Niin kauan olen kulkenut jyrkänteellä, kapealla polulla hämärässä vailla kuun, tähtien valoa. Etsinyt Aurinkoa, josta joku joskus kertonut on niin monin sanoin, niin monin kuvin yrittänyt vangita sen loiston. Lämpimän hehkun. Menneisyyden kivet harteillani, hiertävät kuluneet köydet, okaat paljaiden jalkojen alla. Lyönyt olen itseäni. Ruostuneella rautanaulalla suoraan sydämeen lakatakseni tuntemasta - ja turhaa, turhaa on ollut se kaikki. Vain sulkemalla silmäni olen nähnyt totuuden, uneksinut, palannut takaisin, enkä ole enää kapealla polulla jyrkänteen reunalla.
Kuvat nivoutuvat yhteen helminyöriin vuosisataiseksi jatkumoksi ja joku aikojen päästä miettii keitä olivat he, joista hän vuorostaan uneksii. Kuka oli se mies puhtaan valkeassa paidassaan, kuka se nainen mustassaan, minkä niminen olikaan kaupunki, jossa he elivät ajassa, paikassa kaukana täältä. Puhdas kuin ensilumi ja pakkasessa huuruava hengitys, tuulen varistamat huurteiset oksat vasten pilvetöntä sinistä taivasta. Jäljet metsäpolulla. Olet mennyt edeltä.
Ja aurinko nousee.
http://youtu.be/FcpamvLB2JU
Kuvat nivoutuvat yhteen helminyöriin vuosisataiseksi jatkumoksi ja joku aikojen päästä miettii keitä olivat he, joista hän vuorostaan uneksii. Kuka oli se mies puhtaan valkeassa paidassaan, kuka se nainen mustassaan, minkä niminen olikaan kaupunki, jossa he elivät ajassa, paikassa kaukana täältä. Puhdas kuin ensilumi ja pakkasessa huuruava hengitys, tuulen varistamat huurteiset oksat vasten pilvetöntä sinistä taivasta. Jäljet metsäpolulla. Olet mennyt edeltä.
Ja aurinko nousee.
http://youtu.be/FcpamvLB2JU
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja Sinulle jäljet jättänyt seurattavaksi.
http://www.youtube.com/watch?v=RB_qsKGjTrg&feature=related
ei liene kaikki ihan satua.
http://www.youtube.com/watch?v=cMzFvKuZusE&NR=1&feature=endscreen
Kevyesti askeltelen metsäisellä polulla , jotten polkis luonnon luomia. Pompahtaa pieni sydämeni jos minua sinä seuraat.!
Päivällä auringonvalosta hurjasti saa voimaa ja moninaiset varjot seuraa, Riippuen auringon suunnasta. Ovatko pitkiä vai lähellä. Edessä tai takana. Joskus jopa hätkähtää lähestyvää varjoa, kukahan sieltä on tulossa?
Taivaalla öiset valot ovat paljon lähempänä ja aikaan saavat ihailua ja ihmetystä tähien määrästä ja niiden tuike pysäyttää ihmettelemään niiden taivahista loistoa.
Kuu kiehtoo unelmoimaan. Kauniita ovat eri vaiheet. Sirpillään oleva kuu on leikkisä. Täysikuu saa aikaan hulluutta. Pilvet kiemurtelevat sen varjossa ja susi ulvoo. Ihminen ulvoo rakkautta, joss on kuun orja.Noituutta. Mitä on lumoavampaa kuin täysikuun varjo tyynen järven pinnalla.
On kuin sinä pelkäisit poimivasi yhdellä kertaa elämän rypäleen ja pitäväsi kädessäsi kuivaa varpua.
http://www.youtube.com/watch?v=4u1_BZ-EWkg
Liikkeet taulussasi ovat kuin minun kuvitelmastani..sinisenä ja niin kauniin suurena kuuina ja puina..samassa kosketuksessa.. taustamusiikkikin tauluun sopivaa-..
Kaunis on harha auringonnousun.
Aurinko on paikallaan; sinä päivänä, yönä kun sammuu ei sinua, minua ole.
Niin kauan kun aurinko on suotuisa olemme, miksi erottaisimme toisiamme.
Ehkä taistelemme muodosta, muodottomassa olemme kokonaisuus, rakkaudessa yhtä. Sitä olemme pimeydessä ja valossa. Antaa puiden oksien kasvaa vapaasti kaikissa tunteissa suuntaan tai toiseen, juuret syvällä maan pimeydessä, josta kaikki on mahdollistuu puullekin. Kerkistä kuusen olen muodon rakkaudenkin muodottoman koonnut. Palasista häviävistä, siemenenkin puun kadotan. Seuraat tai et, vaikka jäljetkin katoavat. : ) Aurinko on elämä ja kuolema, olemassaolo ja olemattomuus. Valkoinen ja musta; valo ja pimeys,arvaappa kumpaa enemmän loppuviimein olen ?
Kaunis kiitos sadustasi
Olin jo kauan etsinyt sekä kaivannut sitä unta, sitä tunnetta: kahden omassa tutussa, niin rakkaassa maailmassamme, yksin ja kaksin, yin/yang, ja se paidan valkeus ei ollut vain totta tai kuvitelmaa. Se oli viattomuuden puhtautta, tunteen puhtautta, ja kun kerran aiemmin olin nähnyt itseni pitävän lootuksenkukkaa kädessäni pimeässä, nyt se hetki toteutui. Voitin. Selviydyin. Tämä on totta, eikä kuvitelmaa laisinkaan.
Me synnyimme tähdistä ja tähdiksi synnymme jälleen. Se on tämän kosmoksen laki. Olemme sekä pimeys että valo.
niin kosmokseen hävisimme, sinne jos antaudut todella, voitimme : ) Lotuksenkukka mudasta kasvaa... En tiedä nyt mitä sanoisin ; )
Jouduin kaiken antamaan pois, kaiken, mitä rakastin ja joka minut kerran oli rakentanut, kaikki poljettiin mutaan, mutta elämänjoki antaa joskus takaisinkin ja vaikka yhä köyhä monen mielestä lienenkin, isken vain silmää ja hymyilen: näkymätöntä on osa valostakin.
Olla luonnollisesti, olla vain ja antautua, se on taito suurin sekä vaativin.
..syvydestä surun käy ilon korkeuteen.. : )
Kaunis kappalevalinta..
Kaunis aamu. Tästä on hyvä jatkaa. Tie vieköön minne vieköön:
http://youtu.be/5UGln73LzoM
Ja jos oikein tarkkaan kuuntelee, niin sama löytyy tästäkin: http://youtu.be/HWc1-QdNe30
kaunista on iäti tunneolentona syntyä, antaen aaltojen viedä
olla eksyksissä ja leikkiä
etsiä toiseuttaan itsestä lähtenyttä "sinusta"
samasta puusta, samasta lähteestä -eriytynyttä unohduksen usvaan käärittynä
Leikkiä sieluissa, vaihtaen väriä
itkeä, nauraa, juosta ja kaatua
etsiä sinua minusta lähtenyttä
etsiä minua sinusta lähtenyttä
ja iäti pyörii pyörä ;)
Niin monet vain taakkaa menneisyyden kantaa, tehneet siitä tarinan elämänsä. Ja paheksuvat sinua kun et ole määritellytkään valmiiksi hetkesi eloa. Minäpä ilolla vihellyksen kuulen, taakseni hymyillen viivytellen vilkaisen. Kevytmielisyydessä on myös syvin aito olemuksemme.