Olen tätä palstaa lueskellut aina silloin tällöin, mutta en kehdannut juurikaan kirjoittaa, muutamia vastauksia lukuunottamatta.
Nyt vain tuntui näin joulun alla että täytyy kirjoittaa, siispä -
Jotenkin on tullut noin yhteenvetona havaittua tällä palstalla kirjoittailla että hyvin suurella osin yksinäisiä on erityisiä ongelmia itsetunnon kanssa.
Ja tähän samaan soppaan sitten vedetään ulkopuoliset ominaisuudet lyhyys, paksuus, rumuus, ATM, ATN yms. niin homma onkin jo puikkarissa.
Olen kuitenkin havainnut tuolla tämän saitin ulkopuolella irl että siellä pörrää sosiaalisisessa elävässa elämässä kaikenlaisia, -muotoisia ihmisiä, on rumia ja komeita ja kaikkea siltä väliltä.
Heillä on tyttö- ja naiskavereita ja tietysti toisinpäin, eli ovat täysillä elämässä mukana.
Mutta heillä onkin ollut siinä mielessä onnea että heiltä ei tavallaan ole "varastettu" elämää, ilmeisesti he ovat saaneet kehittyä ja kasvaa tasapainoisissa oloissa, kun taas meistä yksinäisistä näyttää erittäin suuri osa oleva jollain lailla minävammaisia, kukin omsta tahdosta riippumattomista syistä, näin uskon, en toki tiedä varmasti.
Itse ainakin koen nuoruudessani tapahtuneiden johdosta itseni niin rikkinäiseksi ja kadoksissa olevaksi että jo se estää sosiaaliset suhteet.
En ole umpimielinen mutta kyyninen olen, kuitenkin tavallaan nautin elämästä sen melankolisessa kauneudessaan.
En vain halua että kukaan tulee osaksi elämääni niin että tulen henkisesti riippuvaiseksi toisesta.
Nyt vain tuntui näin joulun alla että täytyy kirjoittaa, siispä -
Jotenkin on tullut noin yhteenvetona havaittua tällä palstalla kirjoittailla että hyvin suurella osin yksinäisiä on erityisiä ongelmia itsetunnon kanssa.
Ja tähän samaan soppaan sitten vedetään ulkopuoliset ominaisuudet lyhyys, paksuus, rumuus, ATM, ATN yms. niin homma onkin jo puikkarissa.
Olen kuitenkin havainnut tuolla tämän saitin ulkopuolella irl että siellä pörrää sosiaalisisessa elävässa elämässä kaikenlaisia, -muotoisia ihmisiä, on rumia ja komeita ja kaikkea siltä väliltä.
Heillä on tyttö- ja naiskavereita ja tietysti toisinpäin, eli ovat täysillä elämässä mukana.
Mutta heillä onkin ollut siinä mielessä onnea että heiltä ei tavallaan ole "varastettu" elämää, ilmeisesti he ovat saaneet kehittyä ja kasvaa tasapainoisissa oloissa, kun taas meistä yksinäisistä näyttää erittäin suuri osa oleva jollain lailla minävammaisia, kukin omsta tahdosta riippumattomista syistä, näin uskon, en toki tiedä varmasti.
Itse ainakin koen nuoruudessani tapahtuneiden johdosta itseni niin rikkinäiseksi ja kadoksissa olevaksi että jo se estää sosiaaliset suhteet.
En ole umpimielinen mutta kyyninen olen, kuitenkin tavallaan nautin elämästä sen melankolisessa kauneudessaan.
En vain halua että kukaan tulee osaksi elämääni niin että tulen henkisesti riippuvaiseksi toisesta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Huonot vanhemmat = huonot kortit elämään