Vapaata toimintaa vai pitäisikö puuttua?

Ensimmäiseksi en halua että kukaan luokittelee heti ensikättelyssä minua ruikuttajayh:ksi.
Meillä on lapseni isän kanssa yhteishuoltajuus,elatukset toimii ja yhdessä maksamme isot hankinnat lapsen hyväksi.Olemme tehneet omatoimisesti kirjallisen tapaamisoikeuspaperit että lapsi on joka toinen viikonloppu isällää, joka viikko yhden arki-illan ja yön sekä lomat menee 50-50 loman pituudesta riippumatta.Mahdollisesti näiden tapaamisien lisäksi pääseen näkemään lasta halutessaan kunhan asioista ilmoittaa hyvissä ajoin.

Tiedän että näissä tilanteissa ei saa ajatella "minäminäminä" tyyliin vaan lapsen parasta ajatellen.Vaikka meillä rakkaus loppui kumppaneina,tiedän että lapsi-isä suhde on heillä hyvä ja rakastavat toisiaan ja viihtyvät hyvin yhdessä.
Ainut mikä tässä mietityttää on se että miten isä hoitaa nämä lapsen kyläilypäivät.
Riippumatta siitä että onko viikko tai viikonloppu,isä kuskaa lasta kyläpaikoissa aamusta iltaan ja välillä jättää sinne yöksikin eikä koskaan vaivaudu olemaan lapsen kanssa kahdestaan,elämään ns.normaalia arkea.

Tekemistä hän keksii kaikkea hienoa,vie elokuviin,hoploppiin, hampurilaisravintolaan ym,antaa katsoa vaikka koko päivän elokuvia tai pelata tietokoneella,ruuaksi syövät vain nakkeja,ranskalaisia,karkkia,jäätelöä joka ikinen kerta kun lapsi on hänen luona.Hampaat jää pesemättä,lapsi on monesti likaisissa vaatteissa,tukka kampaamatta ja välillä on pesutkin jääneet väliin.Olen yrittänyt puhua tästä asiasta hänelle ja monesti vastaus on vain "joojoo". Annanko hänen jatkaa touhujaan vai pitäisikö ottaa yhteyttä johonkin ja puhua asiasta koska ilmeisesti minua hän ei kuuntele koska asiat menevät aina tuohon tilanteeseen.
48301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Minusta on hienoa, että isä jaksaa panostaa lapsiinsa..vie hophoppiin ja jne. Paljon pahemminkin voisi olla. Jotkut isät / äidit edes edes halua tavata lapsiaan! Jos asiat ovat niinkuin sanot, voisi helposti luulla, että olet mustasukkainen siitä, että lapset ovat niin kiintyneita isäänsä..sehän on vain hyvä asia. Ja se , että mikäli viittaat hygieeniaan, niin on varmaan aikas helposti korjattavissa. Ja jos hyvin kriittisesti tutkailet omaakin toimintaan, niin ainahan sieltä jotain puutetta löytyy..Mietitään esim. tilannetta, että kaikki muu matsaa, paitse se, että lapsen ja vanhemman välillä ei ole rakkautta..siinä on iso pulma!

Tsemppiä jatkoon ja koittakaa keskustella aikuinmaisesti asioista.

Äänestä

en lukenut ensikättelyssä sua yhäriruikuksi mut koko shaissis luettuani mitään muuta vaihoetoa sulle ei todellakaan jäänyt: yhäriruikuttaja (annat itsestäs enkeliin verrattavan kuvan ja lapsen isästä pahiksen kuvan mut toi totuushan onkin sun itses vaivalla keksimää..)
ei mee läpi kun en oo yhäriruikuttaja, sorry..

Äänestä

Ei kuulu sinulle, miten isä lapsensa hoitaa. Jokaisella on oma tyylinsä, eikä sinun tyylisi ole se ainoa oikea.

Äänestä

Anteeksi nyt vaan, mutta olet juuri sitä, miksikä itseäsi epäiletkin; RUIKUTTAJA.
Todennäköisesti yksi suuri syy eroonkin on sinun "minä olen oikeassa"-asenteellisuutesi ja x-miehesi ei vaan enää jaksanut joustaa ja taipua joka v*tun asiassa sinun mielesi mukaan.

Nyt, kun yhteishuoltajuuden "viralliset" asiat kerran on kunnossa ja isä rakastaa lastaan itse parhaaksi kokemallaan ja haluamallaan tavalla vähän ehkä hemmotellenkin, niin pidä t*rpasi kiinni ja anna isän olla isä lapsilleen!

On ihan normaalia vanhemmuutta viedä lastaan elokuviin, hoploppiin, huvipuistoihin ja jos on oikein tietokoneet ja pelit ja vehkeet hommattu, niin toki niillä pitää saada pelatakin!

Ja jos olet "hygienia-friikki" niin pese toki itsesi ja lapsen sinulla ollessaan hänetkin vaikka viisi kertaa päivässä.
Mutta jos lapsi saa olla isällään hieman vapaammin, eikä paitaa vaihdeta heti ensimmäisestä mustikkatahrasta, niin sowhat!?

ISÄN KOTI ON ISÄN KOTI, huolehdi sinä omasta pesästäsi.
Pesästä, sanan kaikissa merkityksissä.

Äänestä

Asiahan menee niin, että miten kukaan voisi määritellä, miten isä viettää aikaa lapsensa kanssa ja mikä on sitten oikein. Minusta jokainen tyylillään. Kerroit, että isä vie lapsensa hoploppiin, elokuviin ja niin edelleen, mikä on sitten parempaa aikaa viettää aikaa lapsensa kanssa kuin noin--> Ja sinun täytyy muistaa se, että jos lapsi on isänsä kanssa vaan 30% ajasta, niin siitä ajassa pyritään tekemään sellaista, mitä lapsi muuten ei tekisi sinun kanssaan. Sinulle aloittaja, vaikka sinusta voi tuntua, että lapsi on kiintynyt liikaa isääsi, niin ei lapsi koskaan sinua hylkää!

Äänestä
  • Meillä vastaavanlainen tilanne. Kannattaa ihan vain hyväksyä suurin osa. Tärkein asia on että lapsi on isällä. Jossain kohtaa elämää lapsi ymmärtää sen että hänet on jätetty muiden hoitoon ,mutta sen taakan kantaa aikanaan isä. Sinun rooli on antaa sitä terveellistä ja monipuolista ruokaa jota isä ei anna. Olet lapsen kanssa vaikka isä ei ole. Ole vain ihan oma itsesi.. vastuullinen ja rakastava äiti jolla myös turvalliset rajat lapselle. Rakkaus, ja rajat kantaa lasta maailmaan haasteita ajatellen. Ihmisen on joskus hyvä kokea ikävää jotta tietää mikä on hyvää.

    Äänestä

Ois kiva kuulla tämän casen isän versio asiasta, luulen, että totuus on se, että lapsi ei halua asua äidin luona ja siksi mustasukkainen isälle. Kaikenlaisia yh-ruik., ja sitten vielä ihmetellään, miksi kukaan mies ei viihdy heidän kanssaan.

Äänestä

Hienoa, että isä kuskaa lastansa kyläpaikoissakin "aamusta iltaan". Hän haluaa varmaankin pitää lapsen sidoksissa sukuunsa ja lapsi saa tavata näin myös esimerkiksi isän puolen serkkujaan ja isovanhempiaan jopa yökyläillen.

Yritä ajatella asiaa lapsen kannalta. Kumpi on tärkeämpää hänelle: puhtaat hampaat ja kammatut hiukset vaiko elämäikäinen yhteys samanikäisiin serkkuihinsa, isovanhempiinsa ja isänsä ystäviin? kummasta asiasta hän saa enemmän eväitä elämäänsä? Minusta tuntuu, että lapsellasi on kuitenkin hieno isä, vaikka hänellä onkin erilaiset elämän arvot kuin sinulla.

Eiköhän hän vietä myös normaalia arkeakin lapsen kanssa, mutta onko se juuri sellainen asia, josta lapsi kertoisi sinulle isältä tulleessan. Ehkä lapsesi haluaa jättää jotkut asiat vain hänen ja isän välisiksi jutuiksi.

Lisäyksenä tähän, että en ole eroäiti, vaan olen kasvattunut lapseni avioliitossa ja alan olla jo mummuikäinen. Omakohtaisia kokemuksia minulla on vain sivustaseuraajana. Mutta joskus kauempaa näkee paremmin.

Äänestä

Lapsella tulee olla rajat,jotta hän tuntee olonsa turvalliseksi.Siksi olisi hyvä päästä sopimukseen yhteisistä pelisäännöistä,esim.tietokoneen ja elokuvien katsomisajasta ja herkkujen syönnistä.Isä taitaa mennä siitä mistä rima matalimmalla,on helpompi antaa lapsen katsoa telkkaria tuntitolkulla,kuin oikeasti olla läsnä.Eihän tietenkään ole järkevää vaatia samaa päiväohjelmaa,kuin kotona,mutta tietyt säännöt on hyvä lapsen itsensä kannalta.Jos äidin toiveita ei kuunnella,niin entäpä neuvolantädin?Et maininnut lapsen ikää,mutta meillä ollaan nykyään käyty koko porukalla neuvolassa,että jotain valistusta menisi isällekin perille.

Äänestä
  • Koitappas nyt sinäkin rouva hyvä ymmärtää.
    Isän kotona isän säännöillä ja äidin kotona äidin säännöillä.

    Mikä ihmeen vallanhimo teillä naisilla oikein on, kun pitää eronneen puolison/lasten isän elämään ja elintapoihin puuttua vielä eronkin jälkeen!?!?

    Antakaa hänen hoitaa omia lapsiaan parhaakseen katsomallaan tavalla, hoitakaa te oma tonttinne niinkuin parhaaksenne näette.

    Vai mitenkäs suu pantaisiin, jos tämä isä alkaisi painostaa teitä hieman väljemmän kasvatusperiaatteensa taakse, vaikka väkisin ja vaikkapa sitten neuvolasedän avustuksella??

    Aivan. Ei ois kivaa ei.

    Äänestä

  • ISÄT RAUHAAN PRKLE! kirjoitti:

    Koitappas nyt sinäkin rouva hyvä ymmärtää.
    Isän kotona isän säännöillä ja äidin kotona äidin säännöillä.

    Mikä ihmeen vallanhimo teillä naisilla oikein on, kun pitää eronneen puolison/lasten isän elämään ja elintapoihin puuttua vielä eronkin jälkeen!?!?

    Antakaa hänen hoitaa omia lapsiaan parhaakseen katsomallaan tavalla, hoitakaa te oma tonttinne niinkuin parhaaksenne näette.

    Vai mitenkäs suu pantaisiin, jos tämä isä alkaisi painostaa teitä hieman väljemmän kasvatusperiaatteensa taakse, vaikka väkisin ja vaikkapa sitten neuvolasedän avustuksella??

    Aivan. Ei ois kivaa ei.

    Mikä ongelma??

    Äänestä

  • ISÄT RAUHAAN PRKLE! kirjoitti:

    Koitappas nyt sinäkin rouva hyvä ymmärtää.
    Isän kotona isän säännöillä ja äidin kotona äidin säännöillä.

    Mikä ihmeen vallanhimo teillä naisilla oikein on, kun pitää eronneen puolison/lasten isän elämään ja elintapoihin puuttua vielä eronkin jälkeen!?!?

    Antakaa hänen hoitaa omia lapsiaan parhaakseen katsomallaan tavalla, hoitakaa te oma tonttinne niinkuin parhaaksenne näette.

    Vai mitenkäs suu pantaisiin, jos tämä isä alkaisi painostaa teitä hieman väljemmän kasvatusperiaatteensa taakse, vaikka väkisin ja vaikkapa sitten neuvolasedän avustuksella??

    Aivan. Ei ois kivaa ei.

    Kannattaa tutustua Jari Sinkkosen lastenkasvatus ohjeisiin.Ei ne tiukkoja ole vaan ihan maalaisjärjellä ajateltuja.Lapsen isäkin on tykännyt,kun Sinkkonen osaa esittää asiat myös mies näkökulmasta.Ja isä on todellakin lapsen vanhempi,ei lapsen leikkikaveri.

    Äänestä

  • ISÄT RAUHAAN PRKLE! kirjoitti:

    Koitappas nyt sinäkin rouva hyvä ymmärtää.
    Isän kotona isän säännöillä ja äidin kotona äidin säännöillä.

    Mikä ihmeen vallanhimo teillä naisilla oikein on, kun pitää eronneen puolison/lasten isän elämään ja elintapoihin puuttua vielä eronkin jälkeen!?!?

    Antakaa hänen hoitaa omia lapsiaan parhaakseen katsomallaan tavalla, hoitakaa te oma tonttinne niinkuin parhaaksenne näette.

    Vai mitenkäs suu pantaisiin, jos tämä isä alkaisi painostaa teitä hieman väljemmän kasvatusperiaatteensa taakse, vaikka väkisin ja vaikkapa sitten neuvolasedän avustuksella??

    Aivan. Ei ois kivaa ei.

    Olen samaa mieltä aloittajan kanssa ettei lapsille aina tarvisi tarjoilla herkkuja ja karkkeja. Jos isä oikeasti välittäisi tai olisi vastuuntuntoinen niin laittaisi lapselle tavallista terveellistä kotiruokaa. Tottakai jokainen isä tästä älähtää kun näin sanon,mutta kaikki isät jotka tunnen tekevät juuri aloittajan kuvaamalla tavalla, eli tehdään vain sitä mikä on mukavaa. Siihenhän miehet ovat tottuneet. Äiti on sitten se ilkimys joka pitää järjestystä eikä anna herkkuja. Ei ihme että lapsi haluaa vain isälleen.

    Äänestä

  • Karkkipäivä jokapäiv kirjoitti:

    Kannattaa tutustua Jari Sinkkosen lastenkasvatus ohjeisiin.Ei ne tiukkoja ole vaan ihan maalaisjärjellä ajateltuja.Lapsen isäkin on tykännyt,kun Sinkkonen osaa esittää asiat myös mies näkökulmasta.Ja isä on todellakin lapsen vanhempi,ei lapsen leikkikaveri.

    samaa mieltä, komppaan!

    Äänestä

  • That's it kirjoitti:

    Olen samaa mieltä aloittajan kanssa ettei lapsille aina tarvisi tarjoilla herkkuja ja karkkeja. Jos isä oikeasti välittäisi tai olisi vastuuntuntoinen niin laittaisi lapselle tavallista terveellistä kotiruokaa. Tottakai jokainen isä tästä älähtää kun näin sanon,mutta kaikki isät jotka tunnen tekevät juuri aloittajan kuvaamalla tavalla, eli tehdään vain sitä mikä on mukavaa. Siihenhän miehet ovat tottuneet. Äiti on sitten se ilkimys joka pitää järjestystä eikä anna herkkuja. Ei ihme että lapsi haluaa vain isälleen.

    Meillä ollaan yhä aviossa ja yhdessä kasvatettu lapset, mutta silti mekin yritämme tehdä lasten kanssa sitä "mikä on mukavaa": käydään elokuvissa, kylpylöissä, hoploppissa, hampurilaisravintolassa, pizzalla, kunnon ruokaravintoloissa.

    Katsotaan vaikka koko päivän elokuvia tai pelataan tietokoneella, jos siltä tuntuu.

    Joskus syödään ruuaksi vain nakkeja, ranskalaisia ja jälkkäriksi karkkia ja jäätelöä.

    Mennään laskettelemaan, jos on lunta, luistelemaan, jos on pakkasta, syödään kunnon kotiruokaa, koska nakkeihin ja jäätelöön kyllästyy nopeasti, kesällä uidaan ja grillataan.

    Luojan kiitos ei olla erottu, niin ei tarvitse miettiä, olla huolissaan ja olla kateellinen siitä, mitä lapset tekee tai jättää tekemättä isän luona ollessaan.

    Äänestä

Pointti ei ole se, että lapsille saa tarjota herkkuja..no ei tietenkään aina!!..noin kerran viikossa..vaan siinä, että usein syyllistetään isä siitä, että isä ei panosta tarpeeksi lapseensa..mutta, yllätys yllätys..veikkaisin, että juuri isä on se, joka panostaa. Ja tässä tapauksessa, jos isä olisi se lähi, niin miten luulet äidin käyttävän se marginaalisen ajan lapsensa kanssa..

Äänestä

Ehkä luemme ap:n tekstiä erilailla,mutta ymmärsin,että ap on huolissaan siitä,että isä hemmottelee lasta koko ajan.Eli on leikkikaveri ilman turvallisia rajoja.Se ei ole hyväksi lapselle,että vanhempi toteuttaa jatkuvasti lapsen kaikki oikut ja toiveet.Ehkä isovanhemmat voivat hemmotella lasta noin ylitsevuotavasti,mutta jos isä viettää noinkin paljon aikaa lapsen kanssa,kyllä vähempikin riittää ja se on nimenomaan lapsen etu.Normaali yhdessä olo arkisine asioneen on onnea.

Äänestä

totta, että normaaliolo arkisena asioineen on onnea, ja siihen täytyisi pyrkiä, mutta täytyy ymmäärtää sekin, että joillakin isillä se ei oikein onnistu, jos saavat tavata lastansa liian vähän..jos lapsi olisi viikko-viikko periaatteella, niin tottakai se arkia tulisi vastaan aika piankin.

Äänestä
  • ALOITTAJA!

    Puhut asiaa. Tottakai lapselle pitää opettaa hygieniaa, kunnollista ruokaa tarjota ja olla itse lapsen elämässä mukana eikä lykätä jonnekkin sukulaisten luoksi ja ite voi maata sohvalla illan tai käydä kaljalla jne.

    Mä luulen, että sun ukkos on just näitä paskaperseitä, jotka ei itsekkään pese hampaita, iso läskimaha, aamulla vedetään likaset, haisevat vaatteet päälle puhumattakaan, että käytäis suihkussa joka päivä.
    Oon itte sairaalassa töissä ja mikään ei oo niin ällöä, ku paskanen ihminen(JOKA TULEE AJANVARASUTUTKIMUKSEEN-SIIS AIKA TIEDOSSA, JOTEN VARMASTI ON AIKAA VALMISTAUTUA-LUE SIISTIYTYÄ!), josta näkee päälle päin, ettei oma hygienia kiinnosta, se kertoo paljon muustakin, että elämän muutkin osa-alueet on vähä sinnepäin hälläväliä-tyyliin. Sitten muka suututaa, kun heidän elämäänsä puututaan-kattokaa paskaset ukot peiliin. KUKA HALUAA OLLA PASKALÄJÄN KANS? TÄMMÖSTÄKÖ OPETATTE LAPSILLENNE?

    ÄITI - OLET AIVAN OIKEALLA ASIALLA!

    Ei ole sinun velvollisuutesi yksin pyörittä arkea ja kun mennään iskän luo, elämä on pelkkää leipää ja sirkushuveja.

    Äänestä

  • siistinmiehennainen kirjoitti:

    ALOITTAJA!

    Puhut asiaa. Tottakai lapselle pitää opettaa hygieniaa, kunnollista ruokaa tarjota ja olla itse lapsen elämässä mukana eikä lykätä jonnekkin sukulaisten luoksi ja ite voi maata sohvalla illan tai käydä kaljalla jne.

    Mä luulen, että sun ukkos on just näitä paskaperseitä, jotka ei itsekkään pese hampaita, iso läskimaha, aamulla vedetään likaset, haisevat vaatteet päälle puhumattakaan, että käytäis suihkussa joka päivä.
    Oon itte sairaalassa töissä ja mikään ei oo niin ällöä, ku paskanen ihminen(JOKA TULEE AJANVARASUTUTKIMUKSEEN-SIIS AIKA TIEDOSSA, JOTEN VARMASTI ON AIKAA VALMISTAUTUA-LUE SIISTIYTYÄ!), josta näkee päälle päin, ettei oma hygienia kiinnosta, se kertoo paljon muustakin, että elämän muutkin osa-alueet on vähä sinnepäin hälläväliä-tyyliin. Sitten muka suututaa, kun heidän elämäänsä puututaan-kattokaa paskaset ukot peiliin. KUKA HALUAA OLLA PASKALÄJÄN KANS? TÄMMÖSTÄKÖ OPETATTE LAPSILLENNE?

    ÄITI - OLET AIVAN OIKEALLA ASIALLA!

    Ei ole sinun velvollisuutesi yksin pyörittä arkea ja kun mennään iskän luo, elämä on pelkkää leipää ja sirkushuveja.

    Jees, sairaaloissa on töissä nykyään kaltaistasi roskasakkia. Siistisit suusi!

    Äänestä

Moi,
entisenä etänä ja nykyisenä lähinä (mies) pari kommenttia:
- noilla perustapaamisilla haluaa varmaan tehdä kaikkea kivaa yhdessä mahdollisimman paljon jolloin ne vähät ajat yhdessä on sitten sitä sirkusta. Lisäksi noiden tapaamisten takia normaalin arjen viettämiseen ei ole aikaa tai ehkä rutiiniakaan joten se homma menee helposti tuollaiseen.
- isälle voisi ehkä vinkata että lapsi tykkää välillä ihan vain kahdestaan tehdä jotain (tai olla tekemättä mitään), mutta jos asia ei mene vinkkaamisella perille niin ehkä siitä on turha nostaa haloota. Et voi kuitenkaan asiaan oikeasti vaikuttaa ilman turhaa riitelyä.
- noi hygieniä jne asiat: onhan noissa on aikuistenkin kesken tosi paljon eroja, joten ehkä itse muistuttaisin vain vaikka hampaiden pesusta ja kohtuullisuudesta karkkien kanssa - mitä se haittaa jos vaatteet on likainen tai jos pikkulapsen kylpy viivästyy pari päivää. Ruokavaliokin on sellainen johon voit vaikuttaa omalta osaltasi omassa kotonasi joten turha stressata toisen puolesta --> yhteishuoltajuuden haittoja:).

Äänestä
  • Juuri näin tarkoitin tuossa edellä sanoa... "ISÄT RAUHAAN..." nimimerkillä.

    (Aikuisten oikeasti olen rauhallinen/väkivallaton normaalimies ja ennenkaikkea lapsistani ylpeä isä, edellä kirjoitettu HUUTO hetken suuttumuksesta, että onko näitä minun exän kaltaisia määräilijöitä tosiaan kaikki naiset... ei kai toki sentään ja tässä rauhallisemmalla mielellä lisää... anteeksi kuitenkin edellinen purkaus, vaikka sitä tarkoitinkin ja sanomani takana seison edelleenkin.)

    Itsekin olen yhteishuoltaja / lapset minulla kirjoilla ja asuvat n. puoliksi molemmilla.
    Alkuun x-vaimolla oli kovakin halu edelleen eron jälkeen viisastella paremmuudellaan näissä(kin) asioissa.
    Vastailin aina rauhallisesti "joojoo"-tyyliin, kun olin jo tottunut yhdessäoloaikana hänen kontrollointi-ja määräilytapaansa. Kaikki piti mennä ja tehdä hänen aikataulussaan, hänen tavallaan. Jos tein asioita omassa tahdissa, ominpäin ja omalla tavalla, se oli lähes poikkeuksetta väärin tehty.
    Vessapaperirullakin oli minun jäljiltäni "väärinpäin" telineessä, olin ihan hirveän likainen "sika" kun en pessyt hiuksiani joka päivä, epäsiisti "p*skakasa" kun en arkifarkkuja pessyt jokaisen tahran jälkeen, "yökkö törkymöykky" kun mökillä saatoin juoda samasta kupposesta viikon kahvia ja sitä rataa... no, se siitä. Eroon on PÄÄSTY ja nyt kasvatellaan tahoillamme lapsia. En puutu hänen tapoihinsa ja pidän hiljaa huolen siitä, ettei enää puutu minun tapoihini kasvattaa lapsiani.

    Meillä pestään hampaat joka ilta ja aamu.
    Tässä kohdin JOSKUS aamukiireessä jää väliin, myönnän, mutta en siitä ala syyllisyyttä kantamaan ja heitellään sitten pari ksylitolipurkkaa suuhun.
    Äiti olisi ja taitaa ollakin suorastaan kauhuissaan, kun joskus tosiaan jää hammaspesu väliin.
    So what ja "joojoo".

    Kokopesulla/suihkussa/saunassa käydään periaatteessa jokapäivä.
    Tässäkin myönnän, että joskus ei ehditä leikeiltä ja muilta kivoilta hommilta joka päivä, mutta seuraavana päivänä varmasti peseydytään paremmin ja normaalit käsi-kasvo-pesut tietenkin hoidetaan, kiireessäkin.
    Äiti olisi taas kauhuissaan, mutta edelleenkin:
    So what ja "joojoo".

    Lapset saattavat joskus kuleksia samoissa vaatteissa useammankin päivän. Voi olla tahra jos toinenkin. Alusvaatteet toki vaihdellaan, mutta jos farkussa on tahra ja paidanhelmassa mustikkaa, niin voivoi ja leikki jatkuu...
    Toki tarhaan/kouluun heitellään puhdasta päälle, mutta voivoi jos jäi edellisen päivän jätskitahra paitaan ja lapset meneekin äidilleen seuraavana päivänä.
    Mitä sitten?

    Huh... höpinät sikseen ja annetaan äitien kotona olla äidin säännöt ja tavat, isän kotona isän tavalla.
    Kunhan vaan lakien mukaan mennään ja ketään ei pahoinpidellä tms. pahaa tehdä.

    Lapset toivottavasti oppivat, että ihmisiä ja ihmisten tapoja olla ja elää "oikein" on monia. Muitakin kuin se "äidin tapa".

    Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille Isille ja Äideille, Lapsille ja Lapsenmielisille, Lapsettomille ja Lapsellisille!

    Äänestä

"Kokopesulla/suihkussa/saunassa käydään periaatteessa jokapäivä" Taas tälläinen hutilo-isä, saanen huomuttaa, että kokopesulla pitää käydä aamuin illoin!!

Äänestä
  • Kiitos ja kumarrus huomautuksesta ja sinullekin vastauksena:

    Joojoo.

    Mutta kerro toki, missä "määrätään", että kokopesulla PITÄÄ KÄYDÄ aamuin illoin?

    Kiitos. Josko sitten minäkin hutilo-isä ja hutilo-ihminen uskoisin, kun tieteellisen faktan lyöt esille, kiitos tosiaan etukäteen ja oikein puhdasta Joulua Sinulle.

    Äänestä

  • Tässä nyt muutama uutinen, joidenka mukaisesti (oma järkikin jo sanoo) uskallan olla peseytymättä aamuin-illoin ja samaa kaavaa noudatan lasteni kasvatuksessa.

    LIIKA HYGIENIA ALTISTAA JA SAIRASTUTTAA:

    http://www.helistin.fi/hyvinvoinnin-kauppa/uutiset/4060173



    http://www.ksml.fi/erikoissivut/ihana-elama/liika-hygienia-altistaa-popoille/820928

    NUORUUSIÄN DIABETES:

    http://www.iltalehti.fi/diabetes/2010081812204857_di.shtml

    Onhan noita... ja voin kertoa, että kouluikään ehtineet lapseni eivät ole sairastelleet korvatulehduskierteitä eivätkä muitakaan sairauksia kuin nimeksi ja malliksi... puhumattakaan, että olisivat "saastaisuuden" takia iho-tai muitakaan tulehdussairauksia sairastelleet.
    Samoin minä; terve kuin tämän ikäinen ukko olla voi, flunssatkin sairastavat ihan jotkut muut. Eipä ole tullut eläissäni sairaslomia flunssan takia pidettyä ja nyt yrittäjänä ei niitä kaipaakaan.

    Onko sinulla muuten kutinaa?
    Olisiko tässä vinkkiä ja apua, huomio kohtaan "ITSEHOITO" ja siellä tarkemmin "Liika hygienia saattaa aiheuttaa kutinaa."

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lds00005&p_teos=lds&p_osio=&p_selaus=

    Äänestä

  • Puhtaan pillun päivä, eli tanssit keskiviikkoisin, tuplasi pesulla käynnit aiemman lauantaisaunan lisäksi vasta pari sukupolvea sitten.

    Äänestä

Missään sitä ei määritellä, mutta sehän kuuluu jo yleissivistykseen!!

Äänestä
  • Eli kun SINÄ määrittelet, niin se ja VAIN SE on oikeia tapa elää?
    Heh... ookoo ja olen tottunut (jos luit yllä x-vaimostani) eli "joojoo"...

    Luitko muuten jo ylle asetellut linkit ja vinkit?
    Laitellaanko yleissivistykset vertailuun?
    Veikkaan, että sivistystasossa pärjäilen ihan "ookoo" sinulle ja vertailukelpoinen koen olevani kenen tahansa sivistystason kanssa.

    Taisi nyt vaan käydä niin, että kontrolli-friikki siellä vetäisi herneen emätt... nenäänsä?

    Äänestä

eli sinä olet niitä joo-joo miehiä, ok. Jos lapsesi sanoo, että juokse seinään, niin vastaa, että joojoo. Ja epäilempä todella yleissivistyksesi määrää.

Äänestä
  • Vertauksesi kuvastaa hyvinkin yleissivistyksesi ja ennenkaikkea käsityskykysi rajallisuuden.

    Eipä sanotakaan "joojoo" vaan sopivammin VOIVOI.

    Äänestä

  • Ps.
    Lauseet aloitetaan Isolla kirjaimella.
    Epäilempä ei ole suomenkieltä, oikea kirjoitusasu on epäilenpä.

    Ihanko vakavissasi epäilet vielä?

    Ja kyllä; jos lapset pyytävät että "juokseppas iskä seinään" niin tottakai juoksen.
    Nimittäin on satasen varmaa, että on kyse jostain HULVATTOMAN HAUSKASTA JUTUSTA!

    Äänestä

Ok, eli jos lapsesi sanovat sinulle, että osta toi tai toi tai en tänään tehdä pesuja, sinun vastauksesi on joo-joo. Hassu olet!

Äänestä
  • Niinkö taas tulkitsit?
    Väärin meni, tsori vaan.

    JOS lapseni noin kiristäisivät (mitä eivät kylläkään tee, liekö jotenkin kuitenkin kasvatus onnistunut) niin jäisi ensinnäkin se "osta toi" ostamatta ja painokkaasti kertoisin, että jää muuten karkkipäiväkin väliin ja NYT pesulle.

    Edelleenkään en ymmärrä, miten oletat olevasi minua "parempi" hygienia-ja kasvatustieteinesi?

    Korostan, etten pyri tässä sinuakaan haukkumaan, annan sinun itsesi tehdä oman itsesi mollaamisen.
    Jatketaan toki tätä keskustelua, minulla kun on nyt aikaa kun lapset (pesulla varmaankin) äitinsä kotona Joulun.

    Äänestä

  • Ja kyllä; pyrin pitämään tietynlaisen lapsekkuuden tämän niin "tärkeänä" pidettävän (anteeksi vaan) v*tun aikuisuuden ja oikeasti tärkeän isyydenkin ohessa.

    Eli olen kyllä "hassu", jos milläänmuotoa vaan sopivaa on mahdollista hassu olla.
    Eikä hävetä yhtään.

    Muistutan vielä (kun et sisäistänyt ylempänä kirjoittamistani), että olen ihan omillaan toimeentuleva yrittäjä-mies, lapset minulla kirjoilla ja yhteishuoltajuus lasten äidin kanssa 50%-50% about yhteisajat lasten kanssa oloajat jakaen.

    Minä en puutu äidin tapoihin ja en anna hänen puuttua minun tapoihini kasvattaa lapsiamme.
    Ja yllätys sinulle; meillä on ihan ok välit, kun ei (onneksi) asuta saman katon alla. Minulla ei sinänsä ole mitään exän kasvatusperiaatteita vastaan, tässäkin keskustelussa on kyse siitä, pitääkö exän sinällään ihan "oikeellisiin mutta erilaisiin" kasvatustapoihin puuttua.
    Mielestäni (ja monen muunkin mielestä, naisiakin komppaamassa kiva niin) ei pidä, kun tämä vanhempi (isä tai äiti) vaan tekee parhaansa eikä esim. piekse tai muuta rikollista tapahdu.

    Jatketaan toki... aikaa on.

    Äänestä

Ok, pitihän sen arvata, olet yrittäjä mies, joka kammoksuu pehmeitä arvoja! Ja hassu saa olla, mutta ei vastuuton. Eli ei lapsesi saa itse päättää, millon mennään pesulle ja millon hän syö!!Ja p.s, mun lapset ovat nyt isällään, ja kauhunsekaisin tuntein mietin, miten he siellä oikein pärjäävät, kun isä ei vaan osaa olla huolehtivainen.

Äänestä
  • Heh!
    ???
    Näinkö se nyt kääntyikin?
    Ensin olin "joojoo"-mies joka lapsen käskystä juoksee seinään ja kiristyksestään tekee mitä vaan ja nyt kun kerroin olevani yrittäjä ammatiltani, niin muutuinkin mieheksi joka kammoksuu "pehmeitä arvoja" ja olen vastuuton.

    Okkeij...
    Tähän joudun nyt lainaamaan aiemmin kirjoittamiani tuosta ylempää:

    "VOI VOI"

    Lisäksi ennenkaikkea, ettei vaan unohdu ja joku jälkeenpäin lukeva erehdy muuta luulemaan:

    "Korostan, etten pyri tässä sinuakaan haukkumaan, annan sinun itsesi tehdä oman itsesi mollaamisen."

    Kiitos. Jatketaanko vielä?
    Puhutaanko vielä sivistys- tai muista tasoista?

    Äänestä

Yleensähän yrittäjillä ei muu asia pyöri mielessä kuin raha, siksi epäilen sinua ajankäytöllisiin syihin viitaten epävelvoksi isäksi. En halua sinua haukkumaan, mutta luulempa, että olen oikeassa!

Kerroppa, mikä on parasta isä-lapsi suhteessa?

Äänestä
  • Luulempa ei edelleenkään ole suomenkieltä... noh, se siitä.
    Luule mitä luulet, minä tiedän että olet väärässä.
    Tiedätkö miksi tiedän?

    (Mieti tässä välissä hetki jos toinenkin...)

    Noooh... sananlaskua lainatakseni; Luulo ei ole tiedon väärtti.


    Toisekseen, jos yhtään olet tätä keskustelua ja kommentointiani seurannut (ennenkuin hätäännyit yrittäjä-statuksestani) niin huomannet itsekin, että ihan muut arvot ovat minulla ennen rahaa.
    Raha on kiva asia, ei siinä mitään, mutta voin sen verran helpottaa hätääsi että kerron salaisuuden:
    Ei yrittäjyys Suomessa ole mikään kultakaivos, ainakaan ihan joka alalla. Ihan joka päivä pitää töihin mennä ja YRITTÄÄ tienata palkkansa.

    Korostaisin vielä JOKA PÄIVÄ, ilman pekkaspäiviä, ilman omia lomia tai työnantajan kustantamia etuuksia kuten sairaspäivärahoja tmsv. mukavia juttuja, millä työnantajat lellivät työntekijöitään... lomaillaan lasten kanssa JOS on varaa. Ja aina sen verran on "varaa", että käydään siellä aloittajan mainitsemassa HopLopissakin joskus.
    Että on sitten ihan perustoimeentulolaisen kanssa samat murheet rahan suhteen, vaikka hyvin toimeentuleva yritys onkin.

    Ja kun nyt ehdit minut työnkuvani perusteella määrittelemään "ajankäytännöllisiin syihin vedoten epäkelvoksi isäksi" niin tekisi mieleni sanoa pahasti.
    Mutta älykkyyteeni ja yleissivistykseeni vedoten lagonisesti tyydyn vain toteamaan:

    "Korostan, etten pyri tässä sinuakaan haukkumaan, annan sinun itsesi tehdä oman itsesi mollaamisen."
    Ja perään vielä se "VOI VOI".

    Lauseesi "kerroppa" ei myöskään ole suomenkieltä, mutta kerronpa silti:

    Parasta isä-lapsi suhteessa on, kun näen lapsistani kasvavan oikeamielisiä, terveitä kansalaisia ja tiedän sekä näen, että minunkin osuuteni tuossa näkyy ja kuuluu.
    Hyvässä ja huonossa, täydellinen isi en ole minäkään ja ehkä kaukanakin siitä, mutta parhaani teen ja edelleenkin keskustelualoitukseen viitaten:

    ISÄN KOTONA ISÄN LAILLA JA ÄIDIN KOTONA ÄIDIN TAVOILLA!

    Tähän "parasta isänä" liittäisin vielä sen tosiasian, että tiedän lasteni voivan luottaa minuun ja minä edelleenkin tiedän tekeväni kaikkeni heidän hyvinvointinsa ja terveytensä (myös mielenterveys) eteen.
    Omalla, parhaaksi kokemallani tavalla.

    Jatketaanko?
    Jos jatketaan, niin unohtaisitko tuon yrittäjä-statuksen, kun se tuntuu niin häiritsevän.
    Palataanko siihen, että sinun mielestäsi yleissivistystä on käydä suihkussa aamuin-illoin ja minä "törkymöykky" suvaitsin mainita, että ei se oo aina niin justiinsa... kiitos ja jatketaan.
    (Itseasiassa oikein jänskättää, mihin minun ominaisuuteen tällä kertaa pureudut ja menet ojasta allikkoon...)

    Äänestä

Nyt nyt tuli lähestulkoon oikea vastaus, sillä parasta vanhemmuudessa on se, että näkee sen, että niin vanhempi kuin lapsikin kasvaa yhteen ja löytää yhteisen sävelen!

Äänestä
  • Ok... helpotellaan ja rauhoitutaan mekin (aikuiset)?

    Eli voitaisiinko olla lähestulkoon samoilla linjoilla itseasiassa:

    Äiti hoitaa äidin kotona ja tekee parhaansa siellä ja jos isä ei suoranaisia rikoksia tee (väkivalta yms.) niin annetaan sille isällekin mahdollisuus ja oikeus kasvattaa omia lapsiaan oikeaksi kokemallaan tavalla niin hyvin kuin kykenee ja osaa.
    Jooko?

    Peace.

    Ps.
    En muuten tänään (vielä) ole suihkuun ehtinyt, en aamulla, enkä vielä nyt illalla... voi olla että lämmitän saunan... tai sitten en. Mutta minähän olenkin tällainen "törkymöykky".

    Äänestä

ok, mutta olet varsinainen "törkymöykky! :-)

Äänestä
  • Kiitos asiallisen suuntaisesta keskustelusta kuitenkin.
    Väittely on aina ok, kun suurinpiirtein asiassa pysytään...

    Lämmittelen sitten saunan... onhan se huomenna kuitenkin Joulu.

    ...ainiin, Jouluna ja Juhannuksena pitää kääntää sukat!

    Nyt en vaan muista, käänsinkö viime Juhannuksena vai pitikö nyt Jouluksi peräti uudet ostaa...?

    ;)

    Äänestä

Ohhoh, tänne palstoille on taas ilmestynyt joku häirikköisä joka komppailee jonkun toisen kivoja juttuja ilman että tajuaa yhtään mitään lapsen kasvatuksesta.
Okei, olen äiti ja nainen, minulla on p..lu. Ja aivot.


Keljuttaa kun täällä pyörii isiä pilaamassa kunnon isien vähäistä osanottoa ja jakamassa omia huonoja näkemyksiään lapsen kasvatuksesta.

Juuri tuossa pari pv sitten luin neuvolasta tullutta vihkosta jossa puhutaan mm. ruoasta ja ruoka-ajoista sekä hampaanpesuista, lisäksi karkkipäivistä. Siinä (kin) toitotetaan lapsen ruoan olevan terveellistä kotiruokaa, juoman maito ja vesi, karkit ja makea syödään vain vanhempien yhteisellä sopimuksella karkkipäivänä eli ei missään nimessä koska tahansa ja joka päivä. Hampaat pestään aamuin illoin ja makean perään otetaan ksylitolipastilli tai -purkka.

Pesulla käynti x pv nyt menee jokaiselle oman kotikasvatuksen puitteissa ilman mitään erityismainintaa paitsi niillä ihmisillä jotka ovat "haisuleita" eli todellakin vetävät likaiset vaatteet (ja jopa sukat) aamulla päälleen, käyvät kerran viikkoon pesulla ja kuseksivat muutenkin lattialle kun pönttöön sihti on huono. Hampaat pitäisi uusiksi laittaa ja tukka leikataan kattila päässä omatoimisesti tai ajetaan kokonaan pois.

Mitä tämä kaikki on: lapsen huoltoa jonka perustarkoituksena on turvata lapsen hyvinvointi sekä kasvattaa sääntöihin ja rutiineihin joka taas luo perusturvaa.
Nämä ovat lapsen oikeuksia.

Kuka ei niistä piittaa, ei piittaa myöskään lapsestaan todellisuudessa. No, voihan poikkeuksia tehdä joskus mutten haluaisi oman lapseni tekevän tuollaista joka tapaamisella. Mitäs sitten kun on koulua, sitten ei tehdä läksyjäkään?

Aloittajan lapsi on vissiin melko pieni? Kirjoitustyylistä päättelin, siis alle kouluikäinen.
Voihan noissa kivoissa paikoissa käydä silloin tällöin, sehän on kivaa luksusta lapselle ja hyvää yhteistoimintaa. Mutta kyllä lapsen kanssa olisi hyvä tehdä ihan perusjuttuja kuten askartelua tai pelaamista kotona, koska se luo kiintymyssuhdetta sekä perusturvallisuuden tuntua. Lapsi voi jopa mennä vähän yli näissä riehumisjutuissa joka taas näkyy esim yöunissa.

Vieraalle hoitoon jättäminen on todella ikävää ja sekin jos jättää vaikka mummolaan. Tapaamisen tarkoitus on lapsen ja etän yhteisen ajan käyttöä. Toki on kiva nähdä muita sukulaisia. Mutta jos toistuvasti jätetään jonnekin hoitoon niin ehkä tapaamisia on sitten liikaa kun ei jakseta omaa lasta hoitaa yöaikaan.
Kuulostaa muutenkin siltä että kivan tekeminen on kivaa ja sitten kun alkaa ns. normaalit hommat niin hauskuus loppuu kuten myös kiinnostus. Ikävää lapselle.

Tosin lapsi jossain vaiheessa varmaan tekee tenän siihen että joutuu jonnekin taas hoitoon. Ei kaikki.
Minä ehkä kysyisin neuvoa lastensuojelusta tämän tiimoilta, ihan vain neuvoa kun tilanne on ikävä jo siksi että etän tehtävä olisi tukea lähin rutiineita kunnioittaen lapsen hoitamisessa, eikä päinvastoin romuttaa kaikki rutiinit lapsen silmissä huonoiksi ideoiksi.

Äänestä
  • Luen aamulla avautumisesi, mutta vastaan heti alkuun:

    Sinäkään et ole aina oikeassa.

    Ja Ps.
    Kävin saunassa, en siis ole "turvenuija" minäkään...

    Mutta vastaan varmasti kaltaisellesi "tost ei oo isäx" -rouvalle. Ihan varmasti.

    Äänestä

  • Vastailen kuitenin, kun koen syyttelyä osaksi saavani.

    SINÄ:
    "...tänne palstoille on taas ilmestynyt joku häirikköisä joka komppailee jonkun toisen kivoja juttuja ilman että tajuaa yhtään mitään lapsen kasvatuksesta."

    HUONO ISÄ:
    En kompastele enkä komppaile, enkä milläänmuotoa tunne tai koe olevani "häirikköisä".
    Ja jos en tajua mielestäsi lasten kasvatuksesta mitään, niin olkoon se sinun ja vain sinun mielipiteesi.
    Tähän väliin lainaus edellisistä jutteluista:
    Korostan, etten pyri tässä sinuakaan haukkumaan, annan sinun itsesi tehdä oman itsesi mollaamisen.

    SINÄ:
    "Keljuttaa kun täällä pyörii isiä pilaamassa kunnon isien vähäistä osanottoa ja jakamassa omia huonoja näkemyksiään lapsen kasvatuksesta."

    Vai niin ja "joojoo", jos sallit?
    ...no etpä tietekään suvaitse.


    "Juuri tuossa pari pv sitten luin neuvolasta tullutta vihkosta jossa puhutaan mm. ruoasta ja ruoka-ajoista sekä hampaanpesuista, lisäksi karkkipäivistä."

    HYVÄ!
    Minä olen lukenut ihan samat vihkot.

    "Hampaat pestään aamuin illoin ja makean perään otetaan ksylitolipastilli tai -purkka."

    Aivan ja "joojoo"... luitko tuosta ylempää, että aivan ja näin on?


    Ei. Et lukenut... sitten olikin loppu sellaista shaiscea että voi hitsin pimpulat...




    "Minä ehkä kysyisin neuvoa lastensuojelusta tämän tiimoilta, ihan vain neuvoa kun tilanne on ikävä jo siksi että etän tehtävä olisi tukea lähin rutiineita kunnioittaen lapsen hoitamisessa, eikä päinvastoin romuttaa kaikki rutiinit lapsen silmissä huonoiksi ideoiksi."


    Ok.
    Jos SINÄ olisit minun x-vaimo (nyt jo tuntuu että olenpas ollut onnekas) niin hyvinhän tässä menee... hyvää ja parempaa jatkoa Sinullekin.

    ISÄT ISINÄ, ÄIDIT ÄITEINÄ !
    ISÄN KOTI ISÄN KOTI, ÄIDIN KOTI ÄIDIN KOTI !

    ...ei muuta. Ja Hyvät Joulut.

    Äänestä

Kun luin koko viestiketjun,tuntuu,että jotkut isät ne vasta vallanhaluisia ovatkin.Luulisi isänkin haluavan lapselleen parasta ja parasta on kun äiti jaksaa arjen lapsen kanssa.Mutta taitaakin olla niin,että jotkut isät,ei ehkä ap:n kuitenkaan,haluavat tahallaan romuttaa sujuvan arjen lapsen ja äidin välillä.Eli lapsesta tehdään kuitenkin se kiistakapula.Jos äiti eläisi arkea,kuin nämä jotkut isät viikonloppuja,niin eiköhän isätkin älähtäisi.Aika lapsellista tekstiä aikuiselta mieheltä tuo ISÄT...liekö isä ollenkaan.

Äänestä

onpas ketju:). Tuosta peseytymisestä - siis meidän 5v tyttö käy kylvyssä 2*viikossa (kerran luonani, toisen äidillään) jos ei mitään yllätyksiä tapahdu. Eikö tuo muka riitä? Ei ainakaan minun mielestä haise (alkkareita vaihdetaan sitten useammin kylläkin).

Äänestä

Kyllä alapää pitää pestä jokapäivä, oli sitten lapsi tai aikuinen. Oma lapsi on suihkutettu (pienenä) joka päivä ja nyt peseytyy itse jokapäivä. Mikään ei ole niin ällö kun haiseva ihminen. Alkkarit on myös vaihdettava jokapäivä ja pesun jälkeen ei niitä pesemättömään pyllyyn voi laittaa, hyi olkoon....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anni Koponen kirjoitti:

Ensimmäiseksi en halua että kukaan luokittelee heti ensikättelyssä minua ruikuttajayh:ksi.
Meillä on lapseni isän kanssa yhteishuoltajuus,elatukset toimii ja yhdessä maksamme isot hankinnat lapsen hyväksi.Olemme tehneet omatoimisesti kirjallisen tapaamisoikeuspaperit että lapsi on joka toinen viikonloppu isällää, joka viikko yhden arki-illan ja yön sekä lomat menee 50-50 loman pituudesta riippumatta.Mahdollisesti näiden tapaamisien lisäksi pääseen näkemään lasta halutessaan kunhan asioista ilmoittaa hyvissä ajoin.

Tiedän että näissä tilanteissa ei saa ajatella "minäminäminä" tyyliin vaan lapsen parasta ajatellen.Vaikka meillä rakkaus loppui kumppaneina,tiedän että lapsi-isä suhde on heillä hyvä ja rakastavat toisiaan ja viihtyvät hyvin yhdessä.
Ainut mikä tässä mietityttää on se että miten isä hoitaa nämä lapsen kyläilypäivät.
Riippumatta siitä että onko viikko tai viikonloppu,isä kuskaa lasta kyläpaikoissa aamusta iltaan ja välillä jättää sinne yöksikin eikä koskaan vaivaudu olemaan lapsen kanssa kahdestaan,elämään ns.normaalia arkea.

Tekemistä hän keksii kaikkea hienoa,vie elokuviin,hoploppiin, hampurilaisravintolaan ym,antaa katsoa vaikka koko päivän elokuvia tai pelata tietokoneella,ruuaksi syövät vain nakkeja,ranskalaisia,karkkia,jäätelöä joka ikinen kerta kun lapsi on hänen luona.Hampaat jää pesemättä,lapsi on monesti likaisissa vaatteissa,tukka kampaamatta ja välillä on pesutkin jääneet väliin.Olen yrittänyt puhua tästä asiasta hänelle ja monesti vastaus on vain "joojoo". Annanko hänen jatkaa touhujaan vai pitäisikö ottaa yhteyttä johonkin ja puhua asiasta koska ilmeisesti minua hän ei kuuntele koska asiat menevät aina tuohon tilanteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu