Olen muutoin ihan normaalien kategoriaan sopiva tyttö, mutta jännitän sosiaalisia tilanteita hyvin paljon. Töissä olen ollut nyt kahdessa paikassa ja kummassakaan en ole onnistunut tutustumaan ihmisiin. Haluan vain heti tietää miten kaikki hommat tehdään, tehdä työt hyvin ja olla miettimättä muita. En kuitenkaan pysty olla täysin miettimättä muita, sillä seuraan usein hyvinkin tarkasti sosiaalisia tapahtumia ympärillä. Edellisessä työpaikassa tätä ei oikein hyväksytty, mua alettiin inhoamaan ja kiusaamaan.
Tiedän että oma persoona ja käytös siihen jollain tavalla vaikuttaa, miten ihmiset minuun suhtautuu. Mulla on ihmeellinen peiterooli päällä, koska oma sisin on jossain suojamuurien takana, häpeältä ja ujostumiselta piilossa. Ihmiset selvästi vaistoavat sen ja huomaavat mussa siis jotain epäaitoa.
Jännityksestä johtuen myös jotkut asiat menevät helpommin ohi, ja asioita on vaikeampi sisäistää. Johtuen varmaankin siitä että aivoissa tapahtuu jonkinasteista yliaktiivisuutta tietyillä alueilla. Luin että sosiaalifoobikoilla se yliaktivoituminen tapahtuisi uusien tilanteiden kohtaamista käsittelevillä aivojen alueilla.
Olen myös hyvin kankean olonen ja omia tunteita on välillä vaikea tuoda esille puhuttaessa. Tuntuu ettei löydä sanoja kuvaamaan asioita, tai mielikin saattaa joskus vaan lyödä tyhjää kun jotain pitäisi kommentoida. Pitäisi harjotella runsaasti kommunikointia että se sujuisi jotenki elävästi ja muiden tunteita huomioon ottaen.
Mua pidetään kovin usein masentavana, negatiivisena, ihmisvihaajana, narsistisena, ylpeänä tai itsekeskeisenä. Ainakin sen perusteella mitä ihmisten kommentteja olen joskus kuunnellut. Eräs tyttö muun muassa kysyi kerran multa että 'Tykkäät sä ihmisistä?'.
Yksinäisyys ja jännittäminen sosiaalisissa tilanteissa heijastuu ihan kaikkeen. Se vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin jos sellasia vielä on, opiskeluun, työssä käymiseen, arkisiin askareisiin, mielenterveyteen muutoinkin, fyysiseen terveyteen... Loppujen lopuksi sitä voi jäädä ihan yksin omaan pesäänsä.
Haluaisin vaan kovasti oppia edes tulla toimeen jokusen ihmisen kanssa. Luoda jokseenkin toimivan ystävyyssuhteen ilman että se muuttuu roolipeliksi vailla aitoutta. Haluaisin löytää sopivan kumppanin ja tuntea läheisyyttä. Haluaisin oppia tuomaan itseäni enemmän esille ilman että se olisi kovin teeskentelevän oloista. Oppia tuntemaan itseni paremmin muiden ihmisten kautta, ja että muutkin haluaisivat oppia tuntemaan minut.

Vastaukset 13
Vanhimmat
en tiedä mitä sanoa mutta kun luen tekstiäsi niin siinä on niin paljon samoja asioita mitä huomaan itessäni. olen 21 v tyttö ja seurustelen ja yritän kaikin voimin päästä irti omasta suojakuoresta ja näyttää ihmisille todellista itseä. Olen omasta mielestäni tosi sosiaalinen ihminen mutta jännitän sosiaalisia tilanteita niin paljon että vetäydyn sinne suojakuoren taa. olisi kiva vaihtaa ajatuksia.. kun ei tätä tunnetta muut ymmärrä jotka eivät sitä itse koe
mielestäni sosiaaliset suhteet on elämän perusta eikä mikään tunnu miltään jos ei sitä voi jakaa ´toisten kanssa.. muista vielä elävästi ylä-asteella riidat sen aikasten kavereiden kanssa ja kaipaan sitäkin´tunnetta.. mietin monesti elämän merkitystä huonoina päivinä. Olen käyny aika pohjalla ja menossa kokoajan paempaan suuntaan :)
tämä oma kijotus vaikuttaa niin tökeröltä kun olet osannu kirjottaa asiasi niin hyvin
Ei sun kirjoitusasussa mun mielestä mitään kauhean tökerö ollut. Aika pohjalla oon itekin käynyt tai varmaan tälläkin hetkellä olen jossain sielläpäin. Samaa mieltä oon tuosta, että sosiaaliset suhteet on aika iso ja tärkea osa elämää. Mulla nuo suhteet on vielä vähäsempiä kuin sulla(melkeen olemattomia), niin en tiedä olisiko musta edes mitään apua siinä mielessä.
No mistä päin olet ja minkä ikäinen olet?
Uudeltamaalta ja 21
No minä olen 27 vuotias mies Helsingistä. Mukava, tosi ymmärtäväinen ja kaikkea sellaista. Olisi kiva tutustua. Ehkä aluksi sähköpostin kautta mutta miksei myöhemmin kasvotustenkin.
Pystyn samaistumaan tuohon kirjoittamaasi aika hyvin itsekin, vaikka en mikään sosiaalifoobikko varsinaisesti olekaan. Kommunikaatiotaidoissa olisi ehkä kuitenkin jonkin verran parantamisen varaa. Ehkä voitaisiin yhdessä parantaa sosiaalisia taitojamme. Juteltaisiin kaikenlaista siihen asti että se alkaa tuntua luonnolliselta jne. Joku joskus kutsui minua sellaiseksi ihmiseksi jonka kanssa on helppo olla oma itsensä ilman että tarvitsee vetää mitään roolia.
Se oli kivasti sanottu. Mutta joo, pistän tähän osoitteeni. Voit ottaa yhteyttä vaikka ihan lyhyellä viestillä jos haluat. :)
[email protected]
Lol. Aika surkee yritys..
HIHIHIHI
Tarkoitus on olla yksin, miksi te yritätte ottaa yhteyttä?? SE ON VÄÄRIN!
Pillun päälle se vaan yrittää päästä. Ei muuta. Ja säälittävä yritys todellakin.
Pystyn niin samaistumaan siihen mitä kirjoitit. Minulla on aina ollut vaikeuksia saada ystäviä tai edes kavereita. Mieheni sanoo että se johtuu siitä että yritän liikaa ja itse tiedän sen johtuvan siitä että muut ihmiset vain ahdistavat minua. Tuntuu siltä että teen itseni naurunalaiseksi kaikessa mitä sanon tai teen.. yritän aina olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olen jotta "sopisin joukkoon". Usein yritän väkisin päästä mukaan keskusteluun jotta kuuluisin ryhmään mutta siitä seuraa vain pitkä hiljaisuus. Sosiaalisten tilanteiden vaikeuden vuoksi vaihdan jatkuvasti työpaikkaa, suoritan kursseja toista kertaa koska en kykene tekemään ryhmätöitä.. Tuntuu siltä että oma ahdisukseni vie minulta mahdollisuudet minkäänlaiseen normaaliin elämään.
Työskentelen tällä hetkellä pienessä firmassa jossa kaikilla on tapana kokoontua pari kertaa päivässä kahvipöydän ääreen. Itse jään usein vain huoneeseeni istumaan koska en kestä sitä ahdistuksen tunnetta mikä tulee siitä kun yritän "tulla heidän kanssa toimeen".
Pelkään luottaa jonka takia seurustelu ja kaverisuhteeni ovat olleet hyvin riitaisia ja lyhyitä. Tuntuu siltä että pitäisi asua yksin jossain tunturissa etten aiheuta ongelmia. Kaipaan kauheasti läheisyyttä ja hyväksyntää mutta kun koitan luoda suhteita muihin ihmisiin onnistun lopulta tuhoamaan ne hankalalla luonteellani.
Ootko tyhttö hakenut apua näihin ongelmiisi?
Erittäin tutun kuulosta tiksuliini. Ja olen käyny psykiatrian yksikössä pari vuotta, mutta ei siitä sen suurempaa apua ole ollu. Se on ollut sellasta keskustelua yhden sairaanhoitajan kanssa. Tuntuu että sitä tarvitsisi ammattitaitosempaa apua. (:
Kurjaltahan tilanteenne kuulostaa, tyhttö, tiksuliini ja hennnakin :( Ymmärrän oikein hyvin sosiaalisten tilanteiden jännittämisen ja suoranaisen pelkäämisen, olen kärsinyt itse samasta, ja kärsin yhä, vaikka olenkin vanhemmiten oppinut suhtautumaan ihmisiin ja itseeni eri tavalla. En kuitenkaan osaa neuvoa teitä, se miten minä opin, ei välttämättä toimi kellään muulla.
Voisitteko te kolme kenties aloittaa yhteydenpidon? Olette suunnilleen samanikäisiä, samaa sukupuolta, ehkäpä maantieteellisestikin lähekkäin. Ehkä teillä voisi olla jotain muutakin yhteistä, kun nykyinen tilanteenne.
Ehkäs sinulla voisi olla myös yhteistä tiksuliinin ja hennan kanssa. Suorastaan kuulostaisi siltä että olisitte saman persoonaan eri puolia.