Onko YLE puolueeton

Kovastipa tuntui halpuvan TV:n katsominen YLEn mukaan uuden maksujärjestelyn myötä. Kovasti kehuttiin uutisissa ja ministerikin (sdp) oli haljeta tyytyväisyydestä.

Ihan helposti laskemalla kuitenkin saa aivan toisen tuloksen. Ei mikään harvinainen tilanne ole perhe jossa vanhemmat käyvät töissä - silloinkin maksun nousu on n. 15%. Jos vanhempien luona asuu lisäksi yksi työssä käyvä jälkeläinen (ei mikään harvinainen tapaus että jo työelämän aloittanut jälkeläinen asuu muutaman vuoden samassa taloudessa vanhempiensa kanssa) - silloin korotus entiseen verrattuna on jo huimat 170%.

Eipä tuota laskelmaa näytetty YLEn "puolueettomassa" uutislähetyksessä.

Entäs sellaiset ihmiset jotka eivät katso TV:tä ollenkaan? Heitäkin on Suomessa paljon. Miten voidaan pakkoperiä maksu palvelusta jota ei halua? Se loukkaa selvästi oikeusvaltion periaatteita ja PERUSTUSLAKIA.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

40 000 vuodessa tienaava perhe. Eli molemmat töissä ja saavat 20 000 palkkaa vuodessa, maksu 260 euroa. Tuo on maksimi tuossa perheessä.

Jos muistan oikein niin nyt tällä hetkellä maksu on 240 euroa vuodessa. Nousua 20 euroa vuosi. Jos perheessä asuu kolmas joka tienaa tuon saman määrän niin maksu 390 euroa vuosi.

Pienituloinen 12 000 euroa vuodessa ansaitsevaakin tuo rasittaa. Aika yleistä että näillä tuloilla ei ole ollenkaan TV:tä eli nyt ei ole maksua ollenkaan. tulee nyt 84 euron maksu vuodessa.

Äänestä
  • Raja on tarkoituksella laitettu niin alas, että maksimimäärä 140 € tulee käytännössä jokaisen palkansaajan maksettavaksi.

    Kolmen aikuisen taloudessa maketaan siis lähes tuplamaksu entiseen verrattuna. Tällainen pakkomaksu on kohtuuton ja takuulla PERUSTUSLAIN vastainen.

    Mikään laki ei voi pakottaa katsomaan valtion TV-kanavia ja lisäksi vielä maksamaan siitä. Sellainen propagandan pakkosyöttö kuuluu vain kommunistiseen järjestelmään.

    Äänestä

Demariministeri Krista Kiurun junailema ratkaisu Ylerahoituksesta sinetöi SDP:N paluun Pasilan isännäksi. Demari-vetoinen ratkaisu on mainio Ylen kannalta: muualla leikataan, siellä ei.
Kun isäntä turvaa Ylen nykymittaisen toiminnan, se ottaa samalla yhä tiukemman otteen Ylen ylimpää johtoa myöten. Tämä on revanssi: Ylen lipuminen välillä porvarikomentoon oli demareille kova pala.

Viime hallituskaudella porvaripuolueet onnistuivat heittämään Mikael Jungnerin toimitusjohtajan paikalta ja nostamaan tilalle Lauri Kivisen. Yle-rahoituskin oli kokoomusministerillä, Suvi Lindénillä, ja hallintoneuvostoa johti saman puolueen Kimmo Sasi.
Tämä oli ennenkuulumatonta viestintäjätissä, jonka ylintä johtamista oli totuttu pitämään demarien läänityksenä.

Yleisradio on sosialidemokraateille niin tärkeä, että istuvan hallituksen salkkujaosta päätettäessä puolue halusi ja onnistui vääntämään itselleen viestintäministerin salkun. Ylen hallintoneuvostonkin nokkaan istutettiin porvarin tilalle niinikään demari, Ilkka Kantola.

Yle on Sdp:lle tärkeä, koska se on iso ja koska puolueessa uskotaan näin saatavan jonkinlaista vaikutusvaltaa julkisuuteen. Onko tuolla uskolla mitään käytännön merkitystä – täytyy journalismin kannalta toivoa, ettei ole.

Nyt kun Ylen talous on turvattu, demarit voivat ruuvata yhtiön hallitusta ja rukata toimivaa johtoa uusiksi. Yhtenä keskeisenä taustapiruna häärii Ylestä ulosheitetty, nykyinen SDP:N puoluesihteeri Mikael Jungner. Hänellä saattaa olla vielä yhtä ja toista hampaankolossa. (IL)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2+1 aikuista kirjoitti:

Kovastipa tuntui halpuvan TV:n katsominen YLEn mukaan uuden maksujärjestelyn myötä. Kovasti kehuttiin uutisissa ja ministerikin (sdp) oli haljeta tyytyväisyydestä.

Ihan helposti laskemalla kuitenkin saa aivan toisen tuloksen. Ei mikään harvinainen tilanne ole perhe jossa vanhemmat käyvät töissä - silloinkin maksun nousu on n. 15%. Jos vanhempien luona asuu lisäksi yksi työssä käyvä jälkeläinen (ei mikään harvinainen tapaus että jo työelämän aloittanut jälkeläinen asuu muutaman vuoden samassa taloudessa vanhempiensa kanssa) - silloin korotus entiseen verrattuna on jo huimat 170%.

Eipä tuota laskelmaa näytetty YLEn "puolueettomassa" uutislähetyksessä.

Entäs sellaiset ihmiset jotka eivät katso TV:tä ollenkaan? Heitäkin on Suomessa paljon. Miten voidaan pakkoperiä maksu palvelusta jota ei halua? Se loukkaa selvästi oikeusvaltion periaatteita ja PERUSTUSLAKIA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu