huono/ hyvä äiti

Halusin herättää keskustelua siitä, miten me äidit liian helposti tuomitsemme toisemme. Tälläkin palstalla jo luin yhden keskustelun huonoista äideistä jotka syöttävät lapsilleen purkkiruokaa. Eikö tässäkin asiassa ole tärkeintä, että lapsi saa ruokaa ja kasvaa? Ennen kaikkea on tärkeää että lapsi saa rakkautta, jos lasta rakastetaan, ei ole minun mielestäni niin tärkeää imetetäänkö häntä vai juoko hän maitoa pullosta, syökö hän purkkiruokaa vai tekeekö äiti kaiken ruuan itse, yms. Jokainen äiti tietää että äitinä oleminen ei aina ole helppoa ja luulisin, että jokainen välillä myös kokee syyllisyyttä että ei osaa/jaksa/tiedä tarpeeksi. Miksi siis tuomitsemme niin helposti toiset äidit?
Ja se lapsen päiväkotiin vieminen... On hienoa ja kunnioitettavaa jos äiti voi hoitaa lapsiaan 3-vuotiaaksi kotona joutumatta viemään lastaan vieraalle hoitoon. Minulla on 2,5 vuotias poika joka meni päiväkotiin vähän yli vuoden ikäisenä, kun palasin työelämään. Poikani on sokea, ja sai oman hoitajan päiväkotiin, mikä helpotti hänen sopeutumistaan, koska hänellä oli aina oma ihminen sielä joka piti huolta. Tällöin oli kyse siitä, että olin todella uupunut kotona olemiseen. Koin vastuun valtavana harteillani, kun tunsin olevani yksin vastuussa sokean poikani kehityksestä. Sain neuvoja joka taholta mitä kaikkea minun pitäisi poikani kanssa tehdä että hän kehittyisi normaalisti, pelkäsin kokoajan että en riitä, että en osaa. Tiedostan nyt että jos en olisi palannut työelämään tuolloin, olisin saattanut masentua täysin. Jälkikäteen ajateltuna työelämään palaaminen oli mielestäni hyvä ratkaisu, vaikka viedessäni pojan hoitoon koin valtavaa syyllisyyttä siitä etten jaksanut hoitaa häntä kotona. Tyttäreni on nyt 7 kuukautta ja hänetkin joudun viemään hoitoon vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä, tällä kertaa taloudellisista syistä. Päiväkotiryhmät ovat mielestäni aivan liian isoja noin pienelle lapselle, ja perhepäivähoitokaan ei aina ole mahdollisuutta saada, joten töihin palaaminen ei nytkään ole helppoa.
Toinen paheksuttava asia minussa äitinä on se, että poikani on edelleen ollut päiväkodissa vaikka tyttäreni on kotihoidossa. Sokea lapsi tarvitsee paljon ohjausta päivittäisissä toiminnoissa, esimerkiksi syömisessä, pukemisessa, leikissä. yms. Minun ratkaisuni oli antaa hänen olla päiväkodissa oman hoitajan kanssa, koska ajattelin että hän saa sielä tarvitsemaansa tukea enemmän kuin mitä itse kotona pystyisin antamaan. Lisäksi ajattelin omia voimavarojani, mihin voimani riittävät, mihin eivät. Pystynkö olemaan parempi äiti molemmille lapsilleni näin? Mielestäni kyllä, monien mielestä taas poikani pitäisi olla kotihoidossa. Moni ihminen ei tiedä mitä erityistukea tarvitsevan lapsen hoitaminen tarkoittaa. Moni ihminen tietää, ja on tehnyt erilaisen ratkaisun. Kunnioitan tätä, jos ihminen jaksaa ja pystyy. Mutta jos ei jaksa ja pysty, silloin ei mielestäni pitäisi lyödä lyötyä. Olen oppinut itse sen, että en todellakaan arvostele toisia ja toisten ratkaisuja kärkkäästi, sillä tiedän millaista taakkaa taakan kantaja saa kantaa jos toiset ihmiset sitä vielä lisäävät. Itse olen pohtinut ratkaisuani, onko se oikea, vai ei. Olen tuntenut syyllisyyttä jo ilman syyllistäjiäkin.
Hyvät kanssa äidit, eihän tuomita toisiamme niin kärkkäästi. Nämä olivat vain pari aihetta mistä olen tuomioita saanut lukea. Lähes kaikki äidit tuntevat syyllisyyttä omasta äitiydestään, koskaan ei ole mielestään tarpeeksi hyvä äiti. Siitäkö johtuu, että toisten äitiyden arvostelu auttaa omaan oloon, että en ainakaan ole niin huono kuin tuo toinen?
Haluaisin mielelläni nähdä, että me äidit tuettaisiin toisiamme äitiydessä. Tiedämmehän, että äitiys on raskasta työtä. Lapset tuovat paljon iloa ja onnea elämään, mutta myös huolta, murhetta ja syyllisyyden tunteita. Eihän lisätä toistemme kuormaa syyllistämällä. Tällaiset purkkiruoka/ itse tehty ruoka, imetys/pullomaito, tms. äidin huonouden/hyvyyden mittana ovat mielstäni vähän liioiteltuja. On eri asia jos perheessä on todellisia ongelmia, jos esimerkiksi vanhempi on lastaan kohtaan väkivaltainen tai ei pysty huolehtimaan esimerkiksi alkoholismin, tms. takia lapsestaan, silloin tilanteeseen on tietenkin lapsen takia puututtava. Silloinkaan vanhemman tuomitseminen ei tosin auta, vaan sekä vanhemman ja lapsen auttaminen tässä tilanteessa muiden ihmisten taholta. Tuomitseminen ja sormella osoitteleminen ei auta ketään, se tuo vaan huonon mielen kaikille osapuolille paitsi ehkä kirjoittajalle joka näin saa itseään nostettua paremmalle äitiyden tasolle.
Halusin kirjoittaa tämän kaikkien niiden äitien puolesta joiden äitiyttä on muodossa tai toisessa tuomittu. Emme tiedä toistemme elämäntilanteita, joten eihän jaella niitä tuomioita niin kärkkäästi. Kiitos jos joku jaksoi lukea. Ja jos joku haluaa tämän kirjoituksen jälkeen tuomita minut huonoksi äidiksi niin jos se helpottaa oloasi, tee toki se. Voimia kaikille äideille äitiyden haasteisiin, rakastetaan lapsiamme ja ollaan hyviä äitejä omalla tavallamme.