Nykyisin keskustalaisvetoinen Helsingin Sanomat puffaa Väyrystä liikuttavasti ja edes yrittämättä peitellä pyrkimystään. Pankaapa merkille. Lähes jokaisessa vaaleista kertovassa jutussa on Väyrynen isossa roolissa. Hupaisa, vähän karnevalistinen mutta ylivoimaisen kokenut, kaukonäköinen ja pätevä kansanmies! Visuaalisessa materiaalissa Väyrysen kuva on suhteessa suurinta kokoa - tai Väyrynen ja Niinistö kättelevät jättäen muut taustalle eli halutaan sanoa: tässä ovat kisan pääpelurit. Jokaisessa infoboxisarjassa Väyrynen esiintyy vasemmalta lukien joko ensimmäisenä tai toisena (Niinistön ykköshaastaja!). Väyrynen saa suhteessa muihin huomattavan paljon palstatilaa. Jos Gallupeissa väyrysen kannatus on noussut vaikkapa prosenttiyksikönkin, ollen virhemarginaalin rajoissa, niin otsikko kuuluu: "Väyrynen lisännyt reilusti kannatustaan". Toki Paavoa näennäisesti arvioidaan "kriittisestikin" sekin kuitenkin positiiviseksi lopulta kääntäen. Useasti lehti kuvaa häntä huumorilla - eihän joviaali Paavo oikeasti ole sellainen pyrkyri ja narsisti miksi häntä on syytetty!
Verratkaapa Väyrysen esilletuontia vaikka Soinin sijoitteluun, kuvakokoihin, kuvien ilmiasuihin (epäedullisia) ja hänen puheensa kuvailuun. Kaikesta kaikuu sanoma: Väyrynen on se varteenotettava Presidentti joka tulee haastamaan ykkössuosikin. Soini, Väyrysen pahin kilpailija, sen sijaan on varjostettu taustalle tai tuotu esiin useimmin negatiivissävytteisesti.
Ei tarvitse olla asiantuntija huomatakseen päälehtemme agendan. Ehkäpä vaalien jälkeen joku tutkija ja sisältöanalyytikko tämän vielä tieteellisestikin todistavat. Näin härskiä suosimista on harvoin ennen nähty!
HESARI NOSTAA VÄYRYSTÄ HÄRSKISTI
HavainnoitsijaX
4
155
Vastaukset 4
- herstL
Väyrynen on iso konna. Rotta lampaan vaatteissa.
- PV pressaksi
Kun kerran Väyrynen on konna, niin linnaan vaan!
Jopas on aikoihin eletty, Hesari muka suosii Väyrystä.
Kyllä nyt vain on niin, että jopa Hesarin vihreät ja porvaritoimittajat ovat huomanneet Väyrysen ylivoimaisen kyvykkyyden. Se on vaan fakta. Sitä ei pysty enää etelänkään media piilottamaan.- Väyrynen is best
Ei siitä mihonkään pääse. Väyrynen on paras, Soini kakkonen. Loput tulee kaukana perässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571381- 261000
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642- 89640
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457