Pelkään, että romahdan henkisesti. En pysty nukkumaan öisin ja valvon myöhään. Eilen nukahdin joskus kolmen jälkeen ja heräsin vartin yli kuusi. Herätyskello on soimassa taas samaan aikaan ja pakko herätä mutta en vain pysty nukkumaan vaikka väsyttää. Tämä totaalinen yksinäisyys vain kaivertaa mielä. Ainoa asia mitä pystyn miettimään on yksinäisyyteni ja se, että tulenko koskaan löytämään toista ihmistä vierelleni. Vuosi vuodelta tämä unelma käy kaukaisemmaksi ja kaukaisemmaksi. Vuosi vuodelta minä olen vanhempi. Itken nykyisin lähes joka ilta. Suurin pelkoni on tosiaan se, että jonain päivänä mieleni pettää jollain tavalla. Miten tätä vastaan voi itse taistella? Onko jatkuva itkeminen vaarallista? Huomaako sen jos "romahtaa" henkisesti vai tapahtuuko se salaa ihmiseltä?
Miksi kiusaan itseäni selailemalla naisten treffi-profiileja netistä? En ymmärrä miksi teen näin. Masennun vain entisestään. Ikäiseni naiset näyttävät silmääni aikuisilta naisilta he ovat kuvissaan ja profiileissaan itsevarmuutta uhkuvia upeita naisia. Juuri sellaisia minä pelkään. Mitä mahdollisuuksia minulla on tuollaisten naisten edessä? Harrastukset ovat suoraan kuin lifestyle lehtien sivuilta ja mieluisia matkakohteita löytyy iso pino Pariisista New Yorkiin. Olen kyllä tehnyt omankin profiilin mutta ei sinne ole 4 vuoden aikana tullut yhtään viestiä. En ole kyllä laittanut sinne kuvaakaan enkä erityisemmin enää jaksanut päivittääkkään sitä. Pitäisi ehkä valehdella enemmän ja esittää kultturellimpaa kuin oikeasti onkaan. Kirjoittelu näyttää menevän öiseksi tajunnanvirraksi joten lienee parempi lopettaa tähän. Olo kuitenkin helpotttui taas kun sai hiukan purkaa tuntojaan jonnekkin.
Kiitos ja anteeksi internet. Olen lukenut, että ei ole mitään ärsyttävämpää kuin epätoivoisten miesten valitustekstit internetissä niin valitettavasti tässä on taas yksi katkera kirjoitus niiden tuhansien muiden joukkoon. Adieu...
Miksi kiusaan itseäni selailemalla naisten treffi-profiileja netistä? En ymmärrä miksi teen näin. Masennun vain entisestään. Ikäiseni naiset näyttävät silmääni aikuisilta naisilta he ovat kuvissaan ja profiileissaan itsevarmuutta uhkuvia upeita naisia. Juuri sellaisia minä pelkään. Mitä mahdollisuuksia minulla on tuollaisten naisten edessä? Harrastukset ovat suoraan kuin lifestyle lehtien sivuilta ja mieluisia matkakohteita löytyy iso pino Pariisista New Yorkiin. Olen kyllä tehnyt omankin profiilin mutta ei sinne ole 4 vuoden aikana tullut yhtään viestiä. En ole kyllä laittanut sinne kuvaakaan enkä erityisemmin enää jaksanut päivittääkkään sitä. Pitäisi ehkä valehdella enemmän ja esittää kultturellimpaa kuin oikeasti onkaan. Kirjoittelu näyttää menevän öiseksi tajunnanvirraksi joten lienee parempi lopettaa tähän. Olo kuitenkin helpotttui taas kun sai hiukan purkaa tuntojaan jonnekkin.
Kiitos ja anteeksi internet. Olen lukenut, että ei ole mitään ärsyttävämpää kuin epätoivoisten miesten valitustekstit internetissä niin valitettavasti tässä on taas yksi katkera kirjoitus niiden tuhansien muiden joukkoon. Adieu...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Keskityt ongelmiin, etkä ratkaisuihin. Mitä tapahtuu, kun keskittyy ongelmiin? Ihmisen mieli on rakennettu niin, että se vääristää ja keksii asioita ollakseen oikeassa. Jos keskityt ongelmiin, aivosi keksii ongelmia vaikka sellaisia ei olisikaan! Ainoa asia, joka estää ihmisiä tässä maailmassa saamasta mitä he haluavat, on se paska tarina, jota he syöttävät itselleen miksi he eivät voi saada haluamaansa.
Voit alottaa elämäsi muuttamisen esimerkiksi nettitreffeillä. Laita profiilin kuva. Jos saat itsestäsi huonoja kuvia, käy kuvauttamassa itsesi valokuvaajalla. Keskity ja kirjoita ytimekäs profiili. No, tietysti joku sanoo etteivät nettitreffit toimi miehille. Näin voi olla, mutta nettitreffit ovat hyvä paikka ottaa ensimmäinen askel. Tee hyvä profiili - paras, jonka voit tehdä - ja ota yhteyttä naisiin. Jos käteen jää vain pelkkä luu, muuta strategiaasi ja siirry tosielämään. Onnittele kuitenkin itseäsi siitä, että otit ensimmäistä kertaa elämässäsi oikeasti jalan toisen eteen ja aloitit täydellisen muutoksen elämässäsi.
Onko netti ainut paikka nykyisin enää hakea itselleen seuraa, eikö ole muitakin keinoja löytää se oikea? Kauhea homma käydä kuvauttamassa itsensä, luoda kaikenmaailman profiilia itsestään, yrittää kertoa itsestään parhaita puolia ja "kaupata" itseään kuin orjamarkkinoilla. Taitaa netissä olla vielä ne kaikkein vaativimmat tyypit, jotka rankkaavat jo pelkän kuvan perusteella ihan loistotyyppejä pois, kun ulkomuoto on monenmielestä se ensisijainen juttu. Minusta on kiva mennä sokkotreffeille, kun ei ole mitään mielikuvaa toisen ulkonäöstä mutta persoonan on oppinut tuntemaan viestien välityksellä ja siitä kiinnostus lähtenyt. Koskaan en ole tavannut niin vastemielistä ja rumaa ihmistä sokkotreffeillä, että olisi peljästyttänyt.
Vinkki.
Mene paritanssikurssille, siellä on jatkuvasti miehistä uupelo ja naisten ylitarjonta.
Tanssiseurat ympäri maan järjestävät niitä.
Sieltä löytyy normaaleita hienoja naisia, sekä vapaita että varattuja, kaikki ovat tanssimassa omasta syystään, osa harrastemielessä osa hakee elämänkumppania. Ja siitä ei muuta kuin kunnon lavatansseihin sieltä löytyy ikäisiäsi naisia.
Kokeile, et voi juurikaan mitään menettää, mutta voit saada elämäsi takaisin. Eikä tarvi jatkuvasti netissä eikä baareissa notkua.
Onnea matkaan.
juu , eipä mullekkaan ole ikinä kukaan vastannut ja valvon kans kolmeen jokä yö. Kearran tein feikki profiilin suomi 24 treffeille ja valehtelin kaikkee.Sain 6 vastausta viikossa varmaan sen takia kun sanoin tienaavani 50 tonnii vuodessa. Silloin naamalla ei ole väliä jos tienaa sen 50 tonnii vuodessa.
Ainahan sä valehtelet.
Sitähän sanotaan usein, että netti saa ihmisten huonoimmat puolet esiin. Oletko etsinyt sopivaa naista muualta? Aiemmin mainittu paritanssi on varmasti hyvä harrastus, jos vaan pidät tanssimisesta. Se sopii hyvin myös ujoille ja estyneille, koska miehistä on siellä pulaa, tanssiessa saa kahdenkeskistä aikaa ja tanssiparin kanssa on helppo vaihtaa muutama sana myös tanssin jälkeen.
Naisen voi kuitenkin löytää ihan mistä tahansa. Esim. yksi kaverini sai nuorena onnettomuudessa sellaisia vammoja, ettei tee ulkonäöllään vaikutusta naisiin. Hän oli jo luopunut toivosta naisten suhteen, mutta löysi yllättäen vaimon ohjatessaan alle kouluikäisten lasten liikuntaa, jossa hänen luonteensa pääsi hyvin esiin. Lasten vanhemmat seurasi harjoituksia sivummalta, yhden pojan yh-äiti kiinnostui ohjaajasta ja loppu on historiaa.
Toivoa on niin kauan kun liikut ihmisten ilmoilla. Kannattaa itse olla aloitteellinen ja ottaa kontaktia naisiin, mutta jos et pysty siihen, hyvällä tuurila joku voi silti kiinnostua niin että siitä tulee jotain.
Oletko etsinyt sopivaa miestä muualta?
Et........koska netti on sun elämääsi.
Just näin. Ja kärsin ite samasta ongelmasta. Pitää tehdö uuden vuoden lupaus, että ei avaa näitä palstoja vuoden 2012 aikana. Nettikeskustelut (ruikutuspalstat) ovat myrkkyä! Olen syyllistynyt itsekin näillä roikkumiseen, mutta nyt se on lopetettava.
En usko, että uskaltautuisin jollekkin tanssikurssille. Ei vain ole sellaista toimintaa jossa tuntisin oloni mukavaksi. Kyllähän sitä liikkuu ihmisten ilmoilla mutta ei se vaan niin yksinkertaista tunnu olevan. Pitäisi uskaltaa puhua ihmisille enemmän ja olla ulospäin suuntautuneempi kuin on.
Toivoa on niin kauan kuin sitä on. Hirveintä on kun lakkaa uskomasta omiin unelmiinsa sen jälkeen ei jäljellä ole mitään. On vain tyhjyys, epätoivo ja itseinho. Ei sen parisuhteenkaan ole niin väliä kunhan vain pystyisin nukkumaan ja olemaan tyytyväinen siihen mitä elämässäni nyt on. Vaikka se ei olekkaan paljoa on se kuitenkin jotain mutta tämä yksinäisyys tuhoaa sen vähänkin. Kunpa vain voisi olla ajattelematta näitä asioita mutta taitaa olla se lajin jatkaminen koodattu niin syvälle meidän geeneihin, että ei se ihan noin vain onnistu.
Jep, tuohan se juuri on, miten aloitit "En usko, että uskaltautuisin.....jne..".
Se on joillekin liian vaikeaa tajuta että loppupeleissä jokainen on oman onnensa seppä, ei sieltä kotoa tule kukaan hakemaan, ne ei edes tiedä että olet olemassa.
Mikään ei ole helponpaa kuin vajota melankoliseen itsesääliin, se suorastaan kutsuu lempeään sylsilyyn.
Noilla tanssikursseilla olen nähnyt vaikka millaisia peräkammarinpoikia, et ole ainoa lajiaan.
Et menetä mitään vaikka kokeilet.
Edellinen viesti on täyttä asiaa. Se nyt vaan on fakta, että pelkästään Jehovan todistajat ja vastaavat tulee hakemaan kotoa ja niilläkin on mielessä jotain ihan muuta kuin parisuhde. Jos tahdot parisuhteeseen, vähintä mitä voit tehdä on mennä johonkin jossa naiset saa tilaisuuden tutustua sinuun ja voi ottaa halutessaan kontaktia. Se tuskin riittää, mutta se on hyvä alku ja sen jälkeen voi vähitellen kerätä rohkeutta ja ruveta aloitteellisemmaksi.
Tanssikursseilla on oikeasti vaikka millaisia sohvaperunoita, joilla on kymmeniä kiloja ylipainoa, kaksi vasenta jalkaa eikä rytmitajusta tietoakaan. Voin kuvitella, että monelle niistä on jäänyt koululiikunnasta kauheat traumat, mutta jotenkin ne on päässyt siitä yli ja tajunnut, ettei harrastaminen ole niin vakavaa. Huonokin tanssija voi tehdä naisiin vaikutuksen, kun suhtautuu huonouteensa rennosti huumoria unohtamatta. Jos se ei tule luonnostaan, sitä voi oppia harjoittelun kautta. :)
No eiköhän sen jokainen tajua, että kotoa ei ketään tulla hakemaan. Valitettavasti en uskalla mennä tanssimaan niin en uskalla. Jos joku pyytäisi tanssikursseille kanssaan niin ehkä saattaisin uskaltaa mennä mutta lähtökohtaisesti ajattelen, että ei kukaan halua tansia kanssani. Toki tämä on päänsisäistä itsensä lyömistä mutta ei sille voi oikein mitään. Ihminen on kokemustensa summa ja omat kokemukseni eivät ole valmistanut minua tuollaiseen toimintaan. En ole koskaan pitänyt edes naista kädestä ja jos pitäisi tosiaan tanssia jonkun kanssa niin kokisin sen todennäköisesti hyvinkin jännitäväksi tapahtumaksi. Punasteleva, vapiseva ja hikoileva tanssipartneri tuskin on kenenkään mieleen. Mitä tanssikursseille menemisessä voi oikeasti hävitä niin tuskin mitään. Valitettavasti sitä on vain syntynyt sen verta herkäksi ihmiseksi, että kaiken ottaa hyvin henkilökohtaisesti ja varoo kaikin tavoin satuttamasta itseään. Jos voisin mennä juttelemaan tuntemattomille naisille sen tekisin ja jos olisin yrittänyt jutella jokaiselle kiinnostavalle naiselle on hyvin mahdollista, että olisin edes ollut jonkinlaisessa parisuhteessa elämäni aikana. Mutta kun en uskalla niin en uskalla. Mä olen hyvin hiljainen aluksi ja vaatii aika paljon aikaa ennenkuin uskallan oikeasti jutella ihmisille niin se vain on ja sen kanssa pitää elää.
Olen yrittänyt hyväksyä sitä, että tulen elämään elämäni yksin mutta se on kovin vaikeaa ja parhaiten elämääni auttaisi jos pystyisin olemaan murehtimatta näitä asioita. Kuitenkin nyt viimeisen kuukauden aikana olen ollut pitkästä aikaa ympäristössä jossa on paljon suunnilleen ikäisiäni naisia ja se on ilmeisesti saanut pääni täysin solmuun. Vastauksissanne olette ihan oikeassa mutta itse en usko, että pystyisin itsenäisesti rohkaistumaan niin paljon, että muutos olisi mahdollinen. Tämäkin kirjoittelu on itselle lähinnä terapiaa ja se helpottaa oloa kun voi kirjoittaa näitä asioita "paperille".
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivillä on samanlaisia oireita kuin kuvaat ja niistä on mahdollista päästä eroon. Yksi yleisesti käytetty menetelmä on sellainen, että vaikeaa tavoitetta lähdetään tavoittelemaan pieni askel kerrallaan. Se toimii, koska olen saanut siitä itsekin paljon apua ongelmiini.
Otan esimerkiksi Riston, jota jännittää kovasti kaikki naisten koskeminen kättelemistä lukuunottamatta. Risto tahtoo harrastaa paritanssia ja hän aikoo totutella siihen tällaisen ohjelman mukaan:
1. a) Käy sellaisilla ryhmäliikuntatunneilla, joissa ei kosketa muihin (esim. bodypump, spinning, aerobic). Totut liikkumaan turvallisessa ympäristössä yhdessä naisten kanssa ja huomaat, ettei naiset naura heti kun teet jotain väärin tai olet huono. Jos sekaryhmään meneminen on liian pelottavaa, mene aluksi tunneille jotka on tarkoitettu pelkästään miehille ja siirry vasta sitten sekaryhmään.
1. b) Pelaa koripalloa miesten joukkueessa ja kiinnitä huomiota siihen, miltä kontakti tuntuu: Se ei ole mitään homojen hommaa vaan täysin luonnollinen osa peliä.
2. a) Siirry pelaamaan koripalloa sekajoukkueeseen. Nyt saat tai joudut ottamaan pientä kontaktia myös naisiin.
2. b) Aloita sulkapallo ja pyri pelaamaan naista vastaan tai nelinpelinä naisen parina. Totut liikkumaan naisten kanssa kahdestaan/parina.
2. c) Mene jollekin soolotanssikurssille, jossa opit tanssimisen alkeita turvallisesti ilman paria. Kynnys paritanssiin madaltuu, kun kaikki asiat ei tule uusina.
3. Nyt olet valmis menemään paritanssikurssille. Jos ujostelet nuoria naisia edelleen liikaa, voit valita aluksi sellaisen paikan jossa käy vanhempaa väkeä ja siirtyä vasta sen jälkeen johonkin nuorempien suosimaan paikkaan.
Risto voi tietysti jättää osan välivaiheista pois tai keksiä niitä lisää, riippuen siitä miten kehitys tapahtuu. Jos hänellä on paljon rahaa, hän käy samalla terapiassa joka tukee hänen edistystään. Jos hänellä on vähemmän rahaa, hän ehkä ostaa pari aiheeseen liittyvää kirjaa, joita hän käyttää apuna ja tukena muutoksessa.
Otin Riston esimerkiksi siksi, etten tunne tilannettasi enkä edes sitä, onko paritanssikurssi sitä mitä haluat tavoitella. Yksityiskohdat vaihtelee tapauksesta riippuen, mutta samaa menetelmää voi käyttää monenlaisissa tilanteissa.
Jos tilanteesi on vaikea, kannattaa käydä juttelemassa siitä myös lääkärin kanssa. Julkisella puolella on yleensä tosi vaikea päästä terapiaan, mutta voit saada lääkkeitä, jotka lievittää ahdistusta tai ainakin vähentää näkyviä oireita. Jatkuvaa lääkitystä ei kannata hankkia ilman pakottavaa tarvetta, mutta satunnainen lievitys kaikkein pahimmissa tilanteissa voi auttaa paljon. Kerrot vaan lääkärille, kuinka paljon asioita joudut jättämään tekemättä oireilun takia ja kuinka paljon kärsit siitä, niin lääkäri arvioi tilanteen.
Millaisista asioista sitten olet kiinnostunut? Joku kodin ulkopuolinen harrastus, jossa käy myös parikymppisiä naisia, olisi ainakin hyvä olla olemassa. Jos mikään pysyvä harrastus ei tunnu hyvältä, miten olisi vaikka marttojen yhden illan ruuanlaittokurssit? Miehet voi hyvin mennä mukaan, vaikka yleensä suurin osa osallistujista onkin naisia. Kursseilla tulee paljon hyviä tilaisuuksia pieneen jutusteluun ja vaikka niitä ei pystyisi hyödyntämään, ruuanlaittotaidoista ei ole koskaan haittaa.
"..tulenko koskaan löytämään toista ihmistä vierelleni. Vuosi vuodelta tämä unelma käy kaukaisemmaksi ja kaukaisemmaksi. Vuosi vuodelta minä olen vanhempi."
Niin, näinkin voi käydä ja näin on käynyt, itselleni. Olin tilanteessasi viisitoista vuotta sitten. Ajattelin samoin. Joka uusivuosi päällimmäinen ajatus oli, että tänä vuonna tämän painajaisen on pakko loppua, että ei tämä voi oikeasti jatkua kenelläkään vuosikausia. Mutta totuus on toinen.
Se on jatkunut jo 15 vuotta.
Järkytys oli murskaava, kun tajusin, että tätä tämä minun elämäni sitten oli: yksinäisisä vuosia toistensa perään. Eikä mikään muutu. Joka aamu herään samaan painajaiseen. Elämäni on uni, joka ei lopu.
Masennuin ja alkoi suruaika. Surin minulle langetettua yksinäisyyden tuomiota aivan kuin jonkun ihmisen kuolemaa.
Tuli viha. Vihasin kohtaloani ja muita onnellisia ihmisiä.
Sen jälkeen tuli vihdoinkin hyväksymisen vaihe. Mieleni hyväksyi "tuomioni" ja pääsin eroon siihen asti piinanneesta toisen ihmisen kaipuusta.
Hyväksymisen jälkeen olo helpottui kummasti. Aivoni ovat vihdoin tajunneet, että yksinäisyys=minä ja minä=yksinäisyys. Muuta olomuotoa ei ole, kuin yksinolo.
Halut katosivat, enkä koe enää mitään tunteita, kun katson vastakkaista sukupuolta. Kuolin sisältäpäin ja olen siitä suunnattoman onnellinen! Parisuhteen ja ystävien puute ei ole enää satuttava asia, vaan se on oletusarvo. Mielenterveyden romahtamista ei tapahtunutkaan, vaan suruvaiheiden kautta vapauduin kaipuusta, toivosta ja rakastumisen tunteesta.
Voin samaistua sinun ajatuksiisi itse olen käynyt tuon saman läpi ja ihan kuin itse olisin tuon kirjoittanut.
No "hauska" kuulla, että en ole ainoa laatuani. Nykyisessä elämässäni olen kokenut useita kertoja hätkähdyttäviä hetkiä, kun joku ulkopuolinen on alkanut surkuttelemaan elämääni. Olen yllättynyt aidosti, että jonkun mielestä yksin eläminen on niin surullista ja kärsimystä tuottavaa. Sitten muistan: ainiin..tämähän on se poikkeustila suurimmalle osalle muita ihmisiä. Itse en enää ajattele asiaa, vaan jatkan zombimaista elämääni onnellisten ihmisten seassa. En ymmärrä edes hävetä...enää.
Olet tavallaan, tai tietyllä tavalla valaistunut.
Monet ovat mielummin surkeissa suhteissa, jossa kärsivät ja kituuttavat kuin ovat yksin. En ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi riippua kiinni jossain vain siksi, että yksinäisyys on monen mielestä sama kuin elämätön elämä. Jos haluaa itselleen vaan parasta sen jälkeen kun ensin on saanut sitä kaikkein surkeinta, niin mielummin on yksin kuin ottaa kenet tahansa. Itse koen monien seurassa itseni ulkopuoliseksi ja erilaiseksi, vain harvan kanssa tunnen olevani samalla aaltopituudella. Valtaosa ihmisistä tuntuu kovin "yksinkertaisilta" ja olenkin miettinyt miksi en osaa keskustella kuin harvojen kanssa. Kuulostaa kovin itsekeskeiseltä ja narsistiselta, mutta ehkä juttu onkin toisinpäin, olenkin niin tyhmä etten tajua muita ihmisiä :)
Aloita PÄIVITTÄINEN liikunta, vaikkapa edes puoli tuntia kävelyä alkuun.
Takaan ja alleviivaan, että masennukset helpottavat, unen laatu paranee, ja mieli rauhottuu.