Voi hyvä tavaton! LUKEKAA TÄMÄ!!!

Nyt oli ihmisuhri lähellä! PÄÄTTÄJÄT PUUTTUKAA JO ENNEN KUIN JOKU KUOLEE!

Dogo argentino-rotuinen koira terrorisoi omakotitaloaluetta Nousiaisissa.

Neljä koiraa omistava nainen kertoo Iltalehdelle, että hänen koiransa ovat joutuneet kaksi kertaa hyökkäyksen uhreiksi.

Ensimmäinen hyökkäys tapahtui noin neljä viikkoa sitten lenkillä. Nainen ulkoilutti kerralla kaikki neljää koiraansa. Koira juoksi monen sadan metrin päästä naisen ja koirien luokse ja kävi suoraan yhden koiran kimppuun.

- Se hyppäsi selkään ja puri sitä niskaan ja päähän. Nehän ovat villisian metsästykseen jalostettuja, koiratappeluihin käytettäviä koiria.

Nainen kiskoi dogo argentinon pois koiransa kimpusta.

- Jaksoin juuri ja juuri vetää sen niin, että makasin ojassa alimmaisena ja dogo argentino päällä.

Lopulta omistajat tulivat paikalle ja nainen pääsi ojasta pois. Hyökkäyksen uhriksi joutunut koira sai puremahaavan niskaan ja repeämän korvaansa.

- Olen koirankouluttaja ja käyttänyt sitä työkoirana. En voi käyttää enää, koska se pelkää toisia koiria.

Ovesta sisään

Toinen hyökkäys neljä viikkoa myöhemmin oli ensimmäistäkin dramaattisempi. Nainen ja koirat olivat kotonaan, kun ulko-ovi yhtäkkiä avautui. Sama koira ryntäsi sisään. Seuraavaksi uhriksi valikoitui dreeveri, jota dogo argentino puri selkään ja päähän.

Nainen ryntäsi väliin ja sai rytäkässä dogo argentinon pureman käteensä. Hän sai koiran irti vetämällä sitä jälleen pannasta, kunnes omistajat ilmestyivät paikalle.

- Vaikka sillä oli etutassut ylhäällä, se jatkoi puremista.

Dreeveriltä halkesi huuli ja se sai puremia ympäri vartaloaan.

Tapaus herättää naisessa ihmetystä. Kuinka koira osasi tulla juuri heidän kotiinsa satojen metrien päästä naapurista? Nainen myös ihmettelee, kuinka koiran omistajat osasivat tulla hakemaan sitä juuri heidän kotoaan.

Nainen asuu omakotitalossa, jonka ikkunat ovat matalalla.

- Pelottaa, että ensi kerralla se tulee ikkunasta. Lenkilläkin on yhtä helvettiä käydä.

Lapsen kimppuun?

Raision poliisi tutkii tapausta, mutta naisen mukaan vain siksi, että dogo argentino oli kytkemättä taajama-alueella.

- Toisten koirien kimppuun saa ilmeisesti hyökkäillä. Saa tappaakin, kunhan hinta korvataan, koska nämähän ovat vain tavaroita.

Nainen pelkää, että koira saadaan aisoihin vasta, kun se tappaa esimerkiksi lapsen.

- Minä pystyn toimimaan paniikkitilanteessakin, mutta jos koira menee asuntoon, jossa on lapsia ja koiria, tai hyökkää lenkillä lasten ja koirien kimppuun, ne eivät pysty toimimaan.

- Omistajan mukaan se on rotuominaisuus. Onko järkeä, että rotuominaisuus on, että tappavat kaiken liikkuvan?

Nainen haluaa kertoa koirasta varoituksena.

- Että ihmiset tietäisivät varoa ja lukita ovensa.

Raision poliisi ei halunnut kommentoida asiaa.
25730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

jo o

Äänestä

Koiran siis tiedettiin olevan aggressiivinen ja sitä pidettiin vapaana yleisellä paikalla ? Jos omistaja olisi ollut järkevä, hän ei olisi päästänyt koiraansa vapaaksi ! Ja rotua syytetään.

Äänestä
  • koira on tavara. nyt on kyseessä viallinen tavara joka ei vastaa käyttötarkoitustaan. tällaisia viallisia, käyttötarkoitustaan vastaamattomia tuotteita ei saa myydä EU:n alueella. myyjä on vastuussa myymästään viallisesta tuotteesta. joten palautusoikeus olisi näissä kova sana. kun riittävästi joutuisi maksamaan tuotevahinkoja, niin eiköhän se myyntihalukin ala vähenemään.

    Äänestä

  • valmistajan vastuu kirjoitti:

    koira on tavara. nyt on kyseessä viallinen tavara joka ei vastaa käyttötarkoitustaan. tällaisia viallisia, käyttötarkoitustaan vastaamattomia tuotteita ei saa myydä EU:n alueella. myyjä on vastuussa myymästään viallisesta tuotteesta. joten palautusoikeus olisi näissä kova sana. kun riittävästi joutuisi maksamaan tuotevahinkoja, niin eiköhän se myyntihalukin ala vähenemään.

    Jos koira on tavara, niin saako sillä leikkiä, kuten veistellä puukolla sitä minkä muitoiseksi hyvänsä tai hakata sitä omia hermoja purkaakseen ? Jos koira on virallinen tavara, niin mihin perustuvat eläinsuojelurikokset ?

    Äänestä

  • shsgffd kirjoitti:

    paras ratkaisu ennenkuin tapahtuu vakavampia vahinkoja ihmisille

    Äänestä

  • valmistajan vastuu kirjoitti:

    koira on tavara. nyt on kyseessä viallinen tavara joka ei vastaa käyttötarkoitustaan. tällaisia viallisia, käyttötarkoitustaan vastaamattomia tuotteita ei saa myydä EU:n alueella. myyjä on vastuussa myymästään viallisesta tuotteesta. joten palautusoikeus olisi näissä kova sana. kun riittävästi joutuisi maksamaan tuotevahinkoja, niin eiköhän se myyntihalukin ala vähenemään.

    Onko sekin valmistajan vastuulla, jos taitamattomuuttasi ajat auton puuhun?

    Äänestä

  • Käyttäjän vastuu kirjoitti:

    Onko sekin valmistajan vastuulla, jos taitamattomuuttasi ajat auton puuhun?

    ajaa auton taitamattomuutasi puuhun, pysy polkupyörässä, ole kiltti

    Äänestä

  • Jos aiot kirjoitti:

    ajaa auton taitamattomuutasi puuhun, pysy polkupyörässä, ole kiltti

    YMMÄRTÄMINEN?

    Äänestä

  • se luetun kirjoitti:

    YMMÄRTÄMINEN?

    kommentoimisen ilo?

    Äänestä

  • Ja se kirjoitti:

    kommentoimisen ilo?

    Kuka AIKOO ajaa autonsa taitamattomuuttaan puuhun? Eikös se ole silloin harkittu teko joka vaatii jonkinlaista taitoa?

    Äänestä

  • väännetään sitten kirjoitti:

    Kuka AIKOO ajaa autonsa taitamattomuuttaan puuhun? Eikös se ole silloin harkittu teko joka vaatii jonkinlaista taitoa?

    kuka sitä nyt AIKOO ajaa autonsa taitamattomuuttaan puuhun? Tyhmäähän se on, eikä mitään muuta. Oletko sinäkin vähän...?

    Äänestä

  • Vaan, kirjoitti:

    kuka sitä nyt AIKOO ajaa autonsa taitamattomuuttaan puuhun? Tyhmäähän se on, eikä mitään muuta. Oletko sinäkin vähän...?

    Taidat olla...
    Taitamatonhan EI AIO ajaa sitä autoaan puuhun.
    Jos AIKOO ajaa autonsa puuhun, niin silloin ei ole taitamattomuudesta kyse.

    Äänestä

Ja taas jälleen, hyvä koira pistety piloille.. :((( Oikealla koulutuksella, tästä ei todellakaan olisi tullut tuollainen "tappaa kaiken liikkuvan".. Tunnen erään, joka kasvattaa dogoja, ja ne ei todellakaan ole aggressiivisia muita koiria kohtaan...
Sääliksi käy koiraa, kun vääränlaisen omistajan saanut :(((

Äänestä

tuossa artikkelissa olisi voinut vähentää huomattavasti se on ''dogo argentino''. Rotu on vain koiranulkomuoto,. Väärällä omistajalla ,joka ei tarjoa sääntöjä ,liikuntaa ja hellyyttä suhteessa toisiinsa oikein, koira alkaa sekoilemaan. Koirat eivät synny tappajina tai aggressiivisina. Omistaja syytteeseen vaan , ei koira.

Äänestä

Jälleen omistaja saisi katsoa peiliin!
Ei pidä päästää arvaamatonta koiraa vapaaksi ja aika hämärältä kuulosti se että koira oli itsekseen rynnännyt sisään taloon?!
Koiranikin on viisas mutta ei se nyt ihan ulko-ovista kenellekkään sisään tuppaa...
Voisiko olla että dogon omistajalla on kaunoja tätä neljän koiran omistajaa kohtaan ja päästi koiransa sisään taloon, sitten vain yhtäkkiä yllättäin sattuikin paikalle hakemaan koiransa pois?
Sairasta.

Äänestä

Koulutusta on koiran saatava

Äänestä

Suomessa on lainsäädäntö terveisiä perseestä, mitä tulee omistajan vastuuseen lemmikeiden suhteen. Koira on kuitenkin eläin ja toimii vaistojensa varassa, niin
olisi ihan loogista, että lainsäädännössä ruvettaisiin soveltamaan koiraa rikoksentekovälineenä yleisillä alueilla tapahtuvissa päällekarkaustapauksissa.
Varmasti rupeais koirat pysymään kytkettyinä ja varsinkin sellaiset rodut, jotka saavat halutessaan pahaa jälkeä aikaan.

Äänestä

Mitä helvettiä joku pitää neljää koiraa? Sehän on jo joku kenneli (?). Kyllä nyt luulisi yhden tai kaksi riittävän.

Dogo argentino vaatii koulutuksen, kuten kaikki muutkin koirarodut, mutta koulutettuna on hieno koira.

Kyseistä tapausta tuntematta, epäilen, että koira on ollut jotenkin sairas, ja siksi vihainen. Dogo on ihan kiltti perhekeskeinen koira normaalisti, turha demonisoida jotain koirarotuja. Itselläni ei ole dogoa, vaan uros rotikka, mutta tunnen dogoja ja niiden omistajia, ja tiedän, mistä puhun.

Äänestä

Kyllä tässä nyt taas on kyse roturasismista! Media yrittää turhaan lietsoa
pelkoa ihmisissä!! Dogon omistajakin väittää hyökkäämisen olevan
rotuominaisuus!! Ei se ole mistään rodusta kiinni, jos yksilöt käyttäytyvät
aggressiivisesti!! Ihan yhtälailla perhoskoirakin voi olla aggressiivinen!!
Dogo on oikein koulutettuna mitä lutuisin ja lempein rotu, ja sitä jos mitä voidaan pitää rotuominaisuutena, ei mitään kielteisiä piirteitä!!! Yksi tämän dogon uhreista oli vielä koirakouluttaja, luulisi sen nyt osaavan käyttäytyä koiran kanssa ja ohjaavan omalla käytöksellään koiraa. Tämä kouluttaja on luultavasti omalla käytöksellään provosoinut dogoa hyökkäämään!! Tämä kouluttaja on varmaankin pelännyt tällaista rotua median luomien stereotypioiden pohjalta, ja tämän epävarmuuden ja pelon on koira sitten aistinut, ja se on saanut dogon hyökkäämään!!!! Älkää syyttäkö koiraa tästä!!!! Koira ei ole koskaan väkivaltainen syntyjään, vika on aina hihnan toisessa päässä!!

Katselkaa Milania niin ymmärrätte tekin senkin roturasistisiat!!

Äänestä
  • rotu ja ainakin nämä yksilö(t) muuten samaan sarjaan kuin sudet: nikkelivaipat laulamaan..,

    Äänestä

Missä on lukenut että koiran omistaja on tarkoituksella pitänyt koiraa vapaana? Missä kerrotaan koiran omistajan kanta aiheesta? Onko kukaan edes kysynyt sitä? Miten te ihmiset voitte tuomita koiran ja haukkua omistajan ilman että tunnette koko totuutta! Kenen koira osaa avata ulko-oven ulkoa?- en tunne yhtäkään. montako koiraa tunnette että on irti päästyään käynyt jonkun kimppuun?-monta!
Ja onko koiran omistaja kommentillaan rotuominaisuus, niin tarkoittanut että on normaalia että dogo käyttäytyy agressiivisesti vai kenties sitä että on kuintenkin yleisessä tiedossä että dogo ei esim. tykkää pienistä koirista ja on dominoiva rotu ja alistaa kaikki muut koirat? Eikös se asia voisi olla vaikka niin? Miksi täytyy heti alkaa tuomita tietämättä kuitenkään yhtään mitään aiheesta!!!!??? Itselläni on myös naaras dogo ja tiedän sen että omani on perhettäni myös lapsiani kohtaan aivan ihana ja lojaali, mutta lenkillä toisen naaraan tai pienen koiran tullessa vastaan se alkaa heti äristä, enkä suinkaan epäile hetkeäkään, että jos se karkuun pääsisi niin että se ei purisi enkä silti koe koiraani vaaralliseksi ja pelottavaksi! Olen varmaan teidän muiden mielestä aivan urpo, mutta en tuomitse tämän ko. koiran omistajaa. Ja turha jossittelu aiheesta on myös turhaa, että mitä jos se tappaa jonkun ihmisen tai lapsen, niin sama asia olisi että mitä jos taivas tippuu päällemme tänään!!!!! Niin voi käydä tai sitten ei ikinä!

Äänestä
  • enkä sellaiseksi tuomitse, mutta pidä hemmetissä se koirasi kiinni - muutoin tilanne voi muuttua. Kuten tämän otsikon tapauksen koiralle on käynyt.

    Ei riitä että koira on kiltti omaa perhettä kohtaan, sen täytyy olla sitä kaikkia muitakin kohtaan - tai sitten sen täytyy olla sellainen tirriäinen joka ei saa pientä vekkiä kummempaa aikaan.

    Äänestä

itselläni on Dogo ja en koskaan vaihda rotua. aina tulee laumamme kuulumaan dogo. Oikein koulutettuna ei voisi parempaa ja uskollisempaa ystävää saada. Lapseni rakastavat koiraamme ja ystävämme pitävät koirastamme. sen luonne on täys 100! Toiset koirat eivät ole ongelma millän tasolla ja mielellään tekee tuttavuutta uusien ihmisten ja koirien kanssa. Myös muutama tuttavaperheemme lapsi on päässyt koira pelostaan Dogomme ansiosta.
Eli älkää tuomitko rotua. Oikeissa käsissä ja oikealla koulutuksella ja sosialistamisella siitä tulee huippu hyvä perhekoira.

Äänestä
  • Aivan oikein. Jokaiselle rodulle on omat harrastajansa, jotka niiden kanssa parhaiten pärjäävät. Esimerkiksi dogo argentino sopii teille, muttei kaikille. Haastava rotu ja vaatii oikean laista kohtelua kasvaakseen tasapainoiseksi ja luotettavaksi. Minunkin kaverillani on dogo argentinonarttu, joka tulee erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa. toki riippuu myös koiran kasvattajasta, kuten millaisia yksilöitä on pyrkinyt jalostukseen käyttämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turvatonta elämää! kirjoitti:

Nyt oli ihmisuhri lähellä! PÄÄTTÄJÄT PUUTTUKAA JO ENNEN KUIN JOKU KUOLEE!

Dogo argentino-rotuinen koira terrorisoi omakotitaloaluetta Nousiaisissa.

Neljä koiraa omistava nainen kertoo Iltalehdelle, että hänen koiransa ovat joutuneet kaksi kertaa hyökkäyksen uhreiksi.

Ensimmäinen hyökkäys tapahtui noin neljä viikkoa sitten lenkillä. Nainen ulkoilutti kerralla kaikki neljää koiraansa. Koira juoksi monen sadan metrin päästä naisen ja koirien luokse ja kävi suoraan yhden koiran kimppuun.

- Se hyppäsi selkään ja puri sitä niskaan ja päähän. Nehän ovat villisian metsästykseen jalostettuja, koiratappeluihin käytettäviä koiria.

Nainen kiskoi dogo argentinon pois koiransa kimpusta.

- Jaksoin juuri ja juuri vetää sen niin, että makasin ojassa alimmaisena ja dogo argentino päällä.

Lopulta omistajat tulivat paikalle ja nainen pääsi ojasta pois. Hyökkäyksen uhriksi joutunut koira sai puremahaavan niskaan ja repeämän korvaansa.

- Olen koirankouluttaja ja käyttänyt sitä työkoirana. En voi käyttää enää, koska se pelkää toisia koiria.

Ovesta sisään

Toinen hyökkäys neljä viikkoa myöhemmin oli ensimmäistäkin dramaattisempi. Nainen ja koirat olivat kotonaan, kun ulko-ovi yhtäkkiä avautui. Sama koira ryntäsi sisään. Seuraavaksi uhriksi valikoitui dreeveri, jota dogo argentino puri selkään ja päähän.

Nainen ryntäsi väliin ja sai rytäkässä dogo argentinon pureman käteensä. Hän sai koiran irti vetämällä sitä jälleen pannasta, kunnes omistajat ilmestyivät paikalle.

- Vaikka sillä oli etutassut ylhäällä, se jatkoi puremista.

Dreeveriltä halkesi huuli ja se sai puremia ympäri vartaloaan.

Tapaus herättää naisessa ihmetystä. Kuinka koira osasi tulla juuri heidän kotiinsa satojen metrien päästä naapurista? Nainen myös ihmettelee, kuinka koiran omistajat osasivat tulla hakemaan sitä juuri heidän kotoaan.

Nainen asuu omakotitalossa, jonka ikkunat ovat matalalla.

- Pelottaa, että ensi kerralla se tulee ikkunasta. Lenkilläkin on yhtä helvettiä käydä.

Lapsen kimppuun?

Raision poliisi tutkii tapausta, mutta naisen mukaan vain siksi, että dogo argentino oli kytkemättä taajama-alueella.

- Toisten koirien kimppuun saa ilmeisesti hyökkäillä. Saa tappaakin, kunhan hinta korvataan, koska nämähän ovat vain tavaroita.

Nainen pelkää, että koira saadaan aisoihin vasta, kun se tappaa esimerkiksi lapsen.

- Minä pystyn toimimaan paniikkitilanteessakin, mutta jos koira menee asuntoon, jossa on lapsia ja koiria, tai hyökkää lenkillä lasten ja koirien kimppuun, ne eivät pysty toimimaan.

- Omistajan mukaan se on rotuominaisuus. Onko järkeä, että rotuominaisuus on, että tappavat kaiken liikkuvan?

Nainen haluaa kertoa koirasta varoituksena.

- Että ihmiset tietäisivät varoa ja lukita ovensa.

Raision poliisi ei halunnut kommentoida asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu