Jokainen joutuu tulevaisuudessa maksamaan TV -maksun, nekin joilla ei ole televisiota eivätkä aijo sellaista hankkiakaan. Oikeudenmukaista???
Saman logiikan mukaan niidenkin, joilla ei ole kiinteistöä, pitäisi maksaa kiinteistöveroa, ja myös niiden joilla ei ole omaa autoa maksaa autoveroa.
Hienoa! Kaikki vaan katsomaan TV -hömppää aamusta iltaan. Ei tarvitse enää käyttää omia aivojaankaan mihinkään.
Ylen pakkovero jokaiselle!!!
10
66
Vastaukset
Ylen toiminnan (netti, radio, telkkari) rahoittaminen yhteisistä verovaroista on minusta yhtä oikein kuin se, että hautaustoimen kustannukset, vauvojen sairaanhoito ja Helsinki-Tampere -tieosuuden ylläpito maksetaan yhdessä.
Demokratian ja yhteisin voimavaroin toimimisen vaihtoehdot hirvittävät.- Oletko tyhmä?
Taitaa sulla loygiikka pettää ja yleissivistys (tai sitä ei ole ollenkaan).
Tv-verolla rahoitetaan VAIN yleisradion toimintaa. Sillä ei siis rahoiteta tai pidetä yllä minun nettiä, ei MTV:tä eikä muita kanavia eikä radiossakaan muuta kuin yle:n ohjelmia. Myös lähetyspuoli on myyty rahapulassa (annettu ilmaiseksi ulkomaille) ja täten linkkiasemien ylläpitokaan ei siis liity YLE:n toimintaan. Eli lähetyskustannukset hoitaa kukin itsenäisesti. TAJUATKO NYT!
Hautaustoimiston voit ottaa mistä vaan, sen maksat itse. Hautaustoimi on nykyäänkin kirkosta riippumatonta siitä mielessä, etä kulut katetaan palveluista. Enne maksoit enemmin jos et kuulunut kirkkoon. Sitäpaitsi voit haudata vaikka vapaa-ajattelijoiden hautausmaalle tai polttaa ruumiin (voi taivas, miten tyhmä A10097 on).
Helsinki-Tampere tieosuus kaikkine kuluineen maksetaan auto- ja polttoaineveroilla ja siitäkin veromäärästä jää yli (joka menee valtion pohjattomaan kassaan). Polttoaine ja autoveron perusta on ollut ja on tiestön hoito ja rakentaminen.
Älä syytä itseäsi tietämättömyydestä, voihan siinä olla syynä se, että isälläsi on lirahtanut vähän kusta mukana kun sinut teki! Tai et saanut happea synnytyksessä tai vain vähäinen ÄO.
PS: VOI TAIVAS, ÄLÄ VAAN ÄÄNESTÄ (siut tuntien oot kommari tai vihreä, kusipää anyway) Oletko tyhmä? kirjoitti:

PS: VOI TAIVAS, ÄLÄ VAAN ÄÄNESTÄ (siut tuntien oot kommari tai vihreä, kusipää anyway)Sinut tuntien äänestät joko natsi-Soinia tai hihhuli-Essayahia!
Mikäli Haavisto ei olisi homo niin varmasti sinäkin äänestäisit Haavistoa!- sisälukutaitoa?
Oletko tyhmä? kirjoitti:
Taitaa sulla loygiikka pettää ja yleissivistys (tai sitä ei ole ollenkaan).
Tv-verolla rahoitetaan VAIN yleisradion toimintaa. Sillä ei siis rahoiteta tai pidetä yllä minun nettiä, ei MTV:tä eikä muita kanavia eikä radiossakaan muuta kuin yle:n ohjelmia. Myös lähetyspuoli on myyty rahapulassa (annettu ilmaiseksi ulkomaille) ja täten linkkiasemien ylläpitokaan ei siis liity YLE:n toimintaan. Eli lähetyskustannukset hoitaa kukin itsenäisesti. TAJUATKO NYT!
Hautaustoimiston voit ottaa mistä vaan, sen maksat itse. Hautaustoimi on nykyäänkin kirkosta riippumatonta siitä mielessä, etä kulut katetaan palveluista. Enne maksoit enemmin jos et kuulunut kirkkoon. Sitäpaitsi voit haudata vaikka vapaa-ajattelijoiden hautausmaalle tai polttaa ruumiin (voi taivas, miten tyhmä A10097 on).
Helsinki-Tampere tieosuus kaikkine kuluineen maksetaan auto- ja polttoaineveroilla ja siitäkin veromäärästä jää yli (joka menee valtion pohjattomaan kassaan). Polttoaine ja autoveron perusta on ollut ja on tiestön hoito ja rakentaminen.
Älä syytä itseäsi tietämättömyydestä, voihan siinä olla syynä se, että isälläsi on lirahtanut vähän kusta mukana kun sinut teki! Tai et saanut happea synnytyksessä tai vain vähäinen ÄO.
PS: VOI TAIVAS, ÄLÄ VAAN ÄÄNESTÄ (siut tuntien oot kommari tai vihreä, kusipää anyway)A10097 kirjoitti "Ylen toiminnan (netti, radio, telkkari) rahoittaminen " - eli kyse oli nimenomaan YLEN toiminnasta netissä, radiossa ja telkkarissa, eikä suinkaan kaikesta netti- radio- ja telkkaritoiminnasta. Ja YLE toimii noissa kaikissa, joten tältä osin kommentti oli aivan oikea. Nykyisinhän maksua maksetaan tv-lupana, jolloin pelkästään radion tai netin kautta YLEn ohjelmia seuraavat eivät maksa mitään.
Itse olisin kyllä mieluummin nähnyt että YLE rahoitettaisiin normaaliin tapaan verovaroista valtion budjetissa eikä erillisiverona. - A10097 (ek)
Oletko tyhmä? kirjoitti:
Taitaa sulla loygiikka pettää ja yleissivistys (tai sitä ei ole ollenkaan).
Tv-verolla rahoitetaan VAIN yleisradion toimintaa. Sillä ei siis rahoiteta tai pidetä yllä minun nettiä, ei MTV:tä eikä muita kanavia eikä radiossakaan muuta kuin yle:n ohjelmia. Myös lähetyspuoli on myyty rahapulassa (annettu ilmaiseksi ulkomaille) ja täten linkkiasemien ylläpitokaan ei siis liity YLE:n toimintaan. Eli lähetyskustannukset hoitaa kukin itsenäisesti. TAJUATKO NYT!
Hautaustoimiston voit ottaa mistä vaan, sen maksat itse. Hautaustoimi on nykyäänkin kirkosta riippumatonta siitä mielessä, etä kulut katetaan palveluista. Enne maksoit enemmin jos et kuulunut kirkkoon. Sitäpaitsi voit haudata vaikka vapaa-ajattelijoiden hautausmaalle tai polttaa ruumiin (voi taivas, miten tyhmä A10097 on).
Helsinki-Tampere tieosuus kaikkine kuluineen maksetaan auto- ja polttoaineveroilla ja siitäkin veromäärästä jää yli (joka menee valtion pohjattomaan kassaan). Polttoaine ja autoveron perusta on ollut ja on tiestön hoito ja rakentaminen.
Älä syytä itseäsi tietämättömyydestä, voihan siinä olla syynä se, että isälläsi on lirahtanut vähän kusta mukana kun sinut teki! Tai et saanut happea synnytyksessä tai vain vähäinen ÄO.
PS: VOI TAIVAS, ÄLÄ VAAN ÄÄNESTÄ (siut tuntien oot kommari tai vihreä, kusipää anyway)Kun rahoitamme yhdessä Ylen toiminnan, rahoitamme yhdessä sen tuottamat tv-, radio- ja nettipalvelut - halusit sitä, tai et.
En ymmärrä mitä koetit hautaustoimen rahoitusrakenteesta ja palveluntarjoajista kertoa, mutta minusta on edelleen oikein, että maksamme hautaustoimen peruskustannukset yhdessä.
Tekstistäsi päätellen sinäkin saatat ymmärtää, että Helsinki-Tampere -tieosuuden ylläpitoon osallistuvat sellaisetkin, jotka eivät sitä tietä käytä. Hienoa! Kyllä se siitä. - A10009ontyhmä!
A10097 (ek) kirjoitti:
Kun rahoitamme yhdessä Ylen toiminnan, rahoitamme yhdessä sen tuottamat tv-, radio- ja nettipalvelut - halusit sitä, tai et.
En ymmärrä mitä koetit hautaustoimen rahoitusrakenteesta ja palveluntarjoajista kertoa, mutta minusta on edelleen oikein, että maksamme hautaustoimen peruskustannukset yhdessä.
Tekstistäsi päätellen sinäkin saatat ymmärtää, että Helsinki-Tampere -tieosuuden ylläpitoon osallistuvat sellaisetkin, jotka eivät sitä tietä käytä. Hienoa! Kyllä se siitä.Jos rahoitamme yhdessä homoyhydistyksen, rahoitamme yhdessä sen tuottamat tv-, radio- ja nettipalvelut - halusit sitä, tai et. Sulla pätkii.
Kyllä, rahoitamme yhdessä YLE:n tuottamat "palvelut". Palvelut on yleensä mielletty "vapaaehtoisiksi" palveluiksi, poliisin sakkokin on sulle palvelua.
Kyse oli siiitä, että miksi joku ihminen (en puhu itsestäni nyt), joka ei KÄYTÄ KO PALVELUITA JOUTUU SILTI NIITÄ MAKSAMAAN, TAJUSITKO SOSIALISTI MITÄ TARKOITIN! Siis autoveron, vaikka ei omista autoa. Autokin tuottaa käyttäjälleen palveluja, mutta ne palvelut maksaa auton käyttäjä. Ymmärrätkö nyt?
"Tekstistäsi päätellen sinäkin saatat ymmärtää, että Helsinki-Tampere -tieosuuden ylläpitoon osallistuvat sellaisetkin, jotka eivät sitä tietä käytä. Hienoa! Kyllä se siitä." Siis lue vastaukseni uudestaan, siihen osallistuu kaikki tienkäyttäjät!
Ethän sinäkään osallistu minun kesämökin käyttökustannuksiin, etkä edes sen tien käyttökustannuksiin. Sinun logiikalla sinun kuuluisi maksaa tienkäytöstä vaikka et sitä käytä? Nyt minä saan tiemaksun joka vuosi? TAJUATKO ÄÄLIÖ! - logiikkasi mukaan
sisälukutaitoa? kirjoitti:
A10097 kirjoitti "Ylen toiminnan (netti, radio, telkkari) rahoittaminen " - eli kyse oli nimenomaan YLEN toiminnasta netissä, radiossa ja telkkarissa, eikä suinkaan kaikesta netti- radio- ja telkkaritoiminnasta. Ja YLE toimii noissa kaikissa, joten tältä osin kommentti oli aivan oikea. Nykyisinhän maksua maksetaan tv-lupana, jolloin pelkästään radion tai netin kautta YLEn ohjelmia seuraavat eivät maksa mitään.
Itse olisin kyllä mieluummin nähnyt että YLE rahoitettaisiin normaaliin tapaan verovaroista valtion budjetissa eikä erillisiverona.Myös homojärjestöt toimii noissa kaikissa "Ja YLE toimii noissa kaikissa, joten tältä osin kommentti oli aivan oikea" . Itse olisin kyllä mieluummin nähnyt että homoyhdistykset rahoitettaisiin normaaliin tapaan verovaroista valtion budjetissa eikä erillisiverona. Just joo
- A10097 (ek)
A10009ontyhmä! kirjoitti:
Jos rahoitamme yhdessä homoyhydistyksen, rahoitamme yhdessä sen tuottamat tv-, radio- ja nettipalvelut - halusit sitä, tai et. Sulla pätkii.
Kyllä, rahoitamme yhdessä YLE:n tuottamat "palvelut". Palvelut on yleensä mielletty "vapaaehtoisiksi" palveluiksi, poliisin sakkokin on sulle palvelua.
Kyse oli siiitä, että miksi joku ihminen (en puhu itsestäni nyt), joka ei KÄYTÄ KO PALVELUITA JOUTUU SILTI NIITÄ MAKSAMAAN, TAJUSITKO SOSIALISTI MITÄ TARKOITIN! Siis autoveron, vaikka ei omista autoa. Autokin tuottaa käyttäjälleen palveluja, mutta ne palvelut maksaa auton käyttäjä. Ymmärrätkö nyt?
"Tekstistäsi päätellen sinäkin saatat ymmärtää, että Helsinki-Tampere -tieosuuden ylläpitoon osallistuvat sellaisetkin, jotka eivät sitä tietä käytä. Hienoa! Kyllä se siitä." Siis lue vastaukseni uudestaan, siihen osallistuu kaikki tienkäyttäjät!
Ethän sinäkään osallistu minun kesämökin käyttökustannuksiin, etkä edes sen tien käyttökustannuksiin. Sinun logiikalla sinun kuuluisi maksaa tienkäytöstä vaikka et sitä käytä? Nyt minä saan tiemaksun joka vuosi? TAJUATKO ÄÄLIÖ!Tiettyjen yleisten palveluiden yhdessä maksamisen kannattaminen ei tarkoita, että kannattaisi kaikkien kansalaisten kulujen tasajakoa.
Se on hyvä, ettei esimerkiksi lestadiolaisia aleta tässä ajattelemaan, niin että ne joutuisivat tämän Yleveron ulkopuolelle. Ei ole mitään sellaista eettistä syytä, miksi tämä Ylevero ei kuuluisi koskea kaikkia! Mitä vähemmän tässä ajatellaan uskontoa niin sen parempi!!
- Vastaus ateistille
Entäs " Se on hyvä, ettei esimerkiksi ylen katsojia aleta tässä ajattelemaan, niin että ne joutuisivat tämän lestadiolaisten kirkkoveron ulkopuolelle. Ei ole mitään sellaista eettistä syytä, miksi tämä lestadiolaisvero ei kuuluisi koskea kaikkia! Mitä vähemmän tässä ajatellaan YLE:ä niin sen parempi!!"
Logiikkasi mukainen kirjoitus. Miksi yle:n katsojat saisi välttyä lestaadiolaisten verolta! Tyhmä, tyhmempi, ateisti1982
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1001829
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa681797- 1361655
- 971401
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo321328MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3141233- 581175
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301082Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2711031Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446923