Nyt on

oikea hetki Kepun ja Persujen yhtyä yhdeksi ja samaksi puolueeksi.
Noin on ainoa mahdollisuus säilyttää demokraattinen päätöksenteko maassamme.

Siitä tulisi Suomen ylivoimaisesti suurin puolue, jolla olisi kansan syvien rivien tuki takanaan.

Kannatus olisi silloin reilusti yli kolmenkymmenen prosentin, ehkäpä se nousisi jopa yli 40%:kin seuraavissa vaaleisssa.
Silloin kuuluisi kansan ääni päätöksenteossakin, ja demuketkut jäisivät kauas taakse, ja saataisiin poistettua yhteiskunnan punajäsenkirja mädännäisyys.

silloin olisi myös mahdollisuus hajoittaa SAK:n punainen palomuuri, ja saada pidettyä ihmisten Ay-jäsenmaksut siinä tarkoituksessa, mihin ne on kerättykin, ettei kaikki menis demujen perstaskuun.
jos ei muu auttaisi, niin perustaisivat uuden järjestön joka ajaisi aidosti työläistenkin etuja.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Soini vain luovuttaa puheenjohtajuuden Marille, niin äänestämme Soinin presidentiksi heittämällä. Siitä se lähtee ;)

Sotketaan punikit suoraan suohon...

Äänestä

Ei helvetissä !
Kepurikollisia ei perussuomalaisiin kaivata !
Koko suomalaisen talousrikollisuuden mafianoloinen kepuloisuus on
on koko suomalaisen yhteiskunnan syöpä !

Äänestä
  • mafia-ja talousrikollissanat voit liittää demareihin.
    Kepun pikkujutut ovat lähinnä huvittavia noiden tekemien rinnalla.

    Etsikäähän demut nyt vain sitä Vanhasen lautakasaa, kun kerran teitte siitä valtakunnan ykkösrötöksen, peittääksenne omat suurenluokan jutut.

    Demuketkun hermo näköjään petti oitis, kun alkoi pelottamaan, että punakantinen jäsenkirja voikin kärsiä inflaation. Alkoi esiiintymään muka persuna.
    Ei persu kirjoita noin demarityylillä.

    Tuo olisi takuulla sellainen liitos, että se saa järkikansan tuen taakseen.

    Väyrysestä pressa, ja Soinista seuraava pääministeri. Noin se voisi aluksi edetä.

    Eikä tuolla pressan hommalllaakaan ole niin väliä, pääasia kunhan ei mene Lipposelle.

    Jos Väyrysestä ei tule presidenttiä, niin tehtäköön hänestä sitten uuden hallituksen valtionvarainministeri.
    Kyllä Väyrysen kokemuksella tuo homma luistaisi kuin vettä valaen kansamme eduksi.
    Ei kukaan täysjärkinen Kiviniemelle halua jatkopestiä puheenjohtajana, kyvyt on heikoiksi havaittu. Istukoon vain rivijäsenenä. etsikkoaikansa meni, kun antoi valehtelijoiden kruunatun puh.joht. Urpilaisen kotkottaa itsensä suohon.

    Kiviniemi mokas itsensä, ihan pukeutumisestaan lähtien.
    joutaa mennä, ja tehdä toisille tilaa.
    Ei ole Kiviniemestä johtajaksi millekkään puolueelle.
    En kehtaisi hänenä edes asettua enää ehdolle ko. pestiin.

    Uuden puolueen myötä myöskin edustaja- kuten johtopaikatkin menisivät uusjakoon.
    Ja hyvä sekin.

    Onko muut huomanneet, kuinka demusensuuri yrittää häiritä palstakirjoitelua?

    Äänestä

Ay jäsenmaksut vastaa Tv lupaa.
n 500 miljoonaa jää vuosittain jäsenmaksujen veroja saamatta.

Mitä järkeä pitää mammutti järjestöä työmiesten rahoilla.
Joista lipeää SDp puolueelle suuri osa.

Äänestä
  • Mistä jokin Ay johtaja muualta saisi 230 000 € palkkaa vuosittain lisät

    Äänestä

  • Siksi ! kirjoitti:

    Mistä jokin Ay johtaja muualta saisi 230 000 € palkkaa vuosittain lisät

    näköjään tämä avaus nostatti myrskyn kokkareiden, ja demujen puoluetoimistoissa, kun hyökkäsivät oitis saitille kirkumaan hädissään.

    Hyvä näin, tuo osoittaa vain sen, että tuo liittyminen on todellakin tarpeellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ehdotus Vaatimus kirjoitti:

oikea hetki Kepun ja Persujen yhtyä yhdeksi ja samaksi puolueeksi.
Noin on ainoa mahdollisuus säilyttää demokraattinen päätöksenteko maassamme.

Siitä tulisi Suomen ylivoimaisesti suurin puolue, jolla olisi kansan syvien rivien tuki takanaan.

Kannatus olisi silloin reilusti yli kolmenkymmenen prosentin, ehkäpä se nousisi jopa yli 40%:kin seuraavissa vaaleisssa.
Silloin kuuluisi kansan ääni päätöksenteossakin, ja demuketkut jäisivät kauas taakse, ja saataisiin poistettua yhteiskunnan punajäsenkirja mädännäisyys.

silloin olisi myös mahdollisuus hajoittaa SAK:n punainen palomuuri, ja saada pidettyä ihmisten Ay-jäsenmaksut siinä tarkoituksessa, mihin ne on kerättykin, ettei kaikki menis demujen perstaskuun.
jos ei muu auttaisi, niin perustaisivat uuden järjestön joka ajaisi aidosti työläistenkin etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu