Huippupolitiikko,kun vertaa näihin höyhensarjalaisiin,joita nykyinen hallitus on täynnä.Matin olisi palattava politiikkaan ja pelastetava kepu.Väyrynen saanut nousun hyvään alkuun
Vanhanen aamutvssä
minnee vua
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä se enää julkisuudessa tekee? Media tekee suuria mokia ja Vanhasen turha julkisuus on niistä yksi.
Onko julkisuus ja esillä olo sille tärkein asia elämässä? Sillä ei ole mitään annettavaa ja silloin pitäisi pysyä hiljaa sivussa ja miettiä aiempia virheitä. Esim. niitä virheitä, joilla tuhannet valtion työntekijät pantiin työttömiksi. Avustuksilla elävät työttömät ja heidän perheet eivät tänä jouluna Vanhasen puolesta rukoile. Eivät myöskään sen jälkeen.
..parturilleen tekstiviestillä: "Alakko nää mua?"
Lainaus:
Keväällä 2006 Matti oli jälleen otsikoissa naissäätöjensä ansiosta. Tuolloin Seiska uutisoi Matin taitavan sähköpostin lisäksi naisten lähestymisen myös tekstareilla. Viestejä sinkoili maaliskuussa Matin pitkäaikaiselle parturille, Kirsille. Häneenkin Matti oli halunnut tutustua paremmin, mutta nainen ei lämmennyt tapaamisehdotuksille.
Parturin ei tarvinnut pettyä, kun aavisti tulevan. Kahdella naisella kävi huonompi onni ja heidät jätettiin tekstarilla.
lipposen kannatuksesta mitä sossumenosta tykätään