Tuntuu, että kaikille on ihan itsestäänselvyys se että rakastuu jos parisuhde toimii.
Miten hitossa? Mikä mussa itessäni on oikeen vialla kun ei vaan tunteet syty. Suhteita takana monta, kertaakaan en oo vaan sellaisen kanssa ollut jota rakastaisin.
Alkaa olla vähän katkera olo kun tietää miltä se rakastuminen tuntuu ja kuinka se vie jalat alta ja kuinka hienoa se voisi olla jos rakastaisi sitä kenen kanssa on..
Miksi en vaan osaa rakastua?
Miten hitossa? Mikä mussa itessäni on oikeen vialla kun ei vaan tunteet syty. Suhteita takana monta, kertaakaan en oo vaan sellaisen kanssa ollut jota rakastaisin.
Alkaa olla vähän katkera olo kun tietää miltä se rakastuminen tuntuu ja kuinka se vie jalat alta ja kuinka hienoa se voisi olla jos rakastaisi sitä kenen kanssa on..
Miksi en vaan osaa rakastua?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Etkö ole koskaan ollut ihastunut?
Ei jokaiseen voi ihastua eikä rakastua.
Se, että sulla on vääränlainen kuvitelma rakkaudesta. Jotenkin sun on päästävä sen aiheuttamasta lumosta, jonka ehkä joku manipuloimalla laittanut sun kalloosi.
Se että sä et ensin rakastu ja luulet, et se parisuhde tekee sen rakkauden. Rakastumiseen ei tarvita suhdetta. Suhde ei tee rakastumista.
Sä yrität keinotekoisesti luoda tunnetta aikaan, mutta miksi? Lähdet väärästä päästä liikkeelle. Ei kukaan rakastu vain siksi, et on suhteessa, siinä tukehtuu. Miten kukaan edes pystyy alkamaan suhteeseen ihmisen kanssa, johon ei ole rakastunut? Epätoivostako? Vai jostian yksin jäämisen pelosta? Toisaalta mikään ei ole niin onnetonta kuin olla tunteettomassa suhteessa. Jätä ne suhteeseen rynnimiset vähemmälle ja vaan nauti ensin niistä tunteista, mitä on ihmisten kanssa ja opi erottamaan niistä ihastumiset ja rakastumiset. Ja opettele nauttimaan hyvistä ihmissuhteista monella tavalla.
Hyvä suhde perustuu rakastamiselle, mut suhteessa rakastaminen lähtee hyvästä rakastumisesta. Jotkut luulevat rakastuvansa toisen ihastumisesta tai imartelusta. Tai toiveajattelevat itselleen tunteita jonkun toisen tunteista.
Miten joku voi kerta toisensa jälkeen joutua suhteeseen, jossa ei rakasta? Laput silmillä? Pakotettuna? Säälittävästä epätoivosta rynnäten ensimmäisen luo, jonka näkee? Kannttaako?
Oppikaa ihmiset rakastamaan itseänne ja lopettakaa se jatkuva rakkauden etsiminen. Joillekin parisuhde on vaan yksinäisyyden paikkaamista toisella ihmisellä vailla mitään sen kummempia tunteita, ollaan ystäviä ja jaetaan arki. Ei siinä mitään pahaan sinänsä, mutta silloin ei kannata suhteelta odottaakaan mitään sen kummempia fiiliksiä ja elämyksiä. Rakkaus on vain harvojen herkkuja ja tavikset saavat tyytyä puurtamaan arjessa jakamalla väsymyksen, laskut, toisen kiukuttelut, kauppajonossa seisomisen, ruoanlaiton ja tiskit.....ei ystävyys ja arki vaadi rakkautta ja suuria tunteita, pääasia, että arki ja kaikki muukin sujuu, sitä se kaikki lopulta kumminkin on.
sitä se on silloin kun ei paremmasta tiedä tai osaa edes haaveilla. Mut vaikeeta on jos tietää paremmasta.
Tietäähän ihminen kaikesta elämässä olevasta paremmasta ja montaa on saanut maistaakin, mutta tyytyminen ja hyväksyminen on joskus se paras vaihtoehto. Unelmille ei kannata antaa liian suurta valtaa, silloin ihminen vajoaa onnettomaan tyytymättömyyden olotilaan. Pienet asiat ovat monta kertaa elämän pitkässä juoksussa tärkeämpää kuin suurien tunteiden perässä juokseminen, joka kuitenkin kestää vain aikansa ja on hetken huumaa. Tärkeintä on kumppani johon voi luottaa ja joka on tunteiltaan hellä ja rakastava, osaa asettua sinua tukemaan ja saa olosi turvalliseksi. Sellaisessa ilmapiirissä ei voi kokea olevansa yksin ja onneton, jos on löytänyt itselleen arjen avun :)
Sanotaanhan raamatun luomisalussakin, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin, mutta rakkaudesta siinä ei puhuta mitään. Aatami ja Eeva olivat tosilleen tuki ja turva, arjen apu...Mitä ihminen lopulta muuta kaipaa?
aikansa sitä suostuu ja hyväksyy ja lopulta kaiken sen nöyristelyn takaa iskee raivo, et miks ei? Että miksi pitää tyytyä, kun muidenkaan ei tarvitse? Että jos pitäisi edes itseään sen arvoisena. Siitä se kaikki lähtee.
Suurtenkin tunteiden kanssa ne pienet asiat on tärkeitä. Ei niiden tarvi olla vaihtoehtoisia. Hetken huumaa on suurissakin tunteissa, mutta se mitä jää, on erilaista.
Jotkut ei kaipaa muutakuin sanoit, pieni kätevä työjärjestely. Ne jotka tietää rakkauden voiman, ei voi koskaan tyytyä vähempään ja onni niille, jotka myös tunnistavat itsessään sen tunteen. Sen jälkeen on väärin myös toista kohtaan olla suhteessa, joka ei tyydytä. Kodinhoitopalveluita saa ostamallakin.
Ei täällä mitään kodinhoitopalveluita oltu myymässä. Luomiskertomuksessa ei puhuttu arjesta. Pitää tietää sisältö ja olla lähdekriittinen eikä hymiöidä vakavia asioita. Sama rakkaus saa juoksemaan kauppaan ja maapallon ympäri.
Ei ihmistä voi rakastaa aidosti, jos ei tunne häntä muuten kuin pintapuolisesti...
Kuinka nopeesti sun suhteet on alkaneet ja kuinka kauan kestäneet...?
Mun nykyiseen mieheeni tutustumiseen meni puoli vuotta ennenku alettiin ees seurusteleen, kavereina vaan oltiin ja nyt ollaan oltu jo pian 15 vuotta aviossa. Rakkaus on ylä- ja alamäkiä mutta edelleen kerromme toisillemme rakastavamme :) Rakkaus koostuu monista pienistä teoista ja eleistä ja kiintymyksen osoitus tulee mukana. Jos rakastaa toista ihmistä, täytyy osata rakastaa myös itseään, vai mitä?
Jotenkin vaikuttaa siltä, että nykyään etsitään ihmisistä sellaista täydellisyyttä, jota ei ole olemassakaan kun hypitään suhteesta toiseen. Nykyinen suhteeni on vasta toinen, vaikka ikää on ihan riittävästi, mutta kai sen sanelee myös oma arvomaailma, miten missäkin tilanteessa toimii.
Siinä arjessa ja sen pyörityksessä me kuitenkin lopulta toisiamme tarvitsemme, se on sitä oikeata välittämistä ja rakkautta, kaikki muu on romantisoitua muijien höpö löpinää. Naiset kuvittelevat miesten rakastavan heitä ja olevansa heille se ainoa oikea, mutta todellisuus on karuakin karumpi, nainen on miehelle vaan apu ja samoin mies naiselle. Se että lapsia siitetään ja niiden kautta eletään ei lopultakaan ole mitään muuta kuin arkista tavallista taviselämää, muusta haaveillaan omassa yksinäisyydessä tai netin pornosivuilla tai facessa yritetään tehdä elämästä jotenkin glamourimpaa ja menevämpää. Treffipalstoilla on jännää miettiä "mitä minä saan", mikä minua odottaa", mutta todellisuudessa siellä ei ole mitään muuta kuin niitä tavallisia turhamaisia tambioita kuten sinäkin, jolla kuvitelmat elämästä ovat kuin elokuvasta.
Se rakkauden voima on pelkkää harhaa usko jo Monet kerrat rakastunut tietää tasan tarkkaan, että rakastua voi aina ja aina ja aina uudestaan, jos niin tahtoo.
Joopa joo, ollaan me ihmiset erilaisia. Kun lukee tällaisen mielipiteen, huomaa, kuinka erilaisia me ihmiset todella ollaan. Ja kun sen on tajunnut, osaa ehkä etsiä rinnalleen sen, joka on samanlainen kuin itse. Minusta ei saa kumppania, jolle yhteinen arjenpyöritys olisi se juttu.
on tässä suunnilleen vuosi jo oltu...
Ajattelin että tarvitsen ehkä vaan aikaa että mitään isompaa tunnetta ehtii kehittymään, mutta vähän väliä potkii päähän juuri tuo ajatus että oonko nyt "tyytymässä" tähän mitä on ja tuhlaanko meidän molempien aikaa...
Kaikki muu on hienosti kohdallaan, perus arki rullaa niinkuin pitääkin ylä ja alamäkineen mutta tää oma tunteettomuus saa tuntuun kaiken aika ontolta. Ei tästä muuta puutu kuin se tunne. En oikein osaa kaivata sillon kuin ollaan erillään, pelkään että jos itse kuulen rakkaudentunnustuksen niin joudun joko valehtelemaan tai vastaamaan rehellisesti että sori, en osaa tuntea samoin.
Olen kerran saanut pusun ja halin verran maistaa sitä millaista olisi olla sellaisen kanssa jota rakastaa. Väkisinkin sitä vertaa aina että jos yks pienenpieni hetki tuntui siltä että olisi voinut ajan pysäyttää ja jäädä siihen paikkaan ikuisesti, mutta sitten parisuhteessa en saa mitään yhtä suurta tunnetta aikaiseksi vaikka tapahtuukin paljon enemmän.
Pitääkö tämmöiseen "tyytyä" ja hyväksyä että hetken huumaa se vaan aina on ja kaikki tasaantuu tämmöiseksi mitä tää nyt on... vai voiko sitä palavaa tunnetta vielä tuntea pitkänkin ajan päästä? Onko mulla vaan ihan kieroutunut ja liioiteltu haavekuva tuosta rakastumisesta vai voiko sellaista tuntea ihan oikeassa parisuhteessakin?
Juuri tuon takia jätin mieheni ja siirryin elämässä eteenpäin otin vapauteni ja annoin elämän viedä minne tahtoo. Tarvitsin ja kaipasin jotain mikä puuttui elämästäni ja se oli jotain, jonka sain kun uskalsin hypätä pois tunteettomasta suhteesta. Mielummin yksin kuin kahlittuna johonkin epämieluisaan, joka ei ole itselle tarkoitettu.
Hienosti teit. Itse olin aivan älyttömässä suhteessa vuosia. Kaduttaa. Nyt aion etsiä Hänet, jota rakastan aidosti. Jollei löydy, täytyy elää yksin. Ei mitään niin raskasta kuin kylmä suhde, niin onttoa, hukkaan heitettyä elää. Elämän tarkoitus: tulin varmaan kokemaan tämän, koska halusin kokea rakkauden. Saa nähdä, oliko turha reissu. Vielä on kuitenkin aikaa, toivottavasti.
Rakkaudesta tulee pysyvää, kun aina uudelleen ja uudelleen rakastuu kumppaniinsa, keskittyy näkemään toisessa ne parhaat puolet ja YHDESSÄ kun molemmat tekevät kaikkensa suhteen eteen ja molemmat rakastavat toisiaan ja haluavat olla siinä. Aika paljon vaadittu mutta ei se muuten oikein toimi... Ainakaan tunteella.
Totta kai rakkaus muuttaa muotoaan ajan oloon, ei sille mitään voi... Rakastuminen ja rakkaus mielletään kahdeksi eri asiaksi...ensin rakastutaan ja siitä syvenee rakkaudeksi. Rakkaus sisältää niin paljon erilaisia asioita: huomaavaisuutta, pitkämielisyyttä, lempeyttä jne. ja rakkauttahan on monenlaista, mutta romanttinen rakkaus on kahden rakastavaisen välistä rakkautta...
Tekstistäsi päätellen siis et ole saanut olla sen ihmisen kanssa, jota olisit rakastanut... ja nyt sitten olet suhteessa sellaiseen, jota et rakasta...
Onko se tunne siihen toiseen ihmiseen pelkkää haavekuvaa ja ajattelet sen toisen ihmisen olevan unelmiesi täyttymys? Kuinka hyvin tunnet sen pusun ja halin antajan?
Sen pusun ja halin antajan oon tuntenut aika pitkään, mutta en sellaista perus arkista puolta oo siitä juurikaan nähnyt ja luulen että mulla on siitä ihmisestä ainakin sellainen haavekuva kultakehyksineen.. Tiedän ettei se ihminen mulle muuten olisi varmastikaan kovin sopiva, eikä se enää sillain kalvaa.. Enemmänkin kalvaa juuri se, että voisinko olla onneni ties monennessako taivaassa jos osaisin tätä seurustelukumppania kohtaan tuntea samoin... Vai onnistuuko tuollainen hullaantunut rakastuminen vain sellaiseen mitä ei oikeasti ole, eli haavekuvaan?
Jos olisit jatkanut sen pusun ja halin antajan kanssa pidemmälle, kuten seurusteluun, sulla olisi vastaus omaan kysymykseesi. Silloin tietäisit, miten hullaantuminen jatkuu, ainakin kuukausia. Miksi et jatkanut?
kun olisikin ollut itsestä kiinni...
Eli hän ei tuntenut samoin, tai oli varattu tms.
Jollet ole fakkiutunut fataalisesti tuohon yhteen henkilöön, ehkä vielä joskus kohtaat jonkun, joka herättää vastaavia tuntemuksia, ja saat kokea miten se pususta jatkuu.
mistä se on kiinni? Sinä olet varattu, siitäkö?
Voihan sitä yrittää selvittää, vaihtoehtona on tunteettomassa suhteessa onnettomana roikkuminen ja kohtalon kanssa pelleily.
miten voit sanoa jostakin, jota kohtaan on tunteita ollut, ettei olis sopiva, mutta olla sitten suhteessa, jossa tunteita ei ole ja uskotella sen olevan sopivaa? Sehän on väärin. Miksi aviorikosta ei ole tuolla tavalla määritelty rikokseksi, et on väärin olla onnettomana suhteessa, jossa ei rakasta, se on väärin molempia kohtaan. Rakkaus kun ei vaan ole edelleenkään mikään järjestelykysymys. Ehkä sulla ei ole nöyryyttä siihen, että osaisi ottaa onnea vastaan silloin jos sitä kohtaat, vaan haluat sanella elämäsi niin pitkälle itse, että se ei ole enää edes aitoa.
Jos on kokenut tunteita enemmän, tietää, ettei voi itseään huijata sillä, että puhuu jostain arjesta ja kumppanuudesta. Sitä saa aina jokainen vaikka töissään työkavereiden kanssa. On kauhea vääryys olla ylpeä vastaanottamatta onnea silloin kun sitä on ja yhtä väärin teeskennellä sitä olevan kun sitä ei ole.
ihmiset tahtoo rakastaa vaikka eivät rakasta, sanotaan että "tahdon" mutta se ei ole tahdosta kiinni -siis tunteet.
Opi tuntemaan itsesi tai itseäsi, niin silloin voi se aito rakkauskin tiellesi saapua. tytyväisyys elämään tuo eteemme aarteita, mitä teet suurella rakkaudellasi jos et ole henkisesti valmis siihen -tuhlaat vain upean mahdollisuuden molemmilta....ehkä?
Ei se niin päin mene, että parisuhteen toimiessa rakastuu. Omituista. Niinhän se menee, että ihastuu ja jos saa vastakaikua, tutustutaan ja ehkä rakastutaan... ja parisuhde on alkanut kuin sivutuotteena.
Miksi se joku ei ole antanut sun kuin pussata ja halata itseään? Vai sinäkö epäröit?
Mä oon ollu monet kerrat sellasen ihmisen kanssa ketä en oo rakastanu tippaakaan.
Mäkin jonkun kerran, mutta sellaiseen ei halua jäädä... väliaikaista
Eli sä et ole koskaan saanut omaksesi sitä, jonka olisit eniten tahtonut, eikö niin?
Miten sä voit tietää, miltä rakastuminen tuntuu, jos et ole kertaakaan ollut sellaisen kanssa, jota rakastaisit?
Kutsutko yhtä pusua "rakastumiseksi"?
yhtä pusua ei voi kutsua rakastumiseks, mut jos vähäkin toisen kanssa tuntuu enemmältä kuin suhde toisen kanssa, ja kuitenkin on mielessä, se on enemmän kuin "suhdejärjestely".
Yhtä pusua ei muistais koskaan, jos se ei olis jotenkin merkityksellinen tunteiden kannalta.
Toi on totta. Ja kyllä minusta tunnetta kannattaa seurata, erityisesti jos ei ole sitä kertaakaan elämässään tehnyt. En tarkoita tunteen seuraamisella pettämistä, vaan miettimistä ja valitsemista. Ainahan se ei johda kaikkeen mitä kuvitteli tai halusi, mutta muuten voi haikailla koko elämänsä surkeana. Joskus voi johtaakin todelliseen onneen.
joskus? Mistä tän maailman kaikki onnelliset pariskunnat on tehty? Siitä, et ne uskoo ennenkaikkea itseensä ja tunteisiinsa, onneen ja rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan. Ei se sen yllättävämpää ole.
Ainahan se ei johda kaikkeen mitä kuvitteli tai halusi, koska on se toinenkin osapuoli ja hänen tunteensa ja halunsa, se miten hän kaiken kokee. Mutta joskus voi johtaakin todelliseen onneen.
olet oikeassa, ei välttämättä aina. Mutta niissä tapauksissa, jossa on johtanut onneen, siinä on tunteet mukana. Pitää tosin toimiakin.
Toisaalta aivan varmasti johtaa epäonneen, jos ei luota omiin tuntemuksiinsa ja toimi niiden mukaan.
Ehkä sen varmuuden ja onnen osittain saa sillä, että toimii ja luottaa itseensä ja tunteisiinsa ja saa mielenrauhan asian kanssa sitä kautta, oli se lopputulos mikä hyvänsä. Että tietää. Epätietoisuus on se, mikä eniten raastaa aina. Sen jälkeen pystyy olemaan avoin sille, mitä onnea kohtaa.
Tuntuu, että onnea pitää opetella avoimesti vastaanottamaan silloin kun se vastaan tulee. Ei sellaiseen välttämättä ole tottunut. Moni vähän pelkää onnea ja sitten koettaa hallita sitä onnen kohtaamista itse yrittämällä säädellä sitä, milloin ja missä sitä onnea voisi kohdata.
Onnenkohtaamisen opettelu on aika antoisaa. Ehkä moni pelkää onnea ja sitten hankkiutuu tilanteeseen, jossa sitä ei ehkä kohtaa. Onnelle pitää antaa lupa. Ja moni varmasti tietää pohjimmiten, mistä sen onnensa löytää.
Kiitos näistä ajatuksista. Minun pitäisi oppia vastaanottamaan onnea. Olen tiedostanut sen vaikeuden, mutta vielä pitää opetella, mutta ehkä olen nyt oikealla tiellä.
Omasta kokemuksesta ja useiden miesten ja naisten kokemuksia sivusta seuranneena on useimmiten niin, että jos joku ei herätä ihastusta tai sitäkin voimakkaampia tunteita luonnostaan, ei niitä voi väkisin synnyttää - edes päättämällä ja tahtomalla - eivätkä ne yleensä synny ja tule, jos niitä ei alun perin ollut. Kiintyä voi, niin kuin kiinnyt parhaisiin ystäviin ja kavereihin.
Mikä siinä jossakussa on niin erityistä? Ehkä sun kannattaa miettiä sitä, vaikket häntä omaksesi saisikaan (et kerro, mikä tuossa pusutarinassa meni pieleen).
Ihailu -> ihastus
Paketti sen henkilön ominaisuuksia on tehnyt sinuun voimakkaan vaikutuksen ja kun sait vähänkin koskea häntä, se oli unelmiesi täyttymys. Voithan aina miettiä, millaisia ne ominaisuudet ovat, ymmärrät ehkä itseäskin paremmin...
Pieleen siinä meni se, ettei se toinen kuitenkaan halunnut päästää niin lähelle. Tiesi varsin hyvin tunteistani muttei ehkä siitä kuinka rankasti se vaikutti. Meni vuositolkulla siinä "roikkuessa" kun se tuppas välillä näyttämään vihreetä valoo sen verran että olin täysin myyty ja lähestyin mutta pamauttikin aina luukut kiinni niin että kolisi. Ja niin heikkona kun olinkin niin en osannut vuosien sydänsuruista huolimatta päästä tuosta irti. Nyt oon kuitenkin (vähän puoliväkisin) uskotellut itselleni ettei siitä mitään ikinä olisi tullutkaan, enkä oo yli vuoteen ollut ees yhteyksissä tai mitään.
Yks asia kyllä jäi itsellekin vähän epäselväksi kaiken tuon jälkeen; mikä siinä oli niin erikoista? jaa-a... En keksi muutakuin sen, että mitä se sai mut tunteen.
Nyt vaan vertaan kaikkea aina siihen, enkä mä nyt väitä että olisiko se kovin väärin. En voi ainakaan sanoa etten tietäisi paremmasta kuin mitä nyt on.
En usko, että se on todellinen vihreä valo, mistä pamautetaan ovet kiinni. Se on ehkä halua pysytellä kaverina sen sijaan, että loukkaisi? Tietysti voi olla joku leikittelijä, joka ei ole suhteesi tosissaan, mutta kaipaa ihailua. Naisia on kaikkiin juniin eikä tästä selviä, millainen tuo on muutoin miesmaultaan ja -käytökseltään. Vakava vai jotain muuta. Mutta kun olet ollut ihastunut, olet varmaan helposti myyty jokaisesta huomionosoituksesta?
Ehkä vain pidit sen naisen ominaisuuksista tavallista enemmän, sehän on sallittua... minusta sinä et kylläkään tiedä paremmasta kuin mitä nyt on, koska et ole päässyt sitä tuon ihanteesi kanssa kokemaan. Haavekuvasi tiedät, ihastuksesi suuruuden tiedät toki ja haavekuviin takertuminen on ihan sallittua. Mutta se, mitä hän on antanut siulle, on halauksen lisäksi paljon sydänsuruja. No, tuollaisia immeiset ovat, miehet ja naiset, "rakastavat" eniten sitä, joka lähinnä satuttaa ja viis veisaa... ehkä se on se parempi sitten.
tai sit voi olla oikea vihreä valo, mut jos asioita ei koskaan selvitellä ja puolin ja toisin epäillään ja toivotaan ja sitten tulkitaan kaikki asiat pahimman mahdollisen kautta.
Eli jokaisesta huomionosoituksesta on myyty, mutta jokaisesta asiasta jonka voi tulkita huonoksi asiaksi, ollaan kuilun partaalla. Sitten varotaan omiakin tekemisiä ja varmuuden vuoksi ei itse tehdä mitään ja ikuisesti odotetaan, että toinen tekee. Ja kun se tekee, se tulkitaan niin, että leikkii ja ei uskalleta vastata ja kun se loppuu, todetaan, että tosiaan ei ollut tosissaan. Ja sehän näihin aina liittyy, että koskaan ei suoraan puhuta eikä sanota tai kysytä, että mitä tuo tarkoittaa, tai että onko käsittänyt väärin. i
Miksi aina halutaan ajatella, että tarkoitus on satuttaa. On se niinkin päin, että usein ollaan itse niin herkällä hipiällä, ettei toisen kärsi jättää mitään tekemättä tai tehdä mitään, jos epävarmana haluaa tulkita sen huonosti. Ottaahan se aikaa kesyttää sellainen ihminen luottamaan.
Nojoo, en mä kyllä ihan täysin voi sanoa tietäväni paremmasta, kun en juurikaan tiedä kuinka realistinen kuva mulla siitä ihastuksesta oli..
Yks mitä oon miettinyt; Mulla ton ihastuksen takia oli vuosien tuskat, eikä oikein mikään tuntunut miltään, vajosin ihan masennukseen asti. Luulen, että jos mulla meni vuosia päästä siitä yli (joku 6-7 vuotta) edes tälle tasolle, niin ei tää kuitenkaan voi olla väärä suunta. Eikä mun tunteet sillekään syttynyt ihan hetkessä, vuosia siihenkin meni. Haluan antaa itelleni mahdollisuuden kuitenkin, jos vaikka tässäkin ajan myötä tunteet kunnolla syttyisi. Oon tällä hetkellä suureen osaan elämässäni, ja parisuhteessa sekä kumppanissani hirveen tyytyväinen, ainoa, tarkoitan AINOA mikä tuntuisi puuttuvan on tuo tunne. Ei tässä kuitenkaan tunnu elämä aivan väärillä raiteilla olevan, pitäisi ehkä katsoa taas peiliin ja antaa itselle ees mahdollisuus. Ollaan tästä mun tunnelukosta ja entisestä ihastuksesta jonkunverran puhuttukin kumppanin kanssa, ja ainakin hän saa sen kuulostamaan varsin simppeliltä, että "no onko ihmekään noin monen vuoden jälkeen" ettei tavallaan "uskalla" antaa tunteille tilaa.
toivottavasti hän on oikeassa :)
tuo syy sille masennukselle ollut joku viimeinen niitti, mut täytyy olla joku rankempi tausta, jossa kaikki sitten kosahtaa yhteen heinänkorren katkeamiseen. Ei yksi ihmissuhteen selvittely ota muuten niin koville. Tai toisinsanoen, jos se jää selvittämättä, joku muu asia ottaa liian koville.
Se voi olla se syy, jota murehditaan ja josta tehdään se ongelma, mutta ne perussyyt on jossain paljon kauempana. Ei noin kova masennus ja siitä ylösnousu ole yhden selvittämättömän ihmissuhteen syy. Jos olisi, sille voisi tehdä mitä vain, mutta jos ei ole kyennyt tekemäänkään syy on jossain syvemmällä.
Tunteille ei joko uskalla antaa tilaa, tai toinen vaihtotehto, että tilaa olisi, mutta tunteita ei.
Miksi olet seurustellut sellaisten kanssa joihin et ole ihastunut, tai joihin et ole rakastunut???
Suhteeseenhan mennään (yleensä) ihastumisesta ja rakastumisesta. Liekö sinua vai kumppaneitasi sattunut enemmän jos olet ollut ihmisten kanssa keitä et rakasta. Se Oikea osuu kohdalle.
Olen omissa suhteissani ollut ihastumisen ja rakkauden takia, mutta oikeaa rakkautta en tiennyt ennen tätä nykyistä rakasta miestäni, ensimmäistä ja viimeistä Sitä Oikeaa.
Olen vähän vihoissani entisten kumppaneidesi puolesta. Miksi olet ollut heidän kanssaan? Seurustelu perustuu rakkaudelle, parisuhde rakkaudelle. Älä siis petä henkisesti vaan anna sydämesi viedä ja toimi sen mukaan. Vastarakkauttakin tulee sitten kun aika on.
Väkisin ei voi pakottaa itseään rakastamaan, eikä toista rakastamaan itseään.