Miehelläni meni isäksi tulemiseen ja ajatuksen hyväksymiseen ensimmäisellä kerralla melkein kolme vuotta. Hän ei vaan saanut jäsennettyä asioita. Perhetilanteen ja seksielämän muutos oli niin jotenkin raju. Myös synnytyksen näkeminen järkytti häntä ihan hirveästi.
Nyt toisen syntymä oli aivan erilainen kun tiesimme etukäteen syntymäajan ja tavan. Isä sai olla mukana leikkauksessa. Jotenkin vaan tuntuu että hän ei pysty tälläkään kertaa suhtautumaan muuttuneeseen perhetilanteeseen.
Hän on siis molempia lapsia halunnut.
Miten muut isät ovat päässeet muuttuneeseen elämään takaisin kiinni ja kauanko se on vienyt aikaa?
Nyt toisen syntymä oli aivan erilainen kun tiesimme etukäteen syntymäajan ja tavan. Isä sai olla mukana leikkauksessa. Jotenkin vaan tuntuu että hän ei pysty tälläkään kertaa suhtautumaan muuttuneeseen perhetilanteeseen.
Hän on siis molempia lapsia halunnut.
Miten muut isät ovat päässeet muuttuneeseen elämään takaisin kiinni ja kauanko se on vienyt aikaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapset ovat nyt 2 ja 4, ja elämä on muuttunut täysin, parisuhdetta myöten. En vaihtaisi takaisin, vaikka lasten tuoma työmäärä on aivan tolkuton.
Miten se ilmenee, ettei isä ole saanut elämästä uudelleen kiinni?
Ja sitten vielä käsi sydämelle: oletko itse muuttunut?
Hei, oikeastaan sen huomaa ihan kaikessa arkiasioissa. Esimerkiksi voisi sanoa, että hän ei "muista" aina että on toinenkin lapsi. Huomio enemmän vanhempaa lasta.
Hän vetäytyy itseensä eikä ajattele että jonkun pitää jaksaa hoitaa ja huolehtia lapsista jos ei äiti jaksa. Itse en anna tilanteeseen mahdollisuutta koska silloin ei luonnistuisi meidän perheessä yhtään mikään. Hän ei niin sanotusti ota vastuuta lapsista.
Tuntuu että hän katuu lasten hankintaa ja niiden tuomaa stressiä. Meillä siis on yksi erityislapsi perheessä.
Itse olen muuttunut voin myöntää. Olen todella kireä ja streessantunut.
Itse mietin että milloin meidän elämästä tulee siedettävä jälleen?
En tiedä osasinko selventää asiaa sillä tavalla miten halusin.
Sori pitkä tauko.
Itse olin sen kaltaisessa tilanteessa, jossa lasten äiti omi itselleen kaiken päätöksenteon. Jos itse tein jotain ominpäin, tein sen aina väärin. Tai ainakin väärän asian. Kuulemma.
Sitä kun aikansa kuuntelee, miten kaikki tuli taas tehtyä väärin, niin antaa mielellään jonkun muun päättää mitä pitää tehdä, milloin ja miten. Sen jälkeen hoitaminen ei enää ollut "mun juttu" vaan lasten äidin. Mutta no, aikansa sitäkin.
Nyt on tilanne toinen. Koko asetelma keikahti ympäri. Lapset ovat minun kanssani kolme kertaa niin paljon kuin äitinsä kanssa. Se on kyllä kivaa, mutta yhteistä koko perheen aikaa ei ole ja parisuhde on karilla.
Huolehdi parisuhteesta, huomioi miehesi. Teillä on varmaan joitain rutiineja, jutelkaa jos miehesi ottaa niistä joitain hoitaaksensa. Iltapesu, nukuttaminen,... ja anna hänen tehdä se ihan itse. Josko siitä tulisi se isin juttu, luottamus ja sen seurauksena motivaatio alkaisi palautua ja ongelma pikkuhiljaa väistyisi.
Tuntuu että haasteellisempaa on käyttää kortsua ja välttää erhe.
En sano että perhe/ erhe on kaikille erhe, mutta voisittehan te suurin osa paskanaamoista jättää ne geeninne jo jatkamatta.
kannatetaan!