Omassa taloudessa oli sen verran palkkaan nähden piikkejä pankille ym. että tein aivan totaalisen ratkaisun reilu vuosi sitten avovaimon kanssa. Omasta aika pienestä tämän hetken palkasta eli n. 1500e:sta kuussa selvät systeemit. 500e toiseen lainaan, 500e toiseen menoerään, 500 laskuihin, lääkekuluihin ym.
Ja avovaimon palkalla joka ei ole sekään tosin kuin n. 1300e/kk sitten yhtiövastike plus pikkusumma laskuihin lisäksi. Eli vajaa tonni kuussa muuhun, ruokaan ym. 2:lle ihmiselle. Eli ei ole tuolta 2003 vuoden alkupuolelta asti mitään suuria juttuja tullut tehtyä.
Kaikki tosin vain sen takia että nyt kuluvan vuoden elokuussa jokaikinen velkapiikki on tyhjä palkat jäävät suoraan käteen, pelkät muutaman sadan euron laskut plus kämpän vastike ovat niitä joihin menee. Nyt alkaa olla jo hiukka vapautunut tunne kun tietää että loppu menee vaikka päällä seisten mutta onhan tämä ollut vähän tällaista kun joka euro laskettu johonkin reikään.
Ja lainat ym. eivät ole syytä mistään huikentelevasta elämästä vaan pakonsanelemia pankkilainoja ym. kun tuli huonojen tuurien kautta veroa aika hyvä mälli ym. aikanaan johon tarvitsi pikaisesti täppiä yms.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli tarkoitettu tämä. Ei yksittäiseksi.
taidanpa kokeilla, toimiiko itsekuri noin hyvin kuin sulla!
tämä nyt on vähän selitystä, mutta mulla kulutusluotot on lähinnä huonekaluja, jotka ostin muuttaessa uuteen, isompaan asuntoon. miedän perheessä on vain yksi töissä, joten aika kalliiksi tuli välttämättömimmät kalusteetmieti, miten paljon jo pelkkä sänky maksaa..)kun kummallakaan ei ollut paljon mitään tuotavaa yhteiseen kotiin.