VIRKKUSEN KARTTAHARJOITUS- JPK+ KARVIA JA HONKJOKI

Kankaanpään seutu:

"Satakunnan Kokoomuksen vaalilehteen Karhunkämmeneen haastattelun antanut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen

Maakuntarajat ylittävä Jämijärvi-Kankaanpää-Parkano kokoonpano täydentyisi Virkkusen ehdotuksessa Honkajoella ja Karvialla. Asukasluku olisi viiskunnassa 26 000."

Hyvää Parkanon kannalta tuo Karvian mukaantulo mutta ei tuossa liene kaikki.. Kihniön ja Ikaalisten osalta suunnitelma kiinnostaa.
27520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Suomen kuntakartta on siis piirretty ministeriössä jo kokonaan uusiksi.

Äänestä

Odotellaan puolueettoman tahon viestintää.. Tullee viimeistään helmikuussa

Tuo on porilaisten haastattelu, eivät edes ymmärtäneet että Kihniö on olennaisesti kiinni Parkanon palvelutarjonnassa. Seudun kartasta näkee että tuon kaupungin eteläosaan jää kolo, semmonen Ikaalisten mentävä..

Käänteisesti selvisi haastattelusta, että maakuntauudistus viimeistään lakkauttaa Satakunnan ja Pohjois-Satakunta se mitä siitä on jäljellä siirtyy Pirkanmaalle ja muu varsinais-suomalainen Satakunta Varsinais-Suomeen.

Toivon vain että Pirkanmaan edustajat ovat nyt enemmän hereillä kuin tuossa Holmlundin jupakassa..

Äänestä
  • Pirkanmaakin tullaan lopettamaan. Muodostetaan tulevaisuudessa isoja maakuntajakoja.

    Äänestä

  • suunnitelmallisuutta kirjoitti:

    Pirkanmaakin tullaan lopettamaan. Muodostetaan tulevaisuudessa isoja maakuntajakoja.

    Pirkanmaa Häme Päijäthäme Etelä-Pohjanmaa?

    Eikö se paikallishistoriikissä ollut: Hämes ulottui suolamerestä (Helsingistä) suolamereen (Vaasa). Tämä on hyvä ohjenuora suurmaakunnalle. Siinä on ainakin tuo halki kulkeva kasvukäytävä 3-tie.

    Äänestä

  • Suurmaakunta kirjoitti:

    Pirkanmaa Häme Päijäthäme Etelä-Pohjanmaa?

    Eikö se paikallishistoriikissä ollut: Hämes ulottui suolamerestä (Helsingistä) suolamereen (Vaasa). Tämä on hyvä ohjenuora suurmaakunnalle. Siinä on ainakin tuo halki kulkeva kasvukäytävä 3-tie.

    Luonnollisuudesta ja suhteellisuudentajusta..... niin ehkäpä aikaperspektiivi auttaa.. 1000 vuotta ollaan oltu samaa pitäjää ja nyt erillisinä n.100 vuotta. Ennen seurakunta ja pitäjähallinto olivat sama asia ja vasta 1865 tehtiin Tsaarin kuntauudistus ja pitäjähallinto sekä seurakunta eriytyivät.

    Lisäyksenä vielä luonnollisuusasiaan, että samojen sukujen eri sisarukset asuttivat tuon Ikaalisten Kyrön eri kolkat. Tämä lisää vielä enemmän sitä henkistä yhteenkuuluvuutta. Olemma samaa kyröläis-sastamalaista alkuperää ja etnisesti hämäläisiä oman paikallishistoriikkimme mukaan (saa museolta). Katsokaa Ikaalisten emäpitäjän historia vuoteen 1640 I s. 160-161.(kustantajina: Kankaanpään kaup, Ikaalisten kaup, Parkanon kaup, Jämijärvi, Honkajoki, Kihniö, Karvia).

    Jer 29:7 Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne

    JPK täyttää tämänkin vaateen kun meillä 9 kertaa pidempi historia yhdessä kuin erillään. Itse uskon, että myös Ikaalinen tulee mukaan kun Hämeenkyrö yrittää Suur-Tampereeseen.


    LUONNOTTOMUUDEN ja tuon lainatun kirjoituksen vastaisuuden kriteerit täyttää se vaihtoehto, ettei tehdä mitään ja ministeriö voi ohjata sellaisten kuntien kanssa yhteen, jotka eivät ikinä ole olleet samaa pitäjää meidän kanssa mm. pohjoisen suunnassa 3-tien varressa sijaitseva velkainen 8 000 as kunta.

    Kuvalehden kuntakoko oli ministeriöstä tulleista tiedoista poiketen paljon pienempi, eikä tule sen vuoksi toteutumaan vaan minimi edellytys on n. 20 000 as. Tämä JPK vaihtoehto sulkee pois pikkuntien pakottamisen Parkanoon tai Kankaanpäähän. HUOM! kaikki puolueet ovat irtisanoutuneet pakottamisesta.

    Vakavaraiset kaupungit on eri asia ja mahdollistaa pienten kuntien jäämisen pois JPK:sta, koska se riittää turvaamaan palvelut. Toisaalta JPK ei sulje myöskään ketään vapaaehtoista pois kunhan taloudelliset edellytykset ovat ok.
    JPK:n voidaan nähdä näin myös Karvian ja KIhniön edun mukaisena ja mahdollisuuksia lisäävänä.

    Äänestä

Tämä julkistus on Satakunnan kokoomuksen (lue Porin) toimesta, joten tulee suodattaa tietoa..


Kankaanpään seutu uutisesta Karhunkämmenessä:
"Maakuntarajat ylittävä Jämijärvi-Kankaanpää-Parkano kokoonpano täydentyisi Virkkusen ehdotuksessa Honkajoella ja Karvialla. Asukasluku olisi viiskunnassa 26 000. ...
Satakunnan kannalta tulevaisuus on erityisen haastava, koska täällä ei ole yhtään vahvaa ja kasvavaa keskusta. Alueen pitäisi saada enemmän vetovoimaan ja draivia, joka vetäisi tänne uutta työvoimaa, linjasi Karhunkämmenessä Satakunnan vierailunsa aikana haastateltu Henna Virkkunen.

Ministeri Virkkusen mukaan neljä kuntaa on aika lailla minimimäärä Satakunnassa."

Satakunta on taantuva ja häviävä maakunta. Väestöennuste on synkkä vuodelle 2030. Hyvä on tiedostaa, että maakunta jaettaneen kahtia Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen kesken tai toivon mukaan edes hämäläisväestöinen Pohjois-Satakunta kokonaisuudessaan siirtyy Pirkanmaalle. Satakunnassa on ollut valuvika kun hämäläiskunnat itä- ja koillis-osasta ovat pikkuhiljaa 80-luvulta lähtien siirtyneet Pirkanmaalle. Ensin Hämeenkyrö. Sitten n. 1992 Ikaalinen, Parkano, Kihniö, Vammala, Suodenniemi, Mouhijärvi, 2006 Punkalaidun, 2012 Kiikoinen, 2013 Kankaanpää ja Jämijärvi.

Ihan vain laskeskelin että Suur-Ikaalisten pitäjä (Karvia, Kihniö, Jämijärvi, Honkajoki,Parkano, Kankaanpää, Ikaalinen = n.34 000 as)

Kyrön pitäjä edellä mainitut Hämeenkyrö 10800
= 45 000(ent. viljakkala Kuru nyt osana Ylöjärveä edellä mainittuun n. 4 000 as lisää? 49 000 as.)

Sastamala 25 000 as Kiikoinen = 26 000 as. Lavia 2000 as = 29 000 as.
Koko emäpitäjä = 73 000- 78 000 asukasta.

Kyllä tuosta ainakin 1-2 kuntaa saa aikaan. Tahdosta vain kiinni. Historia ja etninen tausta sekä kulttuuri on yhteinen. Aluksi osana alkuperäistä itsesyntyistä Hämeen maakuntaa ja Satakunnan perustamisen jälkeen 1450 osana sitä kunnes tapahtui jakaantuminen Pirkanmaalle 1980-luvulta lähtien. Tällä hetkellä seudusta vain rippeet Satakunnassa ja suurin osa Pirkanmaalla.

Taitaa olla aika yhdistää voimat?

Historia toistaa itseään mutta ei ihan samoin.

Äänestä

Porilaiset vain yrittävät manipuloida jälleeen.. selvis

Yle

Kokoomuksen julkaisemassa Karhunkämmen -lehdessä esitelty uusi kuntajako on herättänyt suurta ihmetystä kuntapäättäjien keskuudessa. Lehdessä annetaan ymmärtää, että kuntaministeri Henna Virkkunen muodostaisi Satakuntaan neljä kuntaa Porin, Rauman, Kankaanpään ja Huittisten ympärille. Esimerkiksi Punkalaitumen kuntaan on tullut asiasta lukuisia yhteydenottoja.
Tosi asiassa lehdessä kerrottu kuntajako on kuitenkin jutun kirjoittaneen toimittajan oma ehdotus, jota hän on esittänyt kuntaministerille. Ministeri oli pitänyt ehdotusta täysin mahdollisena.
- Meille on tullut Karhunkämmen-lehden kuntajuttuun liittyen lukuisia tekstiviestejä ja kyselyitä muun muassa naapurikunnista. Niissä on kysytty, olemmeko mukana tässä aloitteessa, sanoo Punkalaitumen kunnanjohtaja Heidi Rämö.
Rämö sanoo ottavansa Karhunkämmen-jutun spekulaationa.

Äänestä

Tuskin juttu ihan huuhaata on. Valmistelut kuntauudistuksesta ovat jo pitkällä ja pääministerikin on niitä kiirehtinyt.

Äänestä
  • oikeastaan tuosta vain selvisi se kuntakoko 26 000-48 000 asukasta.. Toimittajan tekniikkana näkyi olleen syöttää sanat ministerille ja sitten kysyä päälle "onhan näin, onhan?"

    Sekä se kuten Hesari kirjoitti: Satakunta on kysymysmerkki? otsikollaan, että todennäköisesti Satakunnan vaalipiiri ollaan jakamassa kahteen viereiseen vaalipiiriin.
    Tämä tapahtuu samaan aikaan itä-suomalaisen vaalipiirin yhdistämisen kanssa.

    Kuntaministeri totesi myös juuri Satakunnasta, että se on poikkeus etelä-länsi-suomessa heikon talouskavun ja väestökehityksen nojalla sekä on verrattavissa lähinnä itä-suomeen.. ei mairittelevaa. Voi olla parempi mitä aiemmin uskalletaan tehdä tuo sulauttaminen 1 tai 2 muuhun maakuntaan ja vaalipiiriin..

    Äänestä

  • Aika loikeri kirjoitti:

    oikeastaan tuosta vain selvisi se kuntakoko 26 000-48 000 asukasta.. Toimittajan tekniikkana näkyi olleen syöttää sanat ministerille ja sitten kysyä päälle "onhan näin, onhan?"

    Sekä se kuten Hesari kirjoitti: Satakunta on kysymysmerkki? otsikollaan, että todennäköisesti Satakunnan vaalipiiri ollaan jakamassa kahteen viereiseen vaalipiiriin.
    Tämä tapahtuu samaan aikaan itä-suomalaisen vaalipiirin yhdistämisen kanssa.

    Kuntaministeri totesi myös juuri Satakunnasta, että se on poikkeus etelä-länsi-suomessa heikon talouskavun ja väestökehityksen nojalla sekä on verrattavissa lähinnä itä-suomeen.. ei mairittelevaa. Voi olla parempi mitä aiemmin uskalletaan tehdä tuo sulauttaminen 1 tai 2 muuhun maakuntaan ja vaalipiiriin..

    OJENNUS KIRJOITTI YLÄRISSÄ, ETTEI HUOLTOSUHTEEN MUUTOS JA KESTÄVYYSVAJE OLE TOTTA.

    On saanut Mäkipäältä tiedon ettei kuntarakenteessa tarvi tehdä mitään muutoksia?!! Tosin hän itse ei kannattanut uutta kuntaa 2008 ylen vaalikoneessa mutta on suoraselkäistä myöntää, että hän teki tunnepäätöksen jo vuonna 2008, eikä väittää, että on harkinnut asiaa.

    Kyllä ikääntyneet suurten ikäluokkien edustajat saadaan hoidettua kun otetaan Suomeen työperäistä maahanmuuttoa n. 300 000 - 500 000 kiinalaista, intialaista ja venäläistä. Ovat ahkeria mutta hei mistähän kiikastaa kun kunnilta kysytään pakolaisten ottomahdollisuutta niin eräät on vastustanut tätä. Onko linja muuttumassa soinilaisten keskuudessa?

    Tällä hetkellä kunnat velkaantuvat parasta Kreikan tahtia kun ei uskalleta viedä valtuustossa eteenpäin ikämuutoksen vaatimaa n. 0,25-0,5%:n kuntaveron vuosittaista korotusta. Tämä korotus on tehtävä suosittain seuraavaat 20 vuotta suurten ikäluokkien hoiva ja hoidon turvaamiseksi, ellei kuntarakenteeseen saada tehdä mitään muutosta.

    Täytyy muistaa, että suurten ikäluokkien eläkkeistä puolet on säätiöity ja rahastoitu heidän omista ansiotuloistaan mutta loppuosa otetaan aina sitten vuosittain työssäkäyvän pienten ikäluokkien edustajien verojen kautta. Järjestelmä ei kestä sitä ettei kuntia yhdistetä mitenkään. Verotaakka tulee kohtuuttomaksi ja voi aiheuttaa esim. eläkkeiden leikkaamisen ja sairaanhoidon tasosta tinkimisen, jotta tulot vastaavat enemmän menoja. Ymmärtääkö Mäkipää ja Ojennus ollenkaan että kuntarakenneremontin vastustaminen voi aiheuttaa seurannaisvaikutuksena kohtuuttomat verot ja eläkkeiden leikkaamisen sekä sairaanhoidon/-hoivan tasosta tinkimisen.

    Äänestä

  • Aika loikeri kirjoitti:

    oikeastaan tuosta vain selvisi se kuntakoko 26 000-48 000 asukasta.. Toimittajan tekniikkana näkyi olleen syöttää sanat ministerille ja sitten kysyä päälle "onhan näin, onhan?"

    Sekä se kuten Hesari kirjoitti: Satakunta on kysymysmerkki? otsikollaan, että todennäköisesti Satakunnan vaalipiiri ollaan jakamassa kahteen viereiseen vaalipiiriin.
    Tämä tapahtuu samaan aikaan itä-suomalaisen vaalipiirin yhdistämisen kanssa.

    Kuntaministeri totesi myös juuri Satakunnasta, että se on poikkeus etelä-länsi-suomessa heikon talouskavun ja väestökehityksen nojalla sekä on verrattavissa lähinnä itä-suomeen.. ei mairittelevaa. Voi olla parempi mitä aiemmin uskalletaan tehdä tuo sulauttaminen 1 tai 2 muuhun maakuntaan ja vaalipiiriin..

    Turkkarissa kuntakoko on isompi..

    Kuntauudistuksen väestöpohjaksi veikataan ainakin 80 000 asukasta

    Turun Sanomat 3.1.2012 04:58:33
    (Päivitetty 3.1.2012 14:30:14)


    Juho Savon mukaan kunnat eivät ota valtion suunnitelmia kuntaliitoksista vakavasti. TS/Ari-Matti Ruuska.

    Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) kertoi ennen joulua julkisuudessa, että esimerkiksi Rauma, Laitila, Uusikaupunki, Eura, Eurajoki sekä Pyhäranta muodostaisivat tarpeeksi tehokkaan kuntakokonaisuuden. Näin syntyisi noin 84 000 asukkaan kuntapohja ja samalla rikottaisiin maakuntaraja Satakunnan sekä Varsinais-Suomen väliltä. Virkkusen kommenttia on pidetty harkittuna ja suuntaa antavana uudistuksen reunaehdoista.

    Turun Sanomat teki oman karttaharjoituksen Lounais-Suomen mahdollisesta uudesta kuntarakenteesta, jotta keskustelua saataisiin käyntiin ennen kuin hallitus tekee oman esityksensä uudistuksesta.

    Karttamallia varten tarkasteltiin kuntien nykyisiä yhteistyökuvioita, vanhoja liitosselvityksiä, valtiovarainministeriön kuntauudistusmateriaalia sekä tehtiin taustahaastatteluja. Valtiovarainministeriön rakenneryhmän selvitys valmistuu nykyisen tiedon mukaan tammikuun lopussa.

    Varsinais-Suomessa on sekä kuntaliitosten puolustajia että vastustajia. Muun muassa halukkuus synnyttää suur-Turku on enemmän turkulaisten kuin pienempien naapurikuntien tahto. Muita merkittäviä keskuksia Varsinais-Suomessa ovat Salo ja Uusikaupunki.

    Äänestä

  • Vaalien jälkeen tapahtuu.

    Äänestä

Määkin oon niin viisas ku oon eläkkeellä. Niin ja kaikki melkein eläke iässä
olevat on viisaita. Töissä kun nää viisaat olivat niin porukalla lakkoon toverien
kanssa. Ei liitytä mihinkään. Aletaan kalvaan ny toisiamme.

Äänestä

Ojennukset kirjoittelee selvästi kunnallisvaalien kiilto silmissä paikallislehdessä.
On tosi lyhytnäköistä politiikkaa mitä paikalliset Perussuomalaiset johtajat ihmisille
näkemyksistään kertovat. Koskahan Perussuomalaiset huomaavat, että ovat parkanossakin päättämässä jo nyt asioista. Kirjoittelun ja taustapuheiden sanoma on ajoittain ikäänkuin he eivät olisi yhteisistä asioista päättämässä VIELÄ. Samaa taktiikkaa tosin persut käyttävät valtakunnan politiikassa.

Äänestä

Asia, kun asia, aina perussuomalaisten syy. MIksei näin ollut vielä muutama vuosi sitten? Miksi asiat Ojennuksen, Mäkipään ym. henkiköiden suhteen vasta nyt meni persiilleen?

Lapsellista ja raukkamaista käyttäytymistä aikuiselta ihmiseltä. Luulisi kattovan peiliin ja olevansa itsekin elämäänsä nykyään tyytyväinen vai siitäkö nykyään saa taivaspaikan kun kiroaa lähimmäisiään.

Voimia vaan jatkossakin Ojennukselle ja Mäkipäälle. Sitä te tarvitsette, kun täällä kentällä törmää kaikenlaisiin idiootteihin.

Äänestä
  • Kun ei tee mitään niin ei tuu virkavirheitä, sanoo Persut. Ei edes hallitukseen pyritty, vaikka oli suurin vaalivoittaja. Historiallista Suomessa, ettei suurin vaalivoittaja päässyt ja edes halunnut hallitukseen. Onko tällaista ollut sitten Tsaarinvallan ajan 1905-1917, jolloin tsaari hajoitti eduskunnan vuoden välein, jolloin vaalivoittaja ei päässyt ajamaan asioitaan.

    En muista yhtään edistysaskelta Suomessa jonka takana on persut tai smp. Leppänen oli 1980-luvun historiallisen korkeasuhdanteen aikana työministeri ja Posti-Pekka yksityisti Telelaitoksen, josta tuli sonera. Ministerillekin päätyi osakkeita, joitten arvo nousi huimasti ja osasi myydä juuri ennen umts-kauppoja, joista tuli veronmaksajille karvaat miljarditappiot. Sitten media kyseli tiesikö tai ei etukäteen. Nämä on populismin kasvot. Soinikin kumartaa kahteen suuntaan kun ensin ajaa vaaleissa muukalaiskriittistä linjaa, jotta ääniä tulee mutta ei sitten halua ajaa näitten veijareitten asiaa.

    Sama asia kuntauudistuksessa. Ellei kuntauudistusta tehdä seurataan etelän maitten mallia ja velkaannutaan koko ajan Kreikan malliin. Pohjoismaissa on asiat hoidettu ja myös Ruotsi ja Tanska ovat uudistuksensa tehneet. Ruotsissa pohditaan vain, että pitääkö tehdä lisää kuntien yhdistämisiä. Norjalla on sen sijaan massia, öljyrahoja olla tekemättä mitään. Etelässä joka kylä ja nurkkakunta on kunta, jolla on hallinto ja hallintokustannukset. Painotus on siellä hallinnossa ja palveluihin jää vähemmän rahaa. Sen sijaan viranhaltijoittenkin kummin kaimoille elossa oleville ja vainaillekin maksetaan eläkettä jo varsin nuoresta iästä.

    Äänestä

  • arvioikaa , kyselkää kirjoitti:

    Kun ei tee mitään niin ei tuu virkavirheitä, sanoo Persut. Ei edes hallitukseen pyritty, vaikka oli suurin vaalivoittaja. Historiallista Suomessa, ettei suurin vaalivoittaja päässyt ja edes halunnut hallitukseen. Onko tällaista ollut sitten Tsaarinvallan ajan 1905-1917, jolloin tsaari hajoitti eduskunnan vuoden välein, jolloin vaalivoittaja ei päässyt ajamaan asioitaan.

    En muista yhtään edistysaskelta Suomessa jonka takana on persut tai smp. Leppänen oli 1980-luvun historiallisen korkeasuhdanteen aikana työministeri ja Posti-Pekka yksityisti Telelaitoksen, josta tuli sonera. Ministerillekin päätyi osakkeita, joitten arvo nousi huimasti ja osasi myydä juuri ennen umts-kauppoja, joista tuli veronmaksajille karvaat miljarditappiot. Sitten media kyseli tiesikö tai ei etukäteen. Nämä on populismin kasvot. Soinikin kumartaa kahteen suuntaan kun ensin ajaa vaaleissa muukalaiskriittistä linjaa, jotta ääniä tulee mutta ei sitten halua ajaa näitten veijareitten asiaa.

    Sama asia kuntauudistuksessa. Ellei kuntauudistusta tehdä seurataan etelän maitten mallia ja velkaannutaan koko ajan Kreikan malliin. Pohjoismaissa on asiat hoidettu ja myös Ruotsi ja Tanska ovat uudistuksensa tehneet. Ruotsissa pohditaan vain, että pitääkö tehdä lisää kuntien yhdistämisiä. Norjalla on sen sijaan massia, öljyrahoja olla tekemättä mitään. Etelässä joka kylä ja nurkkakunta on kunta, jolla on hallinto ja hallintokustannukset. Painotus on siellä hallinnossa ja palveluihin jää vähemmän rahaa. Sen sijaan viranhaltijoittenkin kummin kaimoille elossa oleville ja vainaillekin maksetaan eläkettä jo varsin nuoresta iästä.

    Heh - ei kukaan muu voi pitää vastaavanlaista käyttäytymistä, kuin rannalle ruikuttamaan jäänyt rakki. Vähän vastaavasti laulettiin entisessä laulussakin.......

    Äänestä

  • Tra-la-laa kirjoitti:

    Heh - ei kukaan muu voi pitää vastaavanlaista käyttäytymistä, kuin rannalle ruikuttamaan jäänyt rakki. Vähän vastaavasti laulettiin entisessä laulussakin.......

    Osu ja uppos ilmeisesti kun tuli vähättelevä vastaus.

    Hyvä on kriittisesti tarkastella asioita.. Ei kannata uskoa ilman perusteluja. Väite on yhtä hyvä kuin sen perustelut.

    Äänestä

Tuli taas pitkästä aikaa vilkaistua mitä täällä porukka vääntää ja jokunen irvileuka täällä on luulottelemassa asioita. Näyttää ettei jonkun musta sielu ole saanut rauhaa edes joulunajan hiljentymisestä.

Tuolla ylempänä kirjoitti muuan toinen: "En muista yhtään edistysaskelta Suomessa jonka takana on persut tai smp. Leppänen oli 1980-luvun historiallisen korkeasuhdanteen aikana työministeri....".
Pitää muistaa ettei SMP ole sama puolue kuin Perussuomalaiset!
Leppänen työministerinä ollessaan on ainuita suomalaisia ministereitä joka sai työttömyysluvut painumaan alle sadantuhannen henkilön. Siinä on saavutus josta isot puolueet ja Perussuomalaisetkin voivat vain unelmoida.
Nykyisin työttömyyttä pidetään keinotekoisesti yllä tuomalla työvoimaa ulkomailta mm. vuokratyövoima (harmaa talous) ja pidetään suomalaisia reservissä työttömänä.
Raakaa politiikkaa johon ei edes Perussuomalaiset uskalla puuttua.

Tämän kirjoitti Kauko Kallioniemi

Äänestä
  • Soini oli jo SMP:n aktiivi ja puoluesihteeri jopa. Entä Mäkipää ja Joutsenlahti? Kyse taitaa olla vain saman asian myynnistä uudella nimellä. Vähän kuin maalaisliitto--> keskustapuolue-->keskusta. Ei kukaan väitä että puolue on oleellisesti eri vaikka nimi muuttuu. Tämä on profilointia ilman sisällöllistä muutosta.

    Perussuomalaisuudessa on ainoa uusi asia muukalaisvihamielisten kosiskelu vaalien alla mutta ei sen jälkeen.

    Äänestä

  • Tämä taitaa olla yhtä tyhjää uutisointia. Kun on yhtään katsonut ja seurannut niin tietää että Paras vähimmäisvaade sote-alueelle oli 20 000 asukasta. Tuossa Parkano muka on kunnassa joka on 15 000 as kokonaisuus ja Kankaanpää kunnassa jossa on 17 000 as. Karvia sitten voi seilata jompaan kumpaan. Ei yhtään uskottavaa.

    Päivi Laajalakin joka on mukana kuntarakenne työryhmässä sekä ministeri on puhunut kuntayhtymättämästä kunnasta ja kunnasta joka pystyy suorittamaan pienimuotoista erikoissairaanhoitoa. Tämä tarkoittaa sos ja terv palvelujen osalta n. 25-30 000 as kuntaa ja koulutuskuntayhtymän osalta lähelle 50 000 as kuntaa.

    Näen ainoana mahdollisena että Parkano-Ikaalinen-Kankaanpää ja Jämijärvi muodostaa kunnan jolloin lukemat ovat oikeita ja painoarvo toinen maakunnassa ja valtakunnassa.

    Äänestä

  • Helmikuun manifesti kirjoitti:

    Tämä taitaa olla yhtä tyhjää uutisointia. Kun on yhtään katsonut ja seurannut niin tietää että Paras vähimmäisvaade sote-alueelle oli 20 000 asukasta. Tuossa Parkano muka on kunnassa joka on 15 000 as kokonaisuus ja Kankaanpää kunnassa jossa on 17 000 as. Karvia sitten voi seilata jompaan kumpaan. Ei yhtään uskottavaa.

    Päivi Laajalakin joka on mukana kuntarakenne työryhmässä sekä ministeri on puhunut kuntayhtymättämästä kunnasta ja kunnasta joka pystyy suorittamaan pienimuotoista erikoissairaanhoitoa. Tämä tarkoittaa sos ja terv palvelujen osalta n. 25-30 000 as kuntaa ja koulutuskuntayhtymän osalta lähelle 50 000 as kuntaa.

    Näen ainoana mahdollisena että Parkano-Ikaalinen-Kankaanpää ja Jämijärvi muodostaa kunnan jolloin lukemat ovat oikeita ja painoarvo toinen maakunnassa ja valtakunnassa.

    Ministeriö suhtautuu myönteisesti JPK-hankkeeseen! Kohta näemme ministeriön kuntakartan! Kuvalehden näimmekin jo, se oli ristiriidassa hankkeen vetäjien lausuntojen kanssa mm.

    uuden kunnan tulee olla kuntayhtymätön (sote alue vaade väh. 20 000 as ja huomioidaan myös väestön vähentymä 20 vuoden kuluessa tai ideaalikoulutuskuntayhtymäkoko n. 50 000 as).

    Lisäksi sen tulee pystyä suoriutumaan pienimuotoisesta erikoissairaanhoidosta tarkoittaen n. 25-30 000 as kuntaa esim. Sastamala. Kuvalehden kunnat eivät täyttäneet näitä kriteerejä.

    Kotiseutuliitto korostaa kuntayhdistymisten henkisiä vaikutuksia. Oikeastaan on järkevää muodostaa kunta entisen Ikaalisten Kyrön kunnista. 1000 vuotta yhteistä historiaa ja osana samaa pitäjää aivan varmasti on tukevampi pohja kuin uudet keksityt kombinaatiot. Näin rakennetaan entiselle tutulle pohjalle mutta katse vakaasti tulevaisuudessa.

    Palvelujen turvaamisen kannalta on olennaista, että keskukset Kankaanpää, Parkano ja Ikaalinen sekä keskellä sijaitseva Jämijärvi ovat mukana, jolloin suurin osa yllä mainituista edellytyksistä täyttyy ellei vaadita koulutuskuntayhtymän kokoista kuntaa. Tämä keskusten liitos mahdollistaa myös empivien pikku kuntien poisjättäytymisen mutta turvaa seudullisesti myös niitten kannalta palvelut. Näin voimme jättää Juhantalon mallin mukaisen Lavian ja Honkajoen pakottamisen väliin ja keskittyä vapaaehtoisiin liitoksiin, kuten kaikki eduskuntapuolueet ovat korostaneet.

    Äänestä

Ehdottomasti Ikaalisten, Parkanon, Jämijärven,Kankanpään ja Hämeenkyrön sekä Sastamalan saman alueen keskuksina tulee muodostaa 1 tai 2 kuntaa. Muu ei ole järkevää. Se on sitten pienten kuntien asia millä aikataululla tulevat mukaan tuohon kokonaisuuteen tai ottavatko riskin ja kokeilevat omia siipiään kun palvelut on turvattu tuon 1 tai 2 keskuksen muodostamisella.

Pohjankangas on vain välivaihe, jolla Parkano saa paremman neuvotteluaseman suhteessa Ikaalisiin. Muistelkaapa miten viimeksi kävi niissä neuvotteluissa, meinas mennä tuhkatkin pesästä.

– Karttoja on ollut liikkeellä ja näkyy olevan taas. Tämä tuskin on lopullinen versio, arvioi Jämijärven kunnanjohtaja Esa Ala-Karvia.

Hän oudoksuu kuitenkin nyt nähdyssä versiossa sitä, ettei Jämijärven, Kankaanpään ja Parkanon pitkälle edennyttä kuntaliitoshanketta lainkaan oteta huomioon.

– Kävimme syksyllä kuntaministeri Virkkusen pakeilla ja hän sanoi tuolloin mielestäni selvästi, että vireillä olevat liitosneuvottelut pannaan merkille.

Äänestä

Aamulehdestä: Satapirkan raja poistettava.

Kuntaliitoskeskustelussa on unohdettu tykkänään maakuntien rajojen uusiminen. Niin outoa kuin se onkin, maakunnista ja sairaanhoitopiireistä on tehty lyömäase järkevälle yhteistyölle ja kuntaliitoksille.

Vaalipiirejään mustasukkaisesti vartioivat kansanedustajat eivät tietenkään halua muuttaa rajoja, kun oma napa on vaarassa. Ymmärrettävästi sairaanhoitopiirien ja ely-keskusten päälliköt ovat koettaneet vaientaa keskustelun maakuntarajoista, sillä muutokset ovat monille heistä henkilökohtaisia. Valta näyttää sokaisevan jopa ajattelijat.

Pirkanmaa työntyy nyt Kiikoisten ja Suodenniemen rajoilla niin lähelle Poria, että kohta Satakunnan linnakkeista ei ole jäljellä kuin Suur-Pori ja Kokemäen-Huittisten alue. Jos ja kun Kankaanpää ja Jämijärvi siirtyvät Pirkanmaalle ja Parkanon kanssa Pohjankankaaksi, muita kuntia ympäriltä seuraa perässä.

Rauman seutu kumartaa Eurajoen kanssa vain Turkuun päin, kaikissa ratkaisuissaan.

Ei tarvitse ennustajaa nähdäkseen, että Satakunta maakuntana hajoaa. Se on jo palasina.

Aivan yhtä torso on Keski-Pohjanmaa, se on kohta yhtä kuin Kokkola. Mitä virkaa yhden kaupungin ”maakunnalla” on?

Pori tänne heti
Tässä tilanteessa odotan Porilta muuta kuin veljeilyä Turun tai Helsingin (yliopisto) kanssa. Ei kukaan kuuntele kuin toisella korvalla Arkadianmäellä ja ministeriöissä Porin seudun kokoista maakuntaliittoa, ely-keskusta, sairaanhoitopiiriä, ammatti- ja yliopisto-opetuksen järjestäjää. Tämä ei mitenkään tarkoita, että porilaiset eivät osaisi hoitaa asioita.

Olen hämmästynyt, jos satakuntalaisporilaiset eivät kaappaa Pirkanmaata kaveriksi nyt, kun heillä vielä on massaa ja vaikutusvaltaa.

Ymmärrän, että ison Tampereen kumppanuus arveluttaa, kun tähän asti Pori on saanut syödä maakuntaansa miten tahtoo. Kyse on nyt kuitenkin paljon isommasta.

Kuuntelin erästä isoon keskukseen sijoittajaa hakenutta elinkeinojohtajaa. Hän meni Helsingissä kadulle, joka on piukassa sijoittajayhtiöitä. Mustapukuiset miehet, ne ulkomaisen (saksalaisen) rahan kauppiaat, olivat hyvin tylyinä maakunnan miehelle. He totesivat, että Tampere ympäristökuntineen on heidän investoreilleen liian pieni ja liian hitaasti kasvava kylä. Porista ja sitä pienemmistä puhuttaessa he vain hymyilivät ikävän vinosti.

He haluavat nopean tuoton, he sijoittavat Helsingin seudulle.

Me täällä jurnutamme vallasta ja valtakunnan hienouksien rakentamisesta kehäkolmosen sisällä, mutta mitä me teemme? Me tappelemme keskenämme niin, että meillä on ollut vaikeuksia saada edes ministeriä hallitukseen. Kaikkialla maakunnassa rahaa ja hyvää hövelisti lupaillut opetusministeri Gustafsson on pieni kala tässä verkkopelissä.

Tässä on kysymys vallan ja rahan edelleen kiihtyvästä keskittymisestä Helsingin seudulle. Älymystö ja innovaattorit menevät rahan perässä, sillä euro on maan kovin konsultti.

Toki sinne menevät myös öykkäävimmät ja itseriittoisimmat, joille äkkirikastuminen on ainoa onnen mitta. Pelottavinta on, että jotkut näistä vastenmielisyyksistä ovat päässeet valtaan Suomessa.

Satapirkassa voima
Pirkanmaa on kiinnostavan vetovoimainen Jämsän seudulla, Keuruun ympäristössä, aivan ilmeisesti muillakin rajoilla.

Tampereen kasvuun hurmaantuneet päättäjät kiipeävät Näsinneulaan ja kuvittelevat, että kaikki sieltä näkyvä riittää. Ei riitä, ellei halua muuta kuin huvipuiston.

Nyt kaikessa ajetaan keskittämismallia: yliopistot, ammattikorkeakoulut, ammatilliset koulut, lukiot, pelastuslaitos, ambulanssipalvelut, varuskunnat, varikot, työvoimatoimistot, verotoimistot, Kela, hälytyskeskukset, puhelinkeskukset, sairaanhoito, poliisipalvelut, tutkimuslaitokset (myös metsäntutkimuslaitos), ely-keskusten palvelut...

Jos Pirkanmaa aikoo pärjätä kilpailussa Helsingin kanssa, Tampereen seudun on pakko pitää mukana ja elossa myös muu maakunta.

Kun siinä ovat Pori satamineen ja yrityksineen ja toisella laidalla metsäteollisuuden keskittymä Jämsä, Tampere on kartassa vain täppä kosken rannalla. Se suursyömärien maakunta on etelässä.

Jos Pori-Satakunta ja Pirkanmaa yhdistyvät, Pirkanmaakin saa yhden musiikkijuhlan, jossa presidentti käy vuosittain. Kyllä satakuntalaisesta luottokaverin saa, jos vähän malttaa, eikä heti ota nokkiinsa sieltä lipsahtelevasta kettuilusta.

Satakunta ulottui aikoinaan Kangasalle asti. Kihniön ja Parkanon riistanhoito, maatalousväki ja urheiluseurat ovat yhä Satakunnassa.

Mikä?: Satapirkka
Pirkanmaa lähenee Satakunnan keskusta Poria, on jo Suur-Porin rajalla Suodenniemen ja Kiikoisten mukana.

Pirkanmaa laajenee myös itään ja pohjoiseen, joten siitä on tulossa merkittävin vastavoima Helsingin seudun imulle.

Satakunta ulottui aikoinaan Kangasalle asti.

Edelleen Satakunnan piirit ulottuvat Pirkanmaalle, esimerkiksi riistanhoitopiiri Kihniöön, Parkanoon ja Ikaalisiin.

Monikuntaliitos Kankaanpää-Jämijärvi-Parkano siirtää koko Pohjois-Satakunnan Pirkanmaalle.

Maakuntarajasta on tullut kehittämisen este, sillä ely-keskukset ovat keskenään osittain päällekkäin.

Äänestä

Minua ei kyllä kiinnosta henkilökohtaisesti muuta kuin se onko lääkäripalvelut ja koulut lähellä. Kunnan kaupungin nimellä ei väliä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hhmmpphh kirjoitti:

Kankaanpään seutu:

"Satakunnan Kokoomuksen vaalilehteen Karhunkämmeneen haastattelun antanut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen

Maakuntarajat ylittävä Jämijärvi-Kankaanpää-Parkano kokoonpano täydentyisi Virkkusen ehdotuksessa Honkajoella ja Karvialla. Asukasluku olisi viiskunnassa 26 000."

Hyvää Parkanon kannalta tuo Karvian mukaantulo mutta ei tuossa liene kaikki.. Kihniön ja Ikaalisten osalta suunnitelma kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu