kaksi eri raskaustestin tulosta

raskaanavaiei

Eka sain kaksi viivaa apteekin testillä/ toinen viiva tooodella hailakka.
Seuraavaksi viikkoa myöhemmin sofi ultimate halpis testillä puhdas nega.
Tietääkö kukaan tästä testistä ja sen luotettavuudesta? Tilasin sellaisen netistä ja se vaikutti jotenkin ... halvalta.

teenkö vielä kolmannen testin kun oireet jatkuvat?

jonkinlaista vuotoa tuli viime viikolla, mutta oon vakuuttunut että olisin raskaana.. en kuitenkaan haluais rahaa roskiin heittää.

Onko sillä nyt pahemmin merkitystä että oon tehnyt kahdella eri merkkisellä testillä?

Tuon jälkimmäisen negan sain iltapissasta, apteekin haamun taas aamupissasta ...

Koko juttu tuntuu turhauttavalta..

70

11510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eeyhe

      Mä kirjottelin pari päivää sitten samantyylisestä aiheesta, että mulle tuli vähän haaleampaa viivaa ja vähän tummempaa viivaa välillä. Alkoi ihan masentaa, kun välillä tuli myös negaa, eikä sillä ollut mitään merkitystä oliko aamu vai päiväpissa. No tulin sitten sunnuntaina töistä. Olin pidätellyt pissaa monta tuntia, kun en ollut ehtinyt töissä käymään vessassa. Silloin tuli ensimmäinen ja selkeä plussa. Eli testitulokseen vaikuttaa raskaushormonin määrä elimistössä ja se, että kuinka kauan on pissaa pidätellyt ja paljonko on juonut ennen pissaamista.
      Kirjoitit, että oli tullut vuotoa, kuinka paljon/kauan ja millaista se oli?

    • raskaanavaiei

      Wau!! Onneksi olkoon! Hienoa :) Onko tämä ensimmäinen raskautesi?

      Mulla on nyt kp 38.

      Mä testasin apteekin testillä sen haalean viivan kp 28.
      Sit tuli joskus 2-3 päivää myöhemmin haalean vaalean punaista vuotoa satunnaisesti paperiin parin päivän ajan.. esim. yöllä, seuraavan kerran 12 tuntia myöhemmin jne.. sit se loppu kuin seinään. Ja meni taas pari päivää ja alko kuukautismainen vuoto, joka kesti vain pari päivää.

      Tein sillä halpis testillä sen negan viime la eli kp 35.

      Nyt oon siis kp 38. Kauheesti menkkaoireita...en erikseen viitsi alkaa niitä luetteloimaan.

      Tiedän, että ystäväni sai vauvan vaikka sille tuli menkat joka kuukausi niin en ole niinkään huolissani tuosta epämääräisestä vuodosta vaan enemmänkin siitä että eka tulee haamu ja sit se nega.. (apteekin testiä on kehuttu, mutta itsestäni tuntui että olen varmasti raskaana joten päätin että ei merkillä väliä.. sit kun tulikin nega niin alko kauheesti arveluttamaan et pitäskö kuitenkin kipasta ostaa vielä kolmas testi, tällä kertaa samanlainen kuin eka...)

      Emme ole yrittäneet lasta mutta emme ole myöskään käyttäneet minkäänlaista ehkäisyä uuden poikaystäväni kanssa.. en ole koskaan itseasiassa syönyt pillereitä, eli siihenkään tämä ei voi liittyä..Olimme yhdynnässä 12.11 ja 13.11 eli juuri ennen kuin edelliset menkat alkoivat. Ja sitten oviksen aikaan 26.11 ja 27.11 monta kertaa.. yhdynnässä hän vetäisi kalunsa ulos ennen laukeamistaan.. mutta uskon, että ei tarpeeksi ajoissa..

      • gioöj

        Joo, joillakin tulee vuotoja raskauden aikana, mutta kyllähän tuo sinun ensin tehty plussa ja sitten negatiivinen testisi viittaisi enemmän siihen, että kyseessä on ollut ns. kemiallinen raskaus, jossa hedelmöittynyt munasolu vain ei kiinnity kunnolla. Eli kyseessä olisi hyvin varhainen keskenmeno, kun kerran sitä vuotoakin on ollut ja sen jälkeen vielä negatesti. Voit toki tehdä vielä testin, mutta melko todennäköistä tuossa varmasti on, että kemiallinen on ollut kyseessä.


    • raskaanavaiei

      Niin.. tuo on kyllä mahdollinen. Ei tässä itse sisimmissään raskauteen usko, mutta koska oireilu jatkuu niin haluaisi vielä sen kolmannenkin tehdä.. toivotaan, että ei ollut kemiallinen..

    • iloinennn

      Minä tein testin viime perjantaina ja näytti todella haalea plussaa ( oli vaikea nähdä) tein uuden testin eilen maanantaina ja tuli selkeä plussa joka näkyi hyvin!! jotenkin arvelin olevani raskaana joitakin oireita minulla oli joista epäilin.. Olen niin hämmentynyt mutta samalla iloinen ! soitin tänään neuvolaan ja neuvolatäti laski että olisin 4 viikolla 2päivää raskaana! mutta jotenkin tuntuu että kuvittelen tämän tai että testi huijaakin ja pelottaa että tulisi keskenmeno! ensimmäinen neuvolakäynti minulla on tammikuun alussa!! :))

    • paksukainen

      Sittarista tai prismasta saa 3 euron pregcheck-testin, mulla tuli aamupissasta kunnon viivat parin päivän välein eli postiivinen testi oli.

    • iloinenn

      Onnea!! tiedätkö millä raskausviikolla olet ? Kyllä minäkin raskaana siis olen 2 kertaa positiivinen testi tullut ensimmäisellä kerralla oli kyllä tosi haalea mutta kumminkin :) ja muuten neuvolatäti puhelimessa kehotti ostamaan d vitamiinia ja foolihappo tabletteja =)

    • raskaanavaiei

      onnea molemmille:)

      Toivotaan että täälläkin tärppäisi!

    • iloinenn

      Pidetään peukkuija sinulle että sullakin se plussa tulis! :) odota nyt pari päivää ja tee uusi testi ja aamuvirtsasta itse tein !

    • raskaanavai ei

      Moikka!

      Tein juuri kolmannen testin ja se oli positiivinen. Eli hailakan apteekin testin jälkeen tein sen negatiivisen halpiksen ja nyt taas positiivisen apteekin testillä

      OLEN AIVAN TÄPINÖISSÄNI!!

    • halpisten puolesta..

      Itse olen molemmissa raskauksissa ostanut ihan suuresta ruokakaupasta sellaiset halpis "liuska" testit 3,95e ja ihan yhtä hyvin ovat positiivista näyttäneet kun kalliimmatkin. Mihinkään testiin ei sitä kahta viivaa tule jos elimistössäsi ei ole kohonnut HGG pitoisuus, oli hinta mikä tahansa.

    • raskaanavaiei

      Mua alkaa hämäämään.. olenko vai enkö?

      nyt ei uskalla luottaa siihen eiliseen plussaankaan kun viime viikolla tuli se nega.

      meen lääkäriin heti kun vaan saan ajan sinne mut silti.. ootteko te mitä mieltä siitä että voiko saada positiivisen vaik ei olis?

    • raskaanavaiei

      laitan tänne pari kuvaa jotka otin..

      toinen on testistä ja toinen vatsastani eilen.. tuo testikuva on valottunut, mutta viiva on paljon selkeempi livenä kuin mitä se tossa näyttää..

      • raskaanavaiei

      • mielipidettä..
        raskaanavaiei kirjoitti:

        tulisko ne kuvat nyt..

        http://aijaa.com/000509247040.jpg

        http://aijaa.com/007869247041.jpg

        Ei sitä raskautta mahasta voi tuossa vaiheessa nähdä! :D Vielä 12. viikollakin sikiö on n. viisi senttiä pitkä ja kohtu vielä syvällä lantiossa, eikä se vatsaan vaikuta. Turvotusta voi toki olla hurjastikin, mutta sitä nyt on mahdoton sanoa ulkoapäin, johtuuko se raskaudesta vai jostain muusta. Sen sijaan tuossa apteekin raskaustestissä on toinen viiva, joten raskaushormonia sun kehossa todennäköisesti on. Apteekin raskaustestien kohdalla en ole ns. vääristä positiivisista ikinä kuullut, joten melkoisen varma se tulos kyllä on.


    • hei raskaanavaiei...

      Sun masu näyttää kyllä aika raskaus masulta, mutta JOS se näkys jo masusta niin kyllä testin viiva olisi aivan tumma!! Mun mielesta tuossa testissä on kyllä haalea viiva, ja testi EI VOI näyttää positiivista ellei kehossasi ole kohonnut raskaushormoni pitoisuus, tai sitten testi on viallinen! Eli mun mielestä sun kannatas tehdä uusi testi 2-3 päivän päästä, jolloin pitäisi olla jo aivan selkeä sillä tuo raskaushormoni pitoisuus kohoaa hyvin nopeasti ja paljon joka päivä lisää! Jos tuleva testi näyttää plussaa, niin sitten vain varailemaan ekaa äitiysneuvolaa. Jos testi edelleen yhtä haalu, kannattaa varata aika lääkäriltä verikokein varmistamiseksi. Voit toki myös varata ajan kaupunkisi perhesuunnittelu neuvolaan jossa kaikki terveydenhoitaja sekä lääkäri käynnit ovat ilmaisia alle 21-vuotiaille, sinne myös saa ajan nopeasti. Perhesuunnitteluneuvola on siis tarkoitettu kaikille nuorille, sukupuolielämään liittyvissä asioissa.

      • hei raskaanavaiei...

        Varmemman tuloksen saat aamuvirtsasta (tai pissa ollut rakossa ainakin 5 tuntia) ja niin että pissaat johonkin pieneen kuppiin/purkkiin johon testin kastat ja pidät sitä siellä ohjeiden määräämän ajan, jopa pari sec kauemman!


    • raskaanavaiei

      joo kyllä tuo testi on aamuvirtsasta otettu.. tuo vahva plussa.

      Tein aikoinaan sen ekan apteekin testin myös aamu virtsasta joka oli haalea, paljon haalempi tähän verrattuna. Harmi kun kuvan viivojen tummuus ei välittynyt teille oikein.. mutta se negatiivinen testi, sen tein iltapissasta silloin viime viikolla.

      tiedän että vatsa kuvat eivät sinänsä hyödytä teitä mutta tässä kuva jonkin aikaa sitten otettuna, ennen mitään raskausmahdollisuuksia.

      teenkö siis neljännen testin ennen kuin soitan terveyskeskukseen? Itekki ihmettelen miksi viiva ei ollut yhtä tumma kuin kontrolliviiva jos ollaan viikolla 6 nyt jo..


      http://aijaa.com/008789247678.jpg

    • hei raskaanavaiei

      Koska sinulla siis on ollut viimeiset kuukautiset? kyllä mun mielestä tuon testiviivan pitäisi olla jo paljon tummempi. Käy osoitteessa /www.vau.fi/Laskurit/raskauslaskuri tarkistamassa missä kohtiin raskutesi olisi.

      • hei raskaanavaiei

      • hei raskaanavaiei
        hei raskaanavaiei kirjoitti:

        http://www.vau.fi/Laskurit/raskauslaskuri/

        kyllä sun kannattaa maanantaina varailla aikaa lääkärin kautta verikokeille, voit saada sen ihan niin et otat lääkärille soittoajan joka laittaa sulle lähetteen sinne ni ei sun tarvi edes mennä vastaanotolle. Vastauksenkin saat heti samana päivänä kun kokeet otettu. Kyllä tuon testiviivan kuuluisi olla jo yhtä tumma kuin kontrolliviivan, testi näyttää normaalisti vahvaa plussaa (siis niin että molemmat viivat yhtä tummia) reilu 2 viikkoa hedelmöittymisestä. Mieleeni tulikin nyt että jos on käynyt niinkuin tossa nimimerkki: gioöj jo kirjoitti, niin silloin testi saattaa näyttää vielä viikon-kaksi virheellisesti plussaa ennenkuin HGG-hormoni pitoisuus normalisoituu.


    • raskaanavaiei

      Virallisesti viimeset kuukautiset tulivat 13.11.2011
      Sen jälkeen tapahtui useampi yhdyntä 26.11 ja 27.11.

      Jotain vuotoa tuli 8.11 tienoilla, mutta se oli hyvin vaaleaa ja pätki, eikä ollenkaan menkkamaista..

      En ole ollut yhdynnässä tuon jälkeen.

      Ja kuva on otettu siis vuorokausi testin teon jälkeen ja se on hyvin valoittunut, mutta pitäisikö sen silti olla tummempi?

    • raskaanavaiei
    • hei raskaanavaiei

      Testiä ei oikein suositella enää katsottavaksi kun sen teosta on kulunut 15min sillä tuo tulos voi väärentyä yms. Eli kun hedelmöittynisestä on kulunut noin 2-3viikkoa ja testi näyttää positiivista pitäisi molempien viivojen olla yhtä tummia! Jos nyt ajatellaan että olist hedelmöittynyt vaikka jostain noista 27.11 tapahtuneista yhdynnöistä, olisi testin pitänyt näyttää selkeää plussa (eli molemmat viivat yhtä tummia) jo tuossa 18.12!! Kävitkö katsomassa tilannettasi tuolta www.vau.fi odotuslaskurista johon laitoin linkin??

      • Hei raskaanavaiei

        Tämä tilanne nyt tuntuu polkevan sulla paikallaan, ota huomenna yhteyttä sinne lääkäriin ja pyydä verikokeille koska ei tästä vatvomisesta nyt tule ainakaan mitään, mutta nuo kuvat sun laittamasta testistä eivät ainakaan ole selkeitä positiivisia koska toinen viiva on noi haalu, koska MOLEMPIEN VIIVOJEN (kontrolli ja itse testi viiva) tarvitsee olla YHTÄ TUMMIA ollakseen selvä plussa! (ESIMERRKI: Jos teet testin esim. perjantaina kun menkkojen pitäisi alkaa huomenna lauantaina, voi testi näyttää haaleea plussaa mutta kun teet testin parin päivän päästä maanantaina kun menkat päivän myöhässä pitäisi viivan olla jo todella paljon tummempi koska tuo raskaushormoni pitoisuus nousee elimistössäsi joka päivä) Jos olet tehnyt nyt testejä kolmen tai viiden päivän välein ja aina vaan viiva yhtä haalee on silloin jossain joku vika, ja tod näkösesti et ole raskaana!


    • ..................

      Itselläni oli testeissä yhtä haalea viiva koko ajan, ekan tein 3 1, ja viimeisen varmaan 6 ?.
      Raskaana kuitenkin olin.

    • raskaanavaiei

      soitan sinne lääkäriin huomenna, mutta pelkään pahoin että joudumpa elämään jännityksessä vielä tämän viikon.. tuskin ottavat mua tällä viikolla tän asian puitteissa vastaan.. ikävää tiedän..

      mutta tiedän monia joilla molemmat viivat eivät ole olleet yhtä tummia ja raskaana ovat olleet, se ei sitä kerro.

      Onhan tuo viiva kuitenkin tummunut siitä ekasta testistä huomattavasti.. hmm..

      katsotaan!

    • raskaanavaiei

      Olen käynyt vau.fi sekä muissa sivustojen laskureissa.

      Kun laitan sinne viimeiseksi kuukautisten alkamispäiväksi sen 13.11 niin saan tuloksen että tänään olisi alkanut viikko 7 rv..

      kun laitan sinne hedelmöitysmispäiväksi 27.11 niin saan saman tuloksen..

      jos taas laitan että kuukautiset olisivat olleet 8.12 jolloin tuli vähän vuotoa niin se antaa jotain semmosia lukeamia että ei voi pitää paikkaansa, esim hedelmöitys 22.12 joka ei ole mahdollista..

      Pahoittelen kirjoitysvirhettä aiemmassa viestissä, piti siis kirjoittaa että 13.11 tuli kunnon kuukautiset ja yhdyntöjä 26.11 ja 27.11 ja sitten vielä vähän vuotoa 8.12, eli se 8.11 oli virheellinen tieto..

      sen ensimmäisen haalean testin tuloksen sain ennen 8.12, negan reippaasti välissä tulleen vuodon jälkeen ja uuden positiivisen joulu aattona..joka antoikin vahvat lukemat.

      Olen seurannut monia raskausblogeja missä on kuvat testeistä ja monet heistä jotka ovat saaneet vauvan olivat saaneet testeissä saman värisiä tuloksia..

      Uskon oireistani päätellen enemmän että olen kuin että en ole. En ole koskaan yrittänyt lasta joten huomaan helposti kun koko kroppa on sekasin ja tää järkyttävä oksetus... jatkunut jo pari viikkoa.

    • hei raskaanavaiei

      Ok, no jos nyt olet sitä mieltä että olet raskaana ja tuo viimeisin testisi antoi vahvat lukemat, ei sun tarvitse mitään lääkäriä turhaan tilailla vaan soitat äitiysneuvolasta ekaa aikaa :) voit ekalla käynnillä vielä pyytää neuvolatätiä tekemään testin pissasta varmuuden vuoksi jos asia mietityttää tai sitten suosittelen että tilaisit huomenna ajan yksityiselle lääkäritalolle varhaisultraan (voi mennä rv 7 alkaen) siellä näet onko kohdussa ketään, lyökö sydän, onko oikeassa paikassa yms. tämä toiminpide maksaa kokoneisuudessaan joku 120-130e mutta miinustavat siitä suoraan ensin kelan korvauksen joten itse sinun ei tarvitse siellä maksaa kuin 70-80e Onnellista odotusta sinulle :) tuli muuten mieleen että tuo vuoto mitä sinulla esiintyi 8.12 saattoi olla kiinnitysvuotoa kun alkio kiinnittynyt kohdun seinämään tai sitten "vale"menkat.

      • Hei raskaanavaiei

        Tässä vielä tietoa osoitteesta: www.raskauslaskuri.com
        viimeisimpien menkkojesi mukaan (13.11)

        * Vauva syntyy: 19.8.2012
        * Hedelmöittyminen: 27.11.2011
        * Raskaustestin tulos luotettava: 11.12.2011 alkaen
        * Ensimmäinen sydämenlyönti: 25.12.2011
        * Sikiön liikkeet tuntuvat (alkaen): 18.3.2012
        * Keskonen: 29.4.2012 saakka

        * Raskausviikko 1
        Raskausviikko päättyy 20.11.2011
        * Raskausviikko 2
        Raskausviikko päättyy 27.11.2011
        * Raskausviikko 3
        Raskausviikko päättyy 4.12.2011
        * Raskausviikko 4
        Raskausviikko päättyy 11.12.2011
        * Raskausviikko 5
        Raskausviikko päättyy 18.12.2011
        * Raskausviikko 6
        Raskausviikko päättyy 25.12.2011
        * Raskausviikko 7
        Raskausviikko päättyy 1.1.2012
        * Raskausviikko 8
        Raskausviikko päättyy 8.1.2012
        * Raskausviikko 9
        Raskausviikko päättyy 15.1.2012
        * Raskausviikko 10
        Raskausviikko päättyy 22.1.2012
        * Raskausviikko 11
        Raskausviikko päättyy 29.1.2012
        * Raskausviikko 12
        Raskausviikko päättyy 5.2.2012
        * Raskausviikko 13
        Raskausviikko päättyy 12.2.2012
        * Raskausviikko 14
        Raskausviikko päättyy 19.2.2012
        * Raskausviikko 15
        Raskausviikko päättyy 26.2.2012
        * Raskausviikko 16
        Raskausviikko päättyy 4.3.2012
        * Raskausviikko 17
        Raskausviikko päättyy 11.3.2012
        * Raskausviikko 18
        Raskausviikko päättyy 18.3.2012
        * Raskausviikko 19
        Raskausviikko päättyy 25.3.2012
        * Raskausviikko 20
        Raskausviikko päättyy 1.4.2012
        * Raskausviikko 21
        Raskausviikko päättyy 8.4.2012
        * Raskausviikko 22
        Raskausviikko päättyy 15.4.2012
        * Raskausviikko 23
        Raskausviikko päättyy 22.4.2012
        * Raskausviikko 24
        Raskausviikko päättyy 29.4.2012
        * Raskausviikko 25
        Raskausviikko päättyy 6.5.2012
        * Raskausviikko 26
        Raskausviikko päättyy 13.5.2012
        * Raskausviikko 27
        Raskausviikko päättyy 20.5.2012
        * Raskausviikko 28
        Raskausviikko päättyy 27.5.2012
        * Raskausviikko 29
        Raskausviikko päättyy 3.6.2012
        * Raskausviikko 30
        Raskausviikko päättyy 10.6.2012
        * Raskausviikko 31
        Raskausviikko päättyy 17.6.2012
        * Raskausviikko 32
        Raskausviikko päättyy 24.6.2012
        * Raskausviikko 33
        Raskausviikko päättyy 1.7.2012
        * Raskausviikko 34
        Raskausviikko päättyy 8.7.2012
        * Raskausviikko 35
        Raskausviikko päättyy 15.7.2012
        * Raskausviikko 36
        Raskausviikko päättyy 22.7.2012
        * Raskausviikko 37
        Raskausviikko päättyy 29.7.2012
        * Raskausviikko 38
        Raskausviikko päättyy 5.8.2012
        * Raskausviikko 39
        Raskausviikko päättyy 12.8.2012
        * Raskausviikko 40
        Raskausviikko päättyy 19.8.2012
        * Raskausviikko 41
        Raskausviikko päättyy 26.8.2012
        * Raskausviikko 42
        Raskausviikko päättyy 2.9.2012


      • hei raskaanavaiei

        Niin ja siis pakkohan sun ei ole mitään varhasultraa tilata jos vaan jaksat odottaa tuota ekaa ultraa johon neuvola sut lähettää siinä rv12 tienoilla, itse en vaan jaksanut odottaa (oli pakko käydä tarkistaas) vaikka siis tiesin ihan varmasti olevani raskaana :)


    • raskaanavaiei

      Haluaisin kovasti mennä sinne yksityiselle, mutta mietin vaan että jos silti malttais odottaa. Voisin kyllä varata ajan neuvolaan.. huomenna. Tuskin maltan mitenkään kuitenkaan viikolle 12 odottaa.. eikö sinne aikaisemmin pääse?

      Menin sitten tilaamaan vielä yhden testin. Yritin viimeseen asti välttää enempien testien tekemisen mutta tätä testiä kun ei onneksi voi väärin tulkita, eli juurikin se Clear Bluen digitaalinen testi joka sanoo tekstinä tuloksen. Kai se mulle tulee ens viikolla, tulispa nopee!

      Soitan huomenna neuvolaan ja pyydän vähän neuvoja ja kyselen että miten pian sen ajan saisi, varmaan menee kuitenkin vähän pidemmälle se aika. Että jos tässä kävis niin, että se digitaalinen sanois " ei raskaana" niin ehdin varmaan perumaan sen neuvola ajan..

      En millään haluais odottaa!

      Kertokaahan millanen on varhaisulta? onks siinä joku sisä kautta tehtävä ultra..?

      Hei kiitos paljon noista lukemista, antoi muuten vähän eri lukemia kuin vau.fi, mutta laskettu yms rv:t pysy samana..

      Raskaustestin tulos luotettava 11.12 jaahas.. tein 11.12 jälkeen kaksi, eka nega ja seuraava positiivinen, kummallista..

      Mut siis tää kauhee kuvotus, rintojen aristus, närästys, palelu, lämpö, alaselkä kivut, väsymys yms.. kaikki viittaa yhteen juttuun. Onko teillä kertoa oma kohtaisia kokemuksia?

      Mä en pysty olemaan joissain asennoissakaan jos painan liikaa vatsan päälle.. esim nukkuminen ilman että tyyny on siinä vatsan alla on nykyään vaikeaa..

    • hei raskaanavaiei

      Olisit nyt hakenu sen testin apteekista ni ei olis tarvinnu odotella :) mutta juu, tilaa vaan se neuvola, saatat saada ajan aika nopeestikkin, eka neuvola kun on yleensä siinä rv7 tienoilla (yleensähän kaikki soittavat sinne jo rv 4, heti kun testi näyttäny positiivista) nii ja jos nyt kerrot näistä epäilyksistäs niin sun kannattaa kysyä siltä terkkarilta myös jos voisit päästä hänen kauttaan varhais ultraan ettei tarvis odotella tota virallista ekaa sinne rv 12 asti. Joskus terkkarin kautta voi päästä tohon varhaisultraan jos ei tiedetä esim. viimeisiä kuukautisia. Tai sitten saattavat myös suositella sulle tota yksityistä, kun ei sun tilanne nyt niin akuutti ole, kun testi näyttänyt plussaa ja tiedät koska viim. kuukautiset alkanu. Nuo ekat ultrat aina sinne rv13 asti saatetaan tehdä alateitse mutta se ei satu ollenkaan tai ole muutenkaan mitenkään kauheaa, en osaa varmaksi sanoa tehdäänkö vatsan päältä vai alateitse kun käytännöt vaihtelevat eri paikoissa, itseltäni ultrat on yhtä kertaa lukuun ottamatta otettu vatsan päältä jo rv 7 alkaen. Sulla saattaa vatsa olla turvonnut niin tuntuu pahalta jos siihen kohdistuu painetta, itse vauva vatsa alkaa yleensä näkymään vasta rv 16 jälkeen :)

    • raskaanavaiei

      Joo mulla on muutenkin närästystä ollut ennen raskautta ja nyt kun sain tietää että olisin niin lopetin jo pari viikkoa sitten närästys lääkkeet.... ja oireet on tottakai vain pahemmat.. ahdistaa tää kauhee turvotus ja närästys.

      Jos menen työterveyshuoltoon hakemaan jotain raskaille tarkoitettua närästys lääkettä niin voinko samalla pyytää, että tekisivät verikokeen et saadaan varmuus raskaudelle?

      Periaattees työterveyshuoltoon ei saisi mennä raskausasioissa mutta sieltä alun perin sain tuonki reseptin kun mulle tuli keuhkokuume ja sen jälkeen joudun lisätesteihin ja selvis sit et kärsin aika pahasta närästyksestä..

      Tuli vaan mieleen :D

      Mä en sinne varhaisultraan tässä vaiheessa vielä menis, mut ilmeisesti oon vähän sekasin siitäkin et mitä se neuvola oikeen tekee jos ei raskautta varmista?

      pelottaa ja jännittää koko juttu !

      tää on mun esikoinen ja koska se ei ollut suunniteltu niin kaikki tää tieto mitä oon imenyt parissa viikossa netistä tekee aika levottomaks.. pitänyt opetella mitä on rv,kp jne..

    • hei raskaanavaiei

      Joo kyllä joitain närästyslääkkeitä saa syödä raskaana, mutta kannattaa aina varmistaa asia, samoin kuin kaikkien lääkkeiden kohdalla. Voithan sä sieltä työterveyshuollosta kysästä asiaa, mutta jos eivät suostu, voithan aina hakea apteekista sen Clear blue digitaalisen raskautestin ni ei tarvi odotella sitä postin kautta. Joka tapauksessa, sun kannattaa se neuvola tilata huomenna aamusti kun siellä soittoaika, voi sen aina perua jos et olekkaan raskaana ja jos ei vielä selvinnyt siihen mennessä kun aika on niin pyydä terkkaria varmistamaan asia pissanäytteestäsi tuolla ekalla kerralla. Kyselit tossa tota neuvolan toimintaa... niin täällä odotus palstalla on tuore keskustelu otsikolla: neuvola, niin käyppä lukasemassa se :) Eikä tuo varhais ultra mitenkään pakollinen ole, nopeasti tuo aika koittaa että pääset siihen ihan normi 12 viikonkin utraan kun sulla kuitenkin noita viikkoja jo on, niin loppuaika hurahtaa nopeaan :)

      • hei raskaanavaiei

        Niin ja tuo lyhenne kp tarkoittaa ilmeisesti kiertopäivää ja taas tuo lyhenne rv raskausviikkoa :) raskausviikot ilmoitetaan täysinä viikoina päivät päälle esim. 7 2 on seitsemän täyttäviikkoa ja kaksi päivää päälle. Aina kuudennen päivän jälkeen alkaa uusi viikko eli jos tänään on vaikka 7 6 (seitsemän viikkoa ja kuusi päivää) niin huomenna se on 8 0 seuraavaksi taas 8 1 sitten 8 2 sitten 8 3 sitten 8 4 sitten 8 5 sitten 8 6 ja sitten taas 9 0 eli alkaa uusi viikko, tässä tapauksessa se olisi kymmenes viikko koska yhdeksän on jo täynnä ja nyt siis alkaa pyörimään kymmenennen viikon päivät :) toivottavasti en selittäny liian vaikeesti :D Eikä täältä netistä kannata niin kauheasti kaikkea lueskella, tulee vaan ihan vainoharhaiseksi.


    • hei raskaanavaiei

      Huomenta, saitkos soitettua sinne neuvolaan, koska sait ajan ja mitä sanoivat?

    • raskaanavaiei

      Hei!

      Yritin soittaa mutta soittoaika on 12-13 joten odottelen sitä.
      Kävin lukemassa sen "neuvola" ketjun, se oli oikein hyödyllinen.

      Mulla on vissiinkin rv 7 2 nyt.

      Kauhee selkäkipu ja alavatsasta nippailee koko ajan..

    • hei raskaanavaiei

      No hyvä juttu että saat nyt soitettua, sun kannattaa kysästä siltä neuvolatätiltä onko mahdollista päästä heidän kauttaan varhais ultraan ennen tota varsinaista 12 viikon ultraa, koska sulla testit näyttäny sekä negaa ja positiivista ja nyt kova selkä kipu ja alavatsa nippailu niin haluaisit siihen asian varmistamiseksi ja mielenrauhan saamiseksi. Ilmoittelehhan miten kävi :)

      Silti tuossa alkuraskaudessa on normaalia että alavatsa nippailee ja saattaa tulla äkillisiä alavatsa vihlaisuja kun teet äkillisen liikkeen, esim. käännyt sängyssä yms.
      raskausoireet saattavat myös kadota täysin mutta se ei tarkoita etteikö siellä elämää olisi, itselleni kävi näin ja olin jo huolesta kankea mitä tapahtuu :)

      • hei raskaanavaiei

        Viime menkoistasi laskettuna (13.11) olet muuten tänään rv 6 2 eli kuusi täyttäviikkoa ja kaksipäivää päälle, nyt sulla siis nyt käynnissä seitsemäs viikko.


    • hei raskaanavaiei

      Edelliseen piti lisätä että raskausviikot aletaan laskemaan aina nollasta, siitä päivästä kun viimeiset kuukautise alkaneet, eli 0 0, 0 1, 0 2 ja 0 3 jne. joten tämä saattanut sekoittaa noita sun laskemia viikkoja (kun kirjotit että olet 7 2)

    • raskaanavaiei

      Varasin ajan ensi viikoksi 4.1.2012. Hienoa =) Kyselivät että missä haluisin synnyttää, meni kyllä ihan ajatukset sekasin.. Ne sano, että mulla olis menossa 6 2 nyt? mutta seitsämäs viikko siis..

      Ja sanoivat, että ultraan pääsen viikolla 10 tai jälkeen, niin silloin voidaan kattoa että kaikki on hyvin.. en ole menossa näillä näkymin varhaisultraan.

      Mua jännittää niin paljon että mulla on vatsa ihan sekasin..

    • hei raskaanavaiei

      No niin hieno juttu :) nyt olet saanut asiat etenemään eikä tarvi enää arvailla :) Reippain mielin vain ekaan neuvolaan, siitä se sitten lähtee ja siellä kyllä neuvotaan kaikessa :) ja muista että tyhmiä kysymyksiä ei ole, joten rohkeesti vaan kyselemään jos jokin mietityttää. Juu mä laskin kanssa että sulla nyt menossa rv 6 2 eli seitsemäsviikko kuten tuossa viimeksi jo kirjoitinkin :) Normaaliahan tuo jännittäminen on, se kuuluu asiaan.... ensin sitä jännittää että onko siellä ketään ja onko kaikki hyvin ja sitten alkaa jännitellä itse synnytystä, mutta helpottaa kun tietää että jännittäminen kuuluu asiaan :) Nyt voit sitten seurailla onko täällä odotuspalstalla jo elokuu2012 äitien oma ketju, tai voit vaikka aloittaa sen itse :) niistä saa hyvin vertaistukea ja on mukava lukea miten muilla samoilla viikoilla olevilla raskaus etenee :) Olen tosi onnellinen puolestanne, mahtavaa odotusta teille!! :)

      • raskaanavaiei

        Yksi kysymys.. olen viikolla 7 mutta 6 2-elikkä milloin tarkalleen voin mennä sinne ultraan jos kerran sanottiin että viikolla 10.. vai onko se nyt viikolla 11 sitten?


    • raskaanavaiei

      Hei! Kiitos sulle :) Lapsen isä ei ole kiinnostunut tukemaan asiassa, eli saa nähä muuttuuko mieli vai jäänkö yksin lapsen kanssa. Hän haluaisi abortin. Itse pelkään keskenmenoa, joten en voisi harkitakkaan aborttia.

      Tulen tarvitsemaan tosi paljon vertaistukea.

      Kiitos että olet onnellinen..

    • hei raskaanavaiei

      Kysy tästä ulta asiasta tuolla neuvolassa, voi olla että neuvolatäti tarkoitti tuota normaalia nt ultraa (niskaturvotus) joka on yleensä siinä viikolla 12 mutta se siis voidaan tehdä varmaan jo aikaismmin. Harmi ettei lapsen isä ole kiinnostunut, usein se saattaa pelottaa nuorta isää, eikä hän välttämättä ole valmis ottamaan vastuuta pienen ihmisen elämästä. Jos vaatii sinua tekemään abortin, sinun ei ole todellakaan mikään pakko suostua, sano hänelle että olisi miettinyt sitä silloin kun tiesi ettet käytä ehkäisyä.... niinhän sanontakin menee että turha vetää housuja alas kun paskat on jo housuissa. Saattaa myös olla että hänen mielensä vielä muuttuu kun saa aikaa sopeutua asiaan, jos ei muutu niin sitten jatkat elämääsi eteenpäin ilman häntä, löydät ihan varmasti vielä oman kullan, joka hyväksyy myös lapsesi :) Toivottavasti ympärilläsi on paljon ihmisiä jotka voivat tarvittaessa auttaa, sillä kokemuksesta tiedän että yksin lapsen kanssa on todella rankkaa, yleensä ainakin eka vuosi on todella haastavaa aikaa, pitää uskaltaa pyytää apua jos tuntuu että alkaa väsyä :) Toivottavasti kaikki menee hyvin, voimia odotukseen, kyllä se pieni sitten palkitsee kaiken sen vaivan :)

    • raskaanavaiei

      Hei! Kiitos jällee kirjoituksesta. Mulla on iso perhe iso kasa ystäviä. Ja mitä nyt isää tunnen niin hän yrittää kieltää koko asian, on ilmeisesti vaikea hyväksyä sitä. Ja tosiaan ei mitään ehkäisyä käytetty, eikä ehdottanut.

      Kyllä se elämä menee tästä eteenpäin.. vaikka syvälle sydämeen sattuu että isä ei varmaankaan ole läsnä ekassa neuvolassa, tai ultrassa jne.. Laitoin tänään viestin että eka neuvola on ens viikolla niin eipä vastannut mitään.

      Yritän selvitä näistä raskausoireista, aivan kauheen etova olo koko ajan ja kivut selässä..

    • hei raskaanavaiei

      No nyt isä on kuitenkin tietoinen asiasta, jos hän ei ole asiaan valmis niin anna olla. Keskity nyt vaan itsesi jaksamiseen ja hyvinvointiin silloin vauvakin voi hyvin :) Älä jää kotiin masentumaan vaan tee samoja asioita kuin ennenkin
      (paitsi ei tupakkaa eikä alkoholia, vaikken tiedä käytätkö muutenkaan) raskaushan ei ole sairaus joten minullekkin neuvolantäti sanoi että aivan samoja asioita voi tehdä kuin ennen raskauttakin, tietenkin oman voinnin ja jaksamisen mukaan.
      Ja anna lapsen isän "angstata" jos haluaa, kyllä isyys tullaan selvittämään lapsen synnyttyä. Kaikkien (tässä tapauksessa sinun) on siis tilattava aika kaupungin lastenvalvojalta lapsen synnyttyä isyyden selvittämistä varten, (jos lapsi syntynyt avioliiton ulkopuolella) siellä kysytään isää ja tarvittaessa valvoja määrää isäehdokkaan isyystesteihin elatusmaksujen selvittämiseksi, sinun ei siitä tarvitse huolehtia sen enempää.
      Noi sun selkäkivut ovat todennäkösesti ihan perus raskaus vaivoja, kannattaa ottaa nyt vaan rauhallisesti ettei kivut ala yltymään vaan kaikki menisi hyvin.

      • hei raskaanavaiei

        Niin ja turhaa stressaat noista ekoista neuvoloista, ultrista yms. itselläni on kyllä lapsen isä ihan kuvioissa mutta ei myöskään ole koskaan ollut neuvoloissa tai ultrissa mukana töittensä takia. Ainoastaan synnytyksessä oli mukana. Sulla kun synnytys tulee ajankohtaiseksi kannattaa miettiä kenet haluat mukaan sinua tukemaan, se voi olla oma äitisi tai vaikka paras ystäväsi myös joissain kaupungeissa turva ja esikodin kautta järjestetään doula-toimintaa, doula on siis koulutettu tukihenkilö odotukseen ja synnytykseen, tästä toiminnasta voit löytää lisää googlettamalla tai vaikka neuvolan kautta jos olet kiinnostunut.


    • raskaanavaiei

      Hän on ollut tietoinen jo monta viikkoa.. mutta epäilimme että en oliskaan joten laitoin sille viestiä kun asia on nyt varmistunut, neuvola varattu jne.. Mä luulen, että sen elämäntilanne on syy tähän levottomuuteen. Mä luulin tähän asti tehtyjen keskustelujen perusteella, että hän on hyväksynyt raskauden ja tukee mua. Jotenkin muiden ihmisten painostuksesta hän on nyt sitten kääntänyt takkia ... kokonaan.

      Olen edelleen töissä ja touhuan koiran kanssa, näen ystäviä, perhettä, ulkoilen päivittäin luonnossa, ei ne vielä ainakaan lopu :) Kattoo sit kesällä kun on viimeset kuukaudet päällä ja helteet pamahtaa.. et meneekö sit vointi huonompaan suuntaan.

      Isyystestit ehdottomasti kehiin kun lapsi syntyy, se voi hylätä meijät mutta laki määrää että joutuu niitä elatusmaksuja maksamaan ja näin sen pitääkin mennä.

      Mun täytyy nyt tunnustaa, että vointi on todella huono.. Siis sattuu aivan hemmetisti lonkkaan välillä ja selkään ja toi etova olo jne... kumpa ne nyt helpottuisi.

      Mä en halua ketään mukaan synnytykseen. En edes äitiäni. Jotenkin ajatuskin etoo.

    • hei raskaanavaiei

      Hieno juttu että ystäviä ympärilläsi :) Koita ottaa perus särkylääkettä (paracetamol) jota saa raskauden aikana syödä ja lepäillä jos kivut helpottuisivat. Jos vointisi kuitenkin huononee ja kivut yltyy kannattaa mennä käymään päivystyksessä ja vaatia ultraa (lääkärit kun voivat passittaa vaan kotiin lepäämään ja seurailemaan tilannetta) Voi olla että muutat mielesi vielä tuosta tukihenkilöstä synnytyksessä, se nimittäin oikeasti auttaa kun lähelläsi on joku tuttu johon luotat, se luo turvaa tuossa muuten oudossa tilanteessa vaikka ei tuu muuta tekisikään kun istuisi pääsivieressä ja pitelisi kädestä :) No sen aika näyttää sitten, päätöshän on täysin sinun.

    • raskaanavaiei

      hei taas :)

      Raskausoireet pahenee. Ennen ensi viikon neuvolaa kävin kuitenkin ostamassa tänään Clearbluen digitaalisen testin jonka ajattelin tehdä aamulla.

      Wish me luck!

      Jos se oliskin negatiivinen niin tulen kyllä pettymään.- Mutta jos se todella on se gravid 3 niin kun uskon vahvasti niin mä oon kyllä sitten niin päästäni pyörällä. Auttakee!

    • hei raskaanavaiei

      Kannattaa tehdä testi niin että kastaa sen kuppiin johon olet pissannut, näin saat varmemman tuloksen kuin jos pissaat suoraan testiin. Jos testi onkin nega, soita sille samalle äitiysneuvola terkalle ja pyydä verikokeisiin niin nähdään se raskaushormoni pitoisuus. Kerro hälle myös että olet tehnyt testejä sekalaisin tuloksin. Itselläni kävi viime talvena niin että mulla oli aivan selvä valeraskaus.... toivoin raskautumista niin paljon joten kroppa lako selvästi tuottaa kaikennäköisiä raskausoireita vatsanturvotuksesta, ihmeellisiin mielitekoihin ja kaikkea siltä väliltä, kuitenkaan en ollut raskaana (varmistin asian kolmesti testillä eriaikoihin) Toivotaan että plussa tuulet sulle kuitenkin puhaltaisi :)

    • raskaanavaiei

      Hei taas:) kiva kun kirjotit.

      Mua masentaa tosi paljon. Tein tänään elämäni ekan clearbluen digitaalisen testin. juuri aamupissasta ja kuppiin dippaamalla kuten viestissä mainitsit. Ja parin minuutin päästä siihen pärähti "ei raskaana".

      Nyt mietin, että miten joka toinen testi voi näyttää plussaa ja joka toinen negaa.. oon vissiin menossa viel veritestiin alku viikosta ja ehkä pitäs kuitenkin peruu se keskiviikon neuvola tässä vaiheessa.

      Mä oon nähnyt sitä et joillakin tulee nega nega plus plus mut en tämmöstä et joka toinen on jotain muuta.. mitä mä nyt teen?

      Mä en ole koskaan halunnut raskaaksi, tää on puhdas vahinko joten oireiden kuvitteleminen on aika poissuljettua. Itseasiassa ilosta huolimatta on kauhusta jäykkänä täällä..

      mutta kuitenkin mitä mieltä sä oot tän aamusesta testistä? Eiks se oo aika menetetty..

    • dhdgh

      "Nyt mietin, että miten joka toinen testi voi näyttää plussaa ja joka toinen negaa.."

      Ei nuo testit ole näyttäneet sulle plussaa, vaan jotain muuta vastausta. Eikä tuossa kuvassakaan sinulla mitää raskausmahaa ole, vaan työnnät alavatsaasi eteenpäin (sen näkee siitä miten selkäsi on notkolla). Ei tuollaisista haamuviivoista voi sanoa mitään ellei ole täysin varma, että testit on tehty kirjaimellisesti ohjeiden mukaan.

      Siis:

      Oletko tehnyt ne testit oikein? Siis oletko ihan oikeasti lukenut testien ohjeet kunnolla ja tehnyt testit ohjeiden mukaan, prikulleen?

      Kun nyt olet tehnyt sen digitaalisen testinkin, niin eiköhän se riitä, että otat nyt yhteyttä neuvolaan ja sanot ettet olekaan varma raskaudesta ja kysyt sitten mitä pitäisi tehdä.

    • raskaanavaiei

      En ole mitään vatsaa ulos työntänyt tuossa kuvassa vaan selkäni on kaareva ja sen vuoksi se näyttää tuolta. Mutta tottakai olen lukenut jokaisen raskaustestin ohjeen tarkkaan ja huolellisesti monta kertaa ennen testin tekemistä.

      Neuvola on ensi viikolla, mutta onko sinne järkeä mennä jos kerta tilanne on tämä.. vissiinkin soitan sinne neuvolaan maanantaina ja kysyn...

      • raskaanavaiei

        20 sekuntia pidin sitä alas päin siellä pussakupissa ja odotin n. 2-3min. Digitaalisessa testi pärähtää kun pärähtää..

        en siis ymmärrä miten sen voisi muka tehdä väärin :D ellei ole ihan idiootti.


    • hei raskaanavaiei

      Voi harmi, pas*a tilanne, olet kyllä varmaan tehnyt testit oikein, mutta musta tuntuu että olet saattanut hedelmöittyä mutta kuitenkaan tuo ei ole jostain syystä kiinnittynyt eli kroppasi on ehtinyt tuottaa jo raskaushormonia kuten testit näyttäny plussaa, mutta tuosta kiinnittymättömyydestä johtuen hormoni pitoisuus vähitellen laskenut. Kropassa tuo raskaushormoni saattaa pysyä koholla vielä parikin viikkoa tuollaisen jälkeen. Oliko testit eri merkkisiä? tuli vaan mieleen että toiset on herkempiä kuin toiset niin siksi osa saattanut näyttää plussaa ja osa negaa, ja onhan tuo totta että aika haaluilta plussilta nuo näyttää joten hormonipitoisuus ei tod. näk ole ollut kovin korkea. Itselleni ainakin tuli eka haalu ja paripäivää myöhemmin paljon tummempi viiva kun tuo hormonipitoisuus oli noussut enemmän. Kannattaa nyt kuitenkin maanantaina soittaa sinne neuvolaan ja pyytää vielä veritestiin, ihan vaan jo mielenrauhan saamiseksi. Saat kuulla tuloksen todennäköisesti jo samana päivänä puhelimitse terkkarilta ja jos testi nega on, niin siinä samalla voidaan sitten perua se eka neuvolakäynti.

    • raskaanavaiei

      Joo niin täytyy tehdä, soitan heti maanantaina.

      Eka oli apteekin testi, seuraava sofi ultimate, sit taas apteekin testi ja nyt clear bluen se digi näytöllinen..

      Ihmettelen kovasti, että miksi kolmas oli plussa mikäli kiinnittyminen ei ole tapahtunut.. koska jokaisen testin olen tehnyt viikon välein. 4 testiä, 4 viikkoa.. ja siis plussasin aattona niin viikkoa ennen olin saanut negan.. tuntuu turhauttavalta.

      No ainakin tuo clearbluen digi on sama kuin apteekin testi eli vahvuus 25...

      Avasin äsken kolme ensimmäistä testiä ja menin tiirailemaan niitä loisteputkivalon alle, ihan samoja ne näytti eli plussa viivakin oli edelleen vahvasti näkyvissä, kuten se eka haamu..

    • hei raskaanavaiei

      Näkyykö viivat ihan muissakin valoissa kuin loisteputken alla, meinaan vaan että toi loisteputki saattaa vääristää että alta näkyy se viiva mikä siellä testin sisällä on, vaikka ei olisi plussa. Mutta jos kaksi viivaa näkyy ihan normaalissakin huone valossa kun katsot, niin sitten on kyllä plussa. Mulla ei kyllä tule silti mitään muuta mieleen muutakuin että jotain siellä sun sisällä on tapahtunut mutta sitten käynyt jotain joka keskeyttänyt prosessin... No toivottavasti saat selvyyden sen testin jälkeen, voit vaikka vähän kysellä siltä terkkarilta että mitä se epäilee tapahtuneen.

    • raskaanavaiei

      Juu kyllä näkyy, värillinen (punainen) testiviiva muidenkin valojen alla.

      No ainakin tää vatsa on edelleen palkko eikä tää aamuoksetuskaan mihinkään ole kadonnut... tosissaan samaa mitä sinäkin pohdit pohdin mäkin..

    • hei raskaanavaiei

      Joo no kyllä aika outo juttu, ilmoittelehhan mitä se terkkari sanoi ja mikä testin tulos on... muakin kiinnostaa kuulla, kun tää on niin erikoinen homma, luulisi kyllä että laittaisivat sut ultraan tarkistaakseen että kohtu on tyhjä jne.

    • raskaanavaiei

      Mä ilmotan heti kun tiedän enemmän :)

    • raskaanavaiei

      Moikka!

      Tänään terveyskeskuksen pissatesti negatiivinen.

      Olo on .. aika maassa.. olin ihan vakuuttunut.

      Katotaan tuleeko menkat tällä viikolla.. jos ei niin teen lisää testejä sitten.. tai meen verikokeeseen.

      mitäs mieltä olet?

    • 16+4

      Niin... et minlle kyllä kysymystäsi esittänyt, mutta eihän noista testeistäsi mikään ollut selvästi positiivinen eikä vatsasikaan todistanut sitä. Kun digitaalinen testikin antoi vastauksesi negaation, niin aika selvä juttuhan se oli.

      Hyvä kuitenkin, että kävit verikokeessa, olisit muuten vatvonut asiaa liian pitkään. Onnea jatkoon, varmaan yritys jatkuu.

    • hei raskaanavaiei

      Harmi juttu, eiköhän ne menkat sieltä sitten tule kun on tullakseen, voi olla että olet nyt stressannut niin paljon tällä asialla että menkat jääneet jo ihan siksi tulematta.
      Kyllä sun nyt kannattaa ottaa se kanta että et ole raskaana.
      Jos niitä menkkoja ei nyt kuulu seuraavan parinviikon sisään, voisit tilata ajan ihan terveyskeskuslääkäriltä ja pyytää ihan perusverikoille (pienverenkuva) ja että ottaisivat myös siitä sen raskaushormoni pitoisuudenkin ihan vaan varuiksi.
      Halutessasi saisit varmasti myös lisäksi lähetteen gynegologisiin tutkimuksiin jossa siis voitaisiin katsoa kohtusi, munasarjojesi yms. että kaikki on siltäkin osin kunnossa, eikä menkattomuus johdu vaikka jostain gynegologisesta sairaudesta tai kasvaimesta. Voimia sinulle :)

    • raskaanavaiei

      Joo kyllä tässä on aikalailla alettu hyväksymään että en taidakaan olla. Pahaltahan se tuntuu varsinkin kun ei olla tekemässä mitään lasta uudella yrityksellä kun toi toinen osapuoli sai tästä tilanteesta jo semmosen hepulin että turha odottaa mitään.

      Kai ne haaveet jäi nyt taas vuosiksi jonnekin kaukaisuuteen.

      Menkkojen piti alkaa tänään, ei näy eikä kuulu. Vatsa on edelleen iso ja turvonnut, kävin eilen Mehiläisessä näyttää sitä kun olin saanut tiedon negasta eka terveyskeskuksesta.. No eipä ne mehiläisessä edes tutkinu mua, anto vaan jotain vatsahappo lääkkeitä ja passitti kotiin.

      Mä en tiiä miten saan verikokeen kunnalliselta puolelta mut taidan olla valmis menee ihan yksityiselle ja maksaa siitä jos kerta niitä menkkoja ei oikeesti ala kuuluu tällä viikolla.

    • _nuoriäiti_

      Jos raskaustestissä on punasta väriä on raskaana. Jos ei ole väriä ei ole raskaana. Värin vahvuudella ei ole väliä, mutta voi tarkoittaa jotain hcg määrästä.

      Noi tekemäs raskaustestit on selviä plussa, haaleita alkuraskaudessa tehtyjä, mutta jos oot nyt saanut negan, olet saanut varhaisen keskenmenon. Varhainen keskenmeno on tosi yleistä. Alkuraskaus aiheuttaa myös turvotusta ja saattaa luulla, että vauva on jo iso. Turvotusta aiheuttaa mulla ainakin myös menkkojen tulo. Suosittelen kuitenkin käymään lääkärissä tarkistamassa että kaikki on okei.

      Oikeesti paljon parempi aika hankkia lapsi myöhemmin, kun ei jää yksin.

    • hei raskaanavaiei

      Jos menet vielä yksityiselle, esim. mehiläiseen, tilaa sieltä aika gynegologilta, se tekee varmasti sisätutkimuksen ja laittaa lähetteen verikokeelle jos vaan pyydät. Voi myös ultarata siinä samalla eli tarkistaa sillä munasarjasi jne. koska hänellä ne ultrauslaitteet kuitenkin huoneessaan on!

    • raskaanavaiei

      hei =) kiitos vastauksista.

      Menkkoja ei vieläkään kuulu mutta ei tässä mitään stressata jaksa..

      Odotellaan=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6524
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3900
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3315
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      381
      1792
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1053
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe