mistä johtuu vajaatoiminta..oletko miettinyt?

voidaanko melkein sanoa että räjähdysmäisesti kasvanut suomessa kilpparin vajaatoiminta ihan parina vuosikymmenenä. Tilastoissa lääkittyjä kasvavasti, saatikka kuinka paljon onkaan
ilman hoitoa eikä itsekään tiedä mikä heitä vaivaa!

Tiesittekö, että tshernobylin ydinvoimalan posahtaessa levisi moniin muihin euroopan maihin myrkkyjä. Esim radioaktiivinen jodi imeytyy juuri kilpirauhaseen ja tuhoaa sitä.
Ja me Suomessakin saimme suuret laskeumat, vielä tänä päivänäkin on voimassa suositus ettei marjoja, sieniä yms kannattaisi hirveästi syödä koska niissä on radioaktiivisen jätteen kertymää yhä.

Telkkarissa näin hiljan dokkarissa, miten nykypäivän lapsissa oli sairaalassa paljon vammaista porukkaa Ukrainassa. Heidän oli todettu olevan vanhoista ydinvoimajätteistä sairastuneita..ne ei häviä luonnosta ne aineet.

Mielenkiintoista minusta, kannattaa hakea netistä enemmän tietoa, vaikkei se tietenkään omaa olotilaa muuta mikä syy sitten onkaan
4228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Missä määrin kateenkorva osallistuu imuunipuolustukseen, voisiko autoimmuunisairaus tapauksissa olla kateenkorvassa joku häiriö?

Äänestä

Teollisuus käyttää bromia esimerkiksi palonsuoja-aineissa. Bromi kiinnittyy jodin tilalle, mutta ei käyttäydy kuten jodi. Siinä yksi syy ja toinen on se, että emme saa jodia mistään (ruokasuola, moni käyttää merisuolaa, eineksissä ei jodia).

Äänestä

En yhdistä Tsernobyliä kilpirauhassairauksiin. Aikanaan puhuttiin kännykän aiheuttavan aivokasvaimia, mikä ei näy tilastoissa.

Joillakin kilpirauhassairaudet puhkeavat geeneistä, joillakin elämäntavoista. Isot tilastot selittyvät sillä, että terveyskeskuksessa ei tutkita kilpirauhasarvoja, vaan työnnetään masennuslääke nokan eteen tyroksiinin puutteesta huolimatta.

Äänestä

Kilpirauhasen raja-arvot pienenee. Joskus ei saanut lääkkeitä vaikka TSH oli 10 mutta nyt voi saada arvolla 2,5 jos on hyvä lääkäri. Autoimmuunitaudit periytyy tosi helposti. Joissakin perheissä voi olla monessa sukupolvessa tautia. Ja nykyisin tietoisuus on kasvanut tästä taudista. En ollenkaan ihmettele että nykyisin on paljon kilpirauhastauteja. Amerikassa alennettiin 2,5 yläraja TSHlle. Arvaatteko mitä tapahtu? USAssa oli enemmän kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavia kuin diabetestä. Vakuutusyhtiöt eivät tykänneet asiasta ja nostivat ylärajan 3...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukija.Hakija. kirjoitti:

voidaanko melkein sanoa että räjähdysmäisesti kasvanut suomessa kilpparin vajaatoiminta ihan parina vuosikymmenenä. Tilastoissa lääkittyjä kasvavasti, saatikka kuinka paljon onkaan
ilman hoitoa eikä itsekään tiedä mikä heitä vaivaa!

Tiesittekö, että tshernobylin ydinvoimalan posahtaessa levisi moniin muihin euroopan maihin myrkkyjä. Esim radioaktiivinen jodi imeytyy juuri kilpirauhaseen ja tuhoaa sitä.
Ja me Suomessakin saimme suuret laskeumat, vielä tänä päivänäkin on voimassa suositus ettei marjoja, sieniä yms kannattaisi hirveästi syödä koska niissä on radioaktiivisen jätteen kertymää yhä.

Telkkarissa näin hiljan dokkarissa, miten nykypäivän lapsissa oli sairaalassa paljon vammaista porukkaa Ukrainassa. Heidän oli todettu olevan vanhoista ydinvoimajätteistä sairastuneita..ne ei häviä luonnosta ne aineet.

Mielenkiintoista minusta, kannattaa hakea netistä enemmän tietoa, vaikkei se tietenkään omaa olotilaa muuta mikä syy sitten onkaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu