Luppuu se

No missäs olivat he jotka ääniä sai niin ja avustajat nuo viisaat muut.
Kun varikko pistetään kiinni. No ovat lahden poukamassa tuulta suojassa.
Mutta voi sitä itsekehua ku aurinko paistaa ja on tyyntä.
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yksitellen tippuu napit takista! Ei mene pitkää aikaa kun junaasemakin lopetetaan, parin vuoden sisään nämä pikkupysäkit ajetaan alas. Joo, ei täällä mitään 10 vuoden päästä ole enää, kuin vanhuksia tärisemässä tarjouskaffeen perässä parissa jäljellä olevassa marketissa! 70+ väkeä silloin yli puolet porukasta ja alle 30 kymppisiä 10-15%

Äänestä
  • Väestöennuste on kuntaministeriön sivuilla laskeva.. näillä eväillä, Ainoa mahdollisuus ja pelastusrengas on tuo Pohjankangas ja siihen joskus liittyvä Ikaalinen.

    Kuntien yhdistymisen vaihtoehto on tosiaan se 27-30%:n kuntavero. Ei sillä houkutella yritystoimintaa johon perustuu kuntien toimeentulo ja kasvu. Ainaakaan silloin kun vieressä on kunta joka on muodostanut vahvan peruskunnan ja joka saa enemmän valtionosuutta sen vuoksi sekä pystyy pitämään verot ja maksut maltillisen pieninä. Virkkunen määritteli vahvan peruskunnan eräässä tilaisuudessa kunnaksi joka hoitaa pienimuotoista erikoissairaanhoitoa = n. 25-30 000 as vähintään voi olla enemmänkin kun selviää muita kriteerejä myöhemmin.

    JPK kunta on yritysmyönteinen ja kasvumyönteinen ratkaisu joka turvaa omaehtoisen kehittymisen. Ymmärrän että Pori ei halua omaehtoisesti menestyvää kuntaa tänne, vaikka loppujen lopuksi myös sille voi olla enemmän hyötyä suuriharteisemmasta yhteistyökumppanista kun edut yhdistyvät.

    UUDEN KUNNAN VASTAISUUS ON YRITYSVASTAISUUTTA. EI YRITTÄJIÄ HOUKUTELLA 27%:N KUNTAVEROILLA. Menee loppukin tulevaisuususko alueelta.Valtuutettujen tulee puolustaa Kankaanpään johtoasemaa seutukunnalla, eikä sen menettämistä. Ei yhden sairaanhoitopiirin johtopaikka voi tarkoittaa, ettei Kankaanpää saa puolustaa etujaan.

    Kreikkalaista touhua kolmen kunnan kimpasta jättäytyminen. Niin tiesittekö, ettei etelän maissa ole tehty kuntarakennemuutosta!! Pohjoismaissa Ruotsissa ja Tanskassa on. Kumpaan samaistumme? Olemmeko kreikkalaisia vai pohjoismaalaisia?

    Kannattaa lukea alla Virkkusen arvio kuntaveron tasosta kummassakin vaihtoehdossa alla.

    Ylen uutinen:

    "Virkkunen: Yli sata kuntaa vaikeuksissa muutamassa valtuustokaudessa
    julkaistu eilen 13.12. klo 19:23

    Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan vuosikymmenen lopulla heikoimpien kuntien veroäyrit voivat nousta yli kolmenkymmenen prosentin, jos kuntarakenteelle ei tehdä mitään. Saman ennusteen mukaan ikääntyvän väestön palvelut ja veronmaksajien puute ajavat yli sata kuntaa talousvaikeuksiin.
    - Jos mitään muutoksia ei tehdä, palvelut pidetään nykyisellään ja lisätään hoivapalveluita, kolmannes kunnista on pahoissa talousvaikeusissa, kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) ynnää.
    Erityisesti ikääntyvien tarvitsemat palvelut, kuten kotihoidon, palveluasumisen ja laitoshoidon kasvattaminen lisäävät kuntaministeriön laskelmien mukaan kuntien menoja kymmenillä miljardeilla euroilla kymmenen vuoden aikana.
    Menoista suurin osa voidaan rahoittaa kunnallisveron reippailla korotuksilla. Arvioiden mukaan 20-luvun alussa heikoimmassa asemassa olevien kuntien veroprosentit voivat olla reilusti yli kolmekymmentä prosenttia, kun nykyisellään korkein veroäyri on vähän yli 21 prosenttia. Ministeriön arvion mukaan yli kolmenkymmenen prosentin kuntia on 'ei mitään tehdä' - laskelmissa kymmeniä.
    Kuntien välinen juopa kasvaa
    - Tilanteen tekee erittäin vaikeaksi se, että monet kunnat ovat tehneet jo paljon kuntien taloustilanteen eteen. Menestyvien ja huonojen kuntien välinen juopa kasvaa. Kuntien välinen ymmärrys voi olla koetuksella rahojenjaossa, kuntaministeri Virkkunen veikkaa.
    Kun nyt veroäyreillä mitattuna kuntien välinen ero on viitisen prosenttia, ensi vuosikymmenen alussa ero voi olla 15 prosenttia. Parhaiten menestyvillä kunnilla, kuten isoilla kaupunkiseuduilla on ennusteiden mukaan vain pienet veronkorotuspaineet palveluiden muutospaineissa.
    Laskelmat on tehty ministeri Virkkusen kuntarakennetyöryhmän tausta-aineistoksi. Ministeri Virkkunen aloittaa keskustelut kuntien kanssa kuntaliitosten tarpeista työryhmän selvitystyön jälkeen helmikuussa."

    Äänestä

Kuntien yhdistymisen vaihtoehto on tosiaan se 27-30%:n kuntavero. Ei sillä houkutella yritystoimintaa johon perustuu kuntien toimeentulo ja kasvu. Ainaakaan silloin kun vieressä on kunta joka on muodostanut vahvan peruskunnan ja joka saa enemmän valtionosuutta sen vuoksi sekä pystyy pitämään verot ja maksut maltillisen pieninä. Virkkunen määritteli vahvan peruskunnan eräässä tilaisuudessa kunnaksi joka hoitaa pienimuotoista erikoissairaanhoitoa = n. 25-30 000 as vähintään voi olla enemmänkin kun selviää muita kriteerejä myöhemmin.

JPK kunta on yritysmyönteinen ja kasvumyönteinen ratkaisu joka turvaa omaehtoisen kehittymisen. Ymmärrän että naapurit ei halua omaehtoisesti menestyvää kuntaa tänne, vaikka loppujen lopuksi myös niille voi olla enemmän hyötyä suuriharteisemmasta yhteistyökumppanista kun edut yhdistyvät.

UUDEN KUNNAN VASTAISUUS ON YRITYSVASTAISUUTTA. EI YRITTÄJIÄ HOUKUTELLA 27%:N KUNTAVEROILLA. Menee loppukin tulevaisuususko alueelta.Valtuutettujen tulee puolustaa Parkanon asemaa ja sen vaikutusmahdollisuuksien kasvua seutukunnalla, eikä sen menettämistä.

KREIKKALAISTA touhua kolmen kunnan kimpasta jättäytyminen. Niin tiesittekö, ettei etelän maissa ole tehty kuntarakennemuutosta!! Pohjoismaissa Ruotsissa ja Tanskassa on. Kumpaan samaistumme? Olemmeko kreikkalaisia vai pohjoismaalaisia?

Kannattaa lukea alla Virkkusen arvio kuntaveron tasosta kummassakin vaihtoehdossa alla.

Ylen uutinen:

"Virkkunen: Yli sata kuntaa vaikeuksissa muutamassa valtuustokaudessa
julkaistu eilen 13.12. klo 19:23

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan vuosikymmenen lopulla heikoimpien kuntien veroäyrit voivat nousta yli 30 prosentin, jos kuntarakenteelle ei tehdä mitään. Saman ennusteen mukaan ikääntyvän väestön palvelut ja veronmaksajien puute ajavat yli 100 kuntaa talousvaikeuksiin.
- Jos mitään muutoksia ei tehdä, palvelut pidetään nykyisellään ja lisätään hoivapalveluita, kolmannes kunnista on pahoissa talousvaikeusissa, kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) ynnää.
Erityisesti ikääntyvien tarvitsemat palvelut, kuten kotihoidon, palveluasumisen ja laitoshoidon kasvattaminen lisäävät kuntaministeriön laskelmien mukaan kuntien menoja kymmenillä miljardeilla euroilla 10 vuoden aikana.
Menoista suurin osa voidaan rahoittaa kunnallisveron reippailla korotuksilla. Arvioiden mukaan 20-luvun alussa heikoimmassa asemassa olevien kuntien veroprosentit voivat olla reilusti yli 30 prosenttia, kun nykyisellään korkein veroäyri on vähän yli 21 prosenttia. Ministeriön arvion mukaan yli 30 prosentin kuntia on 'ei mitään tehdä' - laskelmissa kymmeniä.
Kuntien välinen juopa kasvaa
- Tilanteen tekee erittäin vaikeaksi se, että monet kunnat ovat tehneet jo paljon kuntien taloustilanteen eteen. Menestyvien ja huonojen kuntien välinen juopa kasvaa. Kuntien välinen ymmärrys voi olla koetuksella rahojenjaossa, kuntaministeri Virkkunen veikkaa.
Kun nyt veroäyreillä mitattuna kuntien välinen ero on viitisen prosenttia, ensi vuosikymmenen alussa ero voi olla 15 prosenttia. Parhaiten menestyvillä kunnilla, kuten isoilla kaupunkiseuduilla on ennusteiden mukaan vain pienet veronkorotuspaineet palveluiden muutospaineissa.
Laskelmat on tehty ministeri Virkkusen kuntarakennetyöryhmän tausta-aineistoksi. Ministeri Virkkunen aloittaa keskustelut kuntien kanssa kuntaliitosten tarpeista työryhmän selvitystyön jälkeen helmikuussa.

Äänestä

On aikamoisia kynäilijöitä nää jepulikset. Niin ja suoraan jostain lentolehtisestä
kopsattu malli.Täällähän tarvittais nyt keksijöitä ja yrittäjiä, eikä mitään kynäilijöitä
ja etuuksien metsästäjiä. Kyllä hiljenee kynäilijät ku savu lakkaa tehtaan piipusta
nousemasta. Tosi on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päivänsäde kirjoitti:

No missäs olivat he jotka ääniä sai niin ja avustajat nuo viisaat muut.
Kun varikko pistetään kiinni. No ovat lahden poukamassa tuulta suojassa.
Mutta voi sitä itsekehua ku aurinko paistaa ja on tyyntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu