Muita bipoja täällä? Kuinka pärjäilette sairauden kanssa? Lääkityksellä vai ilman?
Itse sain diagnoosin 2000-luvun alussa reilu parikymppisenä. Lääkityksen myös. Meni hyvin kun lääkitys tasas. Raskauden myötä lääkitys jäi, mutta kävin (käyn yhä) tiiviisti terapiassa. Melkein kaksi vuotta meni lääkkeettä, eilen piti aloittaa pienellä annostuksella Seroquel uudestaan kun alkoi nukkuminen olla huonoa pitkältä ajalta ja käsittämätön ahdistus vyöryi päälle. Melkoinen luuseri-olo, haaveilin jo työelämään paluusta ym koska koin vointini hyväksi. Nyt olen ikäänkuin takaisin lähtöruudussa ja sain kyllä tehokkaan muistutuksen että ilmeisesti tämän sairauden kanssa ei ns. normaalielämää eletäkään ikuisesti lääkkeettä. Minäkuva kärsi taas kunnon kolauksen :(
Itse sain diagnoosin 2000-luvun alussa reilu parikymppisenä. Lääkityksen myös. Meni hyvin kun lääkitys tasas. Raskauden myötä lääkitys jäi, mutta kävin (käyn yhä) tiiviisti terapiassa. Melkein kaksi vuotta meni lääkkeettä, eilen piti aloittaa pienellä annostuksella Seroquel uudestaan kun alkoi nukkuminen olla huonoa pitkältä ajalta ja käsittämätön ahdistus vyöryi päälle. Melkoinen luuseri-olo, haaveilin jo työelämään paluusta ym koska koin vointini hyväksi. Nyt olen ikäänkuin takaisin lähtöruudussa ja sain kyllä tehokkaan muistutuksen että ilmeisesti tämän sairauden kanssa ei ns. normaalielämää eletäkään ikuisesti lääkkeettä. Minäkuva kärsi taas kunnon kolauksen :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä koin 7-vuoden helvetin sairauden kanssa. Sitten alkoi hidas toipuminen. Sairastumisen alusta ja ensimmäisestä sairaalareissusta on nyt 10v ja menee todella hyvin nyt. Olen hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin psyykisestikin...niin hyvässä kuin se yleensä on mahdollista kaksisuuntaisen kanssa. En missään nimessä suosittele ketään jättämään lääkitystä pois..ainakaan omin päin! Minun tieni vei 45-vuotiaana sairaseläkeelle. Nyt olen sitä mieltä, että syön vaikka 6" rautanauloja jos se auttaa estämään paluun meneeseen aikaan. Kehoitan....luottakaa hoitavaan tasoon ja hoitajaanne...olkaa avoin sinnepäin. Kertokaa suoraan myös ne ns. vaikeatkin asiat. Vain tietämällä kokonaiskuvan he voivat auttaa teitä. Nyt tilanteeni on sellainen, että nämä käynnit omahoitanan ja lääkärin luona ovat loppuneet...toki jätimme "piikin" auki. Kaiken varalle. Myös ainakin osittaisesta työhönpaluusta haaveilen. Muistakaa....sairautenne ei tee teistä yhtään huonompia ihmisenä!! Kaikesta huolimatta....vaikka olin joskus hyvinkin itsetuhoinen....Koen ....elämä on elämisen arvoinen.....Positiivisesti ajatellen......joskus, sitten kun aikani on olla sillä viimeisellä vuoteella......olen iloinen siitä...olen saanut kokea koko ihmiselon tunneryöpyn suuntaan jos toiseenkin....olen ollut rakastettu ja saanut rakastaa. On ollut vaikeita aikoja...mutta kuitenkin enemmän niitä hyviä. Sanalla sanoen....olen elänyt. Olla elänyt....on paljon enemmän kuin se...mitä maalista mammonaa olen ehtinyt tienata.