NÄITÄ JÄRJESTÖJÄ KESKUSTA RP TUKEE ?

MISSÄ LINJA ?

STT

Perussuomalaiset haluaisi leikata valtion avustuksia ystävyys- ja rauhanjärjestöille, Ihmisoikeusliitolle sekä Suomen islamilaiselle neuvostolle.

Eduskunta hylkäsi leikkausehdotuksen aamupäivän budjettiäänestyksissä äänin 149–34.

Perussuomalaisten leikkausehdotus koski määrärahaa, josta jaetaan avustuksia myös moneen muuhun tarkoitukseen. Ehdotuksen tehnyt Olli Immonen (ps) olisi säästänyt leikkauksilta muun muassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnossapidon ja Sibeliuksen kootut -teoksille ehdotetun tuen.

Immosen mukaan niiden avustamisella tuetaan suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria

5

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Takaisin Impivaaraan

      Lapuanliikkeen ja IKL:n perintö on herännyt henkiin Suomessa, kiitos Perussuomalaisten. Ainakin PS:n aloitteiden ideologinen johdonmukaisuus ja vastakkainasettelun karkeus tulee hyvin ilmi.

    • TUKIPUOLUE ?

      KESKUSTA TUKI ÄÄNESTYKSESSÄ HALLITUSTA

      ONKO TÄHÄN JOTAIN LISÄTTÄVÄÄ ?

      • pettynyt maalainen

        ihmettelen keskustan kansanedustajien äänestämiskäyttäytymistä


      • blog info
        pettynyt maalainen kirjoitti:

        ihmettelen keskustan kansanedustajien äänestämiskäyttäytymistä

        hmisoikeusliitto

        Ihmisoikeusliitto perustettiin vuonna 1979 seuraamaan vuonna 1935 perustettua kommunistitaustaista[1]Ihmisoikeuksien liittoa.[2]

        Etsivä keskuspoliisi katsoi liiton kuuluvan kansanrintamaan, jonka sanottiin yhdistävän kommunisteja ja muita "fasismia ja sotaa vastaan" mutta jota pidettiin kommunistien uutena yrityksenä kohti vallankumousta. Liiton rinnalle perustettiin Ihmisoikeuksien säätiö, joka ensi toimenaan auttoi Kemin lakkolaisia. [1]

        1930-luvun johtokunnassa ja 1949-51 puheenjohtajana oli mm. Erkki Vala[1], joka myöhemminkin toimi taistolaiskommunistien Toimittajaliitossa.
        Viitteet

        ↑ 1,0 1,1 1,2 Ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta! Ihmisoikeuksien liitto 1935-1939 ja 1949-1952, Hanna Vuokila, Helsingin yliopisto, Historian laitos, 1999 / Työväenliikkeen kirjasto (tyovaenperinne.fi)
        ↑ Ihmisoikeusliitto, Ihmisoikeusliitto 22.08.2011

        Luokka: Järjestöt


        http://liberalismi.net/wiki/Ihmisoikeusliitto


    • Kansanedustaja ehdotti hiljaista hetkeä Kimille

      Tiistai 20.12.2011 klo 13.30

      Perussuomalaiset kansanedustajat huomioivat hyvin Pohjois-Korean Kim Jong-ilin kuoleman omissa puheenvuoroissaan eduskunnassa.
      Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen.
      Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen. (MARKKU ULANDER)

      Kansanedustaja Kaj Turunen olisi halunnut hiljaisen hetken.

      - Nyt olen käyttänyt puheesta 4 minuuttia 12 sekuntia, ja jos puhe voi kestää sen 5 minuuttia, niin tässä jäisi aikaa puoli minuuttia pitää hiljainen hetki Pohjois-Korean rakastetun johtajan Kim Jong-ilin muistolle.

      Juho Eerola olisi samoilla linjoilla.

      - Sitten, arvoisa puhemies, edustaja Kaj Turunen oman puheenvuoronsa päätteeksi otti hyvin kauniilla tavalla osaa siihen suureen suruun, joka nyt on kohdannut Pohjois-Korean sitkeää kansaa. Minä omasta puolestani haluan toivottaa rauhallista joulua ja kaikkivaltiaan siunausta suurelle seuraajalle Kim Jong-unille ja tsemppiä vaativaan tehtävään.

      IL

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2566
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      91
      1506
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      17
      942
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      848
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe