Paskalakkien eläkeiät ovat muutoksessa

Poliisin päällystön eroamisikään tulee soveltaa valtion virkamiesten yleistä 68-vuoden eroamisikää, määritti korkein hallinto-oikeus maanantaisessa päätöksessään. Tähän asti on sovellettu poliisien omaa säädöstä, jossa päällystön eroamisikä on 63 vuotta. Myös koko poliisin miehistön eläkeikiä ollaan nostamassa.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan KRP:n rikosylikomisariolla olisi ollut oikeus työskennellä 68-vuotiaaksi asti. KHO:n mukaan poliisissa noudatettu säädös, joka määrittää päällystön eroamisiäksi 63 vuotta, oli tässä tapauksessa yhdenvertaisuuslain vastainen.
Sisäasianministeriön suunnittelujohtaja Sanna Heikinheimon mukaan KHO:n päätöksessä on kyse yksittäistapauksesta, mutta hän pitää kuitenkin todennäköisenä, että KHO:n päätös muuttaa poliisipäällystön eroamisikäkäytäntöä laajemminkin.
Poliisien eläkeiät ovat tarkastelussa
Parhaillaan on myös käynnissä koko poliisihallinnon eroamisikien uudistustyö. Suunnittelujohtaja Sanna Heikinheimon johtama työryhmä jätti loppuraporttinsa asiasta sisäministeri Päivi Räsäselle marraskuussa.
Työryhmän raportissa ehdotetaan, että poliisien kohdalla alettaisiin käyttää yleistä valtion virkamiesten eläke- ja eroamisikäkäytäntöä.
Poliisissa on tähän asti ollut voimassa säädökset, joilla miehistön ja alipäällystön eläkeikä on käytännössä laskettu 60 vuoteen ja päällystön 63 vuoteen.
Tästä säädöksestä on puuttunut jousto, jolloin nämä iät ovat olleet samalla sekä alimmat että ylimmät eläkkeellejäämisiät.
Käytännössä työryhmän ehdotus nostaisi kaikkien poliisien eläkeiän 63 vuoteen, mutta toisi samalla mahdollisuuden työskennellä pidempäänkin, aina 68-vuotiaaksi asti. Pidempään työskentelemällä poliisit voisivat kartuttaa eläkkeensä määrää.
Liitto vastustaa
Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL vastustaa ehdotusta ja on jättänyt ehdotukseen eriävän mielipiteensä. SPJL:n mielestä poliisityön erityisen vaativuuden ja rasittavuuden vuoksi eläkkeen alaikäraja pitäisi esimerkiksi miehistöllä säilyttää 60 vuodessa, mutta vapaaehtoinen yläraja voisi olla 68 vuotta.
Työryhmä on ehdottanut että muutoksella olisi siirtymäaikaa vuoteen 2020 asti. Tänä aikana pidempi virkaura olisi poliiseille vapaaehtoinen. Viimeistään vuonna 2020 uudet eläkeiät kuitenkin koskisivat kaikkia poliiseja.
Sanna Heikinheimon mukaan tavoitteena on, että uudistus menee hallituksen käsittelyyn kevätkaudella. Hallitus antanee siitä esityksen Eduskunnalle ennen kesää.
YLE Uutiset
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

****Poliisissa on tähän asti ollut voimassa säädökset, joilla miehistön ja alipäällystön eläkeikä on käytännössä laskettu 60 vuoteen ja päällystön 63 vuoteen.***

Money talks and bullshit walks !

V. 1970 sattuneiden mellakoiden jälkeen Kekkonen antoi Sisäministeriölle määräyksen valmistella poliisipäällystön eroamisiästä uusi asetus, missä se laski silloisesta 66 vuodesta 63 vuoteen. Miehistön ja alipäällystön eroamisikä jäi 58 vuoteen. V. 1999 annettiin uusi asetus, missä miehistön ja alipäällystön eroamisiäksi tuli 60 vuotta kuitenkin siten, että ennen 1.6.1991 virkaan tulleet saivat valita säilyttivätkö he vanhan 58 vuoden eläkeiän, vai halusivatko palvella 60 vuotiaiksi.
Päällystöllä ei em. laista valintaa ole, vaan pakollinen eroamisikä on 63 vuotta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


siat töihin kirjoitti:

Poliisin päällystön eroamisikään tulee soveltaa valtion virkamiesten yleistä 68-vuoden eroamisikää, määritti korkein hallinto-oikeus maanantaisessa päätöksessään. Tähän asti on sovellettu poliisien omaa säädöstä, jossa päällystön eroamisikä on 63 vuotta. Myös koko poliisin miehistön eläkeikiä ollaan nostamassa.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan KRP:n rikosylikomisariolla olisi ollut oikeus työskennellä 68-vuotiaaksi asti. KHO:n mukaan poliisissa noudatettu säädös, joka määrittää päällystön eroamisiäksi 63 vuotta, oli tässä tapauksessa yhdenvertaisuuslain vastainen.
Sisäasianministeriön suunnittelujohtaja Sanna Heikinheimon mukaan KHO:n päätöksessä on kyse yksittäistapauksesta, mutta hän pitää kuitenkin todennäköisenä, että KHO:n päätös muuttaa poliisipäällystön eroamisikäkäytäntöä laajemminkin.
Poliisien eläkeiät ovat tarkastelussa
Parhaillaan on myös käynnissä koko poliisihallinnon eroamisikien uudistustyö. Suunnittelujohtaja Sanna Heikinheimon johtama työryhmä jätti loppuraporttinsa asiasta sisäministeri Päivi Räsäselle marraskuussa.
Työryhmän raportissa ehdotetaan, että poliisien kohdalla alettaisiin käyttää yleistä valtion virkamiesten eläke- ja eroamisikäkäytäntöä.
Poliisissa on tähän asti ollut voimassa säädökset, joilla miehistön ja alipäällystön eläkeikä on käytännössä laskettu 60 vuoteen ja päällystön 63 vuoteen.
Tästä säädöksestä on puuttunut jousto, jolloin nämä iät ovat olleet samalla sekä alimmat että ylimmät eläkkeellejäämisiät.
Käytännössä työryhmän ehdotus nostaisi kaikkien poliisien eläkeiän 63 vuoteen, mutta toisi samalla mahdollisuuden työskennellä pidempäänkin, aina 68-vuotiaaksi asti. Pidempään työskentelemällä poliisit voisivat kartuttaa eläkkeensä määrää.
Liitto vastustaa
Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL vastustaa ehdotusta ja on jättänyt ehdotukseen eriävän mielipiteensä. SPJL:n mielestä poliisityön erityisen vaativuuden ja rasittavuuden vuoksi eläkkeen alaikäraja pitäisi esimerkiksi miehistöllä säilyttää 60 vuodessa, mutta vapaaehtoinen yläraja voisi olla 68 vuotta.
Työryhmä on ehdottanut että muutoksella olisi siirtymäaikaa vuoteen 2020 asti. Tänä aikana pidempi virkaura olisi poliiseille vapaaehtoinen. Viimeistään vuonna 2020 uudet eläkeiät kuitenkin koskisivat kaikkia poliiseja.
Sanna Heikinheimon mukaan tavoitteena on, että uudistus menee hallituksen käsittelyyn kevätkaudella. Hallitus antanee siitä esityksen Eduskunnalle ennen kesää.
YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu