Viimeaikoina on monenlaiset EU-asiantuntijat saaneet media-aikaa. Kaikki tietää kaiken, mutta kansalaiset eivät saa mitään selvää, ei löydy punaista lankaa. Yksi asia on jäänyt paitsioon, mitä tapahtuu muissa EU-maissa. Mitä mieltä kansa ja päättäjät ovat muualla. Ja mitä kuuluu maille jotka eivät ole EU.ssa kuten Sveitsi. Pelotellaan, että jos markka tulee takaisin tulee työttömyyttä yms. Kuitenkaan siitäkään ei ole yhtään mitään näyttöä, päinvastoin. Se on ehkä totuus, että kun on maita eri kulttuureista eri talousjärjestelmistä eri elämäntavoista erilaisista ilmastoista, vanhoista kultuureista ja eri ajatusmaailmoista niin se on sellainen sillisalaatti, että sitä ei kukaan pysty pitämään järjestyksessä.
EU-viisaat
Missä järki???
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se mikä on laittanut raha-asiat sekaisin on se kun mentiin euroon kukaan ei enää osaa arvioida onko hinta kohdallaan. Rahan suhde kaikkiin tuotteisiin muuttui niin, että kenelläkään ei ole vertailukohtaa eri tuotteiden välillä. Markkaa verrattiin eri tuotteiden välillä vuosikymmenet ja näin syntyi käsitys ovatko hinnat kohdallaan. Mummun mökki maksoi markka-aikana 150.000 ja nyt se samanverran, mutta euroissa.
Ruotsalaiset ovat tyytyväisiä kun eivät menneet euroon ja nyt säälivät meitä suomalaisia.
Kyllä Soini oli oikeassa heti alusta saakka, EU on tuhon tie ja vse tie vie Suomen köyhyyteen ja suomalaisten veronmaksajien rahalla elätetään ylivarojensa eläneitä maita. Irti on päästävä tai ainakin rahahanat kiinni.
Italian liira oli tosi pieni verrattuna euroon. Ei ihme jos italiaanot eivät osaa käyttää rahaa ja ovat sekaisin. Heidän on todella vaikea verrata ovatko hinnat kohdallaan
Etelä-Euroopan valtiot eivät kerää veroja. Toisaalta kansalaiset ja yritykset kiertävät veroja minkä kerkiävät. Suomessakin veronkierto ("verosuunnittelu") on lisääntynyt.
Palkansaajan on pakko maksaa täällä verot poislukien ulkomaalaiset vierastyöläiset, joita ei ole pantu maksamaan, jotta EK saa halpaa työvoimaa. Etelä-Euroopan maiden verot maksatetaan nyt meillä. Mikä velvollisuus meillä on siihen. Sekö uhka, että ns. markkinavoimat uhkaavat lamalla ja työttömyydellä, jos emme maksa. Näin Katainen ainakin antaa ymmärtää. Onko se todellista vai pelottelua. En usko, että Katainen on perillä asioista. Hän ei vain tiredä, mitä tehdä. Uskon, että takana on suuri puhallus.
"Suomestakin
sopimusrikkuri
Hyvin karkeiden lukujen perusteella suurimpia summia on kriisin aikana tähän mennessä pannut likoon EKP, jonka piikissä on laskutavasta riippuen eri keinojen yhteisvaikutuksesta noin 1 200–1 300 miljardia euroa.
Väliaikainen vakausväline ERVV on käyttänyt vasta osan luotonantovarastaan, mutta Suomi ja muut euromaat ovat luvanneet sille nimellispääoman takauksia yhteensä 780 miljardia euroa.
Yhdessä pysyvän vakausvälineen EVM:n kanssa ERVV-lupaus kasvaa 1 280 miljardiin euroon.
Pelkästään nämä euroalueen sisäiset kriisitoimet paisuvat yhteensä noin 2 500 miljardiin euroon. Jos Suomi vastaa vaikkapa kahdesta prosentista, kertyy vastattavaa pyörein luvuin 50 miljardia euroa."