On erikoista seurata sivusta miten vaivattomasti parisuhteet sujuvat normaaleilta ihmisiltä. Minun on vaikea käsittää miten jokin asia voi toiselle olla mahdottomuus ja toiselle yhtä arkipäiväinen ja normaali asia kuin kahvinkeitto tai imurointi. Mieleeni herää kysymyksiä kuten: "Miten he voivat olla noin huolettomia?" "Miten ihmeessä he saavat suhteen toimimaan?", "Mistä ihmeestä he löytävät seuraa?"
Vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on tietysti äärimmäisen selvä: normaaleilla ihmisillä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää seuraa. Ensinnäkin, normaalit ihmiset elävät sellaista normaalia elämää, jossa kohtaa paljon ihmisiä. Toiseksi, normaaleja ihmisiä on enemmän kuin epänormaaleja, minkä vuoksi heillä on suurempi todennäköisyys löytää seuraa. Heillä on elämän lottopelissä sata kertaa enemmän kuponkeja kuin epänormaaleilla ihmisillä. On sanomattakin selvää, että mitä enemmän kuponkeja, sitä paremmat mahdollisuudet voittaa.
Normaali ihminen voi huoletta lähestyä toista ihmistä, ja olla melko varma, että he ymmärtävät toisiaan. Tästä normaaliudessa on nimenomaan kyse: tietyistä yhteisistä standardeista, jotka tekevät elämästä sujuvaa. Ei mistään tulisi mitään jos kaikki eläisivät itse laatimiensa standardien mukaan. Ei siis mikään ihme, että ihminen on luonnoltaan lähes jokaista yksityiskohtaa myöten konformisti.
Kun kaksi normaalia ihmistä tapaavat, heidän ei täydy kertoa jokaista yksityiskohtaa itsestään ymmärtääkseen toisiaan. Muutama normaaliin elämään kuuluva pääkohta riittää yhteyden muodostamiseen. Normaalius on eräänlainen salainen kädenpuristus, jolla ihmiset varmistavat olevansa samalla aaltopituudella - saman lauman jäseniä.
Tällainen huoleton seuranhaku ei ole kaltaiselleni epänormaalille ihmiselle mahdollista. Voisin tietysti laittaa roolin päälle ja astella baariin, tai vääntää naamani hymyyn ja laittaa profiilin treffipalstalle, mutta ei siitä mitään tulisi pitkällä tähtäimellä. Voisin hetken ajan herättää kiinnostusta jossain normaalissa tytössä, mutta jossain vaiheessa haluaisin hänen pitävän roolini sijaan minusta. Tämä tarkoittaisi oman epänormaaliuteni paljastamista, ja siten suhteen pikaista päättymistä.
Ennakkoluulot menevät aina ymmärryksen edelle. Jotta saisin normaalin ihmisen ymmärtämään minua, joutuisin selittelemään ummet ja lammet omasta elämästäni. Mutta eihän sitä aikaa selittelyille ole kun ihminen on jo tehnyt päätelmänsä ennakkoluulojen perusteella. Ei ketään kiinnosta alkaa vaikeaan suhteeseen kun on helppoja tarjolla. Näin se on aina mennyt. Yläasteella ja lukiossa normaalien perheiden kultapojat veivät minua naisrintamalla kuusi nolla.
Toinen vaihtoehto on tietysti löytää joku yhtä rikkinäinen, yhtä kieroon kasvanut, yhtä epänormaali ihminen kuin minä itse. Baarissa tai treffipalstalla tämä ei ikinä tule onnistumaan, sillä näissä ympäristöissä ei niiden pinnallisuuden vuoksi erota epänormaalia normaalista. Olen joitakin kertoja ottanut täällä yhteyttä seuranhakuilmoituksiin, joiden tekijät ovat antaneet ymmärtää olevansa epänormaaleja. Olen tapani mukaan nostanut odotukset pilviin ja siirtynyt ajatuksissani seuraavaan kesään, jolloin käyn tämän henkilön kanssa rannalla jne. ja elämä vihdoin hellittää hirttosilmukkaansa.
Joka kerta sama tarina: tyttö on vain liennut pois, eikä mitään ole kuulunut takaisin. En ole uhkaillut syöväni heidän maksansa hyvän viinin kera tai mitään vastaavaa. Olen vain kertonut itsestäni niin positiiviseen sävyyn kuin vain mahdollista näyttäytymättä onnellisempana kuin todella olen. Luulisi, että kun vartavasten haetaan ongelmaisia ihmisiä seuraksi, pieni outous olisi sallittua. Luulisi ettei tarvitse olla yhtä hymyä ja auvoa. Luulisi ettei tarvitse esittää Tom Cruisea tai Brad Pittiä
.
Minulla on kolme teoriaa näistä kohtaamisista:
1. He ovat liioitelleet oman tilanteensa vakavuutta omassa mielessään ja seuranhakuilmoituksessaan. Kuultuaan minun elämästäni he ovat tajunneet, ettei heillä olekaa asiat niin huonosti, eikä siksi tarvetta minun seuralleni. Eräs tyttö suoraan sanoi, että häntä hieman hävetti, että hän oli kutsunut elämäänsä ongelmalliseksi. Hänen ongelmansa eivät enää näyttäneetkään niin suurilta minun ongelmiin verrattuna. Ihminen usein tarvitsee vertailukohteen päästäkseen lähemmäs totuutta.
2. He ovat rakentaneet mielessään kuvan jostain uskomattomasta unelmien prinssistä; kuvan, jota kukaan ei voi täyttää.
3. He ovat vain ujostelleet pois, eikä vika ole ollenkaan ollut minussa.
Masentunut päänuppini uskoo vähiten kolmanteen vaihtoehtoon. Uskon jokaisessa takaiskussa pahinta: että vika on ollut minussa.
Minusta tuntuu, että monilla on tapana liioitella tilannettaan netissä. Minusta tuntuu, että näillä tytöillä on ollut jokin kuukauden mittainen "huono" jakso, joka on heidän täydellisessä elämässään vaikuttanut maailmanlopulta. Näin minä uskon.
Olipa epänormaali kirjoitus.
Vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on tietysti äärimmäisen selvä: normaaleilla ihmisillä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää seuraa. Ensinnäkin, normaalit ihmiset elävät sellaista normaalia elämää, jossa kohtaa paljon ihmisiä. Toiseksi, normaaleja ihmisiä on enemmän kuin epänormaaleja, minkä vuoksi heillä on suurempi todennäköisyys löytää seuraa. Heillä on elämän lottopelissä sata kertaa enemmän kuponkeja kuin epänormaaleilla ihmisillä. On sanomattakin selvää, että mitä enemmän kuponkeja, sitä paremmat mahdollisuudet voittaa.
Normaali ihminen voi huoletta lähestyä toista ihmistä, ja olla melko varma, että he ymmärtävät toisiaan. Tästä normaaliudessa on nimenomaan kyse: tietyistä yhteisistä standardeista, jotka tekevät elämästä sujuvaa. Ei mistään tulisi mitään jos kaikki eläisivät itse laatimiensa standardien mukaan. Ei siis mikään ihme, että ihminen on luonnoltaan lähes jokaista yksityiskohtaa myöten konformisti.
Kun kaksi normaalia ihmistä tapaavat, heidän ei täydy kertoa jokaista yksityiskohtaa itsestään ymmärtääkseen toisiaan. Muutama normaaliin elämään kuuluva pääkohta riittää yhteyden muodostamiseen. Normaalius on eräänlainen salainen kädenpuristus, jolla ihmiset varmistavat olevansa samalla aaltopituudella - saman lauman jäseniä.
Tällainen huoleton seuranhaku ei ole kaltaiselleni epänormaalille ihmiselle mahdollista. Voisin tietysti laittaa roolin päälle ja astella baariin, tai vääntää naamani hymyyn ja laittaa profiilin treffipalstalle, mutta ei siitä mitään tulisi pitkällä tähtäimellä. Voisin hetken ajan herättää kiinnostusta jossain normaalissa tytössä, mutta jossain vaiheessa haluaisin hänen pitävän roolini sijaan minusta. Tämä tarkoittaisi oman epänormaaliuteni paljastamista, ja siten suhteen pikaista päättymistä.
Ennakkoluulot menevät aina ymmärryksen edelle. Jotta saisin normaalin ihmisen ymmärtämään minua, joutuisin selittelemään ummet ja lammet omasta elämästäni. Mutta eihän sitä aikaa selittelyille ole kun ihminen on jo tehnyt päätelmänsä ennakkoluulojen perusteella. Ei ketään kiinnosta alkaa vaikeaan suhteeseen kun on helppoja tarjolla. Näin se on aina mennyt. Yläasteella ja lukiossa normaalien perheiden kultapojat veivät minua naisrintamalla kuusi nolla.
Toinen vaihtoehto on tietysti löytää joku yhtä rikkinäinen, yhtä kieroon kasvanut, yhtä epänormaali ihminen kuin minä itse. Baarissa tai treffipalstalla tämä ei ikinä tule onnistumaan, sillä näissä ympäristöissä ei niiden pinnallisuuden vuoksi erota epänormaalia normaalista. Olen joitakin kertoja ottanut täällä yhteyttä seuranhakuilmoituksiin, joiden tekijät ovat antaneet ymmärtää olevansa epänormaaleja. Olen tapani mukaan nostanut odotukset pilviin ja siirtynyt ajatuksissani seuraavaan kesään, jolloin käyn tämän henkilön kanssa rannalla jne. ja elämä vihdoin hellittää hirttosilmukkaansa.
Joka kerta sama tarina: tyttö on vain liennut pois, eikä mitään ole kuulunut takaisin. En ole uhkaillut syöväni heidän maksansa hyvän viinin kera tai mitään vastaavaa. Olen vain kertonut itsestäni niin positiiviseen sävyyn kuin vain mahdollista näyttäytymättä onnellisempana kuin todella olen. Luulisi, että kun vartavasten haetaan ongelmaisia ihmisiä seuraksi, pieni outous olisi sallittua. Luulisi ettei tarvitse olla yhtä hymyä ja auvoa. Luulisi ettei tarvitse esittää Tom Cruisea tai Brad Pittiä
.
Minulla on kolme teoriaa näistä kohtaamisista:
1. He ovat liioitelleet oman tilanteensa vakavuutta omassa mielessään ja seuranhakuilmoituksessaan. Kuultuaan minun elämästäni he ovat tajunneet, ettei heillä olekaa asiat niin huonosti, eikä siksi tarvetta minun seuralleni. Eräs tyttö suoraan sanoi, että häntä hieman hävetti, että hän oli kutsunut elämäänsä ongelmalliseksi. Hänen ongelmansa eivät enää näyttäneetkään niin suurilta minun ongelmiin verrattuna. Ihminen usein tarvitsee vertailukohteen päästäkseen lähemmäs totuutta.
2. He ovat rakentaneet mielessään kuvan jostain uskomattomasta unelmien prinssistä; kuvan, jota kukaan ei voi täyttää.
3. He ovat vain ujostelleet pois, eikä vika ole ollenkaan ollut minussa.
Masentunut päänuppini uskoo vähiten kolmanteen vaihtoehtoon. Uskon jokaisessa takaiskussa pahinta: että vika on ollut minussa.
Minusta tuntuu, että monilla on tapana liioitella tilannettaan netissä. Minusta tuntuu, että näillä tytöillä on ollut jokin kuukauden mittainen "huono" jakso, joka on heidän täydellisessä elämässään vaikuttanut maailmanlopulta. Näin minä uskon.
Olipa epänormaali kirjoitus.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Useimmiten ihmiset liioittelevat omia vaikeuksiaan. Osasyynä voi olla sekin että esim. tv, mainokset, kirjat yms. tuovat ihannekuvaa normaaliudesta ja näin ollen jos asiat eivät ole samalla lailla niin ajatellaan että "itsellä on tilanne tosi huonosti".
Normaalius on ihmisen kannalta helppo olotila, koska silloin asiat sujuvat kuin itsestään. Ei se tarkoita tietysti etteikö itsekin pitäisi tehdä asioiden hyväksi jotakin mutta se tarkoittaa ettei ole joutunut ylisuuriin ongelmiin ja vaikeuksiin.
Olet aivan oikeassa tuossa että "normaaleilla ihmisillä on sata kertaa paremmat mahdollisuudet löytää seuraa". Voisi sanoa että ne saattavat olla jopa selvästi tuotakin isommat.
Ihmiset tunnistavat aika helposti normaaliuden ja kyse on usein juuri ns. pienistä jutuista joilla vahvistetaan oma normaali tilanne. Olipa sitten kyse siitä että henkilö on kertonut opiskelevansa, olevansa työssä jossakin tai käyneensä vaikka matkoilla niin tämmöisistä asioista henkilön voi tunnistaa olevan "samaa kastia".
Toisaalta voi tietysti itsekin miettiä että millä lailla ei ole sitten normaali. Koska yleensä pitää olla joko terveys hajalla, perusasiat erittäin huonolla tolalla yms. kuuluakseen jonkin sortin epänormaalien joukkoon. Eikä sekään tietysti tarkoita useimpien kohdalla etteikö voisi tilannettaan saada paljon paremmaksi.
Rehellisyyden kanssa kannattaa aina olla varovainen sillä jos liikaa paljastat huonoja juttuja itsestäsi niin se kyllä tyydyttää ihmisten uteliaisuuden, mutta ei lähennä tai tuo luottamusta ihmisten välille.
Ihmiset hyväksyvät usein varsin vaikeitakin ja ikäviä asioita jos ne tulevat pikku hiljaa ja kiinnytään toiseen ihmiseen kuin jos nämä samat asiat tulisivat esiin liian nopeasti. Tuo kiintyminen on siinä se suurin seikka ja näin ollen pahat negatiivisetkin jutut eivät niin paljon vaikuta.
No, itse olen ainakin:
3. He ovat vain ujostelleet pois, eikä vika ole ollenkaan ollut minussa.
En mieluusti päästä ketään liian lähelle (epäluuloisuus, alkoholisti isä, huonot kaverisuhteet, ei aikaisempaa seurustelua jne jne)..
Haluaisin tietysti päästä noista kaikista ennakkoluuloista eroon, mutta en voi.
Lisäksi, vaikka saattaisin olla kiinnostunut henkilöstä pyrin pitämään välit "vain ystäviä" tasolla sillä en halua pettyä. En nyt tarkoita, että kaikki joihin tutustun ovat automaattisesti "pettymyksiä", mutta omat ennakkoluuloni rajaavat/sumentavat omaa arvostelu kykyäni vahvasti.
Rohkeutta peliin vaan ja avaaaa suusi
sano vaikka jotain fiksua :)
Miksi kuvittelet olevasi "epänormaali" ? Oletko ikinä ajatellut, että iso osa ihmisistä vain esittää normaalia? Koska niin se on. Useimmat eivät kerro kovaan ääneen omia ongelmiaan tai sekoilujaan. Joku joka on mielestäsi "normaali", saattaa todellisuudessa olla vaikka kuinka seko, mutta vaan peittää sen.
Missäpäin tällaisia ihmisiä asustelee kuten ketjun aloittaja. Minua on pidetty aina erilaisena "normaali" ihmiseen verraten, silti olen ja elän kuten toisetkin. Haluaisin kovasti tutustua tällaisiin persoonallisiin ihmisiin, jotka myös ovat aitoja eikä esitä mitään mitä eivät ole. Olen myös yksinäisiin lukeutuva. Mistä sitä seuraa löytää sellainen ei-niin-normityyppi-nainen, muttei mikään luonnehäiriöinen.
"Miksi kuvittelet olevasi "epänormaali" ?"
En kuvittele. Olen epänormaali.
Yksi epänormaaliuden taakoista on se, että moni kuvittelee sen olevan vain kuvitelmaa. Me ihmiset luotamme liikaa induktiiviseen päättelyyn. Koska monet taapaavat kohtaavat jatkuvasti normaaleja ihmisiä, heille syntyy päähän sisäinen malli, jonka mukaan kaikki ovat normaaleja ihmisiä. Heidän on vaikea hyväksyä poikkeuksia osaksi havaintomaailmaansa. Siksi tämä oletus, että epänormaaleiksi itsensä kokevat vain kuvittelevat.
"Oletko ikinä ajatellut, että iso osa ihmisistä vain esittää normaalia?"
En ymmärrä miten tämä liittyy kirjoitukseeni. Ei ollut kyse jostain yksittäisestä henkiilöstä, vaan kokonaiskuvasta, jossa minä olen vähemmistön edustaja, epänormaali. Näitä esittäjiä kyllä on (johan minä itsekin sen totesin, että kaltaiseni epänormaalin ihmisen etsiminen olisi yksi vaihtoehto jos se ei olisi niin vaikeaa), mutta he ovat vähemmistö, joten en käsitä mitä ajat takaa.
Minä olen varmasti yhtä epänormaali kuin sinäkin. Et kyllä kerro millälailla olet epänormaali. Ainakin kirjoitat ihan normaaleja ajatuksia epänormaaliudesta..
Tuo on aivan totta, puhut siitä kuinka naiset katoavat. Puhutaan sitä sun tätä ongelmista ja yksinäisyydestä, mutta sitten kun tosipaikka tulee ja joutuu kasvokkain ihmisen kanssa jolla on oikeasti ollut vaikeaa.. Silloin yleensä tapahtuu se katoaminen.. Häivytään mitään sanomatta, katoaa ymmärrys, herää ennakkouulot, ei uskalletta tutkia asiaa pidemmälle.
Mä en pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka odottavat toiselta ihmeitä mutta sitten ei itse viitsitä selittää edes yksinkertaisimpia asioita. Mulle vaikeuksia kokenut ihminen on sellainen, joka viitsii nähdä vaivaa eikä anna kaiken maailman ennakkoluuloille valtaa. Tai oikeastaan olen yrittänyt ymmärtää sellaisiakin tapauksia mutta eipä siitä mitään hyötyä koskaan ole ollut. Toisen luonnetta ei pysty muuttamaan, kokemuksia kylläkin antamaan..
tai jakamaan tarkoitin..
Ilmeisesti et kuitenkaan ole sillä tavalla epänormaali että olisit kiistämättömän vastenmielinen, siis esimerkiksi niin ruma että muutkaan rumat ei huoli, vaan että sinulla on joitakin poikkeavia ominaisuuksia, joita joku ehkä osaa arvostaakin. Niinpä ei voi sanoa muuta kuin että jatka yrittämistä. Tai jos on pokkaa niin hanki joltain sinut tuntevalta rehellinen mielipide miksi et kelpaa.
Muutamien nettitreffijuttujen jälkeen ei ainakaan kannata luovuttaa, tuollainen viestittelyn loppuminen on ihan normaalia ellet sitten ole TODELLA persoonallinen ja omaperäinen kirjoittaja. Suosittelisin tapaamaan oikeasti mahdollisimman pian, koska tapaaminen muuttaa mielikuvaa älyttömästi.
Voi myös olla fiksua olla odottamatta muilta ihmisiltä liikaa. Osa "normaaleistakin" naisista voi olla hyväksyviä vaikka eivät ymmärtäisikään. Jos mietit tuntemiasi pareja niin voitko ajatella että kaikki ovat jotain sielunkumppaneita? Ei tod.
Mitä seikkoja nimim.ssss pidät itsessäsi niin epänormaalina että se on esteenä seurustelukaverin etsimiselle?
Oletko ollut vankilassa? Entinen narkkari? Pyromaani? Seksuaalirikollinen?
Olen vastuussa Ruandan joukkomurhasta.
Oliko tarpeeksi äärimmäistä? Hyväksytkö tämän myötä, että olen epänormaali?
Jaa, ainakin vastauksistasi päätellen sinulla on tympeän vihamielinen käytös.
Niin, sellaisiä päättelyitä tulee tehtyä jos sattuu olemaan äärimmäisen ennakkoluuloinen ihminen.
Miten vain, mutta huonoilla käytöstavoilla karkottaa naisia paljon paremmin kuin sillä että on epänormaali.
Huomaatko miten teit melkein kokonaisen psykoanalyysin kolmen virkkeen perusteella?
Sen sijaan, että olisit harkinnut sellaista vaihtoehtoa, että olen robotin sijaan ihminen, jolla on useita, eri konteksteissa esiin tulevia puolia, päädyit kolmen lievästi sarkastisen virkkeen perusteella sellaiseen päätelmään, että olen käytökseltäni aina tympeän vihamielinen - jopa silloin kun tutustun ihmisiin.
Voitko rehellisesti väittää, ettei vastauksesi ollut todella ennakkoluuloinen? Voitko rehellisesti väittää, ettei päätelmäsi minun käyttäytymisestäni ollut omien ennakkoluulojesi sävyttämä?
Sinänsä ihan hienoa, että demonstroit aloituksessani kuvailemaani ennakkoluuloisuutta, joka on valitettavan yleistä ihmislajin keskuudessa.
Vedin johtopäätöksen myös muista vastauksistasi, varsinkin tuosta alempana olevasta, jonka aloitat viekkaasti mainitsemalla ettet halua vittuilla mutta... sen jälkeen haukut kirjoittajan ystävällistä vastausta nollatasoiseksi paskanjauhannaksi. Myös vastaustasi minulle (Ruandan joukkomurhjaaja) pidin epäasiallisena.
Elämän kokemukseni myötä olen huomannut että miehillä, jotka valittavat, etteivät saa naisia isketyksi, on kaikilla ollut jotenkin tökerö käytös. Yleensä näillä on, erittäin loukkaavia kommenttejaan illan lauottuaan, hämmästynyt katse, kun joutuvatkin kotiin passitetuksi. Ilman"tervetuloa uudestaan toivotusta."
Ennakkoluuloinenko, paljon mahdollista että se kuuluu luonteeni piirteisiini, tosin, sinullakin on ennakkoluuloja, ne kohdistuvat ns. normaaleihin ihmisiin.
"Vedin johtopäätöksen myös muista vastauksistasi, varsinkin tuosta alempana olevasta"
Neljä tai kolme virkettä. Väliäkö tuolla? Yksi virke sinne tai tänne.
En ole koskaa käsittänyt ihmisiä, jotka eivät ymmärrä anonyymin nettikeskustelun ja tosielämän eroa. On jotenkin huvittavaa vetää yhtäsuuruusmerkki anonyymisti netissä kirjoitetun herjauksen ja tosielämän välille. Ihmisillä kun on tapana valita käytöksensä kontekstin mukaan. Perheen teini saattaa olla enkeli kun mennään lauantaina mummolaan vaikka perjantai-ilta olisikin kulunut viinapullo kourassa kaduille yrjöillen. Anonyymi netti ja tosielämä ovat myöskin kaksi aivan eri kontekstia. En käsitä miten joku voi luulla parin anonyymin nettiherjan perusteella, että henkilö laukoo loukkauksia päin ihmisten naamaa esim. treffeillä, mummolassa, hautajaisissa, häissä tai ristiäisissä.
"Myös vastaustasi minulle (Ruandan joukkomurhjaaja) pidin epäasiallisena."
Siitä tuli ne kolme virkettä, johon viittasin. Toki vastaus oli epäasiallinen tietyssä kontekstissa (esim. hääpuheessa, presidenttitentissä ym.) mutta en kyllä näkisi siinä mitään äärimmäisen vakavaa, tympeän vihaista tai loukkaantumisen arvoista anonyymissä nettikeskustelussa, varsinkin kun se sisälsi selkeän pointin: ei epänormaalius välttämättä tarkoita mitään äärimmäisen radikaalia kuten huumeongelmaa, vankilatuomioita tai kansanmurhaa.
"sinullakin on ennakkoluuloja"
Kuten?
Olen ihmetellyt tuota samaa asiaa. Tuntuu, että muiden ihmisten ei tarvitse kuin pistää nokkansa ulos ovesta ja naps! heti on joku seuralainen matkassa mukana. Miten ne tekevät sen?!
Itse myös taidan karkottaa kaikki ympäriltäni tyhmillä ja oudoilla jutuillani. Nyt kun olen lopettanut niistä jutuista puhumisen, niin kappas vaan, kaveritkin pitävät enemmän yhteyttä kuin ennen. Ei liittynyt aiheeseen kauheasti mutta tulipahan mieleen.
En silti tulevalta kumppanilta haluaisi salata mitään outoja asioita. Jos pitäisi salata, niin en silloin saisi olla kunnolla oma omituinen itseni.
Jes!Nostan hattua aloittajalle!Itseäni myös vituttaa kaikki normaalit ihmiset jotka väittää että ei ole olemassa "normaaleja" ja "epänormaaleja" ihmisiä.Sellaiset ihmiset on usein itse sillä tasolla normaaleita,että arki sujuu normaaliin tapaan,seurustelukumppanin löytäminen on mahdollista,ystäviä löytyy työ-ja harrastastuspaikoilta yms.Psykologini yritti pitkään murtaa itsestäni käyttämää käsitettä "epänormaali".Lopulta selvitin hänelle kaikki syyt,miksi en ole normaali.Siihen hän totesi tuohtuneena:"sinullapa on monta syytä miksi et ole normaali".Muuta sanottavaa ei ollut.Plus tunnistan myös tuon,että ihmiset kokevat itsensä epänormaaleiksi,ja sitten kun kerrot omasta elämästäsi niin tulee hiljaista,tai ymmärrystä ei löydy,koska ongelma olikin todellisuutta suurempi.
Yksilön subjektiivinen kokemus itsestään ja elämästään on otettava huomioon,mutta loppupeleissä enemmän kuin se,tuntuuko vähän pahalta jonkin asian suhteen,mutta pystyt siitä huolimatta hoitamaan työt,opiskelut,ihmissuhteet yms. ja sinulla ylipäätään edes ON sellaisia,on pienempi ongelma sekä yhteiskunnallisella että yhteisötasolla,kuin se,ettet ole/pysty olemaan töissä,sinulla ei ole ystäviä/kavereita tai seurustelukumppania.
Uskon ja ymmärrän,että ongelmat voivat olla vaikeita ja pitkäaikaisia,vaikka olisivatkin vähän pienempää kaliiberia,mutta mittasuhteet kuntoon.Olen huomannut,että monesti liioittelun tarve johtuu myös kilpailusta.Jos kerrot jostain sinulla olevasta ongelmasta,niin johan on toisellakin sama tilanne ja vielä pahempi.Kun kuvailet omaa tilaasi,niin tulee hiljaista tai sanotaan "en kyllä tohon osaa sanoa mitään". Ai,mutta sillä toisellahan juuri oli ihan sama ongelma ja hirveän pahana?Voimia sinulle,joka aloitit tämän keskustelun!Hyvä aihe!
Ihan pakko oli vastata "epänormaaliin kirjoitukseen". Mikä sinussa on epänormaalia... ja herää kysymys, mikä on normaali? Onko meistä kukaan normaali, kaikki ovat omanlaisiansa persoonia, ehkä normaalius onkin katsojan silmissä eikä yleinen käsite...
Vika ei ole sinussa, olet vain törmännyt itsellesi vääränlaisiin ihmisiin, se oikea odottaa jossain, ehkä jo kulman takana : ) Nokka pystyyn, elämän täytyy olla elämisen arvoista, ehkä tarkoitus onkin törmätä erilaisiin ihmisiin jotta tietäisit milloin löysit sen OIKEAN!
En haluaisi vittuilla, mutta tuollainen sisällöltään nollatasolla oleva paskanjauhanta ei auta ketään. Alkaa vain vituttamaan kun tietää, että on ihmisiä, jotka ovat täysin sokeita niille ikäville tosiasioille, joiden kanssa on koko elämänsä joutunut taistelemaan.
"ja herää kysymys, mikä on normaali? Onko meistä kukaan normaali"
Huoh. Normaalin määritelmän voit vaikka etsiä Wikipediasta jos et sitä tiedä. Ja kyllä: jotkut meistä on enemmän normaaleja kuin toiset. Tämä on objektiivinen tosiasia, eikä mikään mielipidekysymys, jonka voi sivuuttaa typerillä retorisilla kysymyksillä.
"kaikki ovat omanlaisiansa persoonia"
Eivät ole. Jokaisesta ihmisjoukosta pystytään määrittelemään normaalitaso, ja jokaista joukkoon kuuluvaa ihmistä voidaan verrata tähän normaalitasoon ja siten selvittää, kuinka normaali tai epänormaali ihminen kyseessä on.
"ehkä normaalius onkin katsojan silmissä eikä yleinen käsite.."
Ehkä et ole perillä siitä, että normaalius on sosiologiassa käytettävä käsite, jolla on objektiivinen todellisuuspohja.
"se oikea odottaa jossain, ehkä jo kulman takana"
Elämä ei valitettavasti ole valmiiksi käsikirjoitettua Hollywood-elokuvaa, vaan kaaosta, jossa sattuma määrää kortit.