Tökeröä ja varsin harhaanjohtavaa on väittää Suomenruotsia Ruotsinkieleksi !
Kreolikieli
FinnSvenska
18247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Väärin. Suomenruotsi on ruotsia samalla tavalla kuin Itävallassa puhuttavat tirolilaismurteet tai sveitsinsaksa taikka baijeri ovat saksaa. Vastaavalla tavalla on esimerkiksi Australiassa tai Uudessa Seelannissa (tai USA:ssa) puhuttu kieli englantia, vaikka poikkeavatkin emämaan englannista mm. ääntämyksen ja sanaston suhteen - ihan kuten suomessa puhuttu ruotsikin.
Ruotsinkielestä voi olla mitä tahansa, pakkoruotsista samoin, mutta tuota kielellistä tosiasiaa ei voi millään fennohöpötyksillä muuttaa miksikään.
Suomenruotsi on selvästi ruotsia.
Suomen ruotsi on ruotsia sotkettuna suomalaisilla sanoilla suomeksi ääntäen. Suomen ruotsissa on vaikeimmat käsitteet korvattu suomalaisella käsitteellä ja helpoimmat sanat voivat olla ruotsiksi. Sellaista kieltä suomenruotsalaiset osaavat parhaiten ja sen puhuminen on helppo vaihtaa suomeen vaihtamalla ruotsinkieliset sanat suomenkielisiin, aina kun suomenkielinen astuu huoneeseen.
Monet sanat kirjoitetaan Ruotsissa samoin kuin Suomessa, mutta merkitykseltään ovat eri, esim. slippa
Entäpä mitä meinasit kertoa skoteista ja heidän kielestään jne.
Skoteista ei ole tarvetta kertoa yhtään mitään. Asia tuli kai selväksi jo saksan "alakielten" ja ns. siirtomaaenglannin kautta.
Sanan slippa käyttö on suomessa laajempi kuin ruotsissa (enemmän yleisesti sanan "päästä" kaltainen, esimerkiksi "han slapp in"), mutta perusmerkitys on kummassakinmaassa kyllä sama (esim: han slapp betala).
SLIPPA SVENSKAN
Pois pakkoruotsi
Suomessa puhuttava ruotsinsukuinen kieli on aivan oikein Kreolikieltä vaikka sitä sattumalta useinkin kirjoitetaankin kuin Ruotsinkieltä kirjoitetaan mutta tuon kielen puhuttu versio on selkeästi muuta kuin Ruotsia !
Ruotsissa yleisesti tunnustetaan tuo tosiasia , Suomessa käytettävä Ruotsinsukuinen kieli ei ole Ruotsinkielta vaan kreolimurretta Mumisvenska jota saattaa jopa toisinaan ymmärtääkin mikäli kielen puhuja on tarpeeksi pitkään asunut Ruotsissa ja oppinut edes jonkinverran Ruotsinkieltä !
Kovapäät ei myönnä tosiasiaa, silti asia on selvääkin selvempi , Mumisevenskan on Kreolia , kaukana oikeasta RUOTSINKIELESTÄ !
Ja surut ovat oikeasti vähintään puoliksi suomalaisia perimältään.
Älähän nyt puhu soopaa, kun et oikeasti tunnu tietävän asiasta yhtään mitään. Onhan Suomessa tietysti sellaisia englanninopettajiakin, joille kelpaa vain "öynöy-englanti", ja englannissakin on niitä, joiden mielestöä oikeata englantia on vain se muunnos, jota siellä kansasta puhuu vain max 10%.
Mutta snobit ovat snobeja. Minä en ole koskaan ollut lähelläkään sitä tilannetta, että joku riikinruotsalainen ei olisi minun ruotsinkieltäni ymmärtänyt.
Kreoli taas on oikea sekakieli, mikä on ihan eri asia.
Fennot nyt ovat fennoja, mutta kyllä edes jonkinlainen pitäytyminen jossakin tosiasioita edes muistuttavassa olisi joskus paikallaan.
Fenno elää tunnetusti omassa harhaisessa ja kaunaisessa toivemaailmassaan eikä hyväksy realimaailmaa. Valitettavasti! Fennon määritelmän mukaan esimerkiksi pohjalaismurre ja savo ovat kreolikieliä.
Niin myös Norrlannin murre, Skoonesta puhumattakaan. Kumma kyllä, Ruotsissa niitä pidetään ruotsin kielenä.
Toisaalta: esimerkiksi Tornionlaakson suomen kutsuminen omaksi "kieleksi" on yhtä naurettavaa kuin puhuminen "muumikielestä". Niinsanottu "meänkieli" onkin vain yritys siistiä Ruotsin varsin karmeata kielipolitiikkaa (samanlaista jota fennot haluavat meillekin) edes jotenkin salonkikelpoiseksi, erottamalla Pohjois-Ruotsi muun Ruotsin kielikartasta omaksi kielimaskottialueeksi.
Nk, Finnsvenskan on juuri tuota mitä Kreolikieleksi voi kutsua , onhan sen käyttäjätkin mitä suuremmalta osin Kreoleita , sekarotuisia orjien jälkeläisiä jotka karkoitettiin vapautuksensa jälkeen pois silloisesta Svearikiikistä kehnon kielitaidon , varastelun ja muun huonon käytöksen takia .
Ruotsissa ollaan viisaita ja siellä on tietoa maan menneisyydestä ja siksi siellä myöskin tiedetään jopa se keitä muumikielen puhujat ovat ,Kreoleita jotka puhuvat omaa muumimurrettaan KREOLIKIELTÄ !
Nyt kun tässä paljastuu svekkuleiden taustoja, niin ymmärtää myös sen, että heille on ollut hyvin vaikeata oppia ruotsia, identiteettiäkin erään ruotsalaisnuoren mukaan, etsivät koko ikänsä. Muumitteluksihan tuo menee.
Jopa Ruotsissa asuvat entiset muumia vetäneet suomenmaalaiset puhuvat edelleen muuminmurretta. Eikö ne opi ruotsia?
Ja mikä olikaan se äo?
RKP tuottaa svekkuleita tänne Suomeen puhumaan rasismista.
Nyt ei ollut Mona Stahlin - ehkäpä Ruotsista karkotettu mamu
Ruotsissa tuollaista kuvausta suomenruotsista ei tunnistettaisi. Voitte lukea mitä journalisti Göran Skytte omista kokemuksistaan
http://www.svd.se/opinion/ledarsidan/svenska-finland-ett-ljusbad-for-sjalen_4175875.svd
Fick dii sii Jjulgubbe ?
Tulevatko terveiset Paraisilta?
Hellre muminsvenska eller kreolspråk än finska,det finns ändå betydligt mera människor som förstår vårt språk än några ugrigrymtningar.
Kskitbyxor är Åläningarna , inte mycke anra,,