Down riskiluku

niin ja pääseekö tosiaan jatkotutkimuksiin jo 1:25 000 luvuilla kun sekin kuulostaa vielä minusta ihan hyvältä?:/

Esikoisen aikaan ei tuollaista seulontaa tehty, mutta kuopuksesta riskisuhde oli 1:16000. Nyt tämän tulevan vauvan riskisuhde oli 1:520. Eli meillä kummankin kohdalla riski HUOMATTAVASTI suurempi kuin sinulla, joten ole ihan rauhallisin mielin. Ja muistaakseni se hälytysraja, jolloin punktioon pääsee on 1:250. Meillekin sanottiin, ettei ole tuolla 1:520 syytä huolestua. Ja ikä tosiaan aina yleensä kasvattaa tuota riskilukua.

Siis mitä ihmettä sä selität??! Luku pitää olla 1:250 että ohjataan jatkotutkimuksiin.

Meillä oli riskiluku 1:19000, niskaturvotus 0,7mm. Ja ikää mulla 26v. Ja toi on hyvä luku, riski siis melko mitätön.

Sanot että 1:25 000 kuulostaa vielä ihan hyvältä. Kuulostaa hieman hassulta sillä 1:25 000 on kyllä TODELLA hyvä! Moni ei niin hyvää lukua saakaan. Eikä noilla luvuilla ole yhtään mitään merkitystä jos ei mene alle sen 1:250. Eli on aivan se ja sama saatko luvuksi 1:10 000 kuin 1:100 000.

Meidän kohdalla tuloksissa sanottiin, näin (suora lainaus papereista):
Downin oireyhtymän ikäriski: 1:1400
Down-riskisuhde: 1:8800
Huomaa! Jos laskennallinen down-riskisuhde on suurempi kuin 1:250, suositellaan perinnöllisyysneuvontaa.

Eli käytännössä minun ikäiselläni (ikä siis 24) normaalisti iän perusteella riski on 1:1400. Kuitenkin kokonaisuudessaan kun huomioidaan niskaturvotus yms. saatiin meillä riskisuhdeluvuksi 1:8800.
ja tosiaan jos riski on 1:250 tai suurempi, suositellaan jatkotutkimuksia.

Tuo luku 1:75 000 kuulostaa kyllä virheelliseltä niinkuin luku 1:25 000. Todennäköisesti niissä molemmissa on kaksi nollaa liikaa, eli 1:750 olisi teidän oikea luku. En tietenkään voi olla varma, mutta kummalta tuo kuulostaa...

Meillä riskiluku kauhistuttava 1:50, niskaturvotus tosin vain 0,9 mm, mutta minulla jo huimasti ikää eli 39 vuotta. Menin istukkabiopsiaan, jossa todettiin, ettei näitä kolmea yleisintä kromosomihäiriötä ainakaan ole ja sukupuolikin selvisi. Ultrassakin rakenteet näyttivät normaaleilta. Oodtan kuitenkin vielä rakenneultran, toivottavasti ei tule yllätyksiä.


Mutta tosiaan, sinullahan on ollut aivan erinomainen tulos.

Miksi aloittaja on saanut noin monta miinusta? Onpa hienoa vertaistukea odottavalle äidille, jolla hätä! Itse synnytin 39v. neljännen lapsen ja ei ollut mitään riskejä, mutta olen huolesta soikeena odottavan äidin puolesta. Olisiko nykyajan testit ja seulonta niin perusteellista, että pitäisi olla huolissaan?

Oma serkkuni sai aikoinaan saman diagnoosin (ei tarkkoja tutkimuksia) kun lapsi oli niin pieni aikaansa nähden...Syntyi ihan terve tyttö, tosin pieni sellainen eikä edes keskonen!

Esikoisesta niskaturvotus 0,8 ja toisesta 0,9mm
Kaverini sai omansa niskaturvotusluvuksi 1,9mm ja silti tuli terve poika :)

Meillä oli vuosi sitten riskiluku 1:5. Niskaturvotus oli ok mutta veriseula oli hälyttänyt. Oli kamalat kaksi viikkoa mutta lapsivesinäyte oli onneksi puhdas ja terve poika tuli!!!

Ja vaikka riskiluku on pieni ja pitäisi tulla terve,voi silti olla down-lapsi,ja jos ennustetaan down-lasta niin lapsi voi kuitenkin syntyessään olla normaali ilman syndroomaa.Eli ei noikaan pidä paikkaansa aina

Riskiluku lasketaan mielestäni ihan matematiikkaan perustuen (oletusarviot). Olin 37 kun kuopuksemme syntyi. Hänen riskilukunsa on 1:10 eli oli hyvin todennäköistä, että lapsella on jotakin häikkää. Luku perustui mm. äidin korkeaan ikään ja täysin väärin laskettuun synnytysaikaan (epäsäännöllisten kuukautisten takia) jne. Kävin lapsivesipunktiossa, josta tulos: terve vauva

Nyt tämä kuopus on ihana, urheilullinen, ystävällinen ja kaunis 15-vuotias nuori nainen.

Ei ainakaa Tampereella suositella mitään lapsivesiseuloja pelkän äidin korkeamman iän perusteella.

Ja tiedättekö kuulkaa että downit ovat kaikki järjestään aurinkoisimpia ihmisiä mitä tiedän! Jos saisin tietää sellaisen lapsen saavani, pitäisin sen ehdottomasti ja ajatelisin tietynlaisena lahjana. siskoni on down ja paljon olen heidänlaistensa kanssa tekemisissä ollut.. anteeksi asiasta haarautuminen, mutta minusta on kamalaa kun downeista puhutaan kun tarttuvasta taudista.

Mieheni ja minä emme ole yhdenkään lapsemme kohdalla halunneet tietää onko riski millainen. Esikoista odottaessani ei tehty edes yhtään ultraa 18 vuotta sitten. Kuopusta odotettaessa 2v sitten kävimme ultrat mutta emme halunneet tietää mitään muuta kuin sen että vastaako viikkoja ja montako on. Nyt olen 36v ja vauvakuume on valtava. Jos vielä saadaan vauva emme halua tietää tuon enempää kuin muidenkaan kanssa. Tämä malli sopinut meille :)

minä olin 43v ja en ottanut mitään testejä, kymmenen pisteen terveen lapsen sain.
syy miksi en halunnut riskilukuja ja stressiä, oli se että en olisi kuitenkaan pystynyt tekemään päätöstä keskeytetäänkö raskaus vai jatkuuko se, jätin nyt asian luonnon omiin käsiin ja ajattelin että jos on elinkelvoton sikiö se poistuu itsekseen ja mikä minä olen valitsemaan kuka tänne saa syntyä?
Foolihappoja kannattaa syödä, jokaisen raskaana olevan. Viistasta.

Jatkotutkimuksiin kutsutaan kaikki naiset, joilla riskiluku on enemmän kuin 1:250. Eli sitten joko istukkabiobsiaan tai lapsivesipunktioon raskausviikoista riippuen. Nämä kaikki tietenkin vain niin halutessaan.
Niskaturvokkeen paksuus ja alkuraskaudessa otettu verikoe äidistä yhdessä määrittävät sen riskiluvun,
Eli esim riskiluvulla 1: 170 , niin yhdellä naisella 170:stä juuri sillä iällä, raskausviikoilla, verikokeen tuloksella, ja niskapomin paksuudella on se down-lapsi tulossa.
Mutta kyllähän se aina säikäyttää tulevia vanhempia kun kirje kolahtaa ja siinä ei taroeeksi selvästi asiaa ilmaista.
Tsempiä kaikille odotukseen! Luonto hoitaa asiat tavallaan.

Mulla ikää 24v ja olin juuri tuossa Nt-mittauksessa, viikkoja oli 12 4.
Ja meillä tulokset oli näin...

iän mukaan 1:1400 ja sit se toinen oli 1:28 000.
ja niskaturvotus oli 1.5mm.

ja tutkimuksen tehnyt kätilö sanoi, ettei mitään hätää ole.
Esikoiseisella nt oli 1.7mm, mutta silloin sain vain tuon iän mukaan lasketun riskiluvun, silloin ei tehty vielä automaattisesti veriseulaa.
En muista kyllä lukua, mutta ihan terve poika tuli.
Vaikka sitten raskauden loppuvaiheessa lääkäri sanoi, että voi olla Down-lapsi, kun pojalla todettiin molemminpuoleinen munuaisaltaiden laajentuma, ja oli myös viikkoihin nähden kovin pieni.
Mutta mitään hätää ei ollut, vaikka toki pelästyin lääkärin sanoja ja aloin henkisesti valmistautumaan että tulokas on erikoislapsi.

Kamala kun nyt tuntuu huolestuttavalle. Siis se kuinka isot "arvot" te kaikki olette saaneet. Minulle kirjattiin vaan neuvolakorttiin, että 1:2300, mutta ei kukaan maininnu mistä se on? Eli ikä vai joku muu... Olen siis 25-vuotias, ennestään yksi terve poika, eikä perinnöllisiä sairauksia tms.

No turhaa huolehdi katarriinat. Ne ehdottasis teiile kyllä jatkotutkimuksia jos riskiluku ois tarpeeksi iso.

townit on niin hyvannakoisii

Ei sillä luvulla mitään merkitystä ole. Joku sanoi, että 1/250 oli suhde millä pääsee kontrolliin, mutta sekin on todella pieni mahdollisuus.
Lisäksi se uskomus, että vanhemmilla synnyttäjillä olisi korkampi riskuluku ei pidä paikkaansa, kyllä vammaisia syntyy pääasiassa nöille vatipäille penikoille jotka vetävät kaikki aineet naamaan lapsia odottaessa.
Me olemme vaimontekeleen kanssa molemmat 35-vuotta ja eka muksu tulossa, riskiluku oli joku 1:75000 tjtn. Emäntä minulle sen sanoi, mutta en kai minä sitä edes sileen ajatellut. Niskaturvotusta ei ollut juuri mitään..

mulla esikoisesta oli toi lukema 3,9mm lääkäri sanoin heti että ei tule tämä sikiö näkemään päivänvaloa.. sain siitä sitten lähetteen sairaalaan. siitä parin viikon päästä istukkanäytteeseen. noin kolmen viikon piinaava odotus. postissa tuli kirje sairaalasta että sikiön kromosomit ovat normaalit. täysin terve lapsi syntyi viikolla 40 2. toisesta lapsesta lukema oli 0,9mm. et ei ne aina paikkaansa pidä.

Täällä kanssa ihan täysin epätoivoinen toista lastaan odottava äiti. Mentiin niskapoimu-ultraan viikolla 11 1. Näin heti, että sikiö oli vähän erinäköinen, kiinnitin ultrassa huomion mustaan "vesipussiin", jonka näin niskan alla. Turvotusta oli 3,2 mm. Tästä solahti käsiin lähete verikokeisiin ja saatiin myös tietoa lapsivesitutkimuksesta. Ei ollu ihan sama fiilis ultrasta tulon jälkeen kuin esikoisen kanssa.

Kävin verikokeissa ja viime maanantaina tuli tulos. Down luku 1/6. Ei auta ajatus, että mahdollisuus saada terve on kuitenkin 5 vauvaa.

En tiedä tarkkaan, miksi luku on niin korkea. Olen 32-vuotias. Varmaankin hormonit on ihan vinksallaan, jos lapsen kromosomit on terveet. Mennään lapsivesitutkimuksiin. Ajattelin, että annan turvotusten olla, mutta tuon luvun jälkeen en voi olla ja odottaa rauhassa.

Pelottaa myös mahdolliset muut kromosomipoikkeauvuudet tai sairaudet.

En tiedä, keskeytämmekö raskauden vai emme, jos tulos on se pahin. Riippuu vamman laadusta paljon. Ensimmäisen lapsen kohdalta voin sanoa, että en ymmärrä, jos voimia riittäisi sairaan lapsen hoitoon. Eniten pelkäisin sitä, että lapsi ei eläisi kauan. Tai eläisi niin kauan, että menetys olisi ihan hirveää. Toki kaikki on mahdollista vaikka olisi terve lapsikin. Mutta äidinrakkaus on jotain niin vilpitöntä, että ahdistuisin suunniltani, jos näkisin lapseni tuskan.

Pelottaa jo pelkkä ajatuskin abortista. En ole sitä koskaan kuvitellut tekeväni. Se tutkimuskin itsessään on kamala.

Luin näitä viestejä ja olo tuli hieman paremmaksi, kun riskiluvut olivat samoja niskaturvotuksineen ja lapsi terve.

Toivon parasta, pelkään pahinta. Tämä on pahinta koko elämäni aikana, ei mikään ole ollut näin raskasta.

Voiko tästä selvitä, kävi miten kävi? Onneksi on tuo rakas pieni tyttöni tuolla nukkumassa. Maailman kallein aarre. Vasta tällaiset asiat opettavat arvostamaan elämän pieniä iloja. Voiko niitä olla vammaisen lapsen vanhemmilla yhtä lailla?? Eihän huomisesta muutenkaan koskaan tiedä.

To see the future you must first close your eyes.

Mä olin 24 ku aloin odottamaan esikoistani. En ollut edes ajatellut että meille kävisi noin että lukema on meilkein 4mm. Vaikka tästä on jo aikaa viisi vuotta ni muista vieläkin sen tunteen ku mun koko maailma romahti siihen lääkärin tokaisuun et tämä sikiö ei päivän valoa näe. Se seuraava kuukausi oli niin kauhea odottaa päästä istukkanäytteeseen ja se tulosten odotus oli vielä kamalempaa. Koska sanoivat siellä sairaalassa et jos kaikki hyvin niin tulee postitse vastaus ja jos kaikki ei ole hyvin niin he soittavat. Sen kuukauden aikana ku puhelin pirisi aina sydän alkoi takomaan et nyt sit se "puhelu" tulee. Vaikka kaikki todettiinki normaaliksi ni ei se mulla siihen jääny. Mä joutusin käymään sydänultrissa koko raskauden ajan ku se lukema oli niin korkea ni lääkärit ajattelivat että sikiön sydämessä on jotain vikaa. Mä elin koko raskausajan järkyttävässä pelossa enkä uskonut enää mihkään ennen ku saan vauvani syliin terveenä. Mulle tuo raskaus jätti kauhean pelon sen takia meiän lapsilla onki yli 4vuotta ikäero koska pelko eli minussa todella kauan. Vaikka olen saanut kaksi keskenmenoa kuopuksen jälkeen niin minulle tuo esikoisen raskausaika on henkisesti ollut kovempi paikka. Kun aloin odottamaan toista lasta ja olen kertonut tuon lukeman ultra lääkäreille ovat heti kysyneet tuliko terve??

Mulla ei riskilukua keretty ottamaan koska neuvolassa sanoivat että pitää tehdä pian (en tiennyt asiasta mitään koska odotan ensimmäistä) ja sitten ultrassa kysyivät onko mulle tehty tota ja kun sanoin että ei niin ne alkoi ihmetellä ääneen et miks ei koska se piti tehdä ennen rv 12 ja ne on varmasti sen siellä neuvolassa tienny, mutta ei paljo oo tuntunu kiinnostavan. tehtii se sitten ultran jälkeen, vaikka viikot olin jo ylittänyt, mutta toivotaan että jonkinlainen vastaus tulee. en ole sitä vielä saanut vaikka pari viikkoa siitä on jo mennyt.

Itse olen iki onnellinen down lapsen mamma ja en voi saada parempaa, ihanampaa lasta kuin olen saanut.

Riskiluvut ja millimetrit, voi jestas teitä! Vaikka se riski olis 1:2, niin lapsi on joko vammainen tai ei. Tai jos riski on 1:1000, niin lapsi voi olla siltikin vammainen. Ja tuo seuloo vaan mahdollisia down-tapauksia! Et silti voi olla varma, meneekö jotain muuta vikaan raskaudessa, synnytyksessä tai lapsen kasvaessa. Oma esikoiseni menehtyi, eikä siinä auttanut esimerkilliset turvotukset eikä verikokeet. Olisin ikionnellinen, vaikka olisin saanut vammaisen, mutta elävän lapsen. Miettikääpä sitä.

Tänään kävin lv-punktiossa ja täytyy sanoa, että oli kokemuksena traumaattisempi, kuin olisin voinut kuvitella. Lääkäri ei tiennyt yhtään mitä teki. Sellainen olo mulle tuli. Siinä kävi pyörimässä harjoittelija ja kaks muuta kätilöä sen yhden ultraajakätilön lisäksi. Oli kuulemma uudet neulat ja vehkeet. Ja joku osa meni väärin päin, ei nähnyt neulaa ultrasta. Ensimmäinen tökkäys osu virtsarakkoon ja kävi äivän järjettömän kipeää! Vasta kolmannen kohdalla näkivät, mihin pistivät ja saivat vettä imettyä ihan minimaalisesti. Nyt on lievää kummaa olotilaa kohdussa ja soitin jo äsken päivystykseen, kun lämpö alkoi nousta lievästi. Nyt vaan joutuu seurata.

Nyt näky vauva ihan selvästi. Itkun kans tässä ollaan. Aivoissa oli kysta, mutta ei oo kuulemma vaarallista. Tuloksia odotellaan noin viikossa.

Pitkä on aika.

Ymmärrän heitä, jotka ovat katkeria ja surullisia lapsen menetyksen johdosta. En minäkään ilolla katsele muiden äitien onnellisia ilmeitä ja vatsoja. He ovat tietämättömiä, mua suututtaa kun epäilys on enkä voi nauttia ja iloita raskaudestani. Tiedän, itse valitsin sikiöseulonnan, mutta kuka odottaisi että omalle kohdalle juuri se pahin asia voisi tulla vastaan? Ei kukaan tekisi lapsia, jos pelkäisi, että jotain sattuisi omalle kohdalle. Aina voi kuitenkin sattua ja tämä on vaan kestettävä. Esikoisen jälkeen en oo muuta tehnytkään ku huolehtinu ja pelänny, että sille jotain kävisi. Se on normaalia, että huolehtii, se kuuluu raskauteen ja äitinä olemiseen.

Sitä vaan pelkään, että jos vamman laatu on paha... Voinko äitinä katsoa, kun oma lapseni kärsii jatkuvasti?

Olin 35-vuotias odottaessani esikoistani ja tuolloin saatiin niskaturvotuslukemiksi 1,7. Verkikokeita ei otettu (niitä ei ollut meille tarjota) eli mentiin pelkästään tuon niskaturvotustestin mukaan. Ihan terve ihana tyttö syntyi. Jos vielä näin "vanhoilla päivilläni" tulisin raskaaksi, niin en lähtisi noihin seuloihin (no niskaturvotuksen ja rakenneultran toki), mutta verikokeet saisi jäädä ottamatta. Nuo testit ovat niin monesti aiheuttaneet monelle ylimääräistä huolta (vääriä hälytyksiä). Itse en pystyisi aborttia tekemään kuin korkeintaan siinä tapauksessa että lapsella olisi todella vaikeasti vammainen. Aina tätyy myös muistaa se että vainka kuinka terve lapsi olisi tulossa ennakkotietojen mukaan, niin synnytyksessä on kuitenkin vielä pieni mahdollisuus että lapsi voi vammautua--mutta kuten sanottu niin näitä ei kannata murehtia liikaa vaan yrittää nauttia raskausajasta niin hyvin kun se on mahdollista. On se niin uniikkia aikaa- ja ei se stressi tee sille vatsa-asukillekkaan hyvää :) Mukavaa ja rentouttavaa odotusaikaa kaikille :)

Ja raastavien viikkojen jälkeen vihdoin saatiin se tulos! Terveet kromosomit!! Voi tätä uskomatonta ihanuutta, ei voi vieläkään todeksi uskoa! Ja ei kukaan voi vieläkään taata tervettä lasta, tiedän. Mutta nyt alan nauttia raskaudesta päivä kerrallaan, toivoen parasta ja elän tässä ja nyt. Ehkä rakenneultran jälkeen jo voimme kertoa esikoisellekin siitä, että hänestä tulee isosisko.

Hei!

Kirjoittelen tänne. Tänään sain puhelun, riskisuhde on 1:70. Nt oli 2.0 mm ikää minulla 35.

Alkushokin ja itkujen jälkeen mietityttää että mitä tulee tapahtumaan...

Lapsivesinäyte tutkimus tai istukkabiopsia?? Ei kertonut soittaja oikein mitään tarkempaa kuin tuon riskisuhdeluvun.

Ensin alkuvuodesta koin elämäni ensimmäisen keskenmenon rv 14 plus. Se oli kamalaa, tuntui elämäni hirveimmältä tapahtumalta.

Nyt olen uudestaan raskaana ja sitten tulee tällainen asia eteen.

Kauheata, kun äidin pitää puolet raskausajastaan pelätä ja stressata, onko lapsella down. Se nyt on useimmiten helpoin juttu vammoista. Tietenkin jokainen toivoo kohdalleen kaikkea hyvää, mutta kun elämästä ei aina tiedä - eikä varsinkaan synnytyksen jälkeisistä ajoista. Pelätähän saa senkin jälkeen, vaikka saisi tiedon että vauva ei ole down...

Mulla on ikää 34 ja riskiluku oli 1:52 000 joten ei se automaattisesti tarkoita korkea ikä, että olisi suuri riski!

Muistakaapas sekin, että aika usein down-raskauksissa nt on normaali eli kaikki downit ei jää kiinni edes yhdistelmäseulan antaman riskiluvun perusteella! Ja toisaalta kromosomistoltaan terveillä lapsilla (joilla esim. sydämen rakenteessa poikkeavaa) on tuota turvotusta huomattavasti. Minun kunnassa kaikki 37 pääsee halutessaan lv-punktioon.

Hei! Olen 46-vuotta ja tulin vahingossa raskaaksi. Mulla on jo kolme tervettä isoa lasta. Alkusäikähdyksen jälkeen olen iloinnut asiasta. Riski keskemenoon on tässä iässä 90 prossaa, mutta hyvin on mennyt. Nyt on jo alkukolmannes ohi.

Aiemmissa raskauksissa kävin vain rakenneultrassa, koska olen aina ajatellut, että haluan joka tapauksessa pitää lapsen, vaikka olisi vammainenkin. Rakas ja tärkeä hän olisi kumminkin.

Nyt kävin 12-viikon ultrassakin, koska sikiön ikä oli epävarma, sillä kalenterini oli hävinnyt. Suloinen pikkuvauveli siellä liikkui ja niskaturvotus on normaalirajoissa eli 2:n tienoilla. Ilmeisesti iän ja hormooniarvojen seurauksena ns riskilukuni Down-lapseen tai muuhun kromosomivaurioon oli 1:kymmeneen eli kymmenen prossan riski.

Tarjosivat lapsivesipunktiota.Kieltäydyin, koska siinä on aina tulehduksen ja keskenmenon riski kuitenkin olemassa ja joka tapauksessa haluan tämän oman masuvauvani pitää.

Tokihan jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta mahdollista terveyttä, mutta mikäli sitä ei tule koen elämän olevan arvokasta vammaisellakin ja rakastan jo nyt vauvaani...terveenä tai sairaana. En pelkää Downia...he ovat usein onnellisia, iloisia ihmisiä, jotka tuovat paljon iloa lähelleenkin, vaikka huoliakin toki...pelkään sitä selviääkö masuvauvani hengissä. Onneksi nyt näyttää jo hyvältä. Tsemppiä kaikille odottaville ja Downlasta mahdollisesti odottavat: Asia ei ole pelkästään surullinen, Moni vanhempi saa paljon iloa ja onnea omasta Down-lapsestaan, samoin sisarukset. Elämä haasteineen voi opettaa meistä myös empaattisempia ihmisiä ja arvomme voivat muuttua inhimillisempään suuntaan oppiessamme kestämään epätäydellisyyttä ja ymmärtäessämme elämän arvon...epätäydellisenäkin. :)