa, että miksi...
Mutta joskus tarvitsi. Mietin mitä elämältä haluan ja se ajoi eteenpäin, koska toinen vaihtoehto tuntui hyvin synkältä tieltä. Eli toisaalta pelko ja toisaalta toivo.
Jumala kuulee kyllä rukoukset, mutta hänellä on omat aikataulunsa, joita ihmisen on joskus vaikea ymmärtää. Kuitenkin Jumala tietää mikä on ihmiselle parasta, ja hän avaa asioita ja uusia teitä juuri silloin kuin niiden aika on tullut. Jumala rakastaa jokaista ihan yhtä paljon, eikä suosi ketään ihmistä minkään ominaisuuksien takia, koska kukaan ihminen ei lopulta ole täydellinen tai synnitön vaan kaikki tarvitsevat Jumalan armoa. Jeesuksen kuoleman kautta Jumala näytti ihmiselle äärettömän rakkautensa ja armonsa meitä kohtaan, sillä se laki, jota ihminen on aina rikkonut ollessaan itsekäs ja tehdessään syntiä kumoutui kun Jumala uhrasi poikansa Jeesuksen ja samalla siis itsensä sovittaakseen meidän synnit. Jeesuksessa ei ollut syntiä ja hän oli täysin viaton, mutta koska hän rakasti ihmisiä niin paljon, hän oli valmis uhraamaan itsensä ihmisten puolesta vapauttaen samalla ihmisen kaikista synneistä. Sen suurempaa rakkautta ei voi olla, että uhraa itsensä toisten puolesta. Mutta koska ihmiset eivät voi rakastaa niin paljon kuin Jumala rakastaa, Jumala hyväksyy ihmisen ihan omine heikkouksineen ja vajavaisuuksineen, kun tämä vain turvaa Jeesukseen pelastajana ja hyväksyy nöyrästi sen, ettei itse pysty täyttämään lakia, koska kaikki meistä ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla.
Elämä on lyhyt matka tässä maallisessa ajassa ja lopussa ihminen joutuu kohtaamaan sen että kaikki tämä mikä täällä on ympäröinyt meitä katoaa. Jumala on kuitenkin tarjonnut jotain paljon kestävämpää, iätöntä ja ajatonta mikä ei katoa vaan on aina ollut ja on aina oleva. Täytyy vain uskoa vilpittömästi, niin kuin lapsi, siihen että on olemassa suuri, ihmeellinen, hyvä Jumala joka voi antaa kaiken anteeksi ja muuttaa kaiken.
Luukkan evankeliumi 11: 9-13
9. anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille
avataan.
10. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
11. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
12. taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?
13. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
Kyllä oma aikataulunsa on herralla. Ja rukoukset kuullaan ja niihin vastataan jos vastataan. Eli jos toiveesi ei toteudu, niin se tarkoittaa vain että olet jonossa tai herra tietää jotain muuta mikä on sinulle parhaaksi, kuten esim. syvempi masentuminen.
Ja jos toiveesi sattuu toteutumaan, niin sehän on herran ihme.
"Jumala auttaa niitä jotka pystyvät itseään auttamaan.". Tuon voi käsittää ehkä kahdella tavalla, mutta mielestäni lauseen opetus on se, että tee se itse... Ja anna sitten jumalalle kiitos omasta hyvästä työstäsi luonnollisesti.
Oi hitsi. Meinasin lähteä vauhtiin, kun olen pysynyt aika hyvin viimeaikoina erossa tästä p*skasta... Joten jätetään tähän...
lause. Jumalahan pystyy auttamaan juuri niitä, jotka ei itse jaksa mitään, eikä oo voimia itseään auttaa ja tottakai myös niitä joilla on. Mä en ymmärrä mistä tollanen lause, että Jumala auttaa niitä, jotka pystyvät itseään auttamaan. Heikkoja ja voimattomia Hän todellakin kantaa.
Miten niin niitä jotka tappaa ittensä? Niitä jotka ovat kykenemättömiä? Niitä jotka ovat mielisairaita...
Ei he tarvitsevat toisten ihmisten apua, jos itsestään ei voimaa löydy. He tarvitsevan välillä kemistin apua ja sitä rataa. Ei jumala kanna heitä jotka nälkään kuolee. Ei jumala kanna heitä jotka kärsivät jatkuvaa kaltoinkohtelua.
Tai jos hän heitä auttaa, ei se apu ole mistään kotoisin.
Ikivanha lause muuten.
Jumala auttaa ihmistä mm. muiden ihmisten kautta ja lääketiede sen kautta myös. Jumala kantaa jokaista joka Hänen puoleensa kääntyy. Sotatilanteessa tai muussa henkeä uhkaavassa tilanteessa, Hän voi sallia kuoleman tai varjella siltä ja jos turvaa Jeesukseen pääsee taivaaseen. Jokaisen elämälle on määräpäivä jo edeltä asetettu milloin se päättyy ja itsemurha ei ole Jumalan tahto. Ihmisellä on vapaa tahto mitä elämälleen tekee, mutta jos antaa sen Jumalan käsiin saa olla turvassa ja tietää määränpäänsä oli tilanne mikä oli. Niin ja näkee miten Jla auttaa konkreettisesti siellä kuumassa pätsissä, jossa ei voin kokemuksesta sanoa ilman Häntä jaksaisi olla. Sitten on vielä se toivo, että Hän todella kääntää omansa asiat parhain päin, Hänellä on siihen valta. Pieni ihminen ei vaan jaksa aina luottaa. En taida osata tätä sulle selittää...
Hitsattuna teräslevyyn.
Kyllä kiittäkäämme jumalaa kaikesta hyvästä mikä tapahtuu, oli sen tapahtuman tekijä ihminen tai mikä vaan.
Kaikesta pahasta kiittäkäämme... No mysteeritsiä ovat herran tiet, mutta muistakaa kiittää kaikesta hyvästä sitä joka ansaitsee kiitoksen, herraa.
Miksi sitä lääkäriä kiittämään, kun havaitsi harvinaisen sairauden, joka olisi monelta kolleegalta huomaamatta jäänyt ja joka päivä jossain jää. Kiittäkäämme jumalaa, sillä tuo yksilö ansaitsi avun. No niistä jotka eivät apua saaneet, kiittäkäämme... No ei nyt uppouduta siihen liikaa.
Ihmisten kautta jumala toimii. Ja vitut. Kaikkivoipa, on riippuvainen siitä osuuko oikea ihminen paikalle vai ei. Jos ei osu, niin siitä kiittäkäämme... No ei nyt tökitä sitä haavaa !!
Eli hyvää, no jumalahan se.
Pahaa... No vapaa on tahto ihmisen. Ja muistakaamme, että kuten raamattu opettaa, kaikki ihmiset syntyvät likaisina sairaina ja pahoina.
Hän meidät loi sairaiksi ja käski meidät parantumaan. That is fucking brilliant.
No jos ihminen pitää maailmansa paremmin kasassa fantasialla, niin kai se on heidän oikeutensa, niin kauan kun he eivät halua rakastaa meitä vaikka kuoliaaksi.
Kuninkaan mies
http://www.youtube.com/watch?v=WvIDPSkrumE
Jumala voi auttaa mutta ihmiset valitettavasti usein pahentavat tilannetta. Joskus olisi todellakin parempi kun ei niin kauheasti puututtaisi ja muka autettaisi kun ei ole aavistustakaan siitä mitä se autettava tarvitsee ellei nyt ole ihan perustarpeista kyse, mutta siinäkin ihan vaan järki käteen. Uskovat ovat joskus niitä kaikkein pahimpia ihmisen vihollisia ja ihan tavallinen tallaaja voi pelastaa ystävällisellä sanalla tai hymyllä jonkun päivän, tiedä vaikka elämänkin.
Omalla kohdalla se eteenpäin vievä voima on vain yksinkertaisesti elämänhalu kaikista olosuhteista riippumatta. Ei ole vielä onneksi niin pahaa tilannetta tullut että olisin halunnut kuolla, joskus tosin olen ollut niin väsynyt että tuo tilanne on ollut melko lähellä. Olen vain halunnut levätä ja päästä pois. Kyllä se elämä kuitenkin aina parempaan päin on muuttunut vaikkei siltä aina tunnukaan.
En tiedä auttaako mitään mutta toivottelen jaksamista aloittajalle ja muillekin yksinäisille.
Ihminen voi toivoa yhtä ja toista, omasta mielestään "oikeaa" asiaa. Mutta ihminen ei ole kaikkitietävä, eikä osaa nähdä asioita kuin omasta kapeasta perspektiivistään. Ihmisen mielestä kaiken pitäisi tapahtua juuri nyt, mutta aina asioiden ei vain kuulu tapahtua juuri nyt ja heti. Kaikella on lopulta tarkoituksensa, eikä ihminen voi nähdä kaikkia tarkoituksia. Omin voimin voi yrittää ottaa askelia eteenpäin, mutta ne eivät kanna kuin vähän matkaa. Omilla siivillä voi räpiköidä korkeintaan maallisen vaelluksen viimeisille metreille saakka, sitten lento loppuu ja huomaakin ettei jäljelle jäänyt muuta kuin yritys pyristellä kohti jotain suurempaa, josta ei lopulta tavoittanut edes pintaa.
Jos ihminen haluaa olla itse elämänsä johtaja ja matkaopas, silloin hän menee sinne minne hän itse tahtoo, ja raivaa tien omilla ponnisteluillaan. Jos oman tiensä viitoittaja tilaa aikatauluja tai ohjeita, niin hän haluaa saada ne heti, nopeasti jottei hän vain eksyisi parhaillaan kulkemaltaan reitiltä jonnekin tuntemattomille poluille. Mutta vaikka tällainen matkaaja saisikin ne, hän edelleen kulkisi juuri sitä reittiä minne hän itse on suunnitellut menevänsä, ja tekisi sen juuri itselleen sopivassa aikataulussa, päätyen lopulta vain itsensä mielestä oikeaan päämäärään. On helppo keksiä vaellukselleen joku päämäärä, ja on helppo tilata valmiita aikatauluja ja ohjeita, mutta vain oikeita päämääriä on vain yksi, kuten on vain yksi matkalippukin, joka meille jokaiselle on elämämme matkan alussa annettu. Monen vaelluksesta tulee kuitenkin harharetki, joskus lyhempi, joskus pidempi. Maallinen vaellus on vain alkumetrejä siitä iankaikkisesti kestävästä matkasta, jonka jokainen kulkee. Maallisenkin vaelluksenkin askeleet voi kuitenkin taivaltaa luottaen matkaoppaseen, joka tuntee tien varmasti paremmin ja joka johtaa varmasti perille. On vain uskottava matkaopasta, eikä luotettava omiin vaistoihinsa, kuvitelmiin oikeasta tiestä. Jokainen joka nöyrtyy ja kieltää itsensä ja seuraa muuta kuin omia kuvitelmiaan oikeasta tiestä, saa lopulta rauhan ja hänet Jumala johdattaa varmasti perille.
Jumalalla on omat aikataulunsa. Täytyy odottaa, olla kärsivällinen ja kestävä sekä luottaa siihen, että Jumala on laatinut aikataulut parhaiksi mahdolllisiksi, vaikka ne meistä näyttäisivät järjettömiltä. Se mikä on ihmisten silmissä viisasta on Jumalan näkökulmasta joskus aivan eri tavalla. Ihminen voi asettaa itsensä omaksi Jumalakseen, ikään kuin kaikkitietävään asemaan, josta ihminen itse "näkee" koko todellisuuden kaikista mahdollisista perspektiiveistä. Ihmisen logiikka on kuitenkin yksinkertaista. Kaikki on sen mukaan suoraviivaista ja johdonmukaisuutta noudattelevaa. Jumalan logiikka ja viisaus on kuitenkin sellaista, jota kukaan ihminen ei voi tuntea. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, myös niitä jotka pitävät itseään omana "jumalanaan", ja kuvittelevat omassa viisaudessaan löytävänsä jotakin. Jumala antoi ihmiselle vapauden valita. Eikä se maksa mitään. Herran pelko on viisauden alku. Usko antaa rauhan sydämeen, ei sitä rauhaa minkä maailma antaa, vaan Jumalan rauhan. Jokainen joka uskoo, on armahdettu, ja armon kautta saa rauhan, rauhan siitä on puhdistettu syyttömäksi ja puhtaaksi. Siinä on todellinen vapaus.
Uskon, että Jobin kirja avautuu ja on avautunut ihan erityisellä tavalla koetuksessa olevalle ihmiselle. Jobille sallittiin suunnattomat kärsimykset, jotka olivat koetusta kaikki ja lopulta Herra laittoi pisteen ja antoi Jobille yltäkylläisen loppuelämän.
Itseäni omassa kärsimyksessä on puhutellut Jobin tuska, menetykset, ruumiiseen sallitut vaivat, hänen kiukuttelunsa, se kuinka ystävät syyttivät häntä täysin väärin, eivätkä ymmärtäneet mitä on tuskassa ja kärsimyksissä kipuilu ja se, ettei se todella ollut Jobin syytä. Jobin kirja on lohtuni, siitä näen mikä on totuus ja siitä saan myös toivoa.
Jumalaa ei ole olemassa. vain idiootti uskoo jumalaan
Mistä näitä vitun satuolentohihhuleita tänne oikein nyt tuli?? Pysykää siellä omalla palstallanne hokien noita aivottomia mantrojanne toisillenne vaan, kiitos!
Itse asiaan: Kyllähän se on varmaan että elämässä on kuitenkin jotain sisältöä ja harrastuskin. On työpaikka josta saa rahaa.. Yksi hyvä ystävä.. Yksi sisaruskin löytyy. Niitä kavereita ei ole tarkoituskaan haalia miljoonia ympärilleen. Jos yhdenkin hyvä ystävän omaa niin sekin on jo hyvä juttu :) Oma kulta vaan puuttuu...
Miksi teidän piti tulla provoamaan tuolla jumalapaskalla tähänkin hyvään keskusteluun?
No tämähän on satuolentohihhuleille mitä oivallisin täky. Syrjäytyneet, yksinäiset ja mielenterveysongelmaiset ovat helpompia käännytettäviä kuin muut. Täällähän ne näkyy kyttäävän kuin haaskalinnut odottaen sopivaa uhria. Uskonnot pitäisi kieltää lailla koska mikään maailmassa ei ole aiheuttanut niin paljon pahaa kuin ne!
Elokuvat, sarjat, ryyppäys ja kova masturbointi. Täyttä paskaa kaikki muu elämässä.
Mässäily, nettipelit ja kissanpiru. Mitä vittua täs ankeilee?
Yksinäisyyden tajuaminen voi olla lähtölaukaus sille että tajuaa tarpeensa yhteyteen, oli se sitten yhteys toiseen, omaan itseen tai Jumalaan.
Olet suurten kysymysten ääressä, jokainen ihminen jossain vaiheessa kehitystään joutuu samaan tilanteeseen.
Ei kannata jäädä yksinäisyyden vangiksi vaan avata ovi vapauteen. Puhu tuntemattomalle silläkin uhalla että hän ajattelisi että olet hullu. Hae apua.
Soita terveysasemalle ja sano että olet yksin, mietit itsemurhaa ja tarvitset apua. Yksinäisyyttä, ja tarvitsevuuttaan ei kannata hävetä.
Kokemasi tuska kertoo että olet vielä elossa, se on arvokasta itsessään. Joku päivä vielä paistaa aurinko, usko pois.
Tämä 5 vuotta on ollut mulle kuin iso helvetti ,on tietenkin ollu hyviäkin asioita ,mut enemmän niit huonoi mitkä saa mut miettii haluunko edes elää,mut pakko jaksaa vaan eteenpäin koska mul on unelmii,vaik eihän ne edes välttämät toteudu mut yritetään nyt ainakin :)Ja tietenkin perhe on yks syy miks tääl vielä jaksaa yrittää .. Sitten nää mielenterveys jutut, ahdistus kuuluu mun jokapäiväseen elämään on kuulunut jo kaksi vuotta ,olen oppinu elämään tän kanssa ihmeellisen hyvin,elikkä ahdistus tulee aina iltaa kohden ja on pahimmillaan silloin kun muut nukkuu ja olen yksin.Se tunne mikä siinä tulee kun se ahdistus iskee se tekee kipeää ,tuntuu kuin ei sais henkeä ollenkaan ja alan kuulemaan ääniä silloin yleensä laitan kuulokkeet päähän ja menen makaamaan sängylle ja yritän saada unta mutta uni ei tule,joten siedän kipua aamuun asti kunnes sisareni ja vanhempani herää,silloin menen itse nukkumaan koska silloin ahdistus loppuu suurinpiirtein kun alkaa aamu valkenemaan.Toinen on paniikkihäiriö joka iskee yleensä kaupassa jossa on paljon ihmisiä .. nykyään mielialani heittelee laidasta laitaan eli nyt voin olla iloinen ja sitten silmänräpäyksessä olenkin todella vihainen tai surullinen ,en halua että perheeni joutuu kärsimään minun ongelmistani. Nyt neuvoja ihmiset jotka ootte kokenu samaa!
Jos itse ajattelee itsestään, ettei olisi ikinä halunnut syntyäkään, mikä helvetin jumala sellaisen ihmisen luo. Ristiriitaisesti olen kuitenkin niin epätoivoinen, että oon vuosia jo rukoillu jumalaa tappamaan mut, koska mä en itse siihen pysty (joku tuolla aivoissa meinaa pistää hanttiin).
Pahiten itsemurhaani estää äitini, koska en halua kuvitella häntä suremassa kuolemaani kaiken sen jälkeen, mitä hänkin on joutunut kokemaan.
Maailma on typerä ja sairas paikka...Jos joku siitä saa iloa irti, good for them.
En tajua miksi jaksan aina jatkaa. En pysty käsittämään sitä. Paskaa sataa ja paljon, mutten silti koskaan luovuta kokonaan...
Niin kauan jaksaa kun on edes jotain toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Nykyään ovat kyllä ilon aiheet harvassa ja välillä tuntuu toivottomalta, mutta jotenkin sitä vain kituuttaa menemään koska ei halua tuottaa pettymystä niille muutamille perheenjäsenille joista välittää.
kaksi ihanaa ihmistä joihin olen saanut viime aikoina tutustua. välillä se ei kuitenkaan tunnu riittävän ja tekisi mieli vaan kadota. kiinnostus elämää kohtaan on kuitenkin kasvanu sen verran viimeisen parin kuukauden aikana, että päätin elää vielä ainakin hetken. notkahduksia ja romahduksia tulee usein mutten vaan usko että minun elämä olis muka tässä vaiheessa valmis. kesällä olin miettinyt valmiiksi miten tappaisin itseni, mutten sitten saanut sitäkään tehtyä ja vihasin itseäni vielä enemmän. onneksi olen vielä elossa, muuten en olisi koskaan tutustunut erääseen ihanaan ihmiseen.
Mulla on kivoja harrastuksia, hyvä opiskelupaikka, sukulaisia ja paljon muuta, ja yksinäisyydenkin suhteen on aina toivoa paremmasta.
Ei mikään..