Suomi velkaantui 1980- luvun lopulla Liikasen ollessa valtiovarainministerinä Liikasen kabinetin kansalaisilta salaamaan asialistan vuoksi: Pankkisektori vapautettiin EU- jäsenyyttää silmälläpitäen täysin holtittomasti, joka johti lainarahan ylitarjontaan.
Niinikään Suomen valuutalla ei olisi ollut mitään hätää ilman "vahvan markan poltiikkaa". Tätä harjoitettiin niinikään EMU- jäsenyyttä silmällä pitäen MIHIN HINTAAN HYVÄNSÄ. Tämä tuhosi lopullisesti Suomen talouselämän. Ainoa ministeri joka uskalsi virallisesti arvostella linjausta oli Paavo Väyrynen, ja hänelle kostettiin se poliittisen uran tuhoamisella. Epäonnistuminen oli täydellinen, ja sitä voi hyvin perustelluilla syillä kutsua myös ihmisoikeusrikokseksi.
Sirkka-Liisa Hämäläinen ei ole auktoriteetti. Hän oli yksi tämän konkurssin arkkitehdeistä, ja siten kansakunnan arkkivihollinen.
Nyt .. ja nyt tämä Liikanen .. palaa täyttämään Suomen Pankin holveja Italian arvottomilla velkapapereilla, ja valehtelee suut ja silmät täyteen. Missään muussa maassa 1990- luvun laman myrkyn keittäjä ei voisi tulla pilkaten jälkikäteen vakavalla naamalla kertomaan tämän kokoluokan valheita, ilman että hänelle kävisi huonosti.
Erkki Liikaselle: Hyi! Mene pois.
Ja mitä tulee Väyryseen. Hän olisi presidenttinä juuri oikean rangaistus Liikasen kaltaisille tuholaisille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei toki unohdeta Erkki Liikasen aikaan Suomen Pankin pääjohtana huseerannutta Rolf Kullbergia, joka yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa piti kiinni ylihintaisesta markasta samalla kun niitä ulkomaisia valuuttalainoja otettiin.
Mauno Koiviston käsikassara.
Vahva markka oli nimenomaan Mauno Koiviston pakkomielle. Lisäksi hän piti itseään Suomen talousosaamisen ykkösmiehenä oltuaan poliittisessa lahjusvirassa Suomen Pankin pääjohtajana. Mutta miten hänellä olisi oikeasti voinut mitään talousosaamista? Oli hän tohtori mutta väitöskirjan aihe "Sosiaaliset suhteet Turun satamassa" eivät liippaa läheltäkään rahataloutta ja sen hallitsemista.
Silloin kun Koivisto presidentin valtuuksilla väkivalloin runnasi vahvan markan politiikkaansa, melkeinpä ainoita jotka uskalsivat sanoa jotain vastaan, olivat Paavo Väyrynen ja Casimir Ehnrooth.
Aika hyvin silloista sekopäistä talousmeininkiä (soudettiin - huovattiin ja tehtiin paniikissa korjausliikeitä - joiden aiheuttaja oli Mauno Koiviston pakkomielle: vahva markka) selostaa ao. linkin kirja:
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/08/ahon-hallitus-ecu-kytkenta.html