Kyseessä ovat tavalliset, mutta hyväkuntoiset käyttökolikot vuosilta 1963-1999. Kannattaako vaihtaa vai jemmata?
Kannattaako markkakolikot vaihtaa euroiksi?
Markka
4190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kansanradiossa joku varoitti vaihtamasta ainakaan Kekkosen kuvalla varustettuja rahoja. Niiden todellinen arvo on paljon suurempi, kuin annetaan ymmärtää.
Hän jopa väitti markkojen olevan Saksassa säilössä. Sitä en oikein usko.
Ei kannata vaihtaa.Pidä jemmassa ne.
Käyttökolikoista kelpaavat vaihtoon vain viimeisimmän markkasarjan kolikot, joten 1960-1980 kolikot joudut joka tapauksessa pitämään itselläsi. Arvonnousumielessä oikein mitään viimeisen sarjan kolkoita ei kannata säästää, korko kun näissä sijoituksissa tahtoo olla miinusmerkkinen. Jos muistoksi haluaa jättää joitain syrjään, niin pienemmät lyöntimäärät ovat 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun rahoilla, joilla nyt arvo ainakin loistokuntoisina voi jotenkin säilyä.
Noiden vanhempien kolikoiden osalta ( joiden lunastus on päättynyt) ei ole ollut nähtävissä mitään arvonnousua viime vuosina - päinvastoin. Huutonetiin kurkkaamalla selviää päivän hintataso.
Kannattaa ajatella rahasummaa minkä haluaisi netota inflaatio huomioon ottaen esim. 50 pennisen kohdalla yksittäin myytynä. Jos haluaa netota esim. euron per 50 penniä, niin voi laskeskella kuulostaako myyntihinta inflaatio mukaan lukien edes realistiselta.
Kannattaa myös muistaa, että parhaimman hinnan saa aina kappaleittain myydessä, joten riittääkö motivaatio esim. jokaisen yksittäisen kolikon valokuvaamiseksi molemmin puolin, myynti-ilmoituksen tekemiseen ja postittamiseen?
Itse olen jättänyt muistoksi yhden kutakin sorttia, mutta noiden arvonnousun kannalta en viitsisi kyllä peliin lähteä mukaan.