on saanut tällaista päähänsä?
RKP:n presidenttiehdokas, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on huolestunut kansallismielisyyden kasvusta, jossa kuvitellaan, että Suomi pärjää yksinään, kun jättäytyy sivuun kansainvälisestä yhteistyöstä.
- Muistin virkistämiseksi voi kertoa, että kaikkein vahvin kansallismielisyys on meidän naapurimaissamme, Norja ykkösenä ja Ruotsi hyvänä kakkosena. Ei Suomi poikkea millään tavalla heidän kansallismielisyydestään päinvastoin me pidämme liiankin matalaa profiilia omasta minästämme.
Toiseksi ei Suomi ole jäämässä sivuun kansainvälisestä yhteistyöstä vaikka ei olisikaan mukana sen enempää eurossa kuin mekanismeissäkään. Esim. Ruotsi ja Tanska ovat euron ja mekanismien ulkopuolella Norja jopa EU:nkin ulkopuolella mutta eivät he ole sivussa kansainvälisestä yhteistyöstä, päinvastoin ovat tiiviissä yhteistyössä ja voivat hyvin.
Mitä tämä ylioppilas yrittää valehdella?
http://www.kaleva.fi/uutiset/biaudet-suomi-ei-voi-erakoitua/922527

Vastaukset 6
Vanhimmat
Muissa maissa tuo sotien aiheuttama huono kansallinen omatunto on jo unohdettu, jopa Saksassa. Muualla on aivan hyväksyttävää olla ylpeä kansallisuudestaan, kulttuuristaan, kielestään eli juuristaan.
Se sijaan Suomessa suomalaisuuden rakastaminen yhä nähdään syntinä ja mörkönä. Turha on mainitakkaan, mikä sakki tuolla möröllä eniten pelottelee!
Viime keväisen MM-tittelin voittoa juhlineita suomalaisia paheksuttiin liiasta isänmaallisuudesta varsinkin RKP:n ja sen hännystelijöiden taholta.
Katsokaapas vaikkapa Norjan tai Ruotsin televisiota ja heidän kansallisista juhlintaansa suuren voiton jälkeen, joka MM-titteli kieltämättä on.
Siellä isänmaan ylistys on täysin toista luokkaa kuin Suomessa jossa se nähdään vihapuheena ja vihatoimintana yleensäkin. Suomalaisen pitäisi mennä kansalta piiloon juhlimaan OMAA menestystään.
TODELLAKIN! Poikien ansaittu mitali ja juhlinta oli jotakin mistä nautin vieläkin.
Istuin tv:n ääressä nauttien joka sekuntti - niinkuin oli tarkoituskin.
Ja sitten kusipää-svekkuidiootit halusivat pilata KAIKEN.
KOIVU oli kuulemma tehnyt pirullisen piruetin RUOTSALAISTEN ho-mo-jen edessä ja Wallini sitten kommentoimaan alkoholinkäyttöä jne.
En ole eläessäni ollut niin pahoillani siitä, kuinka suomalaisten juhla mitätöitiin ja syyllistettiin nuoret reippaat miehet ja pilattiin heidän muuten koko elämänsä kestänyt onni.
Ruotsalaiset ja nämä tässä maassa loisivat jäljitelmät eivät ole edes ihmisestä seuraavia. Kirsi Virtasella oli sana hallussa, ja lainasi - niinkuin pitikin!!!!
Totta hää haasto. Sie ukko elä ala valehtelemmaa et sie et musta ukon ja eukon nuaman väärrii toljota ja vientelet siitä mitä tahansa...pahhoo sie puhut kumminni...
Mutta kansallismielisyyden kasvussa ei Evan mielestä olekaan mitään pahaa, jos kyseessä on suomenruotsalainen kansa... Oikeastaan pitää pakottaa koko Suomen kansa kasvattamaan suomenruotsalaista kansallismielisyyttä...
EVA NYT ON HUOLESTUNUT, KOSKA HÄN KUULUU JOUKKOON "EN YMMÄRRÄ".
Selvitysmies tähän on palkattava. Tai no ei sekään auta. Jos ei ymmärrä, niin minkäs sille voi.