Halonen - mitä käteen?

Nyt kun Hslosen aika on käytännösdä jo ohi, on aika kysyä mitäHalonen on antanut äänestäjilleen viimeisen 12 vuoden aikana.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suomalaisten elämästä 12 vuotta ?, no lähtihän se pohjoiskorean arvojohtajakin.

Äänestä

Huvittavia nuo toveri Korovin oksennukset, mikä oli punavankien tragedia?

Punaiset aloittivat vapaussodan murhaamalla toista sataa "valkoista" ja tämä synnytti suomalaisten, siis oikeiden suomalaisten mielessä oikeutetun raivon, varsinkin kun punikit olivat liitossa ikiaikaisen vihollisen ja vainolaisen eli venäläisen kanssa!
Jos punikit olisivat voittaneet, olisivat he kohdelleet paljon pahemmin vastustajiaan.

Äänestä

Muistakaa, että silloiset punaiset olivat SDP:n jäseniä !
SKP perustettiin vasta myöhemmin venäläisten avustuksella.

Eli SDP on syyllinen kaikkiin sotatoimiin Suomessa.

Äänestä

Maanpetturuus.
Veteraanien perinnön tuhoaminen.
Hinttareiden ja lepsojen asioiden ajo.
Keenerien ja muitten väristen maahantuonti suomalaisten kustannuksella.
Suihkukoneella polttanut miljoonia euroja taivaan tuuliin.
Välirikko Amerikan kanssa.

Siinä on Niinistöllä paljon tekemistä asioiden korjaamisessa.

Onneksi ainakin Amerikassa tiesivät Halosen olevan Putinin etäohjauksessa ja siksi pitivät kommunistihylkiöön etäisyyttä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


äänestäjilleen kirjoitti:

Nyt kun Hslosen aika on käytännösdä jo ohi, on aika kysyä mitäHalonen on antanut äänestäjilleen viimeisen 12 vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu