MTV 3

Väyrynen Niinistö ja Lipponen KESKENÄÄN KINASTELI kuka oli vähiten ottamassa Kreikkaa Euroon . Väyrynen ollesaan Brysselissä edustajana ajoi Suomen omalta kohdaltaan tähän Eurokurjuuteen . Kehui Kiviniemen kanssa nyt on tulipalo sammutettu. KUN VIIME HALLITUKSESSA ANTOIVAT PIKKUSORMEN , NYT ON JO MENNYT MOLEMMAT KÄDETKIN . Halveksin takinkääntäjä väyrystä kun se nykyjään on Euroopan unionin vastustaja. Ja sitten on vielä kansalaisia jotka uskoo häntä .
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Väyrynen on Väyrynen. Nytkin hän maikkarilla antaa ymmärtää, että euroalueesta pitää päästä eroon, mutta sanallisesti hän ilmaiseekin niin, että pitää harkita.
Toinen asia mikä minua ottaa kuppiin, on se, että Väyrynen on olevinaan kovasti yritysmyönteinen, mutta korostaa kuitenkin melkeinpä joka käänteessä kestävää kehitystä - jopa trans-atlanttiset suhteet hän ottaa usein esille tässä asiassa. On oikein edelläkävijä siinä. Minusta Väyrynen sopisi paremmin vihreään puolueeseen lyömään kapuloita yrittämisen rattaisiin.

Äänestä
  • Noo, hississä kuulin, et paten hyvät trans-atlanttiset suhteet amerikkaan johtuvat siitä, et hän haluaa Suomen Natoon. Erään tohtori tason tutkijan kerrotaan tutkineen paten puheita ja kirjoituksia. Niissä mainitaan Nato niin useaan otteeseen, että on hyvä syy tehdä tällainen johtopäätelmä. Pitääkö paikkansa - vai onko huumoria?

    Äänestä

  • kysyn vain kirjoitti:

    Noo, hississä kuulin, et paten hyvät trans-atlanttiset suhteet amerikkaan johtuvat siitä, et hän haluaa Suomen Natoon. Erään tohtori tason tutkijan kerrotaan tutkineen paten puheita ja kirjoituksia. Niissä mainitaan Nato niin useaan otteeseen, että on hyvä syy tehdä tällainen johtopäätelmä. Pitääkö paikkansa - vai onko huumoria?

    Väyrynen munas kyllä täysin itsensä eilisessä maikkarin presidenttiehdokastentissä kertoessaan oikein tohtorismiehenä tutkineensa Sauli Niinistön suhtautumista Natoon. Niinistö kai Väyrysen mukaan ajaa Suomea Natoon. Niinistö ei Väyrysen tutkimustuloksia hyväksy.
    Väyrysen munaus on siinä, että hän esiintyy kuin puolueettomana johtopäätöstentekijänä ja tutkijana, tohtorina, asiassa, jossa toisena osapuolena on hänen oma kilpailijansa presidentin virkaan. Kyllä luotettavuus tällaisiin tutkimuksiin on kyseenalainen. "Kampittaminen" tulee lähinnä mieleen. Eikä asiaa tarvitse ajatella kuin ihan vain lautamiesjärjellä.

    Äänestä

  • reilu peli kirjoitti:

    Eihän Väyrynen oikeustieteellisiä opintoja ole suorittanutkaan. Minusta on hyvä, jos presidenttinä on oikeusoppinut henkilö.

    Äänestä

  • oikeus ja kohtuus kirjoitti:

    Eihän Väyrynen oikeustieteellisiä opintoja ole suorittanutkaan. Minusta on hyvä, jos presidenttinä on oikeusoppinut henkilö.

    Kylläpä oli Väyrynen eilisessä yle tv-tentissä tosi huono. Minusta muut menivät kirkkaasti ohi.

    Äänestä

  • ei niillä eväillä kirjoitti:

    Kylläpä oli Väyrynen eilisessä yle tv-tentissä tosi huono. Minusta muut menivät kirkkaasti ohi.

    Missäs se Väyrynen kaikkein heikoin oli, minusta kuulosti ihan järkevältä ja selväsanaisimmalta, Essayahin ja miksei myös Lipposen ohella.

    Äänestä

  • Ääni vapaana kirjoitti:

    Missäs se Väyrynen kaikkein heikoin oli, minusta kuulosti ihan järkevältä ja selväsanaisimmalta, Essayahin ja miksei myös Lipposen ohella.

    Vaikutti väsyneeltä. Kai siitä johtui, että ei ollut mitään uutta sanottavaa. Lisäksi ymmärsi tilaisuuden väärin. Tilaisuutta ei oltu järjestetty kirjojen jakoa varten. Yms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rivikansalainen kirjoitti:

Väyrynen Niinistö ja Lipponen KESKENÄÄN KINASTELI kuka oli vähiten ottamassa Kreikkaa Euroon . Väyrynen ollesaan Brysselissä edustajana ajoi Suomen omalta kohdaltaan tähän Eurokurjuuteen . Kehui Kiviniemen kanssa nyt on tulipalo sammutettu. KUN VIIME HALLITUKSESSA ANTOIVAT PIKKUSORMEN , NYT ON JO MENNYT MOLEMMAT KÄDETKIN . Halveksin takinkääntäjä väyrystä kun se nykyjään on Euroopan unionin vastustaja. Ja sitten on vielä kansalaisia jotka uskoo häntä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu