Miten naisella voi tunteet vaihdella noin rajusti raskauden aikana? Ollaan 29w avopari ja vaimo odottaa esikoistamme..meillä kinastellaan kaikesta, vaimo hermostuu ja ottaa itseensä kaikesta...ajan autoa ammatikseni niin olen paljon pois työn takia, saan siitä palautetta. Tuntuu että vaikka miten hemmottelisin ja huomioisin häntä niin hän on vihainen. Ei anna välillä edes halata itseään. Antakaa neuvoja, väsynyt kiukutteluun
Vaimo raskaana.
väsynyt mies
193930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Otan osaa! meillä kans noin, mun mieliala pompii miten sattuu, enkä voi sille mitään ja mies kärsii... tää on tällästä tää raskaus. koeta kestää!!
Joillain naisilla hormoonit laittaa kaiken ihan sekasin.. Ite oon synnyttänyt n. 3kk sitten ja mulla ei ollu mitään mielialojen vaihteluja kun taas mun isosisko synnytti kk sitten ni se oli oikee pyörremyrsky koko ajan :D Näin ne vaan vaihtelee :) Jaksamisia sulle:) Synnytyksen jälkeen saattaa olla että on vielä enemmän tunnemyrskyä ainakin niin oli suurimmalla osalla mun kavereista sillon ihan pieniki väärä liike/sana sai kyyneleet silmiin ja raivonpartaalle
Lohdutukseksi tuo tunne myllerrys rauhoittuu yleensä noin 3-4kk synnytyksen jälkeen kun hormonit normalisoituneet :) jaksamista ja malttia vaan peliin :)
Aatteleppa omalle kohalles, jos mahassasi mylläisi joku n. 3 kg möhkäle, kusettaa ja paskattaa ja yrjöttää koko ajan. Ja kun olet vielä paljon poissa kotoa niin ajatus olemisesta tuon paskatykin kanssa kaksistaan kotona saa jokaisen flippaamaan. Omahan on aikaansaannoksesi - kärsi kun olet sen alkuun pannutkin. Helpolla te äijät pääsette.....vittu.
Kukaanhan ei ole pakottanut lapsia hankkimaan. Ihan se on omakin päätöksesi ollut. :) Ei voi ainoastaan äijäänsä syyttää.
Onhan se niin, että joutaa muoriakin huomioida, mutta kyllä sen akankin pitäisi hieman kahtella tekemisiään eikä vain riehua ympäriinsä valittaen kuin mikäkin justiina.
Laita muijavi kuriin ja sano että tuollainen kiukuttelu on ihan hanurista jos itteään ei hallitse.
Nyt on näytön paikka miehenä ja tulevana isänä. Huomioi vaimosi ensimmäisenä kun tulet kotiin. Eli halaa häntä ja kerro rakastavasi. Lähtiessäsi töihin tee samoin. Ei tietenkään vaimosi tarvitsisi kiukutella sinulle, mutta joillakin raskausaikana tunteet heilahtelevat äärilaidasta toiseen. Voit vain yrittää ymmrtää ja luovia tilanteessa, johon olet kyllä myös itse syyllinen. Itsestään ei kukaan tule raskaaksi. Minä olen kolemn lapsen äiti ja mieheni oli päiviä ajoreissuillaan. Toisinaan otto kyllä päähän kun ei kukaan ollut aikuisena siinä arjen sujumisesta vastaamassa, mutta nielin kyllä kiukkuni ja ärtymykseni. Olin myös paljon raskausaikan mieheni mukana työmatkoilla ja ne olivat mukavia reissuja. Mutta kun väsyin, aloin nalkuttaa. Vaimosi voi nukkua huonosti ja on ärtyinen siksi. Kun lapsi on tehty ja elämä alkaa palata uomilleen, seestyy myös elämänne. Yritä nyt tukea vaimoasi, vaikka tietenkin tarvit itsekin sitä, kun et ehdi olal kauheasti kotona. Mutta sehän se meitä naisia jurppii, kun aina pitää olla yksin.
Jos vaimosi ei anna aina halata, ainakin suukottele. Ärtymys on tunteenpurkaus myös, ja kenelle niitä tunteitaan purkaa ellei puolisolle. Naapurilleko. Sitä varten on puoliso että voi sille huonotkin hetkensä purkaa. Hyvät hetket ovat vielä tulossa, usko pois. Voit tietenkin kertoa vaimollesi, että sinua ästyttää kun aina saat paskat niskaasi, vaikka teet vain työtäsi. Olisko parempi että pyörittelisit peukaloita kotona. Kerro myös että haluat vaimosi käyttäytyvän aikuisen ihmisen tavoin, vaikka lapsi mahassa kasvaakin. ja että lapseen vaikuttaa myös äidin mieliala. Jos nainen on jatkuvasti pahantuulinen ja ärtyinen, on lapsi samanlainen. Se kuulee kaiken...
Olepa poissa töistä ja hemmottele naistas. Eiköhän se siitä parissa viikossa opi arvostamaan sua. Toivottavasti ennen luottotietojen menetystä.....
Itsellä sama, eli tunteet heitttää kuin vuoristorata, on heittänyt alusta asti ja näyttää jatkuvan. Edellisessä raskaudessa ei tätä ongelmaa ollut. Välillä tulee sanottua miehelle asioita, joita ei haluaisi, mutta toisaalta taas saan osakseni välillä asiatonta myöskin. Huomaan pahoittavani mieleni todella vähästä. Osittain asiaan vaikuttaa se, että raskaus oli yllätys ja siten siihen tottuminen on vienyt aikaa myös itseltä. Miehellä oli aluksi asenne, että olen hankkiutunut raskaaksi tahallani, vaikkei se pidä paikkaansa. Olen odotuksen kanssa tavallaan yksin, mutta uskon, että lapsen syntymän jälkeen asiat muuttuu. Alkoholi varjostaa suhdettamme ja usein miten riidat syntyvät juuri siitä. Meillä on erilainen käsitys esim. joulun ja alkoholin kuulumisesta yhteen. En ole kieltänyt juomasta, mutta en pidä siitä, että kotona ollaan kännissä. Kiukutteluni asiasta johtuu hänen mielestään siitä, etten voi itse juoda. Känni ei kuulu jouluun, enkä olisi itse kännissä jouluna vaikka voisin. Tänään tuli riita siitä, etten suostunut lähtemään kuskiksi. Tarjouduin ajamaan pois tullessa, jos mies ajaa mennessä. Se ei käynyt, koska hän halusi juoda kaljaa heti aamusta. Illalla piti tulla vieraita, joiden kanssa juhlinta olisi varmasti jatkunut, mutta päivä meni pilalle, mies lähti kylämatkalle yksin, minä jäin kotiin, koska ei päästänyt minua enää mukaan, koska en suostunut ajamaan mennen tullen. Nostan kuulemma aina metelin ajamisesta. En ole mielestäni yksin syyllinen kaikkeen. Mies etsii mielellään syyllisen, joka ei ole hän itse.
heitä kiukutteleva ämmä mäkeen ja ota uus 5v nuorempi
hae vaikka thaimaasta
Niinkö sinun isäsi teki kun äitisi odotti sinua?
Tämä on just tätä hetikaikkimulle ajattelua.. ilmeisesti ei äidin rakkautta ole lapsena saanut. Huhhuh, onneksi mun mies on täysin toisenlainen, oikea Mies!
Nyt tilanne voi olla tuo hieman stressaava, mutta luulen, että pitkällä tähtäimellä tuo pitää teidät yhdessä, nimittäin tuo ammattisi.
Kun lapsi 1-2v, niin silloin on edukasta, että isä on matkatöissä. Jaksaa sitten paremmin vapaillaan olla 100% mukana perhemeiningeissä ja huomioida myös vaimoaan. Itse olen 8-16 duunissa ja siis joka ilta mukana tuossa showssa ja raskasta se kyllä välillä on. No tämä on sitä perhe-elämän tasa-arvoa...
Oma isäni oli aikoinaan autokuski, viikot siis ajossa klo 5-23 ja viikonloput kotona ja välillä viikollakin vapaapäiviä silloin tällöin. Nähdäkseni hän jaksoi perhe-elämää erittäin hyvin ja parisuhdekin oli erittäin toimiva. Ovat edelleenkin yhdessä. Vaikka en nähnytkään isää arkisin lainkaan, niin silti minusta tuli isän poika.
Onhan noissa sitäkin, että hormonit kilkattaa, mutta paljon tekee myös käytännön asiat, eli miten jaksaa, onko väsymystä, valvooko öitä - ja miten on syömisten kanssa. Sitten on vielä noita eräänkin kirjoittajan mainitsemia muuten parisuhdetta hiertäviä asioita, kuten esim. juurikin tuo alkoholi. Olen sitä mieltä, että jos joku asia on hiertänyt jo ennen lapsen tuloa ja se on ikään kuin lakaistu maton alle ja jätetty käsittelemättä, niin viimeistään lapsen tulon myötä naisen ajatusmaailma muuttuu sen verran, että noita asioita ei välttämättä enää pysty lakaisemaan maton alle. Eli jos onkin itse pitkin hampain katsellut esim. liiallista ryypiskelyä, ja sitten asetelmasta tuleekin se, että nainen pitää lapsensa puolia asiassa, niin melko varmaahan on, että enää ei pinna venykään entiseen malliin. Eli käsittelemättömät hiertävät asiat pitäisi saada kuntoon mielellään ennen lapsia, mutta eihän kaikki mene aina niin kuin Strömsössä. Käsittelemättä sellaisia asioita ei kuitenkaan voi jättää.
En nyt väitä, että ap:n tapauksessa olisi mitään tällaisia asioita taustalla, vaan uskon, että hänen tapauksessaan riittää pelkkä naisen yksinäisyys odotuksensa kanssa, hänen fyysinen väsymyksensä ja mahdollinen paha olonsa raskauden takia ja sitten ne salakavalat hormonit. Niiden kohdalla taas on niin yksilöllistä, miten ne keneenkin vaikuttavat. Itsekin odotan esikoistani ja saapa sanoa, että kyllä tasaista menoa on ollut, onneksi. Ja pakko kiitellä ukkokultaani: kantaa kaikki painavat kannettavat, tekee kotitöitä siinä missä ennenkin, mutta ottaa vielä enemmän huomioon sen, että toisinaan uupumus iskee aiemmin kuin aikaisemmin. Mukavasti suhtautuu kaikin puolin, jotenkin suojelevaisesti.
Missä showssa? Sehän on sinunkin showsi. Ei vaimosi yhtään enempää kun sinunkaan show.
Hei! Minäkin raskaana ja itkeskelen usein ym. Pelkään ettei mies enää jaksa minua.....Häntä ei seksikään saa laukeamaan.
NO huh huh. Samassa veneessä ollaan. Kaikkialla neuvotaan, että puolisoa pitäisi tukea, mutta miten sen tehdään? Puoliso ei anna koskea, ei halata, ei suukotella. Tuntuu että murjottaa koko ajan. Yritä siinä sitten huomioida toista.
Ymmärrän kyllä, että toinen voi raskauden takia pahoin (rv 17), hormonit heittelee ja tunteet pinnassa. Mutta jotenkin tuskaista, kun ei oikein mitään osaa tehdä tai sanoa. Jos teet jotain, on se väärin tehty. Jos jätät tekemättä, se vähintään yhtä väärin.
Seksistä ei toki ole tietoakaan, eikä siinä mitään, mutta kun kaikki hellyyskin tuntuu hävinneen. Toinen ei anna edes koskettaa itseään. Aaarrggghh!!!!
No voi se olla sitäkin, että kun alkuraskauden aikana monilla naisilla ei ole kerta kaikkiaan mitään mielenkiintoa seksiä kohtaan, niin sit jos mies koskettaa, niin sitä voi luulla, että mies haluaisi seksiä ja potee syyllisyydentunnetta siitä, kun itse ei haluakaan - ja suhtautuu torjuvasti. Mä kyllä kerroin pahoittelevaan sävyyn ihan suoraan miehelle, että multa on mennyt totaalisesti halut ja se auttoi asiaa, toisen on helpompi suhtautua kun tietää.
Mut sitten myöhemmin monille käy niin, että tulee seksihalut takaisin - ja siinä vaiheessa mies voikin olla se, jota ei haluta, kun se vauva liikkuu siinä mahassa niin lähellä. Siinä vaiheessa siitä naisesta voi sit tuntua, että ukko ei enää halua häntä - silloin pitäis muistaa kuitenkin halailla jne. vaikka ei seksiä oiskaan vailla.
Ja vaikka kyse ei oiskaan seksistä, niin toi on ihan yleistä, että lääppiminen rupee vaan ärsyttämään. Jos tarjoutuis hieromaan niskaa/päätä/selkää/jalkateriä vaan ihan neutraalilla asenteella? Moni on sanonut, että alkuvaiheessa oli sellaista aikaa, että kaikki ärsytti, oma mieskin - ja jotkut sanoo että ennen kaikkea oma mies ärsytti! ;-D Se menee ohi. Ei sitä kannata ottaa kovin henkilökohtaisesti.
Jos yhtään lohduttaa, niin ei se ole kivaa sille naisellekaan. Joskus vain tuollaisille hormonimyrskyille ei voi mitään, eli se ei ole itsensä hallittavissa. Tilanne menee ohi jossain vaiheessa viimeistään jokunen kuukausi synnytyksen jälkeen.
Onhan se vaikeaa, kun ei tee mitään koskaan oikein toisen mielestä, mutta ei siitä kannata ottaa sen suurempia paineita. Jos ei mikään kelpaa ja vaatimukset ovat mahdottomia, niin sitten ei voi toteuttaa kaikkea toivottua. Riittää kun tekee sen, minkä pystyy.