Suht pitkän itsepuolustuslajitaustan ja suht lyhyen kamppailulajikokemuksen perusteella sanoisin että ehdottomasti kamppailua. Lajit joissa kerrotaan että "tekniikkamme ovat niin vaarallisia että tässä lajissa ei voi kilpailla" ovat helposti lajeja joissa treenataan teoreettisia skenaarioita vastaan ja keksitään uhkia puistoon ja nakkarijonoon. Treenaaminen on enemmän tai vähemmän jossittelua, koska "tekniikat ovat kuolettavan vaarallisla" eli niitä ei voi treenata oikeasti ja täysillä.
Perinteiset suositut kilpailulajit kuten vaikkapa Judo, Paini ja Nyrkkeily tarjoavat rehtiä urheilua ja mahdollisuuden oppia tekniikoita, joita voi harjoitella ja käyttää täydellä teholla vastustajaan. Myös Thainyrkkeily ja BJJ tuntuvat tässä mielessä raikkaalta puuhalta. Kaikissa näissä lajeissa vastustajat löytyvät omalta tai naapurisalilta ja laittavat oikeasti kampoihin. Vastustajia ei tarvitse keksiä mielikuvituksesta itsepuolustustilanteeseen eikä niitä ei voiteta ajatuksella tekniikasta vaan täydellä teholla tehdyllä tekniikalla ihan oikeasti tässä ja nyt. Tekniikan treenaaminen on huomattavasti mielekkäämpää kun siitä voi saada hyödyn jopa heti seuraavassa otteluharjoituksessa tai ottelussa. Itsepuolustus on sivutuote, omasta mielestäni niin merkityksetön juttu ettei sitä jaksa ikinä treeneissä edes ajatella.
Mutta jos ajatukella haluaa leikkiä niin kumman tekniikka pitää päällekarkauksessa, 700 salaisen tekniikan mestarin, joka ei ole koskaan kokeillut tekniikkaansa pelon ja adrenaliinin ryöpyssä vai kamppailu-urheilijan, joka on astunut kymmeniä ja kymmeniä kertoja kehään tietäen että taas voi lähteä ilmat pihalle, tulla verta nenästä tai molemmat ellei ota tilannetta välittömästi haltuun omalla osaamisellaan?
Jos pimeällä liikkuminen oikeasti pelottaa, itsepuolustuslaji tuntuu varmasti houkuttelevalta. Suosittelen silti lajia jossa kamppaillaan sparrataan ja kisataan. Pelko on pitkän päälle huono motivaattori ja siitä kasvaa eroon. Siinä vaiheessa on mukavaa että motivaatio tulee rehdin urheilullisen mittelön ja siinä tarvittavien tekniikoiden treenaamisesta.
Perinteiset suositut kilpailulajit kuten vaikkapa Judo, Paini ja Nyrkkeily tarjoavat rehtiä urheilua ja mahdollisuuden oppia tekniikoita, joita voi harjoitella ja käyttää täydellä teholla vastustajaan. Myös Thainyrkkeily ja BJJ tuntuvat tässä mielessä raikkaalta puuhalta. Kaikissa näissä lajeissa vastustajat löytyvät omalta tai naapurisalilta ja laittavat oikeasti kampoihin. Vastustajia ei tarvitse keksiä mielikuvituksesta itsepuolustustilanteeseen eikä niitä ei voiteta ajatuksella tekniikasta vaan täydellä teholla tehdyllä tekniikalla ihan oikeasti tässä ja nyt. Tekniikan treenaaminen on huomattavasti mielekkäämpää kun siitä voi saada hyödyn jopa heti seuraavassa otteluharjoituksessa tai ottelussa. Itsepuolustus on sivutuote, omasta mielestäni niin merkityksetön juttu ettei sitä jaksa ikinä treeneissä edes ajatella.
Mutta jos ajatukella haluaa leikkiä niin kumman tekniikka pitää päällekarkauksessa, 700 salaisen tekniikan mestarin, joka ei ole koskaan kokeillut tekniikkaansa pelon ja adrenaliinin ryöpyssä vai kamppailu-urheilijan, joka on astunut kymmeniä ja kymmeniä kertoja kehään tietäen että taas voi lähteä ilmat pihalle, tulla verta nenästä tai molemmat ellei ota tilannetta välittömästi haltuun omalla osaamisellaan?
Jos pimeällä liikkuminen oikeasti pelottaa, itsepuolustuslaji tuntuu varmasti houkuttelevalta. Suosittelen silti lajia jossa kamppaillaan sparrataan ja kisataan. Pelko on pitkän päälle huono motivaattori ja siitä kasvaa eroon. Siinä vaiheessa on mukavaa että motivaatio tulee rehdin urheilullisen mittelön ja siinä tarvittavien tekniikoiden treenaamisesta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsepuolustuslajeja tarvitsee mm. järjestyksenvalvojat ja poliisit.
Ja entä se harrastuspuoli? Jotkut ei halua mättöä, vaan ihan noita IP juttuja.