MIHIN HAVEL UNOHTUI ???? TURUNEN PUHUI ASIAA

"Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen päätyi tiistaina ehdottamaan puheensa lopuksi puolen minuutin hiljaista hetkeä Pohjois-Korean hallitsijan Kim Jong Ilin muistolle. Turunen kertoo, että kyseessä oli ennen muuta protesti eduskunnan ilakoivaan ilmapiiriin".

http://www.kaleva.fi/uutiset/kansanedustaja-ehdotti-hiljaista-hetkea-kim-jong-ilille-oli-kritiikki-eduskunnan-ilakointiin/922979

"Se ei ollut sinällään tosiasiassa ehdotettu hiljainen hetki. Se oli ennemminkin huomion kiinnittämistä siihen, että mielestäni tällainen haudalla tanssiminen ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan", kertoo Turunen.

"Vaikka minkäläinen kansanmurhaaja olisi kuollut, ei siitä eduskunnassa pitäisi ilakoida."

Turunen toteaa, että hirmuhallitsijoiden teot pitää ehdottomasti tuomita raskaimman kautta. "En missään nimessä hyväksy Kim Jong Ilin toimia johtajana. Kuoleman hetkellä ei pitäisi kuitenkaan halveerata ketään, vaikka olisi kyse hirmuhallitsijastakin."

Kansanedustajan mukaan diktaattorien hallintatapaan voisi ottaa hyvinkin voimakkaasti kantaa heidän elinaikanaan.
555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

heheh eheheh hee. ai tämäkin oli taas sarjaa "ei kun minä tarkoitikin että niin eikä niin". no näitähän perSSuilta tulee harva se päivä. sen verran paljon että niistä saa kohta paksun julkaisun jonka rinnalla valtion budjettikin vaikuttaa anorektiselta aku ankalta.

Äänestä

HYVÄÄ JOULUA SINULLEKIN ..LUUSERI

Äänestä

Voi tziisus mikä meninki taas. Eikö Sirkus Persu ikinä lopu? Eikö Turusen pitäisi pyytää hiljaista hetkeä Khaddafinkin puolesta? Ehkä Castrokin pian kuupahtaa, älkää häntä unohtako. Ei näillä sitten ole todellisuudentajua taikka tilannetajua koskaan.

Äänestä

Havel edusti kaikkea sitä, mitä persut eivät edusta. Kimi taas edusti kaikkea sitä, mitä persut edustavat.

Äänestä

Eipä uskoisi, että nämä uutiset tulevat Suomen eduskunnasta. Luulisi tulevan jostakin kesäisestä takahikiän seurojentalon harrastelijoiden hupinäytelmästä. Selitykset alkanevat taas: huumoria, huumoria, väärin ymmärretty jne. No kansa saa taas huumoria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PS INFO kirjoitti:

"Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen päätyi tiistaina ehdottamaan puheensa lopuksi puolen minuutin hiljaista hetkeä Pohjois-Korean hallitsijan Kim Jong Ilin muistolle. Turunen kertoo, että kyseessä oli ennen muuta protesti eduskunnan ilakoivaan ilmapiiriin".

http://www.kaleva.fi/uutiset/kansanedustaja-ehdotti-hiljaista-hetkea-kim-jong-ilille-oli-kritiikki-eduskunnan-ilakointiin/922979

"Se ei ollut sinällään tosiasiassa ehdotettu hiljainen hetki. Se oli ennemminkin huomion kiinnittämistä siihen, että mielestäni tällainen haudalla tanssiminen ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan", kertoo Turunen.

"Vaikka minkäläinen kansanmurhaaja olisi kuollut, ei siitä eduskunnassa pitäisi ilakoida."

Turunen toteaa, että hirmuhallitsijoiden teot pitää ehdottomasti tuomita raskaimman kautta. "En missään nimessä hyväksy Kim Jong Ilin toimia johtajana. Kuoleman hetkellä ei pitäisi kuitenkaan halveerata ketään, vaikka olisi kyse hirmuhallitsijastakin."

Kansanedustajan mukaan diktaattorien hallintatapaan voisi ottaa hyvinkin voimakkaasti kantaa heidän elinaikanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu