Onko kokemuksia vuosikausia kestäneestä masennuksesta nousemisesta ilman keskusteluterapiaa? Ovatko lääkkeet auttaneet?
En pidä itsestäni keskustelemisesta, joten olen aina kieltäytynyt terapiasta, mutta onko tässä muuta vaihtoehtoa? Vuosia (viisi tai kuusi, en muista) on diagnoosista aikaa, ja vielä on eläminen yhtä vaikeaa.
Mitä lääkkeitä on kokeiltu, teillä joilla olo helpottui? Kokeiltu on täällä jo mirtatsapiinia, sitalopraamia, venlafaksiinia, essitalopraamia, sertraliinia ja duloksetiinia. Joko eivät auttaneet, tai viimeistään annosta nostettaessa nousivat sivuvaikutukset niin suuriksi, että käyttö piti lopettaa. Kannattaako enää kokeilla mitään uutta?
Kannattaisiko jo todeta, että tällainen olen, ei se tästä kummemmaksi muutu?
En pidä itsestäni keskustelemisesta, joten olen aina kieltäytynyt terapiasta, mutta onko tässä muuta vaihtoehtoa? Vuosia (viisi tai kuusi, en muista) on diagnoosista aikaa, ja vielä on eläminen yhtä vaikeaa.
Mitä lääkkeitä on kokeiltu, teillä joilla olo helpottui? Kokeiltu on täällä jo mirtatsapiinia, sitalopraamia, venlafaksiinia, essitalopraamia, sertraliinia ja duloksetiinia. Joko eivät auttaneet, tai viimeistään annosta nostettaessa nousivat sivuvaikutukset niin suuriksi, että käyttö piti lopettaa. Kannattaako enää kokeilla mitään uutta?
Kannattaisiko jo todeta, että tällainen olen, ei se tästä kummemmaksi muutu?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos oikeasti haluat apua, etkö voisi kuitenkin mennä kokeilemaan keskustelua jonkun kanssa? Ei se ole niin vaikeaa eikä kamalaa kuin ehkä ajattelet. Keskustelusta et ehkä siksi ole kiinnostunut, kun tiedostat sen ehkä itsekin, että sillä tavalla joutuu alkaa penkoa sisintänsä ja miettiä, mistä tämä alakuloisuus oikein johtuu. Lääkkeet voivat ehkä helpottaa mielialan kohenemista, mutta heti kun lopetat lääkkeen, myös masennus palaa, koska ne helpottavat ainoastaan oiretta, eivät poista masennuksen syytä!! Mene oikeasti nyt edes kokeilemaan sitä juttelua jollekin ammattikuuntelijalle. Siitä ON apua ainakin sen verran, että alat tiedostaa enemmän omia ajattelutapojasi ja mahdollisia vääristymiä siinä. Tai saatat muistaa jonkin itsellesi traumaattisen kokemuksen, joka vaikuttaa sinuun nyt negatiivisesti. Kun tuollaisia saa purettua, helpottaa se ainakin vähän oloa. Muuten masennuksesta toipumisessakin on omalla tahdonvoimalla ja ponnistelulla merkitystä. Itsekin olen kärsinyt varmaan koko elämäni enemmän ja vähemmän masentuneesta olotilasta ja nyt tuntuu, että minun täytyy vain itse saada ponnisteltua eteenpäin. En voi enää jäädä alakulon vangiksi. Kukaan muu ei sinua voi "pelastaa" kuin sinä itse, vaikka he kuinka sitä yrittäisivätkin. Toivottavasti saat nyt apua jostain, jotta olosi alkaisi vihdoin helpottaa! Kaikkea hyvää sinulle!
Älä mene terapiaan ilman omaa kiinnostustasi, motivaatiota tai aitoa halua.
Epäonnistuneen ja pinnalliseksi (ja piinalliseksi) jääneen terapian jälkeen valittaisit sitten tällä palstalla: terapia ei auta eikä siitä ole mihinkään.
Kävisit vuosikausia kuluttamassa omaa ja terapeutin aikaa ilman minkäänlaista tulosta. Kukaan ei voi kaataa päähäsi paranemista. Ilman omaa työtäsi se ei kuitenkaan onnistu.
Täytyy ihmetellä, että jollakin on "varaa" kieltäytyä terapiasta, jos sitä tarjotaan, sillä se on harvinaista herkkua. Harvalle sitä tarjotaan.
Jos puhuminen on vaikeaa, voi hakeutua esimerkiksi taideterapiaan tai hahmoterapiaan tms.
Ja se on totta, että jos ei ole itse valmis tekemään työtä itsensä kanssa, niin terapiaan on turha mennä. Toisaalta ammattitaitoisen terapeutin tehtävä on saavuttaa luottamuksesi ja "murtaa" muutosvastarinta.
Tehkää, mitä haluatte, mutta turha valittaa, ettei mikään auta, jos ei ole valmis KOKEILEMAAN. Eikä terapiassa käynti tarkoita, että siellä käytäisiin vuosikausia. Terapiasuuntauksia on paljon erilaisia ja eripituisia. Kaikki terapiatavat eivät sovi kaikille, mutta sitten pitää yrittää etsiä toisenlainen. Tai olla menemättä. Mutta sekin on oma valinta. Kuten edellinen sanoi, on jopa erittäin hyvässä asemassa, jos on mahdollista päästä edes terapiaan! Jonot mielenterveyspuolelle ovat yleensä pitkiä. Jos ei meneminen nappaa, niin ei tietenkään ole pakko. Mutta minä ainakin olen jo kyllästynyt ihmisiin, jotka valittavat, ettei mikään auta, mutta kun yrittää erilaisia (tässä nyt tuli vain yksi) ehdotuksia antaa, löytyy kaikesta jokin vika... Pitää olla avoin kokeilemaan uusia juttuja.
Kiitoksia vastauksista. Sain tästä hyvää ajateltavaa.
Siitä voi, mutta se vaatii hirmuisia ponnisteluja itseltä. Vanhojen tapojen muokkaaminen, jopa oman persoonallisuuden muuttamista, siis parempaan.
Itse ainakin luulen että voin tervehtyä masennuksestani saamalla paljon hyviä kavereita. Yksinäisyyteni aiheutti masennuksen joten jos saisin kavereita niin enköhän tervehtyisi?
mistä masennuksesi johtuu. Kuitenkin olisi hyvä oppia sietämään ajoittaista yksinäisyytta kun eihän sitä elämäänsä voi kokonaan laskea kavereiden varaan. Murkkuikä on itsensä etsimisen ja minuuden rakentumisen aikaa joten on normaalia että tunteet myrskyää ja masentaa.
Monille harrastukset tuovat mukanaan kavereita. Ole rohkea aloitteen tekemisessä, ole kaikissa tilanteissa oma itsesi, juuri sellainen kuin olet. Olet ainutlaatuinen, ei ole toista samanlaista. Sinun ei tarvitse vertailla itseäsi toisiin vaan voit hyväksyä itsesi.
Elämällä on paljon annettavaa sinulle. Valitse niitä hyviä asioita jotka edistävät hyvinvointiasi. Rohkeutta ja elämäniloa sinulle:)