Halonen kin

Nyt tuli syyte.
(kts Halosen kin vaaliraha ilmoitusta.
Ei tyttö ilmoittanut !)

Jos ja kun alettaisiin SAK / AY rahoja penkomaan sdp politikoille..HUH:HUH::

Syytteen mukaan säätiön varoista on annettu SDP:lle vuosina 2005–2007 yhteensä 23 000 euroa poliittista tukea, vaikka varojen käyttö tällaiseen tarkoitukseen ei säätiön sääntöjen perusteella ole ollut mahdollista.

Urheiluopistosäätiö on antanut vaalirahaa ainakin presidentti Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaan vuonna 2006 (10 000 euroa) sekä Jani Sieviselle EU-vaaleihin (5000 euroa).

Urheiluopistosäätiön johdossa on useita demarivaikuttajia. Säätiön valtuuskunnan nykyinen puheenjohtaja on Paavo Lipponen. Valtuuskunnassa ovat myös kaupunginvaltuutettu Arto Bryggare, kansanedustaja Eero Heinäluoma ja Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola on entinen SDP:n kansanedustaja.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

SAK / Ay jäsenmaksu rahat verottomia ?
Sanottu jopa 400 - 500 miljoonaa euroa vuodessa jäävän valtion verojen ulkopuolelle

Äänestä

eihän me vaan keput.

Nyt pikkasen lohkaistiin auki Urheiluopistosäätiötä vasta.

Huusivat kurkkusuorana Vanhasenkin lautakasasta.

Nyt monen demarin vaikea käsittää, että heillähän sitävilunkia vasta onkin.
Jopa presidetti ehdokaskin säätiössä puheenjohtajana.
Onko presidentti ainesta edes ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"kusi sukassa " kirjoitti:

Nyt tuli syyte.
(kts Halosen kin vaaliraha ilmoitusta.
Ei tyttö ilmoittanut !)

Jos ja kun alettaisiin SAK / AY rahoja penkomaan sdp politikoille..HUH:HUH::

Syytteen mukaan säätiön varoista on annettu SDP:lle vuosina 2005–2007 yhteensä 23 000 euroa poliittista tukea, vaikka varojen käyttö tällaiseen tarkoitukseen ei säätiön sääntöjen perusteella ole ollut mahdollista.

Urheiluopistosäätiö on antanut vaalirahaa ainakin presidentti Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaan vuonna 2006 (10 000 euroa) sekä Jani Sieviselle EU-vaaleihin (5000 euroa).

Urheiluopistosäätiön johdossa on useita demarivaikuttajia. Säätiön valtuuskunnan nykyinen puheenjohtaja on Paavo Lipponen. Valtuuskunnassa ovat myös kaupunginvaltuutettu Arto Bryggare, kansanedustaja Eero Heinäluoma ja Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola on entinen SDP:n kansanedustaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu